![[TYLYPAHKA]](https://2img.net/i/fa/empty.gif)
Juhlayö // AVOIN
3 posters
Sivu 1 / 1
Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Weka-kitty 29.12.20 2:28
// Tämä peli sijoittuu joulupäivän iltaan. Kuka tahansa, jota peliin liittyminen kiinnostaa, on tervetullut mukaan! Pelitoverina on ingamessa muutamaan otteeseen tavattu Poppy "Orphina" Huxley, jonka velhomaailman musiikkiteollisuutta seuraava saattaa tunnistaa hieman rupsahtaneeksi, muutama vuosikymmen sitten huipulla olleeksi velhopunk-artistiksi.
Viistokujan mukulakivikadun täytti hiljaisuus, kun korkeat, paksut korot kopisten loskaista maata vasten. Kynttilöillä valaistut kadut olivat suurelta osin autioita - kapeaa kujaa reunustivat toinen toistaan korkeammat tiili- ja kivitalot, liikkeiden ikkunat pimeinä ja hiljaisina, vain harvojen kojujen edustoilla norkoillen enää kukaan itseään kunnioittava velho tai noita.
Poppy Huxley ei kuitenkaan ollut suoranaisesti tunnettu itsekunnioituksensa määrästä. Punapäinen artisti pyyhkäisi kevyen, märän lumen kastelemat otsahiuksensa, tarkasti loihdittu kiehkura ponnahtaen muotoonsa kun se siihen ohjattiin. Musta, pitsin reunustama hupullinen kaapu suojasi suurinta osaa rungosta, mutta otsahiukset, osa käsivarresta ja paljaat sääret tahtoivat jatkuvasti saada loskaa ja vettä päälleen hyytävästi. Poppy pisti askeliinsa vauhtia, kauempaa kuuluen kutsuva humalaisten velhojen ääni, pullojen kilahtelu toisiinsa osuessaan ja jossain kaukaisuudessa alkava baaritappelu. Se kaikki oli kaikessa karskiudessaan ja rumuudessaan kotoisa ääni, jotain mikä tuuditti Poppyn rauhan tunteeseen - ei niinkään turvan, mutta ainakin se oli tuttu. Ja joskus tuttuus oli ainoa, mikä määritteli kotoisan.
Poppy liukui sulavasti muutaman tutun ohi, vetäen Vuotavan Noidankattilan oven auki. Sisällä tunnelma oli katossa; samalla hetkellä kun ovi aukesi ja lämpö ja valo tulvi kadulle, jossain hajosi lasia. Poppyn punatuille huulille nousi viehkeä hymy, miltei nälkäinen katse kulkien velhojen massassa, jotka viettivät joulupäivän iltaa pubissa.
Poppy veti hupun päästään, tulenpunaiset kutrit ponnahdellen 20-luvun tyylissä olkapäille, kun nainen lähti tekemään matkaansa kohti baaritiskiä. Pieni osa - kenties se osa, joka oli "Orphina" - naisessa harmistui, kun häntä ei seuranneet ihailevat katseet, kukaan ei haukkonut henkeään kun hän paljasti kasvonsa pubin juopoille. Toisaalta kylmä fakta oli se, että neljääkymmentä lähentelevä nanen oli jo vuosien mittaa kuivunut kasaan, hävittäen osan siitä rajusta, siloittelemasta räikeydestään, jota kantoi kuin kunniamitalia nuoruusvuosinaan.
Poppy asteli tiskille, paksupohjaiset korot jääden kiinni johonkin tahmeaan matkalle, kuitenkin pyöräyttäen itsensä mahdollisimman sulavasti jakkaralle, ristien jalkansa, varoen hametta nousemasta liiaksi - ainakaan vielä ei ollut sen aika.
"Gallogus, kultaseni - kaadatko minulle vähän tuliviskiä. Ilman jäitä." Poppy korotti äänensä pubin yleisen metakan yli, hymyillen itseään vanhemmalle miehelle, joka kääntyi heti tuliviskien puoleen, ottaen tottuneesti kirkkaan pullon täynnä miltei kultaisena hohtavaa viskiä. Poppyn silmät seurasivat miehen liikkeitä, posken sisäpinta joutuen hampaiden väliin. Poppy tiesi, että pahimmassa tapauksessa voisi luottaa Galloguksen petiin, jottei olisi jouluaan yksin.
"Orphina." Galloguksen ääni herätti Poppyn haaveistaan, punaverikkö kohottaen katseensa yllättyneenä mieheen kun tämä työnsi viskilasin naisen eteen yli likaisen tiskin. "Jätitkö muksun jonnekin?"
Kysymys sai Poppyn kurkkuun nousemaan palan, vaikeana ja tukahduttavana. Kuitenkin nainen vain käänsi selkänsä miehelle, vahvan tuoksuinen, lemmenjuomalla terästetty parfyymi leijaillen naisen liikkeen mukana ilmassa. Poppy katsahti yli tuttujen rapajuoppojen, jotka pubista ensimmäisinä nousivat esille, velhot tapellen jostakin turhanpäiväisestä, sitten katse siirtyen loosseihin Noidankattilan reunamilla - osassa oli jopa perheitä, nuoriapareja. Jouluinen ilta oli kuitenkin vasta nuori - mikä ettei kävisi kääntymässä vakipaikassaan ennen kotiin paluuta.
Poppy veti syvään henkä ja nosti viskilasin huulilleen, kitaten siitä hieman kurkkuunsa, viski polttaen lämpimästi, kuumuen kun valui alas ruokatorvea. Kenties jos hän joisi tarpeeksi, voisi edessä olla ura raheaäänisenä rokkistarana, kun velhopunk ei enää tahtonut maksaa vuokria.
Naisen katse kävi Noidankattilan parvella, jossa roikkui satunnainen kotitonttu pyydystämässä jotakin, joka näytti erehdyttävästi puhpallerolta. Nainen pohti, oliko lapsi kotona jo avannut lahjansa - tosiaan, "muksu" ei ollut Poppylla mukana. Kuka hullu ottaisikaan lapsensa pubiin, ainakaan joulupäivänä kun mitä tahansa voisi sattua? Sen sijaan Poppy oli jättänyt ainokaisen tyttärensä, Phoboksen, kotiin. Mutta toki hän oli jättänyt tytölle ruokaa ja lahjoja avattavaksi. Muutenkin tyttölapsi tuntui viihtyvän omissa oloissaan - ei tätä haitannut, jos Poppy olisi hetken poissa omilla asioillaan.
Poppy tiesi sen itsekin olevan vale - hän ei ollut koskaan ollut perheihmisiä, vielä vähemmän äiti. Toki hän oli kaitsenut tyttärensä parhaansa mukaan uransa ohella läpi elämän, mutta esikoistyttären, Apaten, kuoltua, oli ainokaisen lapsen näkeminenkin kipeää, nostaen oudon katumuksen tunteen Poppyn rintakehään. Ja siitähän nainen ei pitänyt - jos hän halusi jollain elämänetiikalla elää, se oli olla katumatta asioita. Oliko hän tuhonnut mahdollisuuksiaan jo elämänsä alkutaipaleella? Ehkä. Pitikö hänen roikottaa typeriä muistoja omista epäonnistumisistaan mukanaan kuin lapsi räsyistä riepua? Ei tosiaan.
Poppy kumosi viskilasinsa tyhjäksi kurkkuun, sen polte vieden mukanaan kuumuuden mukana ajatukset siitä, mitä perhe kotona teki. Poppy oli enemmän kotonaan Noidankattilassa kuin muualla; musiikin, ihmisten, rakkauden keskellä. Poppy laski kätensä hetkeksi rintakehälleen - pitsipaita, jonka päälle oli viritetty nahkan oloinen kevyt korsetti - tuntui sormenpäissä karhealta ja karulta, ja hetkeksi Poppy antoi itsensä unohtua muistoon jostain kaukaa, johonkin muuhun missä oli pitsiä ja nahkaa, mutta vei sitten katseensa pitkin Vuotavan Noidankattilan jouluväkeen, etsien jotakin tuttua - tai jotakuta tuttua, jos luoja sen soisi.
Viistokujan mukulakivikadun täytti hiljaisuus, kun korkeat, paksut korot kopisten loskaista maata vasten. Kynttilöillä valaistut kadut olivat suurelta osin autioita - kapeaa kujaa reunustivat toinen toistaan korkeammat tiili- ja kivitalot, liikkeiden ikkunat pimeinä ja hiljaisina, vain harvojen kojujen edustoilla norkoillen enää kukaan itseään kunnioittava velho tai noita.
Poppy Huxley ei kuitenkaan ollut suoranaisesti tunnettu itsekunnioituksensa määrästä. Punapäinen artisti pyyhkäisi kevyen, märän lumen kastelemat otsahiuksensa, tarkasti loihdittu kiehkura ponnahtaen muotoonsa kun se siihen ohjattiin. Musta, pitsin reunustama hupullinen kaapu suojasi suurinta osaa rungosta, mutta otsahiukset, osa käsivarresta ja paljaat sääret tahtoivat jatkuvasti saada loskaa ja vettä päälleen hyytävästi. Poppy pisti askeliinsa vauhtia, kauempaa kuuluen kutsuva humalaisten velhojen ääni, pullojen kilahtelu toisiinsa osuessaan ja jossain kaukaisuudessa alkava baaritappelu. Se kaikki oli kaikessa karskiudessaan ja rumuudessaan kotoisa ääni, jotain mikä tuuditti Poppyn rauhan tunteeseen - ei niinkään turvan, mutta ainakin se oli tuttu. Ja joskus tuttuus oli ainoa, mikä määritteli kotoisan.
Poppy liukui sulavasti muutaman tutun ohi, vetäen Vuotavan Noidankattilan oven auki. Sisällä tunnelma oli katossa; samalla hetkellä kun ovi aukesi ja lämpö ja valo tulvi kadulle, jossain hajosi lasia. Poppyn punatuille huulille nousi viehkeä hymy, miltei nälkäinen katse kulkien velhojen massassa, jotka viettivät joulupäivän iltaa pubissa.
Poppy veti hupun päästään, tulenpunaiset kutrit ponnahdellen 20-luvun tyylissä olkapäille, kun nainen lähti tekemään matkaansa kohti baaritiskiä. Pieni osa - kenties se osa, joka oli "Orphina" - naisessa harmistui, kun häntä ei seuranneet ihailevat katseet, kukaan ei haukkonut henkeään kun hän paljasti kasvonsa pubin juopoille. Toisaalta kylmä fakta oli se, että neljääkymmentä lähentelevä nanen oli jo vuosien mittaa kuivunut kasaan, hävittäen osan siitä rajusta, siloittelemasta räikeydestään, jota kantoi kuin kunniamitalia nuoruusvuosinaan.
Poppy asteli tiskille, paksupohjaiset korot jääden kiinni johonkin tahmeaan matkalle, kuitenkin pyöräyttäen itsensä mahdollisimman sulavasti jakkaralle, ristien jalkansa, varoen hametta nousemasta liiaksi - ainakaan vielä ei ollut sen aika.
