Sieluinkorjaaja

// Aileen tänne hophop, jatkuu siis aiemmin habosta pelatusta pelistä :-)


Viviann asteli läpi kivetyn pihamaan, katse käyden syrjäkarein pari askelta taaempana kävelevässä punapäässä. Lumi leijaili hiljaisena pihamaalle, jonka ohuella lumikerroksella kulki kengänjälkiä ristiin ja rastiin. Siellä täällä, paksummissa nietoksissa pihan reunamilla oli aloitettuja lumiukkoja ja merkkejä lumisodista. Viv hidasti askeleitaan hivenen, asettuen Knoxin rinnalle, joka oli aiemmin ollut hieman taaempana, Vivin askeleet lyhyinä ja hitaina kunnes punapää siirtyi vierelle.

Tummaverikön silmät palasivat jatkuvasti Knoxiin, mietteliänä, uteliaina. Knoxin savukkeesta nouseva savu kietoutui viehkeästi punapään ympärille kylmässä talvi-illassa, tuoksuen Vivin nenään kanelitangoilta ja vanhalta nahkaverhoilulta. Tyttö ei saanut silmiään irti, ennen kuin tajusi tuijottavansa tyttöä, joka oli aiemmin puhunut Vivin kanssa kaksikon nuoremmista sisaruksista.

Vivin ajatus harhautui hetkeksi Antoinetteen; pian kolmetoistakesäinen pikkusisar oli murrosiän kynnyksellä, kiukutellen kotona milloin mitäkin niin, että ikkunoiden lasit helisivät. Salaa Viv toivoi, että olisi ollut näkemässä sen kaiken; hän kaipasi kotiin, ja joulun alla kaipuu oli muuttunut lähes fyysiseksi kivuksi. Tyttö kuitenkin muistutti itseään tasaisin väliajoin, että se oli parhaaksi koko perheelle; Vivin pysyminen Tylypahkassa oli yksi bussilippu vähemmän, yksi lautanen vähemmän täytettäväksi. Muutama lahjapakettikin vähemmän, varmasti.

Viv vei katseensa tiehen edessä ja pimeään metsänreunaan edessäpäin. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin, kun kielletty metsä kohosi edessäpäin uhkaavana ja synkkänä. Pihaa valaisivat lempeät, pehmeät valot, jotka saivat pimeän illan tuntumaan hieman kutsuvammalta, kun tyttökaksikko asteli kohti siltaa ja metsänreunaa.

Vivin sormet osuivat äidiltä saadun, vanhan nahkatakin taskuun, sormet hipoen sesonkisavukkeen pintaa. Luihuinen oli yleensä varsin tarkka savukkeiden kulusta; hänellä ei ollut rahaa laitettavaksi niihin turhan usein, ja niiden kuljettaminen kouluun oli hankalaa - yleensä Viv polttikin korkeintaan yhden päivässä, askin käydessä vajaammaksi joskus saman savukkeen pariin kertaan jotta saisi kaiken irti. Taskussa oleva aski oli saatu Knoxilta lahjaksi, ja Knoxin polttaessa vierellä omaa savukettaan, päätti Viv rikkoa yhden savukkeen sääntönsä siltä päivältä, vetäen savukkeen huuliensa väliin, välitön kanelin maku käyden huulilla. Viv nosti syreenipuisen sauvan esille, hiljaa mumisten "sytyjo"-loitsun nostettuaan käden suojaksi, hento liekki ottaen kiinni savukkeen päähän, turkoosinvioletti savu nousten ensimmäisen henkosen jälkeen Vivin huulien välistä.