"Gallogus, kultaseni - kaadatko minulle vähän tuliviskiä. Ilman jäitä." Poppy korotti äänensä pubin yleisen metakan yli, hymyillen itseään vanhemmalle miehelle, joka kääntyi heti tuliviskien puoleen, ottaen tottuneesti kirkkaan pullon täynnä miltei kultaisena hohtavaa viskiä. Poppyn silmät seurasivat miehen liikkeitä, posken sisäpinta joutuen hampaiden väliin. Poppy tiesi, että pahimmassa tapauksessa voisi luottaa Galloguksen petiin, jottei olisi jouluaan yksin.
"Orphina." Galloguksen ääni herätti Poppyn haaveistaan, punaverikkö kohottaen katseensa yllättyneenä mieheen kun tämä työnsi viskilasin naisen eteen yli likaisen tiskin. "Jätitkö muksun jonnekin?"
Kysymys sai Poppyn kurkkuun nousemaan palan, vaikeana ja tukahduttavana. Kuitenkin nainen vain käänsi selkänsä miehelle, vahvan tuoksuinen, lemmenjuomalla terästetty parfyymi leijaillen naisen liikkeen mukana ilmassa. Poppy katsahti yli tuttujen rapajuoppojen, jotka pubista ensimmäisinä nousivat esille, velhot tapellen jostakin turhanpäiväisestä, sitten katse siirtyen loosseihin Noidankattilan reunamilla - osassa oli jopa perheitä, nuoriapareja. Jouluinen ilta oli kuitenkin vasta nuori - mikä ettei kävisi kääntymässä vakipaikassaan ennen kotiin paluuta.
Poppy veti syvään henkä ja nosti viskilasin huulilleen, kitaten siitä hieman kurkkuunsa, viski polttaen lämpimästi, kuumuen kun valui alas ruokatorvea. Kenties jos hän joisi tarpeeksi, voisi edessä olla ura raheaäänisenä rokkistarana, kun velhopunk ei enää tahtonut maksaa vuokria.
Naisen katse kävi Noidankattilan parvella, jossa roikkui satunnainen kotitonttu pyydystämässä jotakin, joka näytti erehdyttävästi puhpallerolta. Nainen pohti, oliko lapsi kotona jo avannut lahjansa - tosiaan, "muksu" ei ollut Poppylla mukana. Kuka hullu ottaisikaan lapsensa pubiin, ainakaan joulupäivänä kun mitä tahansa voisi sattua? Sen sijaan Poppy oli jättänyt ainokaisen tyttärensä, Phoboksen, kotiin. Mutta toki hän oli jättänyt tytölle ruokaa ja lahjoja avattavaksi. Muutenkin tyttölapsi tuntui viihtyvän omissa oloissaan - ei tätä haitannut, jos Poppy olisi hetken poissa omilla asioillaan.
Poppy tiesi sen itsekin olevan vale - hän ei ollut koskaan ollut perheihmisiä, vielä vähemmän äiti. Toki hän oli kaitsenut tyttärensä parhaansa mukaan uransa ohella läpi elämän, mutta esikoistyttären, Apaten, kuoltua, oli ainokaisen lapsen näkeminenkin kipeää, nostaen oudon katumuksen tunteen Poppyn rintakehään. Ja siitähän nainen ei pitänyt - jos hän halusi jollain elämänetiikalla elää, se oli olla katumatta asioita. Oliko hän tuhonnut mahdollisuuksiaan jo elämänsä alkutaipaleella? Ehkä. Pitikö hänen roikottaa typeriä muistoja omista epäonnistumisistaan mukanaan kuin lapsi räsyistä riepua? Ei tosiaan.
Poppy kumosi viskilasinsa tyhjäksi kurkkuun, sen polte vieden mukanaan kuumuuden mukana ajatukset siitä, mitä perhe kotona teki. Poppy oli enemmän kotonaan Noidankattilassa kuin muualla; musiikin, ihmisten, rakkauden keskellä. Poppy laski kätensä hetkeksi rintakehälleen - pitsipaita, jonka päälle oli viritetty nahkan oloinen kevyt korsetti - tuntui sormenpäissä karhealta ja karulta, ja hetkeksi Poppy antoi itsensä unohtua muistoon jostain kaukaa, johonkin muuhun missä oli pitsiä ja nahkaa, mutta vei sitten katseensa pitkin Vuotavan Noidankattilan jouluväkeen, etsien jotakin tuttua - tai jotakuta tuttua, jos luoja sen soisi.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Vanillatar 29.12.20 15:51
//Well hello there.. Cassius on saapunut peliin.
Vuotavan Noidankattilan maagisesta massasta oli vaikea erottua. Kenties se oli sinne kerääntyneiden velhojen ja noidien tarkoitus. Paeta tai piiloutua oman elämän sudenkuopilta näin joulunaikaan. Cassius harvoin kulki tätä kautta ollessaan Lontoossa, hänen vakituiset piirinsä olivat syvemmällä kuin Iskunkiertokujan mudassa rypevät juopot. Poissa silmistä, vain kuiskauksia ventovieraiden huulilta. Kolmenkympin puolivälin ylittänyt raamikas mies oli istunut jo pitkän tovin paikoillaan baaritiskin reunalla unohtuneena konjakkilasiinsa, sen maku oli nuori ja kehittymätön. Se silti kelpasi Cassiukselle. Vaikka miehellä oli kaljuunoita riittävästi ostaa itselleen kalleimmatkin XO nimissä myytävät hunajaiset juomat, se ei riittänyt saamaan Cassiusta tekemään niin. Elämän vivahteikkaat erikoisuudet eivät olleet rahalla ostettavissa, tai niin hän ajatteli.
Ovi kävi ja paukkui kulkijoiden kulkiessa sisään ja ulos. Purppurainen savu kiemurteli juuri asiakkaiden päiden yläpuolella, lisäten oman tunkkaisen arominsa ilmaan. Cassius itse istui selkä vasten ulko-ovea. Normaalisti hän olisi aktiivisesti etsiny itselleen kenties seuraa lämmittämään sängyn toista puolta, tai sitten valvottamaan häntä läpi yön. Tavanomaisesti hurmaava ruskeatukkainen mies olisi ahnaasti kiinni kenessä tahansa, melkein kuka vain kelpasi. Siitä ei ollut kauaa kun hän oli saanut juosta Lontoon kesäyössä karkuun vihaista aviomiestä. Muisto kirvoitti hymähdyksen ja hymynkaaren Cassiuksen suunpieliin. Syvä arpi vasemmassa poskessa upposi korostetusti, kuin toispuoleinen hymykuoppa joka oli eksynyt. Mies hieraisi kasvojaan kuin pyyhkiäkseen kaaren suunpieliltään. Hän kaatoi loput konjakista kurkkuunsa ja työnsi tyhjentyneen lasin sen jalka etu- ja keskisormensa välissä lähemmäs baarimikon puolta. Cassius ei tuntenut baarimikkoa, mutta oli kuullut tuon nimen omien laskujensa mukaan jo kaksikymmentäseitsemän kertaa vain sen ajan sisällä kun oli tiskillä istunut.
"Gallogus, laita samanlainen." Cass laski 6 sulmua tiskille uudesta lasillisesta. Mies näytti oudolta tummansinisessa kauluspaidassaan kaapuihin pukeutuneiden velhojen ja noitien ympäröimänä ja baarimikkokin loi poikamaiseen hurmurihymyilevään mieheen outoja katseita. Hän ei tosiaankaan kuulunut Vuotavan Noidankattilan sisustukseen. Gallogus laski uuden konjakkilasillisen miehen eteen korjaten juomasta maksetut sulmut. Yksi pubin kotitontuista loihtikin tyhjenneen lasin Cassin edestä ilmassa leijuvaan tiskikasaan joka helisi ja kolisi liihottaessaan vaarallisen lähellä huojuvia päitä kohti tiskinurkkaa. Cassin huomio ei kuitenkaan kiinnittynyt helisevään kasaan tiskejä, vaan baaritiskille saapuneeseen naiseen jonka tukka oli huomiotaherättävän kirkuvanpunainen. Pörröpäinen, parikymppinen ja radikaali Cass istui baaritiskillä tuijottaen baarimikkoa puhuttelevaa naista. Tai siltä hänestä tuntui, kuin lyhyt aikamatkustus ajassa taaksepäin. Tulenpunaiset hiukset eivät olleet vuosien mittaan muuttuneet mihinkään, vaikka niiden kantaja olikin vanhentunut siinä missä Cass itsekin. Hän tiesi ettei voisi erehtyä Orphinasta. Konjakkilasi nousi miehen huulille kun hän maistoi uutta lasillista samalta maistuvaa nuorta kullankeltaista nestettä. Syvänsiniset silmät katselivat nyt ensimmäistä Vuotiksen massasta erottuvaa henkilöä uteliaina. Intensiivisen tuijotuksen katkaisi vasta lautasen hajoaminen kivilattialle.
Tumma vieraalla aksentilla huutava nainen läimäisi umpinaista irlantia sopertavaa miestä olan takaa avokämmenellä. Lävähdys läpäisi kovaäänisen yhtenäisen soperruksen pubin sisällä. Kaikki hiljenivät vain hetkeksi vain baarimikon karaistu ääni viilsi hiljentyneen pubin läpi.
"Vähän joulumieltä ihmiset!" Gallogus oli nostanut kätensä ylös ja näytti enemmänkin huvittuneelta välikohtauksesta. Kenties hän tunsi riitapukarit. Se oli hyvin mahdollista, sillä kääntäessään yläkroppansa takaisin välikohtauksen aiheuttajiia päin, he olivatkin jo kiinni toisissaan kuin pikkulinnut keväällä. Pubissa remahti huvittunut röhötys, muutama nainen räkätti varsin humalaista naurua kun kaikki palasivat omien pöytiensä pariin, unohtaen mitä äsken jo tapahtui. Cass nauroi massan mukana teatraaliselle näytökselle, mutta käänsi katseensa takaisin kohti baaritiskillä istuvaa lasiaan ja tulenpunaista naista.
Vuotavan Noidankattilan maagisesta massasta oli vaikea erottua. Kenties se oli sinne kerääntyneiden velhojen ja noidien tarkoitus. Paeta tai piiloutua oman elämän sudenkuopilta näin joulunaikaan. Cassius harvoin kulki tätä kautta ollessaan Lontoossa, hänen vakituiset piirinsä olivat syvemmällä kuin Iskunkiertokujan mudassa rypevät juopot. Poissa silmistä, vain kuiskauksia ventovieraiden huulilta. Kolmenkympin puolivälin ylittänyt raamikas mies oli istunut jo pitkän tovin paikoillaan baaritiskin reunalla unohtuneena konjakkilasiinsa, sen maku oli nuori ja kehittymätön. Se silti kelpasi Cassiukselle. Vaikka miehellä oli kaljuunoita riittävästi ostaa itselleen kalleimmatkin XO nimissä myytävät hunajaiset juomat, se ei riittänyt saamaan Cassiusta tekemään niin. Elämän vivahteikkaat erikoisuudet eivät olleet rahalla ostettavissa, tai niin hän ajatteli.
Ovi kävi ja paukkui kulkijoiden kulkiessa sisään ja ulos. Purppurainen savu kiemurteli juuri asiakkaiden päiden yläpuolella, lisäten oman tunkkaisen arominsa ilmaan. Cassius itse istui selkä vasten ulko-ovea. Normaalisti hän olisi aktiivisesti etsiny itselleen kenties seuraa lämmittämään sängyn toista puolta, tai sitten valvottamaan häntä läpi yön. Tavanomaisesti hurmaava ruskeatukkainen mies olisi ahnaasti kiinni kenessä tahansa, melkein kuka vain kelpasi. Siitä ei ollut kauaa kun hän oli saanut juosta Lontoon kesäyössä karkuun vihaista aviomiestä. Muisto kirvoitti hymähdyksen ja hymynkaaren Cassiuksen suunpieliin. Syvä arpi vasemmassa poskessa upposi korostetusti, kuin toispuoleinen hymykuoppa joka oli eksynyt. Mies hieraisi kasvojaan kuin pyyhkiäkseen kaaren suunpieliltään. Hän kaatoi loput konjakista kurkkuunsa ja työnsi tyhjentyneen lasin sen jalka etu- ja keskisormensa välissä lähemmäs baarimikon puolta. Cassius ei tuntenut baarimikkoa, mutta oli kuullut tuon nimen omien laskujensa mukaan jo kaksikymmentäseitsemän kertaa vain sen ajan sisällä kun oli tiskillä istunut.
"Gallogus, laita samanlainen." Cass laski 6 sulmua tiskille uudesta lasillisesta. Mies näytti oudolta tummansinisessa kauluspaidassaan kaapuihin pukeutuneiden velhojen ja noitien ympäröimänä ja baarimikkokin loi poikamaiseen hurmurihymyilevään mieheen outoja katseita. Hän ei tosiaankaan kuulunut Vuotavan Noidankattilan sisustukseen. Gallogus laski uuden konjakkilasillisen miehen eteen korjaten juomasta maksetut sulmut. Yksi pubin kotitontuista loihtikin tyhjenneen lasin Cassin edestä ilmassa leijuvaan tiskikasaan joka helisi ja kolisi liihottaessaan vaarallisen lähellä huojuvia päitä kohti tiskinurkkaa. Cassin huomio ei kuitenkaan kiinnittynyt helisevään kasaan tiskejä, vaan baaritiskille saapuneeseen naiseen jonka tukka oli huomiotaherättävän kirkuvanpunainen. Pörröpäinen, parikymppinen ja radikaali Cass istui baaritiskillä tuijottaen baarimikkoa puhuttelevaa naista. Tai siltä hänestä tuntui, kuin lyhyt aikamatkustus ajassa taaksepäin. Tulenpunaiset hiukset eivät olleet vuosien mittaan muuttuneet mihinkään, vaikka niiden kantaja olikin vanhentunut siinä missä Cass itsekin. Hän tiesi ettei voisi erehtyä Orphinasta. Konjakkilasi nousi miehen huulille kun hän maistoi uutta lasillista samalta maistuvaa nuorta kullankeltaista nestettä. Syvänsiniset silmät katselivat nyt ensimmäistä Vuotiksen massasta erottuvaa henkilöä uteliaina. Intensiivisen tuijotuksen katkaisi vasta lautasen hajoaminen kivilattialle.
Tumma vieraalla aksentilla huutava nainen läimäisi umpinaista irlantia sopertavaa miestä olan takaa avokämmenellä. Lävähdys läpäisi kovaäänisen yhtenäisen soperruksen pubin sisällä. Kaikki hiljenivät vain hetkeksi vain baarimikon karaistu ääni viilsi hiljentyneen pubin läpi.
"Vähän joulumieltä ihmiset!" Gallogus oli nostanut kätensä ylös ja näytti enemmänkin huvittuneelta välikohtauksesta. Kenties hän tunsi riitapukarit. Se oli hyvin mahdollista, sillä kääntäessään yläkroppansa takaisin välikohtauksen aiheuttajiia päin, he olivatkin jo kiinni toisissaan kuin pikkulinnut keväällä. Pubissa remahti huvittunut röhötys, muutama nainen räkätti varsin humalaista naurua kun kaikki palasivat omien pöytiensä pariin, unohtaen mitä äsken jo tapahtui. Cass nauroi massan mukana teatraaliselle näytökselle, mutta käänsi katseensa takaisin kohti baaritiskillä istuvaa lasiaan ja tulenpunaista naista.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Loer 29.12.20 17:00
Nurkkapöydässä istuva mies ei reagoinut äskeiseen tapahtumaan, vaikka se olikin täyttänyt koko pubin naurunremakasta. Tuttu kasvo Vuotavassa noidankattilassa oli peittänyt kasvonsa päivän profeetalla, mies nojaili takaseinään ja oli nostanut jalkansa pöydälle kuin maailmanomistaja. Profeetan takana miehelle oli kuitenkin noussut esityksestä huvittunut hymy jonka hän paljasti laskemalla profeetan takaisin pöydälle. Mies taitteli profeetan tottuneeseen tapaan siististi ja kröhäisi äänekkäästi. Falconin arpiset kasvot tuijottivat vastapäätä istuvaa pojankoltiaista joka oli istunut hänen kanssaan epähuomiossa samaan pöytään.
"Noh? Etkö osaa puhua?" Falcon murahti edessä istuvalle kesäheinälle.
"J-joo, tai siis." Poikanen sai vastatuksi ja nousi nurkkapöydästä yhtä nopeasti kun oli saanut perseensä alas laskettua.
Arpikasvoinen ja partasuinen auroripäällikkö jäi naureskelemaan itsekseen räkäisesti pojalle, jolle oli tullut äkkilähtö pöydästä. Falcon nousi vaivalloisesti ylös. Miehen proteesi jalassa piti kovan kolahduksen kun se osui lattiaan. Auroripäälliköllä oli yhä työvaatteet päällään joten hän oli sonnustautunut vanhaan nahkatakkiinsa, jossa oltiin vedetty pimeyden velhoja turpaan paikassa jos toisessa. Suorat mustat housut sekä mokkakengät koristelivat koko kokonaisuuden, joka suorastaan helli miestä. Falcon yritti näyttää nuorekkaammalta, mitä oikeasti oli. Arpikasvo suuntasi kohti pöytää hakemaan uutta tuliviskiä, koska äskeinen oli loppunut liiankin pian Falconin ahnaisiin ikeniin. Miehen päästessä tiskille baarimikko nyökkäsi Falconille. Falconin ei tarvinnut sanoa mitään, baarimikko tiesi kyllä mitä auroripäällikölle ojentaa.
"Piikkiin piikkiin." Falcon sanoi rauhallisesti baarimikolle ja se melkein rikkoi koko hänen olemuksensa.
Falcon jäi nojailemaan tiskiin sekä tarkistelemaan Vuotiksen meininkiä. Pian olisi aika lähteä kotiin. Mies yleensä valehteli Lucylle, että hän on ylitöissä aina näin myöhään koska ei jaksanut joka ilta kuunnella hänen motkotustaan tulevasta lapsesta.
#Noh. Ehkä vielä yhdet# Mies ajatteli sekä nosti kättään kuuliaasti mikolle. Tämä saattaisi olla joko uhka tai mahdollisuus.
"Noh? Etkö osaa puhua?" Falcon murahti edessä istuvalle kesäheinälle.
"J-joo, tai siis." Poikanen sai vastatuksi ja nousi nurkkapöydästä yhtä nopeasti kun oli saanut perseensä alas laskettua.
Arpikasvoinen ja partasuinen auroripäällikkö jäi naureskelemaan itsekseen räkäisesti pojalle, jolle oli tullut äkkilähtö pöydästä. Falcon nousi vaivalloisesti ylös. Miehen proteesi jalassa piti kovan kolahduksen kun se osui lattiaan. Auroripäälliköllä oli yhä työvaatteet päällään joten hän oli sonnustautunut vanhaan nahkatakkiinsa, jossa oltiin vedetty pimeyden velhoja turpaan paikassa jos toisessa. Suorat mustat housut sekä mokkakengät koristelivat koko kokonaisuuden, joka suorastaan helli miestä. Falcon yritti näyttää nuorekkaammalta, mitä oikeasti oli. Arpikasvo suuntasi kohti pöytää hakemaan uutta tuliviskiä, koska äskeinen oli loppunut liiankin pian Falconin ahnaisiin ikeniin. Miehen päästessä tiskille baarimikko nyökkäsi Falconille. Falconin ei tarvinnut sanoa mitään, baarimikko tiesi kyllä mitä auroripäällikölle ojentaa.
"Piikkiin piikkiin." Falcon sanoi rauhallisesti baarimikolle ja se melkein rikkoi koko hänen olemuksensa.
Falcon jäi nojailemaan tiskiin sekä tarkistelemaan Vuotiksen meininkiä. Pian olisi aika lähteä kotiin. Mies yleensä valehteli Lucylle, että hän on ylitöissä aina näin myöhään koska ei jaksanut joka ilta kuunnella hänen motkotustaan tulevasta lapsesta.
#Noh. Ehkä vielä yhdet# Mies ajatteli sekä nosti kättään kuuliaasti mikolle. Tämä saattaisi olla joko uhka tai mahdollisuus.
Loer- Rohkelikon tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 505
Join date : 27.08.2020
Ikä : 29
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Weka-kitty 30.12.20 6:38
Poppyn katse kävi läpi pubin ihmisiä - vanhoja, nuoria, vieraita. Kasvo toisensa jälkeen vaikutti etäisesti tutulta, kunnes nainen katsoi kasvoja hetken liian kauan ja kaikki tuttuus pyyhkiytyi pois, savuna ilmaan.
Poppy tunsi viskin poltteen edelleen kurkkunsa perällä, huokaisten hiljaa ja pyyhkäisi peukalollaan viskilasin reunaa, johon oli tarttunut huulipunaa. Lasin pohjalla ui yksinäinen tippa alkoholia, jota nainen ei kehdannut kalastella itselleen, vaan vei katseensa baarimikkoon, aikomuksenaan tilata toinen. Poppyn katse pysähtyi tummansiniseen sonnustautuneeseen mieheen, jonka katseen tunsi vain hetkeä ennen katseiden kohtaamista, mutta ennen kuin punkkari osasi edes yhdistää, oliko mies jostain tuttu, kauempaa kuului lautasen räsähdys.