Viv vei katseensa metsästä taas Knoxiin, joka oli aiemmin selittänyt iloliemestä. Tyttö oli kuullut euforialiemestä vain teoriassa, kuullen sen käyttötavoista - ja erityisesti väärinkäyttötavoista - jonkin verran, uteliaisuus nostaen päätään. Iloliemi oli jotain vierasta, mystistä - taianomaista Vivin jästisyntyiseen maailmaan. Tyttö katsahti Knoxin kalpeita kasvoja mietteliäänä puhuessaan, jokin salainen aavistus käyden takaraivossa, oliko Knox jotenkin erityisen jännittynyt - mutta Viv ei tuntenut Knoxia tarpeeksi nähdäkseen läpi toisen korkeiden muurien, välillä saaden toisen äänensävystä ja olemuksesta vain kuiskattuja vihjeitä siitä, että kaikki ei ollut täysin okei.

"Siis onko ilolientä koululla? Niinku, kelle tahansa saatavilla?" Viv esitti kysymyksensä parantajaoppilaalle, kulmat kohoten kohti kiharaista hiusrajaa, jossa oli yhä jouluna tehdyt letit tiukkoina ja siisteinä. Viv nosti savukkeen taas huulilleen, hengittäen syvään kanelintuoksuista savua, tunkien vapaan käden taskuun lämmitelläkseen sitä, katse miltei joka hetki käyden Knoxissa kaksikon edetessä hitaasti läpi kivetyn pihamaan.

Clementine maleksi Viviannin perässä empivänä. Askellus oli harkittua ja jäykkää, jotenkin vastentahtoista. Samalla se tuntui ainoalta hyvältä vaihtoehdolta Knoxin tilanteessa - seurata tuota puheliasta ja ystävällistä tupatoveria. Kävely ja pitkä henkäys perheen tuottamasta velhosavukkeesta. Knox keskittyi imemään savukkeen luomaa savua keuhkoihinsa, sellaisella järkytyksensekaisella antaumuksella kuin odottaisi vähintäänkin savukkeen tuovan ongelmiinsa paljon kaivatun helpotuksen. Sivullisen silmään koko tytön voisi kuvitella tärisevän eleen mukana, kuin itkusta väpättäen mutta tilannetta oli vaikea lukea - olihan ulkonakin kylmä ja punapää sonnustautunut vain kevyeen viittaan.

Knox koitti sulloa tunteitaan mielensä syrjälle, ottaa niihin etäisyyttä, jotta järki voisi juosta omia reittejään. Hän oli tavallisesti niin neuvokas, mutta nyt hän ei osannut miettiä seuraavia askelia. Knox oli taas sortunut aliarviointiin - ja pahaan sellaiseen. Tieto juorun leviämisestä järkytti, jopa vähän pelotti. Järkytyksen hersyessä järkevimmältä vaihtoehdolta tuntui keskittyä vain vastailemaan Vivin kysymyksiin kiitollisena siitä, että tuo oli tarrautunut vähäpätöisempään small-talkiin todellisen peikon sijasta ja antanut Knoxille mahdollisuuden sulloa paljastuksen taka-alalle ja paeta hetkeksi pohtimaan sisaruksiaan. Knoxin turvasatamaa. Lyhyt hymynkare käväisi punatuilla huulilla Knoxin kertoessa Poxista.

Punapää oli äitinsä kuolemasta lähtien katsonut nuorempien sisarustensa perään, oli toiminut huoltajan ja siskon välimuotona. Usein enemmän huoltajana. Se oli kuluttavaa, eikä hän halunnut sitä itselleen Tylypahkassa, muttei tiikeri päässyt raidoistaan sen enempää kuin Knox veljestään. Vaikkei hän aina mainostanut sisaruussuhdetta, lämmitti tytön mieltä kuulla kuinka ihmiset olivat Poxille ystävällisiä ja huomioivia. Oli hankala olla ärtynyt ihmiselle, joka huomioi Clementinen välillä kovin erikoistakin veljeä niin lämpimästi.

Oli hänen pakokeinonsa höpöttää, antaa ajatusvirran kulkea lähes suodattamattomana muiden kuultaville. Äänensävy oli analyyttinen, mutta samalla hajamielinen tavalla joka paljasti tytön todellisen huomion juoksevan toisissa asioissa. #Voisiko hän selvittää ongelman itse?#
"ööhm niin.. no se on kovin tarkasti lukittua, eli ei sitä saa ilman tarvetta - aiheuttaa kamalaa riippuvuutta ja erissä on helposti sivuvaikutuksia. Muttei se kai ole kovin hankala keittää.. Zach tai Erin voisi varmasti yrittää."