Poppy pyörähti katsomaan olkansa yli jakkarallaan, vaaleat silmät siristyneinä, harmaat iirikset etsien väkijoukosta äänen pitäjää - sitten kuin tuntomerkkinä jossain kuului tuttu avarin ääni ja Orphinan teenjanoinen sielu kääntyi heti katsomaan riidan suuntaan. Huvittunut hymy nousi naisen huulille kun silmät seurasivat tilanteen kehittymistä, kunnes baarimikko sai tilanteen rauhoittumaan - Poppy nauroi muiden mukana, pudistellen päätään itsekseen. Ollapa nuori ja aloittaa baaritappeluita, kävi punapään mielessä, häivyttäen mielestään täysin sen faktan, ettei edellisestä kerrasta kun naisen sauva oli lennähtänyt kädestä kiitos jonkun juopon karkotaseet-loitsun.
Poppyn katse lipui pois draamanalusta, joka ei kantanut hedelmää kun tappelijat olivat jo kiinni toisissaan aivan muissa merkeissä. Nainen vilkaisi tyhjää lasiaan, sitten harmaat silmät kohoten ylös, kohdaten uudemman kerran tuijottelijan katseen. Mies ei vaikuttanut tutulta, Poppyn kaivellessa muistiaan kunnes vei katseensa pois kuin harjoitellusti, odottaen että hänen luokseen tultaisiin - eihän hieno nainen voinut lähestyä miestä. Tai no, tieteinkin voi, mutta Poppy ei ollut vielä päättänyt sen illan saalistaan. Eikä hänen ollut edes tarkoitus lähteä kenenkään mukaan, kotona oli jo tarpeeksi ihmettelemistä lapsen kanssa.
Poppy vei katseensa tarkoituksella poispäin, nostaen tyhjää lasiaan ja piteli sitä hennoissa, joskin kylmästä paleltumia kantavien käsissään, kuin vihjeenä.
"Piikkiin, piikkiin" kuului jostain läheltä Poppya, matala miesääni houkutellen harmaita silmiä kääntymään puoleensa. Miehen nojautuessa baaritiskiin, Poppyn katse tutkaili arpeutuneita kasvoja, partanaurista katseellaan mittaillen; tämä oli kovin tutun oloinen, ja hetken Poppy mietti, oliko kenties päästänyt kyseisen arpinaaman petiinsä, kunnes totesi, että miehen oli pakko olla tuttu jostain muualta - ei hän muuten olisi kiinnostunut tämän kasvoista. Punapään katse pysyi tiiviisti miehen puolessa, päätellen, että miehen oli pakko olla Noidankattilan kanta-asiakkaita, kun tuolla tuntui olevan niin kevyesti aukeava piikki valmiina käyttöön. Poppy empi pienen hetken, ennen kuin liukui alas tuoliltaan, suoristaen puoleenreiteen ulottuvaa mustaa hametta, jonka päällä kulki samaa pitsiä kuin paidassa, kulkien baaritiskin reunustaa, katse tutkivana, ahnaana miehessä.
"Tunnemmeko jostain?" Poppy kysyi heti kun oli kuuloetäisyydellä, katse miehessä, kasvoille loihdittuna vähintäänkin vihjaileva, rento ilme, punattujen huulien kääntyessä toisesta reunasta hymyyn, silmät kirkkaina ja avoimina tutkiskellen miehen piirteitä. "Vaikutatte kovin tutulta. Oletteko olleet musiikkimaailmassa nuoruudessanne?"
Poppy tunsi viskin poltteen edelleen kurkkunsa perällä, huokaisten hiljaa ja pyyhkäisi peukalollaan viskilasin reunaa, johon oli tarttunut huulipunaa. Lasin pohjalla ui yksinäinen tippa alkoholia, jota nainen ei kehdannut kalastella itselleen, vaan vei katseensa baarimikkoon, aikomuksenaan tilata toinen. Poppyn katse pysähtyi tummansiniseen sonnustautuneeseen mieheen, jonka katseen tunsi vain hetkeä ennen katseiden kohtaamista, mutta ennen kuin punkkari osasi edes yhdistää, oliko mies jostain tuttu, kauempaa kuului lautasen räsähdys.
Poppy pyörähti katsomaan olkansa yli jakkarallaan, vaaleat silmät siristyneinä, harmaat iirikset etsien väkijoukosta äänen pitäjää - sitten kuin tuntomerkkinä jossain kuului tuttu avarin ääni ja Orphinan teenjanoinen sielu kääntyi heti katsomaan riidan suuntaan. Huvittunut hymy nousi naisen huulille kun silmät seurasivat tilanteen kehittymistä, kunnes baarimikko sai tilanteen rauhoittumaan - Poppy nauroi muiden mukana, pudistellen päätään itsekseen. Ollapa nuori ja aloittaa baaritappeluita, kävi punapään mielessä, häivyttäen mielestään täysin sen faktan, ettei edellisestä kerrasta kun naisen sauva oli lennähtänyt kädestä kiitos jonkun juopon karkotaseet-loitsun.
Poppyn katse lipui pois draamanalusta, joka ei kantanut hedelmää kun tappelijat olivat jo kiinni toisissaan aivan muissa merkeissä. Nainen vilkaisi tyhjää lasiaan, sitten harmaat silmät kohoten ylös, kohdaten uudemman kerran tuijottelijan katseen. Mies ei vaikuttanut tutulta, Poppyn kaivellessa muistiaan kunnes vei katseensa pois kuin harjoitellusti, odottaen että hänen luokseen tultaisiin - eihän hieno nainen voinut lähestyä miestä. Tai no, tieteinkin voi, mutta Poppy ei ollut vielä päättänyt sen illan saalistaan. Eikä hänen ollut edes tarkoitus lähteä kenenkään mukaan, kotona oli jo tarpeeksi ihmettelemistä lapsen kanssa.
Poppy vei katseensa tarkoituksella poispäin, nostaen tyhjää lasiaan ja piteli sitä hennoissa, joskin kylmästä paleltumia kantavien käsissään, kuin vihjeenä.
"Piikkiin, piikkiin" kuului jostain läheltä Poppya, matala miesääni houkutellen harmaita silmiä kääntymään puoleensa. Miehen nojautuessa baaritiskiin, Poppyn katse tutkaili arpeutuneita kasvoja, partanaurista katseellaan mittaillen; tämä oli kovin tutun oloinen, ja hetken Poppy mietti, oliko kenties päästänyt kyseisen arpinaaman petiinsä, kunnes totesi, että miehen oli pakko olla tuttu jostain muualta - ei hän muuten olisi kiinnostunut tämän kasvoista. Punapään katse pysyi tiiviisti miehen puolessa, päätellen, että miehen oli pakko olla Noidankattilan kanta-asiakkaita, kun tuolla tuntui olevan niin kevyesti aukeava piikki valmiina käyttöön. Poppy empi pienen hetken, ennen kuin liukui alas tuoliltaan, suoristaen puoleenreiteen ulottuvaa mustaa hametta, jonka päällä kulki samaa pitsiä kuin paidassa, kulkien baaritiskin reunustaa, katse tutkivana, ahnaana miehessä.
"Tunnemmeko jostain?" Poppy kysyi heti kun oli kuuloetäisyydellä, katse miehessä, kasvoille loihdittuna vähintäänkin vihjaileva, rento ilme, punattujen huulien kääntyessä toisesta reunasta hymyyn, silmät kirkkaina ja avoimina tutkiskellen miehen piirteitä. "Vaikutatte kovin tutulta. Oletteko olleet musiikkimaailmassa nuoruudessanne?"
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Vanillatar 30.12.20 15:55
Ruskea, taakse aseteltu hiuspehko oli latistunut illan aikana, mutta korosti silti edukseen Cassiuksen piirteitä. Miehen suunpieli nousi vinoon hymyyn punapään elehtiessä lasinsa tyhjyyttä. Hän tiesi, tai pikemminkin tunnisti eleen. Mies ei kuitenkaan liikahtanut tuoliltaan. Kauluspaitainen akateemikko nojautui kaivamaan puvuntakkinsa povaristaan peltisen askin. Sen pintaan oli koverrettu burgundyn värillä tummanharmaaseen taustaan logo ja teksti rujoin kaunikirjaimin; Ukonhattu.(Wolfsbane) Tottuneesti mies avasi peltisen askin yhdellä kädellä ja nosti kevyen, hiukan normaalia tupakkaa pidemmän sikarin suunpieleensä. Miehen sauva kulki poikkeuksetta aina mukana toisepuoleisessa kainaloholsterissa. Se oli aina käsillä, jopa tiukan paikan tullen. Kotelo ja sen remmit olivat mustaa nahkaa, ohutta ja hyvällä maulla koristeltua ompeleilla. Marjakuusisessa sauvassa oli kantajansa kovin rakastama teema, maailmankäärme.
Cassius sytytti ääneti sikarinsa sauvansa päästä palavalla tulitikkua muistuttavalla liekillä. Tummanpunainen savu kiemurteli sikarin päästä kun sen kuivat lehdet syttyivät ja muuttuivat kirkkaanpunaisiksi. Cass veti syvään henkeä makealta maistuvaa savua ja puhalsi sen hitaasti nenänsä kautta ulos. Burgundy savu kiemurteli kuin tuhkaluikura kohti purppuraista savua pubin ilakoitsijoiden päiden päällä. Savun väri muuttui tummanvioletiksi viiletessään ja sekoittui muiden tervakeuhkojen useamman eri merkin savukemerkin tuoksuun, yhtälailla kadoten tuoksumereen niinkuin joulupäivän kaljoittelijat toistensa varjoihin. Mies ei enää tuijottanut naista samanlaisella intensiteetillä.
Cass poltteli rauhallisesti, kiireettömästi ruskeaan lehteen käärittyä sikariaan. Savu liukui sisäilmassa hitaasti, uneliaasti. Cass nosti konjakkilasin huulilleen ja se täyttyi tummanviolettiin muuttuvasta savusta, kieltäytyen sekoittumasta vahvan alkoholin kanssa. Mies ei ollut aggressiivisella viettelytuulella, vaikka hän taitoi senkin "jalon" taidon. Lisäksi tuo tulenpunainen nainen oli hänen nuoruutensa suuri idoli. Joka nyt puhui toiselle miehelle. Cass käänsi syvänsinisen katseensa baaritiskillä lipuvaan punklaulajaan. Arpikasvoinen karski mies puhutteli baarimikkoa kovin tottuneesti. Tummansinisen kauluspaidan mies ei tunnistanut auroripäällikköä, mutta lukemalla miehen ulkomuotoa hän ei ollut kovin edustava. Viehättävä omalla tavallaan, rajulla ja ehkä vaarallisella tavalla. Arpia harva velho sai työskentelemällä toimistossa yhdeksästä viiteen. Cass oli silti enemmän viehtynyt tulenpunaisesta naisesta. Hän kohotti kättään jossa sikari lepäsi puoliksi poltettuna etusormen, keskisormen ja peukalon välissä. Gallogus-nimeen vastaava baarimikko jätti arpikasvoisen miehen tuon juoman kanssa, luoden katseen miehen ja tulenpunaisen naisen välillä ennenkuin lipui Cassiuksen luo heittäen baarirättinsä olkansa yli.
"Vaihdetaanko lajia vai täydennänkö lasin?" Gallogus nojasi kyynärpäänsä nuhruiseen tiskiin.
"Täydennä pois." Cass työnsi lasiaan kohti baarimikkoa. "Ja mitä ikinä punainen nainen juokaan, mutta kalliimpaa. " Mies jatkoi, kuitenkin vielä pysäyttäen baarimikon ennenkuin tuo kerkesi kääntyä kokonaan ympäri toteuttamaan asiakkaan toiveen.
"Ja sama seuralaiselleen."
Cassius sytytti ääneti sikarinsa sauvansa päästä palavalla tulitikkua muistuttavalla liekillä. Tummanpunainen savu kiemurteli sikarin päästä kun sen kuivat lehdet syttyivät ja muuttuivat kirkkaanpunaisiksi. Cass veti syvään henkeä makealta maistuvaa savua ja puhalsi sen hitaasti nenänsä kautta ulos. Burgundy savu kiemurteli kuin tuhkaluikura kohti purppuraista savua pubin ilakoitsijoiden päiden päällä. Savun väri muuttui tummanvioletiksi viiletessään ja sekoittui muiden tervakeuhkojen useamman eri merkin savukemerkin tuoksuun, yhtälailla kadoten tuoksumereen niinkuin joulupäivän kaljoittelijat toistensa varjoihin. Mies ei enää tuijottanut naista samanlaisella intensiteetillä.
Cass poltteli rauhallisesti, kiireettömästi ruskeaan lehteen käärittyä sikariaan. Savu liukui sisäilmassa hitaasti, uneliaasti. Cass nosti konjakkilasin huulilleen ja se täyttyi tummanviolettiin muuttuvasta savusta, kieltäytyen sekoittumasta vahvan alkoholin kanssa. Mies ei ollut aggressiivisella viettelytuulella, vaikka hän taitoi senkin "jalon" taidon. Lisäksi tuo tulenpunainen nainen oli hänen nuoruutensa suuri idoli. Joka nyt puhui toiselle miehelle. Cass käänsi syvänsinisen katseensa baaritiskillä lipuvaan punklaulajaan. Arpikasvoinen karski mies puhutteli baarimikkoa kovin tottuneesti. Tummansinisen kauluspaidan mies ei tunnistanut auroripäällikköä, mutta lukemalla miehen ulkomuotoa hän ei ollut kovin edustava. Viehättävä omalla tavallaan, rajulla ja ehkä vaarallisella tavalla. Arpia harva velho sai työskentelemällä toimistossa yhdeksästä viiteen. Cass oli silti enemmän viehtynyt tulenpunaisesta naisesta. Hän kohotti kättään jossa sikari lepäsi puoliksi poltettuna etusormen, keskisormen ja peukalon välissä. Gallogus-nimeen vastaava baarimikko jätti arpikasvoisen miehen tuon juoman kanssa, luoden katseen miehen ja tulenpunaisen naisen välillä ennenkuin lipui Cassiuksen luo heittäen baarirättinsä olkansa yli.
"Vaihdetaanko lajia vai täydennänkö lasin?" Gallogus nojasi kyynärpäänsä nuhruiseen tiskiin.
"Täydennä pois." Cass työnsi lasiaan kohti baarimikkoa. "Ja mitä ikinä punainen nainen juokaan, mutta kalliimpaa. " Mies jatkoi, kuitenkin vielä pysäyttäen baarimikon ennenkuin tuo kerkesi kääntyä kokonaan ympäri toteuttamaan asiakkaan toiveen.
"Ja sama seuralaiselleen."
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Loer 31.12.20 14:06
Miehen ennen niin mustiin ja tuuheisiin partaan sekä hiuksiin oli alkanut iän myötä uurtua harmaita vivahteita antaen vinkkiä joka päivä vanhenemisesta. Kookas käsi tarrautui tarjottuun tuliviskiin, jonka baarimikko antoi valua piikkiin Galloguksen sanomatta mitään. Falcon nyökkäsi Gallogukselle pienesti ja nosti tuliviskilasin huulilleen. Vanha ja tuttu haju jolla pääsisi pieneen pieruun rankan työpäivän jälkeen. Miehen päässä pyöri lähinnä kauhistus siitä, miten lapsen syntyminen vaikuttaisi hänen arkeensa. Luultavasti mies pakoilisi arkea yhä enemmän töissä, ken tietää.
Pitkä ja rosoinen mieshahmo kääntyi tuntemattoman naisen ääntä kohti viskilasi huulillaan. Falconin ruskeat silmät skannasivat naisen ulkomuodon nopeasti ja häpeilemättömästi lävitse. Tuliviskit meinasivat singahtaa kurkusta ulos, kun nainen esitteli avujaan niin säntillisen rohkeasti. Mies pyyhkäisi huuliaan ja tutkaili naista vielä uudemman kerran, kunnes hän avasi suunsa. Miehen maskuliinisen äänen saattelemana ilmoille leijui tuliviskin sekä pesemättömien hampaiden haju.
"Onhan sitä tullut lehtien kansissa pyörittyä aika ajoin. Musiikkimaailmaa en kerennyt edes kokeilemaan, kun jalat veivät aurorivirastoon melko pian koulun jälkeen. Te tosin taidatte olla jonkinlainen taiteilija? Ulkomuodosta päätellen." Falcon vastasi ryhdikkäästi ja koristelematta sen enempää sanojaan. Miehen kasvoille valui flirttaileva hymy samalla kun hän katseli naista yhä innostuneen näköisenä. Harvemmin vanhemmalle miehelle tuli kukaan vapaasta tahdosta juttelemaan, vaikka ei Falcon ollutkaan huonointa mitä Vuotavalla oli luultavasti tarjota.
Miehen karvas ja työnkovettama käsi siirtyi povitaskuun josta auroripäällikkö otti esille peltiaskin sikareita. Mies asetteli yhden hampaidensa väliin ja nosti peltistä askia kohti povekasta laulajatarta.
"Palaako?" Miehen ääni kysyi.
Pitkä ja rosoinen mieshahmo kääntyi tuntemattoman naisen ääntä kohti viskilasi huulillaan. Falconin ruskeat silmät skannasivat naisen ulkomuodon nopeasti ja häpeilemättömästi lävitse. Tuliviskit meinasivat singahtaa kurkusta ulos, kun nainen esitteli avujaan niin säntillisen rohkeasti. Mies pyyhkäisi huuliaan ja tutkaili naista vielä uudemman kerran, kunnes hän avasi suunsa. Miehen maskuliinisen äänen saattelemana ilmoille leijui tuliviskin sekä pesemättömien hampaiden haju.
"Onhan sitä tullut lehtien kansissa pyörittyä aika ajoin. Musiikkimaailmaa en kerennyt edes kokeilemaan, kun jalat veivät aurorivirastoon melko pian koulun jälkeen. Te tosin taidatte olla jonkinlainen taiteilija? Ulkomuodosta päätellen." Falcon vastasi ryhdikkäästi ja koristelematta sen enempää sanojaan. Miehen kasvoille valui flirttaileva hymy samalla kun hän katseli naista yhä innostuneen näköisenä. Harvemmin vanhemmalle miehelle tuli kukaan vapaasta tahdosta juttelemaan, vaikka ei Falcon ollutkaan huonointa mitä Vuotavalla oli luultavasti tarjota.
Miehen karvas ja työnkovettama käsi siirtyi povitaskuun josta auroripäällikkö otti esille peltiaskin sikareita. Mies asetteli yhden hampaidensa väliin ja nosti peltistä askia kohti povekasta laulajatarta.
"Palaako?" Miehen ääni kysyi.
Loer- Rohkelikon tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 505
Join date : 27.08.2020
Ikä : 29
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Weka-kitty 01.01.21 13:37
Poppy ei katsonut lainkaan pahalla kun rujon miehen katse kävi läpi kaikki avut, naisen hammashymy leviten miltei petomaisesti, kuin kissaeläin vaanimassa saalistaan. Poppy veti sormenpäillään hiuksensa korvan taa, osin jotta saisi ilman vaihtumaan miehen puhuessa, sormet pysähtyen korvanlehdelle kun partanauris kertoi, mitä teki työkseen.
"Aurorivirastoon?" Poppy kysyi, hymy selvästi laimentuen, epäröivänä huulet nykien kun nainen piti jonkinlaista maskia yllä. Punapää laski kätensä hitaasti baaritiskille, kynnellään naputtaen sen pintaa ja yritti pitää päätään nostavan katkeruuden aisoissa - vielä. "Kyllä. Saatatte tuntea minut Orphinana."
Vastaus oli lyhyt, tönkkö - tottakai Poppyn piti ottaa jokainen hetki irti jos saisi edes yhden puolittaisen fanin kuuntelemaan puotien hyllyille jääviä kappaleitaan, kenties ostamaan puoleen hintaan paniikkimyynnissä olevat liput keikalle. Poppy ei kuitenkaan päässyt yli miehen sanoista - aurorivirasto. Naisen kuluneet aivorattaat lähtivät miltei näkyvästi pyörimään kun tuo yritti yhdistää kasvoja lehtiartikkeleihin ja auroreihin. Samalla kun mies asetti sikarin huulilleen, viimein palat loksahtivat paikalleen; Falcon Scott, auroripäällikkö.
Poppy avasi suunsa sanoakseen jotain harkitsematonta, jotain mikä saisi hänet vielä auroriviraston mustalle listalle, mutta sitten Gallogus asetti kaksi lasia keskustelevien asiakkaiden vierelle.
"Tarjottu herran kauluspaidassa toimesta." Gallogus kertoi, katse siirtyen Orphinan ja Scottin välillä - kenties vuosien pubin menon katselu oli opettanut huomaamaan alkavat kahinat. Orphinan ei tarvinnut katsoa taakseen tietääkseen, kuka juoman oli tarjonnut - jossain ajatusten perällä Poppy huomasi olevansa tyytyväinen, ettei tummansiniseen sonnustautunutta pitäisi tapakouluttaa ainakaan ihan alusta asti.
"Palaako?" aurorin kysymys sai Poppyn lopettamaan juomansa tavoittelun tiskiltä, ja viimein nainen avasi suunsa, sanat myrkkyä ja happoa täynnä, kuin Poppy olisi pyrkinyt polttamaan reiän läpi Falconin korruptoituneen ruhon. "Teidän pitäisi palaa helvetissä."
Sanat olivat sihahdus, tarkoitettu vain Scottin korville, Orphina vilkaisten kahta lasia baaritiskillä. Impulssi käski heittää juomat suoraan miehen naamalle - mutta toistamiseen, auroriviraston musta lista. Niinpä hiukset ponnahtaen tiukasti asetellussa kampauksessa, nainen tarttui omaan lasiinsa - tai ainakin lasiin, jonka oletti omakseen - ja sanaakaan sanomatta kääntyi partanauriin edestä, tuohtuneena ja silmät palaen miltei samalla liekillä kuin tulenpunaiset hiukset. Poppy piteli lasistaan tiukasti kiinni, katkeruun ja inho taakse jäänyttä auroria kohtaan palaen rintakehässä, kun Apaten kasvot kävivät mielessä - mutta ajatus pyyhittiin tietoisesti ja tarkoin pois mielestä, Poppy lakaisten ikävänsä ja muistonsa lukittuun laatikkon aivan pään perukoille, jotta se voisi jonain päivänä purkautua; toivon mukaan luovana energiana.