Tyttö ravistutti itsensä irti mietteistään, muistaen kenen seurassa oli. Henkisiä muureja nostettiin taas ylemmäs ja punapää muisti esittää normaalia, pakottautuen taas keskittymään keskusteluun, luomaan yritystä kiusallisen hiljaisuuden välttämiseksi. Knox irrotti katseensa savukiehkuroista ja loi sen Viviin, kohottaen yhtä punaista kulmaansa kysyvästi.

"Miksi? Etkai sä sellaista tarvitse?"

Punaiset huulet vääntyivät pehmeään virnistykseen, mutta mustat silmät pysyivät valppaina kuin peuralla ajovaloissa. Naurahdus ei ollut huoleton, mutta se oli aidosti hyväksyvä.
"Haha, ehkä me saadaan joku liemimestari kokeilemaan sitä, sivuvaikutukset ei ole kovin pysyviä."

Punapää kohautti olkiaan ja siirsi huomionsa brunetesta taas pitelemäänsä savukkeeseen, kohottaen sen huulilleen uutta henkäystä varten. Suudelman imeminen tuntui rauhoittavan Knoxia ja tuon katse seurasikin kiemurtelevaa savua nenän haistaessa poltettua puuta kausimakuna savukkeeseen istutetun kanelin alta.
Savu näytti rentouttavan tyttöä, laskevan tuon hartioita ja muistamaan kylmän ilman. Savukkeeton käsi tunkaistiin punaisen kaavun taskuun huomion siirtyessä taas Viviin tuon hidastaessa askelia. Knox ei turhaan rikkonut hiljaisuutta mutta muutti tahtiaan toisen askelten mukana, pysähtyen toisen mukana sillalle.

Pysähtyminen muistutti taas alkavasta ongelmasta, kireytti tyttöä. Tuo laski jalkansa yhteen ja keskittyi taas pitkään henkoseen kuin viimeiseen oljenkorteen. Vivin kysymys sai välttelemään katsekontaktia. Knox tiesi esityksensä olleen surkeaa, parhaimmillaankin vain välttävää. Keuhkot täynnä kanelintuoksuista savua punapää kohotti taas katseensa Viviin ja kohautti olkiaan punnitakseen vaihtoehtojaan. Käsi siirtyi nypläämään taskunsuuta ja olemus muuttui levottomaksi.

Siinä missä kehonkieli muuttui epävarmaksi ja kiemurtelevaksi pehmeni mustien silmien katse. Kovin moni ei ollut kysynyt Knoxilta sitä, ei ollut viitsinyt tai uskaltanut. Knox ei tiennyt kumpaa, mutta toivoi jälkimmäistä ensimmäisen pelossa. Pää kallistui sivuille ja huokaus karkasi punatuilta huulilta. Otettuna kysymyksestä vastaus livahti rehellisenä, mutta lause tuntui loppuvan empimiseen heti alettuaan.
"No.. jooo. Sain just kuulla yhden jutun.."

Knox pysähtyi pohtimaan, puntaroi sekunnin kunnes savukkeeton käsi ilmestyi huitaisemaan ilmaa. Ei hän voinut kertoa, ei ollut hänen salaisuutensa. Mutta Vivin kysymys sai aivot raksuttamaan taas selkeämmin - hakemaan ratkaisua panikoinnin sijaan. Tekosyytä tai vaihtoehtoa.
"Ei mitään vakavaa, mutta mun itseasiassa pitäisi lähettää pari pöllöä, voidaanko käydä pöllölässä? Mulla ei ole omaa." Tyttö jatkoi kysymyksensä perään, tavoitellen sitä arkista ja huoletonta sävyä piilottamaan huolta.