Poppylla ei mennyt kauaa löytää juomat tarjonnut mies, joka loisti Vuotavan Noidankattilan keskeltä epäsopivuudessaan. Poppyn harmaat silmät kävivät liilaa tupruttavassa savukkeessa miehen huulilla ja siirtyi sitten tuntemattoman miehen silmiin, askeleet suuntautuen nyt kohti kauluspaitaista miestä, kuin ei olisi juuri rypenyt raivossa ja katkeruudessa. Sen sijaan, sama miltei kissaeläinmäinen hymy nousi kohottamaan suupieliä kun nainen siirtyi tummansiniseen sonnustautuneen pörröpään luokse, nojautuen toisella kyynärpäällään baaritiskiin, tietoisesti tuoden povensa yhä enemmän koholle käsien asettelulla.
"Ja kukahan täällä tarjoilee juomia tuntemattomille?" Poppy kysyi sulavasti, vaikka aiempi kitkeryys sanoissa oli jälkimakuna, heikosti piilotettuna. Poppy toivoi, että mies olisi kertonut olevansa fani - se olisi voinut pelastaa illan, kääntää aurorin paikalle ilmestymisen päälaelleen. Ajatuksen myötä, nainen vilkaisi olkansa yli partanaurista ja sitä, minne tuo oli siirtynyt - kenties Poppyn sivaltavat sanat olivat sattuneet tarpeeksi, jotta mies lopettaisi aurorinhommat, painuisi pois Vuotiksesta ja mahdollisesti vielä eläköityisi. Se olisi hyvä teema albumille.
"Aurorivirastoon?" Poppy kysyi, hymy selvästi laimentuen, epäröivänä huulet nykien kun nainen piti jonkinlaista maskia yllä. Punapää laski kätensä hitaasti baaritiskille, kynnellään naputtaen sen pintaa ja yritti pitää päätään nostavan katkeruuden aisoissa - vielä. "Kyllä. Saatatte tuntea minut Orphinana."
Vastaus oli lyhyt, tönkkö - tottakai Poppyn piti ottaa jokainen hetki irti jos saisi edes yhden puolittaisen fanin kuuntelemaan puotien hyllyille jääviä kappaleitaan, kenties ostamaan puoleen hintaan paniikkimyynnissä olevat liput keikalle. Poppy ei kuitenkaan päässyt yli miehen sanoista - aurorivirasto. Naisen kuluneet aivorattaat lähtivät miltei näkyvästi pyörimään kun tuo yritti yhdistää kasvoja lehtiartikkeleihin ja auroreihin. Samalla kun mies asetti sikarin huulilleen, viimein palat loksahtivat paikalleen; Falcon Scott, auroripäällikkö.
Poppy avasi suunsa sanoakseen jotain harkitsematonta, jotain mikä saisi hänet vielä auroriviraston mustalle listalle, mutta sitten Gallogus asetti kaksi lasia keskustelevien asiakkaiden vierelle.
"Tarjottu herran kauluspaidassa toimesta." Gallogus kertoi, katse siirtyen Orphinan ja Scottin välillä - kenties vuosien pubin menon katselu oli opettanut huomaamaan alkavat kahinat. Orphinan ei tarvinnut katsoa taakseen tietääkseen, kuka juoman oli tarjonnut - jossain ajatusten perällä Poppy huomasi olevansa tyytyväinen, ettei tummansiniseen sonnustautunutta pitäisi tapakouluttaa ainakaan ihan alusta asti.
"Palaako?" aurorin kysymys sai Poppyn lopettamaan juomansa tavoittelun tiskiltä, ja viimein nainen avasi suunsa, sanat myrkkyä ja happoa täynnä, kuin Poppy olisi pyrkinyt polttamaan reiän läpi Falconin korruptoituneen ruhon. "Teidän pitäisi palaa helvetissä."
Sanat olivat sihahdus, tarkoitettu vain Scottin korville, Orphina vilkaisten kahta lasia baaritiskillä. Impulssi käski heittää juomat suoraan miehen naamalle - mutta toistamiseen, auroriviraston musta lista. Niinpä hiukset ponnahtaen tiukasti asetellussa kampauksessa, nainen tarttui omaan lasiinsa - tai ainakin lasiin, jonka oletti omakseen - ja sanaakaan sanomatta kääntyi partanauriin edestä, tuohtuneena ja silmät palaen miltei samalla liekillä kuin tulenpunaiset hiukset. Poppy piteli lasistaan tiukasti kiinni, katkeruun ja inho taakse jäänyttä auroria kohtaan palaen rintakehässä, kun Apaten kasvot kävivät mielessä - mutta ajatus pyyhittiin tietoisesti ja tarkoin pois mielestä, Poppy lakaisten ikävänsä ja muistonsa lukittuun laatikkon aivan pään perukoille, jotta se voisi jonain päivänä purkautua; toivon mukaan luovana energiana.
Poppylla ei mennyt kauaa löytää juomat tarjonnut mies, joka loisti Vuotavan Noidankattilan keskeltä epäsopivuudessaan. Poppyn harmaat silmät kävivät liilaa tupruttavassa savukkeessa miehen huulilla ja siirtyi sitten tuntemattoman miehen silmiin, askeleet suuntautuen nyt kohti kauluspaitaista miestä, kuin ei olisi juuri rypenyt raivossa ja katkeruudessa. Sen sijaan, sama miltei kissaeläinmäinen hymy nousi kohottamaan suupieliä kun nainen siirtyi tummansiniseen sonnustautuneen pörröpään luokse, nojautuen toisella kyynärpäällään baaritiskiin, tietoisesti tuoden povensa yhä enemmän koholle käsien asettelulla.
"Ja kukahan täällä tarjoilee juomia tuntemattomille?" Poppy kysyi sulavasti, vaikka aiempi kitkeryys sanoissa oli jälkimakuna, heikosti piilotettuna. Poppy toivoi, että mies olisi kertonut olevansa fani - se olisi voinut pelastaa illan, kääntää aurorin paikalle ilmestymisen päälaelleen. Ajatuksen myötä, nainen vilkaisi olkansa yli partanaurista ja sitä, minne tuo oli siirtynyt - kenties Poppyn sivaltavat sanat olivat sattuneet tarpeeksi, jotta mies lopettaisi aurorinhommat, painuisi pois Vuotiksesta ja mahdollisesti vielä eläköityisi. Se olisi hyvä teema albumille.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Vanillatar 01.01.21 17:12
Savu valui liikkumattomassa ilmassa miehen suusta paksuna, nousten hitaasti kohti kattoa. Sikari paloi viimeisillä lehdillään ja Cass tumppasikin sen baaritiskillä lojuvaan tuhkakuppiin. Kipossa oli monenmoista matkamuistoa pubin asiakkaista. Eri sävyillä punattujen huulien muistoja. Cass ei ollut seurannut tarjoamiensa juomien matkaa oikeisiin käsiin. Jos tulenpunainen nainen ei juomasta kiinnostunut löydettyään rujon arpinaaman, tummansininen mies ei siitä pahastuisi, kovin pahasti. Olisihan se ikävästi nenän edestä viety hunajaherttuan makeinen. Näytille aseteltu, harvoin saatavilla ja kun astut liikkeeseen siihen kiinnitetyn kellon kilahtaessa joku muu olikin jo kerennyt ostamaan näyteikkunalle nostetun purkillisen. Katselet kun myyjä ojentaa läpinäkyvän herkkupurkin jonon ensimmäiselle.. Cassiuksen katse seikkaili baarimikon takana viinashyllyllä. Se oli täynnä erilaisia litkuja joista osa muistutti väriltään enemmänkin rauhanliemen eri keitosvaiheita. Mitä ylemmäs katse kipusi notkuvilla hyllyillä, sitä tomuisemmiksi ja koskemattomiksi pullot muuttuivat. Vuotava Noidankattila ei ollut paikka jossa noihin pulloihin törsäävät halusivat niitä nauttia. Kuka tiesi oliko niissä edes sitä mitä pullon etiketissä luki..
Huckbeen suvun kasvatti haroi taaksetaitettua hiuspehkoaan ja avasi peltisen sikariastiansa uudestaan, toistaen samanlaiseksi kangistuneen kaavan. Sikari upposi huulien lipaisun jälkeen suunpieleen. Marjakuusinen sauva sytytti sikarin josta pyörähti tuhkaluikuramainen savuvana, muuttuen tummanpunaisesta kohotessaan ja viiletessään liilaan. Tulenpunainen vilahti silmäkulmassa. Tuntematon oli hyväksynytkin kutsun ja nähnyt suotavaksi lähestyä, yksin. Cass käänsi runkonsa kohti naista hymyillen viekkaasti.
"Joku joka tunnisti punaisen tavaramerkin." Mies lausahti nyökäten päätään. Hän otti syvän henkosen sikaristaan, mutta varoi puhaltamasta savuja viehättävän, avujaan esittelevän Orphinan päälle.
"Cassius. Sinun nimesi tiedänkin jo, Orphina." Tummansininen mies hieraisi leukaluutaan vapaalla kädellään ja katseli villipetomaisesti hymyilevää naista. Hetkessä oli paljon nostalgiaa. Orphinan, tai tutummin kouluajoilta puhuteltulta, Poppyn läsnäolo oli Cassille vieras, ja niin kutkutteleva. Samanlainen kuin teininä Cass oli iskenyt silmänsä ensimmäistä kertaa tyttöön. Se ensi-ihastus on outo tunne kun et ole varma mitä on tapahtumassa, mutta tiedät että tunnet sen mahanpohjassa asti. Tietenkin, jos he olisivat lapsia, Cass olisi luultavasti juossut kauhuissaan punapäisen viettelijättären kynsistä mutta jäänyt ajattelemaan sitä hetkeä ennenkuin otti jalat allensa vielä viikon takaperin. Mies ei kuitenkaan ollut se arka poika nuoremmilta vuosiltaan.
Cassius katseli avoimen ahneesti tulenpunaista veelaa. Orphina herätti ne pienen pojan ensimmäisen ihastuksen vahvat tunteet. Mies ei voinut peitellä veikeää hymyään. Cass elehti jälleen kohti Gallogusta. Baarimikko mutristeli naamaansa ja tälläkertaa käsiään pyyhkien likaiseen rättiinsä lähestyi miestä jonka seuraan Orphina oli vaihtanut.
"No mitäpä laitettas?"
"Tuliviski, sieltä ylähyllyltäsi ja hyvää vuosikertaa. Mikäli artisti haluaa istua seuraan?" Konjakkilasi nousi huulille kun mies kaatoi sen loput kurkustaan alas. Hän halusi pelata korttinsa oikein. Ja nainen vilkuili arpinaaman perään.
Huckbeen suvun kasvatti haroi taaksetaitettua hiuspehkoaan ja avasi peltisen sikariastiansa uudestaan, toistaen samanlaiseksi kangistuneen kaavan. Sikari upposi huulien lipaisun jälkeen suunpieleen. Marjakuusinen sauva sytytti sikarin josta pyörähti tuhkaluikuramainen savuvana, muuttuen tummanpunaisesta kohotessaan ja viiletessään liilaan. Tulenpunainen vilahti silmäkulmassa. Tuntematon oli hyväksynytkin kutsun ja nähnyt suotavaksi lähestyä, yksin. Cass käänsi runkonsa kohti naista hymyillen viekkaasti.
"Joku joka tunnisti punaisen tavaramerkin." Mies lausahti nyökäten päätään. Hän otti syvän henkosen sikaristaan, mutta varoi puhaltamasta savuja viehättävän, avujaan esittelevän Orphinan päälle.
"Cassius. Sinun nimesi tiedänkin jo, Orphina." Tummansininen mies hieraisi leukaluutaan vapaalla kädellään ja katseli villipetomaisesti hymyilevää naista. Hetkessä oli paljon nostalgiaa. Orphinan, tai tutummin kouluajoilta puhuteltulta, Poppyn läsnäolo oli Cassille vieras, ja niin kutkutteleva. Samanlainen kuin teininä Cass oli iskenyt silmänsä ensimmäistä kertaa tyttöön. Se ensi-ihastus on outo tunne kun et ole varma mitä on tapahtumassa, mutta tiedät että tunnet sen mahanpohjassa asti. Tietenkin, jos he olisivat lapsia, Cass olisi luultavasti juossut kauhuissaan punapäisen viettelijättären kynsistä mutta jäänyt ajattelemaan sitä hetkeä ennenkuin otti jalat allensa vielä viikon takaperin. Mies ei kuitenkaan ollut se arka poika nuoremmilta vuosiltaan.
Cassius katseli avoimen ahneesti tulenpunaista veelaa. Orphina herätti ne pienen pojan ensimmäisen ihastuksen vahvat tunteet. Mies ei voinut peitellä veikeää hymyään. Cass elehti jälleen kohti Gallogusta. Baarimikko mutristeli naamaansa ja tälläkertaa käsiään pyyhkien likaiseen rättiinsä lähestyi miestä jonka seuraan Orphina oli vaihtanut.
"No mitäpä laitettas?"
"Tuliviski, sieltä ylähyllyltäsi ja hyvää vuosikertaa. Mikäli artisti haluaa istua seuraan?" Konjakkilasi nousi huulille kun mies kaatoi sen loput kurkustaan alas. Hän halusi pelata korttinsa oikein. Ja nainen vilkuili arpinaaman perään.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Loer 03.01.21 16:23
Falcon sytytti oman sikarinsa kysymyksensä jälkeen napsauttamalla sormiaan. Tyylikäs party trick oli kyseessä, jolla yleensä saattoi saada omakseen muutakin kuin rukkasta. Miehen vihertävän ruskeat silmät nousivat kohti povekasta nuorempaa naista, joka yhtäkkiä heitti ilmoille noin rivon kommentin. Harmaantunut mustatukka vilkaisi juomiin jotka Gallogus heille tarjosi. Falcon ei epäillyt hetkeäkään, että tässä oli kyse ryöstöretkestä. Silmät viipyivät pitkän aikaa Cassiuksessa, jonka suuntaan hänen povekas saaliinsa oli lähtenyt. Eihän vanhempi herra tajunnut tässä tapauksessa, että kyseessä oli pelkkää vihaa auroreita kohtaan vaan joku leikikäs pila.
Mies nosti tarjotun lasin huulilleen ja huitaisi sen kurkkuunsa miehekkäästi. Rauhallisesti silver fox nosti paksun sikarin takaisin hampaittensa väliin sekä alkoi ottamaan askelia. Askeleet olivat tarkkaan harkitut ja lyhyet, samalla kun Falcon käveli hänen vasen jalkansa piti kovaa "klonk klonk" ääntä. Mies jätti peräänsä pahanhajuisen sikarin savun sekä miehekkään myskin, jota ei voinut kuvailla miksikään muuksi kuin miehen tuoksuksi.
Kaksikon edustalle päästyään mies löi lapionsa Cassiuksen olkapäätä vasten ja rutisti sitä hennosti luoden mieheen irvokkaan katseen. Samalla kun Falcon hymyili hammashymyä, hänen sikarinsa nousi hymyyn mukaan.
"Tarjoatko myös seuraavat vai mikä tämä lahjoitus oli?" Kysyi miehen raskas ääni.
Mies nosti tarjotun lasin huulilleen ja huitaisi sen kurkkuunsa miehekkäästi. Rauhallisesti silver fox nosti paksun sikarin takaisin hampaittensa väliin sekä alkoi ottamaan askelia. Askeleet olivat tarkkaan harkitut ja lyhyet, samalla kun Falcon käveli hänen vasen jalkansa piti kovaa "klonk klonk" ääntä. Mies jätti peräänsä pahanhajuisen sikarin savun sekä miehekkään myskin, jota ei voinut kuvailla miksikään muuksi kuin miehen tuoksuksi.
Kaksikon edustalle päästyään mies löi lapionsa Cassiuksen olkapäätä vasten ja rutisti sitä hennosti luoden mieheen irvokkaan katseen. Samalla kun Falcon hymyili hammashymyä, hänen sikarinsa nousi hymyyn mukaan.
"Tarjoatko myös seuraavat vai mikä tämä lahjoitus oli?" Kysyi miehen raskas ääni.
Loer- Rohkelikon tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 505
Join date : 27.08.2020
Ikä : 29
Paikkakunta : kylä
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Weka-kitty 03.01.21 20:20
Punapään katse ja hymy kirkastuivat välittömästi, kun pörröpäinen mies tunnusti tuntevansa naisen - tai ainakin tämän tavaramerkin. Naisen käsi nousi solisluun ylle, leväten siinä kun silmät tutkailivat savua suupielestään päästävää miestä, osin koukistetut sormenpäät kohdaten karhean, mustan pitsin.
"No - ilo tavata, Cassius." Poppy tervehti, suorastaan kehräten kuin kissa keväällä saadessaan niin positiivista huomiota - ja tultuaan tunnistetuksi. "En toki yleensä vaadi tarjottua juomaa keskustelunavaajaksi, mutta kiitoksia."
Nainen kohotti hentoisesti lasia ja otti siitä kulauksen, tarkoituksella katse kohdaten Cassiuksen, vahvasti meikatut silmät tarkkaavaisina. Tottakai hän joi tarjotun juoman, ei kysymystäkään - mutta pitihän hänen vaikuttaa faneilleen mairealta ja suoranaiselta hyväntekijältä. Jos kuitenkin faneilla olisi yhteyksiä juorulehtiin.
Cassiuksen kääntyessä tilaamaan lisää juotavia Gallogukselta, Poppy nousi istumaan korotetulle tuolille, häpeilemättömän selvästi nostaen polven toisen päälle, ristien jalkansa ja nojautui kevyesti lähemmäs keskustelukumppaniaan - täysin tarkoituksenmukaisesti antaen yhä paremman näkymän itseensä. Hän oli luopunut häpeän ja kainouden tunteesta vuosia ja vuosia sitten.
"Tottahan toki artisti haluaa istua näin ystävälliseen ja komeaan seuraan." Punatut huulet lirkuttelivat, kun viekas katse pysyi Cassiuksessa, sormenpäät kohottautuen hipaisemaan toisen käsivartta. "Teillä voisi hyvinkin olla kysyntää artistipuolella - mitä mahdatte tehdä työksenne? Vai oletteko vain silmänilona?"
Falconin kopistellessa lähemmäs kohti keskustelevaa kaksikkoa, ei Orphina ensin tajunnut suoda miehelle mitään huomiota - mutta kun Falcon sitten tarttui yhtäkkisesti Cassiuksen olkaan, ei Poppy voinut ilmettään vetäytymästä irveeseen; aurori oli seurannut. Vaikka Orphina oli vain hetkeä ennen kiemurrellut ja flirttaillut auroripäällikön kanssa, miehen työnkuvan selvitettyään oli halukkuus hävinnyt kuin tuhka tuuleen - tai no, ei. Ei se hävinnyt oli, mutta jokin moraalien tai katkeruudenpalanen oli saanut naisen vetäytymään.
Poppy käänsi huomattavasti kylmemmän katseensa mieheen ja nosti lasin huulilleen, harmaat silmät siirtyen taas tummansiniseen kauluspaitaan sonnustautuneeseen mieheen, uteliaana toisen vastauksesta; niin, miksei tarjota vain Orphinalle itselleen juoma, vaan aurorinlierolle myös?
"No - ilo tavata, Cassius." Poppy tervehti, suorastaan kehräten kuin kissa keväällä saadessaan niin positiivista huomiota - ja tultuaan tunnistetuksi. "En toki yleensä vaadi tarjottua juomaa keskustelunavaajaksi, mutta kiitoksia."
Nainen kohotti hentoisesti lasia ja otti siitä kulauksen, tarkoituksella katse kohdaten Cassiuksen, vahvasti meikatut silmät tarkkaavaisina. Tottakai hän joi tarjotun juoman, ei kysymystäkään - mutta pitihän hänen vaikuttaa faneilleen mairealta ja suoranaiselta hyväntekijältä. Jos kuitenkin faneilla olisi yhteyksiä juorulehtiin.
Cassiuksen kääntyessä tilaamaan lisää juotavia Gallogukselta, Poppy nousi istumaan korotetulle tuolille, häpeilemättömän selvästi nostaen polven toisen päälle, ristien jalkansa ja nojautui kevyesti lähemmäs keskustelukumppaniaan - täysin tarkoituksenmukaisesti antaen yhä paremman näkymän itseensä. Hän oli luopunut häpeän ja kainouden tunteesta vuosia ja vuosia sitten.
"Tottahan toki artisti haluaa istua näin ystävälliseen ja komeaan seuraan." Punatut huulet lirkuttelivat, kun viekas katse pysyi Cassiuksessa, sormenpäät kohottautuen hipaisemaan toisen käsivartta. "Teillä voisi hyvinkin olla kysyntää artistipuolella - mitä mahdatte tehdä työksenne? Vai oletteko vain silmänilona?"
Falconin kopistellessa lähemmäs kohti keskustelevaa kaksikkoa, ei Orphina ensin tajunnut suoda miehelle mitään huomiota - mutta kun Falcon sitten tarttui yhtäkkisesti Cassiuksen olkaan, ei Poppy voinut ilmettään vetäytymästä irveeseen; aurori oli seurannut. Vaikka Orphina oli vain hetkeä ennen kiemurrellut ja flirttaillut auroripäällikön kanssa, miehen työnkuvan selvitettyään oli halukkuus hävinnyt kuin tuhka tuuleen - tai no, ei. Ei se hävinnyt oli, mutta jokin moraalien tai katkeruudenpalanen oli saanut naisen vetäytymään.
Poppy käänsi huomattavasti kylmemmän katseensa mieheen ja nosti lasin huulilleen, harmaat silmät siirtyen taas tummansiniseen kauluspaitaan sonnustautuneeseen mieheen, uteliaana toisen vastauksesta; niin, miksei tarjota vain Orphinalle itselleen juoma, vaan aurorinlierolle myös?
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Juhlayö // AVOIN
kirjoittaja Vanillatar 03.01.21 22:54
Cass seurasi naisen liikehdintää. Eteenpäin nojaus ja käsivarren hipaisu. Mies ei kavahtanut kosketusta. Burgundy savu tulahti nenän kautta ulos kun tulenpunainen nainen jatkoi vikittelyään, nyt vaihtaen aihettä työntekoon. Mitä Cassius viitsi naiselle kertoa? Professorinvirka oli kovin epäseksikäs virka. Niin oli akateemikon työ ylipäätänsä. Siitä uupui kokonaan jännitys tai mystiikka. Istut luokassa ja opetat lapsille velhomaailman kiemuroita ja vivahteita? Hänhän oli vielä magimytologian tutkija. Se ei Vuotavan Noidankattilan asiakkaissa herättänyt suurta mielenkiintoa. Mikä olisi artistille mieluisa vastaus, mies ehti pohtia vaihtoehtojaan vain hetken.
"Toimitan mielelläni silmänilon virkaa teille, Orphina, jos näkemänne vain miellyttää." Se oli totta. Se oli suurimmaksi osaksi miehen työtä, elämäntyötä ja harrastus. Hän saattoi viekoitella tiensä kenen tahansa luottamuksen piiriin päästäkseen käsiksi mitä kiinnostavimpiin esineisiin mystisillä taustoilla. Lisäksi tällaisessa paikassa Cassius ei halunnu Tylypahkan professori -leimaa. Mies ei kainostellut ideaa, että olisi löytänyt tiensä useammankin oppilaan sukulaisen sänkyihin.. tai kylpyhuoneisiin. Kyllä sinä lukijana ymmärrät.
Tasainen kolahtelu, miehekäs myski ja lapiomainen karheä kämmen olkapäälle keskeytti hienovaraiseksikin, valheellisesti, kutsutun.. baaritiskillä käydyn soidintanssin. Cassius oli tietenkin osannut sen aavistaa naisen seuranvaihdosta. Ei olisi uutta, että joku viehkeä seuralainen viihtyi paremmin hänen vieressään kuin karkean ja rujon miehen kyljessä. Tummansininen ruskeaverikkö käänsi katseensa punatukkaisesta naisesta heidät keskeyttäneeseen rujokasvoiseen auroripäällikköön, jota Cass ei kyllä tunnistanut. Mies oli loppupeleissä hyvin, ellei ollenkaan tekemisissä ministeriön kanssa toimiessaan harrastuksensa parissa hyvinkin paljon poissa ministeriön kaikkinäkevältä silmältä suojattuna. Tuliviskipullo kolahti tiskin pintaa vasten juuri silloin, kun auroripäällikkö oli saanut kysyttyä kysymyksensä. Gallogus luultavasti jatkoi tottuneeseen tapaansa tilanteiden eskaloitumisen estämisen, niin hyvin kuin baarimikkona osasi ja kykeni. Baarimikko myös nappasi tyhjennetyn konjakkilasin ja nakkasi sen pitkässä kaaressa ilman halki tiskinurkkauksessa puuhailevalle kotitontulle. Lasi pysähtyi kesken ilmalennon ja laskeutui ehjänä puiselle pöydälle odottamaan tiskivuoroaan. Sitä ei kuitenkaan asiakkaat nähneet. Tiskinurkkaus oli tarkoituksella piilotettu nurkan taakse.
"Se oli ystävällinen ele, jota voin ilman muuta jatkaa.. Itseasiassa.." Cass kohotti kulmiaan vilkaistessaan kättä olkapäällään ja sen rajunoloista omistajaa jonka luontainen tuoksu oli varsin, sanoisinko vahva. Tummansiniseen pukeutunut pitkä mies nousi jaloilleen ja nosti molemmat kätensä ilmaan lyöden niitä muutaman kerran yhteen saadakseen joulupäivän pörisevän ja purisevan väenpaljouden huomion edes hetkeksi.
"KIERROS KAIKILLE, JUHLAPYHÄN KUNNIAKSI!" Cassiuksen ääni jylähti läpi puheensurinan, ja väki riemastui silminnähden tästä eleestä. Muutama juoma nostettiin huudon kannattelemana ilmaan ilmaisen ryypyn ilosta. Muutama muukin saalistava pubiruusu iskosti katseensa kierroksen tarjonneeseen mieheen. Ehkäpä rujo mies ei viitsisi alkaa räyhäämään tilanteessa enää. Cass ei silti laskenut pelkästään kierroksen varaan, eikä siihen että saisi arpikasvoisen miehen voitettua puolelleen sanaisen arkkunsa voimalla, tai viehätysvoimalla. Joskus se tutka vain ei pettänyt..
"Ja baarimikko!" Cass löi kätensä pöytään kun Gallogus olikin jo kiireen vilkkaan, kaljuunankuvat silmissään, aloittanut kaatelemaan pitkään riviin laseja sitä, mitä baarista löytyi eniten kalleimmalla.
"Uudelle herrasystävälleni pullo, samalta riviltä." Syvänsiniset silmät kävivät Orphinassa, mitähän nainen ajatteli jaloista eleistä. Ja sitten katse käännähtikin Falconiin, jolle Cassius väläytti ystävällisen ja haasteettoman hymyn.
"Tottakai tarjoan, kun pyydetään!" Gallogus ei aikaillut juomatilauksien kanssa tälläkertaa ja iski toisen samanlaisen, yhtä pölyisen tuliviskipullon ensimmäisen viereen tiskille. Rahasta se ei jäänyt kiinni, Cass voisi tarjota varmasti jokaiselle samanlaisen pullon jos vain haluaisi. Mies vei sikarinsa suunpieleensä ja nosti sievoisen summan maksavan viskipullon tiskiltä ja ojensi sitä kohti auroripäällikköä, edelleen tiedottomana miehen virasta.
"Toimitan mielelläni silmänilon virkaa teille, Orphina, jos näkemänne vain miellyttää." Se oli totta. Se oli suurimmaksi osaksi miehen työtä, elämäntyötä ja harrastus. Hän saattoi viekoitella tiensä kenen tahansa luottamuksen piiriin päästäkseen käsiksi mitä kiinnostavimpiin esineisiin mystisillä taustoilla. Lisäksi tällaisessa paikassa Cassius ei halunnu Tylypahkan professori -leimaa. Mies ei kainostellut ideaa, että olisi löytänyt tiensä useammankin oppilaan sukulaisen sänkyihin.. tai kylpyhuoneisiin. Kyllä sinä lukijana ymmärrät.
Tasainen kolahtelu, miehekäs myski ja lapiomainen karheä kämmen olkapäälle keskeytti hienovaraiseksikin, valheellisesti, kutsutun.. baaritiskillä käydyn soidintanssin. Cassius oli tietenkin osannut sen aavistaa naisen seuranvaihdosta. Ei olisi uutta, että joku viehkeä seuralainen viihtyi paremmin hänen vieressään kuin karkean ja rujon miehen kyljessä. Tummansininen ruskeaverikkö käänsi katseensa punatukkaisesta naisesta heidät keskeyttäneeseen rujokasvoiseen auroripäällikköön, jota Cass ei kyllä tunnistanut. Mies oli loppupeleissä hyvin, ellei ollenkaan tekemisissä ministeriön kanssa toimiessaan harrastuksensa parissa hyvinkin paljon poissa ministeriön kaikkinäkevältä silmältä suojattuna. Tuliviskipullo kolahti tiskin pintaa vasten juuri silloin, kun auroripäällikkö oli saanut kysyttyä kysymyksensä. Gallogus luultavasti jatkoi tottuneeseen tapaansa tilanteiden eskaloitumisen estämisen, niin hyvin kuin baarimikkona osasi ja kykeni. Baarimikko myös nappasi tyhjennetyn konjakkilasin ja nakkasi sen pitkässä kaaressa ilman halki tiskinurkkauksessa puuhailevalle kotitontulle. Lasi pysähtyi kesken ilmalennon ja laskeutui ehjänä puiselle pöydälle odottamaan tiskivuoroaan. Sitä ei kuitenkaan asiakkaat nähneet. Tiskinurkkaus oli tarkoituksella piilotettu nurkan taakse.
"Se oli ystävällinen ele, jota voin ilman muuta jatkaa.. Itseasiassa.." Cass kohotti kulmiaan vilkaistessaan kättä olkapäällään ja sen rajunoloista omistajaa jonka luontainen tuoksu oli varsin, sanoisinko vahva. Tummansiniseen pukeutunut pitkä mies nousi jaloilleen ja nosti molemmat kätensä ilmaan lyöden niitä muutaman kerran yhteen saadakseen joulupäivän pörisevän ja purisevan väenpaljouden huomion edes hetkeksi.
"KIERROS KAIKILLE, JUHLAPYHÄN KUNNIAKSI!" Cassiuksen ääni jylähti läpi puheensurinan, ja väki riemastui silminnähden tästä eleestä. Muutama juoma nostettiin huudon kannattelemana ilmaan ilmaisen ryypyn ilosta. Muutama muukin saalistava pubiruusu iskosti katseensa kierroksen tarjonneeseen mieheen. Ehkäpä rujo mies ei viitsisi alkaa räyhäämään tilanteessa enää. Cass ei silti laskenut pelkästään kierroksen varaan, eikä siihen että saisi arpikasvoisen miehen voitettua puolelleen sanaisen arkkunsa voimalla, tai viehätysvoimalla. Joskus se tutka vain ei pettänyt..
"Ja baarimikko!" Cass löi kätensä pöytään kun Gallogus olikin jo kiireen vilkkaan, kaljuunankuvat silmissään, aloittanut kaatelemaan pitkään riviin laseja sitä, mitä baarista löytyi eniten kalleimmalla.
"Uudelle herrasystävälleni pullo, samalta riviltä." Syvänsiniset silmät kävivät Orphinassa, mitähän nainen ajatteli jaloista eleistä. Ja sitten katse käännähtikin Falconiin, jolle Cassius väläytti ystävällisen ja haasteettoman hymyn.
"Tottakai tarjoan, kun pyydetään!" Gallogus ei aikaillut juomatilauksien kanssa tälläkertaa ja iski toisen samanlaisen, yhtä pölyisen tuliviskipullon ensimmäisen viereen tiskille. Rahasta se ei jäänyt kiinni, Cass voisi tarjota varmasti jokaiselle samanlaisen pullon jos vain haluaisi. Mies vei sikarinsa suunpieleensä ja nosti sievoisen summan maksavan viskipullon tiskiltä ja ojensi sitä kohti auroripäällikköä, edelleen tiedottomana miehen virasta.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa