![[TYLYPAHKA]](https://2img.net/i/fa/empty.gif)
Indica mihi spiritus animalis?
2 posters
Sivu 1 / 1
Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 31.12.20 3:55
//Weka-Kitty ja Viviann tänne. Saa kysyä jos kiinnostaa liittyä rämäpäiseen seuraan!
Portaikko oli ihmeellinen asia sen ensimmäisiä kertoja näkevälle neljätoistavuotiaalle tytölle. Pörröinen laineikas tukka oli huoleton, tai pikemminkin vallaton ja keinahteli pompahtaen jokaisella ilmavalla askeleella.
"Siis vaau.." Kuului ihasteleva henkäisy. Freddie saattoi puhella itsekseen useinkin. Tytön päänsisäinen monologi oli aktiivinen ja täynnä vauhdikasta kommentointia tytön ympärillä tapahtuvasta maailmasta ja ihmisistä. Hän kommentoi täysin suodattelematta mitä sylki suuhun toi. Portaikko kolahteli ja jylisi, mikä oli outoa sillä nehän eivät olleet periaatteessa kiinni missään. Kenties portaiden oma paino aiheutti liikkeestä kivisen kolahtelun. Freddie heilutteli jalkojaan nojaten syvään puiseen kaiteeseen. Herkempää hirvittäisi katsella tytön keinumista seitsemännen kerroksen kaiteella. Tummatukkainen blondi oli täysin portaiden lumoissa.
Suuret pyöreät hasselpähkinäiset silmät kiilsivät puhtaasta innostuksesta kun rohkelikko tyrkkäsi itsensä irti kaiteesta. Freddie nyki kouluhamettaan alemmas killuteltuaan itseään täysin häpeilemättä kaiteella pystö pystyssä. Tyttö ei vieläkään oikein ymmärtänyt miksi koulupuku oli olemassa tai miksi sitä piti ylipäätänsä käyttää Tylypahkassa. Hän suosi normaalisti pidempiä mekkoja ja hameita, mutta oli joutunut miettimään pitkään mitä yhdistelisi puna-kulta mustaan asuunsa sisäoppilaitoksessa. Hän oli päätynyt polvenkorkuisiin valkoisiin sukkiin hameen seuraksi. Jalkoihinsa hän oli päätynyt valitsemaan korolliset, kultaisella soljella koristellut avokkaat. Ne kiilsivät portaikon valoissa uudenkarheuttaan. Sentään kouluviitta oli kokomusta. Siihen oli helppo yhdistellä yksinkertaisia asusteita. Ei sillä että tyttö normaalisti välitti mitä puki päälleen mutta hän halusi näyttää hyvältä vasta kouluun saapuneena. Hän oli tuoretta verta koulussa täynnä ikäisiään, nuorempiaan ja vanhempiaan. Freddie ei aikonut jäädä kenenkään tallottavaksi pukeutumisensa takia.
Laineikas tukka hulmahti kun Freddie otti loikan portaisiin jotka meinasivat karata hänen edestään lähtiessä kuljettamaan olemattomia matkustajiaan toiseen kerrokseen. Tyttö kikatti ja kumartui jälleen kaiteen yli katselemaan alas kun portaat liikkuivat ja elivät täysin irrallista elämäänsä. Se oli niin jännittävää ja uutta. Kotona hänellä oli vain suuri puutarha ja normaalit portaat. Kotona pystyi kirmaamaan huoletta sisältä ulos. Vaikka menninkäisiä saikin välillä heitellä naapurin pellolle. Se oli Freddien yksi huvi muutaman kerran vuodessa kun sisarukset olivat melkein koko vuoden Tylypahkassa. Hän oli vallaton ja rämäpäinen tyttö jolla oli hurjasti energiaa ja toiminnanhalua. Kotikoulu ei palvellut Freddien palavaa uteliaisuutta, ei ollut koskaan palvellut. Hänen oli vaikea istua paikoillaan ja keskittyä yhteen asiaan kovin kauan. Maailma oli niin suuri ja täynnä jännittäviä asioita, kuten tämä portaikko! Ja ne veelat kesäöissä! Freddie unohtui kuin sekunnin varoituksella kaiteelle nojaten muistoon valoisista kesäöistä, kun veelat tanssivat pellolla. Hän oli joskus Cattin kanssa joutunut repimään kaksoisveljiään jotta nuo eivät olisi kuola poskella lähteneet hurjan kauniiden naishahmojen luo keskelle mutaista peltoa. Se oli yksi kullatuimmista muistoista mitä tytöllä oli vuosista kun hän joutui istumaan kotona. He olivat siskon kanssa antaneet kaksosille niin paljon avokämmentä saadakseen heidät irti moisen olennon lumoista, että noiden posket olivat punoittaneet vielä viikon jälkeenpäin.
Freddie rävähti takaisin todellisuuteen yhtä nopeasti kuin oli muistoon sukeltanut kun portaat kolisivat paikoilleen laskien tytön kuudenteen kerrokseen. Hän oli uhkarohkeasti lähtenyt seikkailemaan rohkelikon tuvasta tuntemattomaan ja eläväiseen linnaan ilman isosiskoaan. Freddie hyppelehti portaat alas kerrosta alemmas ja nyt hänen huomionsa kiinnittyi lukuisiin tauluihin portaikon seinillä. Niin monta erilaista hahmoa.
"Keitä te olette!?" Freddie huudahti saaden jokaisen viiden metrin alueella olevan taulun huomion itseensä. Tyttö asetteli kätensä lanteilleen ja hänen levoton katseensa kulki tauluista toiseen. Monella oli kullatut kehykset, melkein yhtä monella taas lakattua puuta. Sitten oli muutama vaisu ja yksinkertainen. Sekaan oli uponnut vielä pari kalliisti koristeltua taulua joiden hahmot näyttivät arvokkailta.. Ja ikivanhoilta Freddien silmään. Tyttö seisoi kädet lantiollaan, melko hanakasti haara-asennossa levoton katse pomppien hiljaisuuden valtaamissa tauluissa. Oppilaat eivät usein puhutelleet tauluja moiseen sävyyn. Tyttö olikin erimaata kuin "useampi" oppilas. Kovaääninen, häpeilemätön ja järjettömän sosiaalinen. Taulut näyttivät vilkuilevan toisiaan kunnes yksi avasi suunsa, kertoen olevansa maanomistaja kreivitär. Nimeään Freddie ei edes kuullut kun loput taulut yhtyivät kertomaan itsestään heidät yllättäneelle tytölle. Jokainen taulu puhui toistensa päälle saaden aikaiseksi hirveän älämölön kuudennessa kerroksessa. Se sai Freddien vain taputtamaan käsiään yhteen ja hypähtämään muutaman kerran tasajalkaa sentin tai kaksi ilmaan.
"Huisia! Ootte kaikki siistejä!"
Portaikko oli ihmeellinen asia sen ensimmäisiä kertoja näkevälle neljätoistavuotiaalle tytölle. Pörröinen laineikas tukka oli huoleton, tai pikemminkin vallaton ja keinahteli pompahtaen jokaisella ilmavalla askeleella.
"Siis vaau.." Kuului ihasteleva henkäisy. Freddie saattoi puhella itsekseen useinkin. Tytön päänsisäinen monologi oli aktiivinen ja täynnä vauhdikasta kommentointia tytön ympärillä tapahtuvasta maailmasta ja ihmisistä. Hän kommentoi täysin suodattelematta mitä sylki suuhun toi. Portaikko kolahteli ja jylisi, mikä oli outoa sillä nehän eivät olleet periaatteessa kiinni missään. Kenties portaiden oma paino aiheutti liikkeestä kivisen kolahtelun. Freddie heilutteli jalkojaan nojaten syvään puiseen kaiteeseen. Herkempää hirvittäisi katsella tytön keinumista seitsemännen kerroksen kaiteella. Tummatukkainen blondi oli täysin portaiden lumoissa.
Suuret pyöreät hasselpähkinäiset silmät kiilsivät puhtaasta innostuksesta kun rohkelikko tyrkkäsi itsensä irti kaiteesta. Freddie nyki kouluhamettaan alemmas killuteltuaan itseään täysin häpeilemättä kaiteella pystö pystyssä. Tyttö ei vieläkään oikein ymmärtänyt miksi koulupuku oli olemassa tai miksi sitä piti ylipäätänsä käyttää Tylypahkassa. Hän suosi normaalisti pidempiä mekkoja ja hameita, mutta oli joutunut miettimään pitkään mitä yhdistelisi puna-kulta mustaan asuunsa sisäoppilaitoksessa. Hän oli päätynyt polvenkorkuisiin valkoisiin sukkiin hameen seuraksi. Jalkoihinsa hän oli päätynyt valitsemaan korolliset, kultaisella soljella koristellut avokkaat. Ne kiilsivät portaikon valoissa uudenkarheuttaan. Sentään kouluviitta oli kokomusta. Siihen oli helppo yhdistellä yksinkertaisia asusteita. Ei sillä että tyttö normaalisti välitti mitä puki päälleen mutta hän halusi näyttää hyvältä vasta kouluun saapuneena. Hän oli tuoretta verta koulussa täynnä ikäisiään, nuorempiaan ja vanhempiaan. Freddie ei aikonut jäädä kenenkään tallottavaksi pukeutumisensa takia.
Laineikas tukka hulmahti kun Freddie otti loikan portaisiin jotka meinasivat karata hänen edestään lähtiessä kuljettamaan olemattomia matkustajiaan toiseen kerrokseen. Tyttö kikatti ja kumartui jälleen kaiteen yli katselemaan alas kun portaat liikkuivat ja elivät täysin irrallista elämäänsä. Se oli niin jännittävää ja uutta. Kotona hänellä oli vain suuri puutarha ja normaalit portaat. Kotona pystyi kirmaamaan huoletta sisältä ulos. Vaikka menninkäisiä saikin välillä heitellä naapurin pellolle. Se oli Freddien yksi huvi muutaman kerran vuodessa kun sisarukset olivat melkein koko vuoden Tylypahkassa. Hän oli vallaton ja rämäpäinen tyttö jolla oli hurjasti energiaa ja toiminnanhalua. Kotikoulu ei palvellut Freddien palavaa uteliaisuutta, ei ollut koskaan palvellut. Hänen oli vaikea istua paikoillaan ja keskittyä yhteen asiaan kovin kauan. Maailma oli niin suuri ja täynnä jännittäviä asioita, kuten tämä portaikko! Ja ne veelat kesäöissä! Freddie unohtui kuin sekunnin varoituksella kaiteelle nojaten muistoon valoisista kesäöistä, kun veelat tanssivat pellolla. Hän oli joskus Cattin kanssa joutunut repimään kaksoisveljiään jotta nuo eivät olisi kuola poskella lähteneet hurjan kauniiden naishahmojen luo keskelle mutaista peltoa. Se oli yksi kullatuimmista muistoista mitä tytöllä oli vuosista kun hän joutui istumaan kotona. He olivat siskon kanssa antaneet kaksosille niin paljon avokämmentä saadakseen heidät irti moisen olennon lumoista, että noiden posket olivat punoittaneet vielä viikon jälkeenpäin.
Freddie rävähti takaisin todellisuuteen yhtä nopeasti kuin oli muistoon sukeltanut kun portaat kolisivat paikoilleen laskien tytön kuudenteen kerrokseen. Hän oli uhkarohkeasti lähtenyt seikkailemaan rohkelikon tuvasta tuntemattomaan ja eläväiseen linnaan ilman isosiskoaan. Freddie hyppelehti portaat alas kerrosta alemmas ja nyt hänen huomionsa kiinnittyi lukuisiin tauluihin portaikon seinillä. Niin monta erilaista hahmoa.
"Keitä te olette!?" Freddie huudahti saaden jokaisen viiden metrin alueella olevan taulun huomion itseensä. Tyttö asetteli kätensä lanteilleen ja hänen levoton katseensa kulki tauluista toiseen. Monella oli kullatut kehykset, melkein yhtä monella taas lakattua puuta. Sitten oli muutama vaisu ja yksinkertainen. Sekaan oli uponnut vielä pari kalliisti koristeltua taulua joiden hahmot näyttivät arvokkailta.. Ja ikivanhoilta Freddien silmään. Tyttö seisoi kädet lantiollaan, melko hanakasti haara-asennossa levoton katse pomppien hiljaisuuden valtaamissa tauluissa. Oppilaat eivät usein puhutelleet tauluja moiseen sävyyn. Tyttö olikin erimaata kuin "useampi" oppilas. Kovaääninen, häpeilemätön ja järjettömän sosiaalinen. Taulut näyttivät vilkuilevan toisiaan kunnes yksi avasi suunsa, kertoen olevansa maanomistaja kreivitär. Nimeään Freddie ei edes kuullut kun loput taulut yhtyivät kertomaan itsestään heidät yllättäneelle tytölle. Jokainen taulu puhui toistensa päälle saaden aikaiseksi hirveän älämölön kuudennessa kerroksessa. Se sai Freddien vain taputtamaan käsiään yhteen ja hypähtämään muutaman kerran tasajalkaa sentin tai kaksi ilmaan.
"Huisia! Ootte kaikki siistejä!"
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 31.12.20 4:44
Nahkasohvan pinta oli lämmin kämmenselkää vasten, kun Viviann Kempington siirsi kätensä pois silmien yltä. Viidesluokkalainen ei ollut aivan varma, oliko torkahtanut vai vain uppoutunut liiaksi ajatuksiinsa, mutta olo oli jollain tapaa sekava, ajatukset kulkien hitaasti ja hikotellen eteenpäin. Tummat silmät siristyivät hämillään, kun ensin tyttö ei tiennyt, mihin oli havahtunut - takkatulen rätinä oli tullut vuosien mittaan kotoisaksi, kun Viv valtasi päivästä toiseen portaikon pohjakerroksen sohvan itselleen, aiemmin luku-urakan alla ollut oppikirja pudotettuna lattialle, sivut taittuen ikävästi puulattiaa vasten. Viv vilkaisi kirjaa, pohtien, oliko havahtunut sen putoamiseen, mutta sitten tytön herättänyt ääni kuului läpi portaikon uudelleen.
Jossakin ylemmässä kerroksessa joku puhui - se oli kuin hyönteisten surinaa, jatkuvaa ja epätasaista, sanat muotoutuen yhteen ja sekoittuen niin, että Viviann ei saanut niistä selvää. Kiharahiuksinen luihuinen kohottautui istumaan ja tuijotti hetken ylös, niska taittuen kulmaan jotta tyttö näkisi ylemmäs, pieni hymynkaarre nykien suupieltä. Viv ei tiennyt täysin, mistä mellakka kuului, mutta se herätti välittömästi tuon uteliaisuuden - kuten lähes kaikki muukin, mitä vain sattui tapahtumaan.
Viv ponnahdutti jalkansa puulattialle, väsyneet ja kuluneet tennarit jalassaan ottaen muutaman askeleen takaperin, katse yhä ylemmissä kerroksissa, jossa metakka yhä kävi. Tyttö yritti hyvän tovin tutkailla, jos näkisi, mikä tai kuka ääntä piti, kunnes sitten kääntyi ja lähti astelemaan ylös portaita.
Viv harppoi porrasvälejä niin paljon, kuin revityt farkut antoivat periksi, askeleet nopeina ja jalat rummuttaen levottomina aina kun tuo joutui odottelemaan portaiden siirtymistä.
Viviann oli vasta neljännen kerroksen puolivälissä, vetäen itseään kaiteesta kiinni pitäen ylös, kun kuuli jonkun puhuvan. "Huisia! Ootte kaikki siistejä!" kuului jostain ylempää, kirkkaana ja kovaäänisenä. Viviann tajusi, että oli alitajuntaisesti olettanut metakan pitäjän olevan Scarlett, ja miltei fyysisesti kivi vierähti sydämeltä kun ääni oli vieras. Viv puristi portaiden kaidetta ja yritti vilkuilla ylemmäs, kohti äänen suuntaa, silmät uteliaina - kuka muu muka kehtasi aiheuttaa kaaosta koulussa, kuin hän itse?
"Mä jaan kyl nimmareitakin, kiitos vaa." Viv huikkasi ylempiin kerroksiin, silmät liikkuen levottomina portaikon yläpäässä, etsien jotakin liikettä, joka paljastaisi riehujan. Vivin ääni oli vahva, kaikuen pitkin portaikkoa, virne nousseena huulille ja leveä hammashymy pilkistäen iloisen oloisilta kasvoilta, kun Viv kumartui kaiteen yli katsomaan ylös, jossa joku satunnainen taulu piti vielä normaalia kovempaa ääntä. Viv ei hahmottanut tummaan sonnustautunutta Freddietä portaikon yläkerroksista, kun taas Vivillä itsellään oli yllään kirkkaanturkoosi huppari, kuin huutomerkkinä muuten linnan lämpimien, murrettujen värien keskellä.
Jossakin ylemmässä kerroksessa joku puhui - se oli kuin hyönteisten surinaa, jatkuvaa ja epätasaista, sanat muotoutuen yhteen ja sekoittuen niin, että Viviann ei saanut niistä selvää. Kiharahiuksinen luihuinen kohottautui istumaan ja tuijotti hetken ylös, niska taittuen kulmaan jotta tyttö näkisi ylemmäs, pieni hymynkaarre nykien suupieltä. Viv ei tiennyt täysin, mistä mellakka kuului, mutta se herätti välittömästi tuon uteliaisuuden - kuten lähes kaikki muukin, mitä vain sattui tapahtumaan.
Viv ponnahdutti jalkansa puulattialle, väsyneet ja kuluneet tennarit jalassaan ottaen muutaman askeleen takaperin, katse yhä ylemmissä kerroksissa, jossa metakka yhä kävi. Tyttö yritti hyvän tovin tutkailla, jos näkisi, mikä tai kuka ääntä piti, kunnes sitten kääntyi ja lähti astelemaan ylös portaita.
Viv harppoi porrasvälejä niin paljon, kuin revityt farkut antoivat periksi, askeleet nopeina ja jalat rummuttaen levottomina aina kun tuo joutui odottelemaan portaiden siirtymistä.
Viviann oli vasta neljännen kerroksen puolivälissä, vetäen itseään kaiteesta kiinni pitäen ylös, kun kuuli jonkun puhuvan. "Huisia! Ootte kaikki siistejä!" kuului jostain ylempää, kirkkaana ja kovaäänisenä. Viviann tajusi, että oli alitajuntaisesti olettanut metakan pitäjän olevan Scarlett, ja miltei fyysisesti kivi vierähti sydämeltä kun ääni oli vieras. Viv puristi portaiden kaidetta ja yritti vilkuilla ylemmäs, kohti äänen suuntaa, silmät uteliaina - kuka muu muka kehtasi aiheuttaa kaaosta koulussa, kuin hän itse?
"Mä jaan kyl nimmareitakin, kiitos vaa." Viv huikkasi ylempiin kerroksiin, silmät liikkuen levottomina portaikon yläpäässä, etsien jotakin liikettä, joka paljastaisi riehujan. Vivin ääni oli vahva, kaikuen pitkin portaikkoa, virne nousseena huulille ja leveä hammashymy pilkistäen iloisen oloisilta kasvoilta, kun Viv kumartui kaiteen yli katsomaan ylös, jossa joku satunnainen taulu piti vielä normaalia kovempaa ääntä. Viv ei hahmottanut tummaan sonnustautunutta Freddietä portaikon yläkerroksista, kun taas Vivillä itsellään oli yllään kirkkaanturkoosi huppari, kuin huutomerkkinä muuten linnan lämpimien, murrettujen värien keskellä.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 31.12.20 14:24
Kädet lyöden vielä kertaalleen yhteen silkasta innosta, Freddietä oli aina kiehtonut velhomaailman taulut. Hän halusi oppia maalaamaan noita eläväisiä hahmoja. Taiteellinen hän ei kyllä ollut, mutta se ei riittänyt varjostamaan Freddien palavaa oppimisenhalua. Taulut olivat päässeet sorisemaan esittelyitään heistä kiinnostuneelle eivätkä ne meinanneet millään lopettaa. Huitoen kohti toisiaan loukkaantuneina päälle puhumisesta. Muutama asenteella siunattu raameissa elävä öljyväri esitteli käsimerkkejäkin toisilleen. Freddie vain nauroi, räikeästi ja kovaa.
Tytön huomio herpaantui kuullessaan toisen äänen kerroksia alempana, sen oli pakko kuulua vielä tässä hetkessä elävälle ihmiselle. Freddie pyörähti ympäri etsien äänen kantajaa katseellaan ympäri portaikkoa. Suuret silmät vaihtoivat kiintopistettä levottomina. Kaapu heilahti ja tyttö otti askeleita kohti kaidetta, jälleen nojautuen siihen turhankin syvään uhmaten luonnonlakeja.
"Keneltä saa nimmareita!" Freddie älähti. Nyt roikkuen kaiteella mahallaan kädet pidellen kaiteen ulkoreunan yli sen puisesta rakenteesta kiinni, jalat potkivat haroen lattiaa.
"Moi! Sulla on ihana huppari! Saako täällä muka käyttää omiakin vaatteita?" Tyttö huusi bongatessaan kirkkaanturkoosin oppilaan muutaman kerroksen alempana portaissa. Freddie heilutti villistä toista kättään tuikituntemattomalle tytölle, kuin olisi tuntenut tuon vuosia.
Freddie ei jäänyt ihmettelemään hiljenneitä tauluja takanaan. Niiden mielenkiinto oli loppunut sillä hetkellä kun tyttö oli kääntänyt selkänsä, vain tytön korkean volyymin ääni kajahti hiljenneessä portaikossa. Tuore rohkelikko heilautti itsenä irti kaiteesta, musta kouluviitta ja pitkä tukka vain vilahtaen näkyvistä. Tyttö kirmasi jo iloisella hypähtelevällä askeleellaan kohti portaita jotka veivät viitoskerrokseen. Katse haki turkoosia tyttöä ennemmin kuin seurasi portaita hänen allaan. Freddie sotkeutui jaloissaan portaiden viimeisillä korotetuilla askelmilla kompuroiden itsensä näyttävästi rähmälleen viitoskerrokseen muutaman huteran tasapainoahakevan askeleen jälkeen.
"Aijaii..." Tyttö sopersi kääntyessään selälleen ja nostaessaan itsensä istuma-asentoon. Freddie ei ollut kovin varovainen, tai edes motorisesti lahjakas. Hän oli kömpelö ja aivan liian nopea liikkeissään. Auta Merlin, jos joku hänet päästäisi ilman valvontaa luudan päälle.. Se olisi luultavasti katastrofi ja ehdoton vaaratilanne. Freddie istui kivilattialle hieraisten päätään enemmän hölmistyneenä kuin kivuliaan näköisenä. Tyttö nyki jo nyt hirveäksi leimaamaa kouluhametta alemmas, se oli epämukava ja liian jäykkää kangasta.
Tytön huomio herpaantui kuullessaan toisen äänen kerroksia alempana, sen oli pakko kuulua vielä tässä hetkessä elävälle ihmiselle. Freddie pyörähti ympäri etsien äänen kantajaa katseellaan ympäri portaikkoa. Suuret silmät vaihtoivat kiintopistettä levottomina. Kaapu heilahti ja tyttö otti askeleita kohti kaidetta, jälleen nojautuen siihen turhankin syvään uhmaten luonnonlakeja.
"Keneltä saa nimmareita!" Freddie älähti. Nyt roikkuen kaiteella mahallaan kädet pidellen kaiteen ulkoreunan yli sen puisesta rakenteesta kiinni, jalat potkivat haroen lattiaa.
"Moi! Sulla on ihana huppari! Saako täällä muka käyttää omiakin vaatteita?" Tyttö huusi bongatessaan kirkkaanturkoosin oppilaan muutaman kerroksen alempana portaissa. Freddie heilutti villistä toista kättään tuikituntemattomalle tytölle, kuin olisi tuntenut tuon vuosia.
Freddie ei jäänyt ihmettelemään hiljenneitä tauluja takanaan. Niiden mielenkiinto oli loppunut sillä hetkellä kun tyttö oli kääntänyt selkänsä, vain tytön korkean volyymin ääni kajahti hiljenneessä portaikossa. Tuore rohkelikko heilautti itsenä irti kaiteesta, musta kouluviitta ja pitkä tukka vain vilahtaen näkyvistä. Tyttö kirmasi jo iloisella hypähtelevällä askeleellaan kohti portaita jotka veivät viitoskerrokseen. Katse haki turkoosia tyttöä ennemmin kuin seurasi portaita hänen allaan. Freddie sotkeutui jaloissaan portaiden viimeisillä korotetuilla askelmilla kompuroiden itsensä näyttävästi rähmälleen viitoskerrokseen muutaman huteran tasapainoahakevan askeleen jälkeen.
"Aijaii..." Tyttö sopersi kääntyessään selälleen ja nostaessaan itsensä istuma-asentoon. Freddie ei ollut kovin varovainen, tai edes motorisesti lahjakas. Hän oli kömpelö ja aivan liian nopea liikkeissään. Auta Merlin, jos joku hänet päästäisi ilman valvontaa luudan päälle.. Se olisi luultavasti katastrofi ja ehdoton vaaratilanne. Freddie istui kivilattialle hieraisten päätään enemmän hölmistyneenä kuin kivuliaan näköisenä. Tyttö nyki jo nyt hirveäksi leimaamaa kouluhametta alemmas, se oli epämukava ja liian jäykkää kangasta.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 02.01.21 0:03
Viviann kurkki ylös, kunnes tummassa kaavussa ja koulupuvussa liikkuva pörröpää tuli esille, keikkuen kaidetta vasten. Viv jumittui pieneksi hetkeksi tuijottamaan, kun näyssä oli jotain niin etäisen tuttua, sitten kuitenkin liikahtaen, heräten muistojen luomasta transsista. Blondin kysellessä, keneltä nimmarit saikaan, Viv vilkutteli ylemmäs, huvittuneena toisen innokkaasta asenteesta - Viv pohti taas, miten oli onnistunut olemaan huomaamatta niin räikeää persoonaa koulussa, kaiteella roikkuva tyttö kun ei vaikuttanut ihan ekaluokkalaiselta.
Kikkurapää avasi suunsa vastaukseen vaatekysymykseen, mutta sitten ilopilleri ylemmässä kerroksessa lähti liikkeelle. Viv nojautui itse kaidetta vasten, yrittäen seurata Freddien kulkua alas; ainoa vihje Freddien olinpaikasta oli kuitenkin vain ääni, kenkien naputtaessa portaita vasten nopealla tahdilla, muistuttaen lähes aloittelevan steppaajan ääntä. Viv kulki ylemmäs neljännen kerroksen tasanteelle, aikoen mennä vielä vastaan tuota auringon tavoin lämpöä ja eloa säteilevää tuntematonta, ennen kuin sitten odottaessaan portaiden siirtyessä näki miltei hidastetusti kuinka Freddie sekosi omiin jalkoihinsa, lentäen viimeiset askelmat hallitsemattomasti alas, rämähtäen tasanteelle ja valitellen lähti nousemaan ylös. Viv oli älähtänyt yllättyneenä jotain "varo!"n tapaista liian myöhään, odottaen että portaat asettuivat viidennen kerroksen tasanteelle, Viv harppoen ylös viimeiset porrasaskelmat jo ennen portaiden asettumista.
"Tääl on nopeusrajotus." Viv sanahti huvittuneena, kuitenkin ensisijaisesti huolissaan räpeltäjästä, tarjoten kättään kun Freddie korjasi itseään istumaan ja nyki hamettaan parempaan asentoon. Viv seisoi hetken käsi ojennettuna Freddielle, tarkkaillen toisen nyt lähempänä olevia kasvoja, yrittäen yhdistää kasvot johonkuhun - ketään ei kuitenkaan tullut mieleen. "Kui pahasti sattu?"
Viviann asettui askeleen kauemmas, hakien omaa tilaansa, kun Freddie oli päässyt jaloilleen, tummat silmät tutkaillen koulupuvussa olevaa jokseenkin vahingoniloinen pilke silmässä.
"En tajuu, miten kukaan käyttää tota koulupukuu vapaaehtosesti." Viv totesi, katsahtaen koulupukua, joka Vivin päällä oli ani harvoin - tupasolmio kyllä löytyi kaulasta, mutta Viv ei olisi liikkunut edes maksusta jäykässä, karheakankaisessa hameessa ja huonosti istuvassa koulupuvussa; joskin se oli vain siksi, että tyttö oli hankkinut vuosia sitten liian ison koon, kuvitellen kasvavansa siihen. "Niin kauan ku et tuu perseshortseissa ja bikineissä tunneille ni ei kukaan kato pahalla."
Sanoissa oli toki liiottelua - kukaan ei olisi varmaan pärjännytkään kylmää hohkaavassa linnassa niin vähissä vaatteissa, mutta koskaan Viv ei ollut joutunut ongelmiin ilmestyessään tunneille revityissä farkuissa, huppareissa ja muissa jästimuodin kulmakivissä. "Ooks sä siirtyny jostai, ei kukaa käytä ykkösluokan jälkee kaksneljäseiska koulupukuu?"
Kikkurapää avasi suunsa vastaukseen vaatekysymykseen, mutta sitten ilopilleri ylemmässä kerroksessa lähti liikkeelle. Viv nojautui itse kaidetta vasten, yrittäen seurata Freddien kulkua alas; ainoa vihje Freddien olinpaikasta oli kuitenkin vain ääni, kenkien naputtaessa portaita vasten nopealla tahdilla, muistuttaen lähes aloittelevan steppaajan ääntä. Viv kulki ylemmäs neljännen kerroksen tasanteelle, aikoen mennä vielä vastaan tuota auringon tavoin lämpöä ja eloa säteilevää tuntematonta, ennen kuin sitten odottaessaan portaiden siirtyessä näki miltei hidastetusti kuinka Freddie sekosi omiin jalkoihinsa, lentäen viimeiset askelmat hallitsemattomasti alas, rämähtäen tasanteelle ja valitellen lähti nousemaan ylös. Viv oli älähtänyt yllättyneenä jotain "varo!"n tapaista liian myöhään, odottaen että portaat asettuivat viidennen kerroksen tasanteelle, Viv harppoen ylös viimeiset porrasaskelmat jo ennen portaiden asettumista.
"Tääl on nopeusrajotus." Viv sanahti huvittuneena, kuitenkin ensisijaisesti huolissaan räpeltäjästä, tarjoten kättään kun Freddie korjasi itseään istumaan ja nyki hamettaan parempaan asentoon. Viv seisoi hetken käsi ojennettuna Freddielle, tarkkaillen toisen nyt lähempänä olevia kasvoja, yrittäen yhdistää kasvot johonkuhun - ketään ei kuitenkaan tullut mieleen. "Kui pahasti sattu?"
Viviann asettui askeleen kauemmas, hakien omaa tilaansa, kun Freddie oli päässyt jaloilleen, tummat silmät tutkaillen koulupuvussa olevaa jokseenkin vahingoniloinen pilke silmässä.
"En tajuu, miten kukaan käyttää tota koulupukuu vapaaehtosesti." Viv totesi, katsahtaen koulupukua, joka Vivin päällä oli ani harvoin - tupasolmio kyllä löytyi kaulasta, mutta Viv ei olisi liikkunut edes maksusta jäykässä, karheakankaisessa hameessa ja huonosti istuvassa koulupuvussa; joskin se oli vain siksi, että tyttö oli hankkinut vuosia sitten liian ison koon, kuvitellen kasvavansa siihen. "Niin kauan ku et tuu perseshortseissa ja bikineissä tunneille ni ei kukaan kato pahalla."
Sanoissa oli toki liiottelua - kukaan ei olisi varmaan pärjännytkään kylmää hohkaavassa linnassa niin vähissä vaatteissa, mutta koskaan Viv ei ollut joutunut ongelmiin ilmestyessään tunneille revityissä farkuissa, huppareissa ja muissa jästimuodin kulmakivissä. "Ooks sä siirtyny jostai, ei kukaa käytä ykkösluokan jälkee kaksneljäseiska koulupukuu?"
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 02.01.21 17:24
Tumma blondi nojasi kämmeniinsä, tuijottaen nilkkojaan joita hän pyöritteli ihan vain tarkistaakseen liikkuvuuden. Sehän olisi ihan hävyttömän hirvittävää taittaa nilkka uusissa kengissä, uudessa koulussa jonkun uuden ystävän edessä. Molemmat valkoisten sukkien peittämät nilkat kuitenkin pyörivät kivuttomasti ja avokkaatkin olivat kestäneet tällin ilman kolhuja.
"Rajoitukset on Happya varten!" Freddie hihkaisi ilahtuneena avuksi tarjotusta kädestä. Tarraten siihen omalla käpälällään ja jakaen painonsa osittain avuntarjoajalle ja omille jaloilleen kammetessaan ylös. Freddie ei tuntenut kovin montaa oppilasta linnasta, mutta jo Beatrixin tietojen perusteella oli todennut punatukkaisen pisamanaaman sääntöjen ja rajoituksien ansiokkaaksi seuraajaksi. Se oli tylsä piirre kenessä tahansa, ainakin Freddien mielestä. Mutta sitten toisaalta se salahuone oli kyllä niin sääntöjä vastaan kuin vain voi olla.. Tyttö pölläytti kaapuunsa tarttuneet mahdolliset pölyt ja käänsi itsensä kohti uutta tuttavuutta ja sukaisi pitkät kutrit naamaltaan.
"Varpaat on oikeaan suuntaan ja kaikki sormet tallessa. Ei sattunu yhtään!" Tytön pää nyökytteli parikertaa vauhdikkaasti, kun tuntematon kommentoi jokseenkin ivalliseen sävyyn Freddien asuvalintaa. Se sai tytön vilkaisemaan itseään ja levittämään kouluviittaa hiukan käsiensä liikkeellä.
"Siis täähän on ihan kauhea! Ihanaa että voin vaihtaa omat vaatteet päälle, ihankuin tää kangas ois jotain halvinta mahdollista jonka tarkotus on raapia pakarat ruvelle kun istuu alas!" Tyttö pyörähti ympäri ja hieraisi omaa takamustaan kulmat kurtussa. Kangas oli tosiaan hiukan raapivaa sorttia, mutta ei tietenkään vahingoittanut kenenkään oppilaan ihoa. Tytöllä oli vain tapana hiukan suurennella asioita, muokata niitä draaman ja komiikan vuoksi. Vaikka se olisi kiusallista muille, varsinkin täysin tuntemattomille. Freddie oli kyllä sosiaalinen, mutta ei välttämättä ymmärtänyt muiden omaa kuplaa, reviiriä tai sitä että aivan kaikkea eivät muut ihmiset halua kuulla.
Perseshortsit? Bikinit? Sehän olisi ihan täydellinen combo. Catt varmasti pukeutuisi niin jos Freddie vaan ehdottaisi sitä. Tai ei ehkä näin keskellä talvea ja loskaa.. Tai kuka tietäisi. Isosisko on vähän sellainen huomionhakuinen. Ja olihan Catt nyt söpö, kauniskin jopa! Freddie jäi miettimään isosiskoaan sekunneiksi moisessa kesävarustelussa, ja lokeroi tiedon samantien kerrottavaksi eteenpäin. Luultavasti unohtaen sen seuraavan viidentoistaminuutin sisällä.
"Musta perseshortsit ja bikinit olis aika lyömätön yhdistelmä. Ainakin saisi poikien huomion. Ja tyttöjenki! Onhan ne nyt tuijotettavat!" Freddie möläytti palatessaan aivoituksiensa kiemuroista. Tyttö näytti ikuisesti ilahtuneelta, hymyillen loputtomasti. Hänen äänensä oli luonnostaan kova ja kuuluva.
Siirtynyt jostain? Tottahan toki. Freddie oli kotikoulutettu neljätoistavuotiaaksi, kunnes hänen sukunsa matriarkka oli puuttunut peliin ja vaatinut sukulaistyttönsä siirtyvän Tylypahkaan sisarustensa pariin, oppimaan ja tutustumaan. Sitä ei nuori tyttö tiennyt, että oli vain mainostaulu matriarkan silmissä. Mahdollisuus pönkittää suvun mainetta lisää. Sen enempää ei äpärälle ei sallittu kunnioitusta tai oikeuksia.
"Joo! Oon Freddie." Tyttö esitteli itsensä. Freddie ei uskonut kättelyihin, hän oli tiukasti halaajatyyppiä. Ihan sama yrittikö häneltä karata kuten Wilson eteishallissa, hän halaisi ystäviään vaikka nuo vihaisivat sitä. Tuntematonta, eli ensikertaa tapaamaansa uutta tuttavuutta, Freddie ei tosin halannut. Viv säästyi täten tältä tiukalta pirunnuoran otteelta ja henkilökohtaisen tilan rikkomiselta.
"Siirryin kotoota! Oon ollu kotiopetuksessa kun mun sisaret on ollu täällä." Tyttö jatkoi unohtaen kokonaan koulupukuongelmansa.
"Evan ja Reagan! Tiiätkö niitä? Kaksoset. Sitte on mun isosisko Catt! Sen sä oot varmasti nähny. Se on hurjan kaunis ja paras sisko. Se potkas Donia haaroväliin tässä yks päivä, se vissiin tirkisteli tyttöjenvessassa.." Freddie mutisi lopun muistellessaan nimiä ja tapahtumien kulkua.
"Kuitenkin! Mä olin kotiopetuksessa koska oon niin erikoinen." Tyttö vaihtoi aihetta kuin lennossa, jäämättä odottelemaan tuttavansa reaktiota sisaruksiinsa. Jos joku halusi puhua hänestä, Freddie oli heti valmis puhumaan ummet ja lammet itsestään ja erikoiskyvystään. Olihan se nyt hienoa ja täysin uniikki, kuului vain hänelle.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 02.01.21 19:25
"Happy? Se pervo joka kerää nudei johonki vihkoon?" Viv naurahti lyhyesti Freddien sanoille, muistellen etäisesti punapäistä puuskupuhia - ei tosin sitä, joka yleensä kyseisiin sanoihin oli assosioituna Viviannin päässä. Viv veti Freddien sujuvasti ylös lattialta, uteliaana tutkiskellen hirmumyrsky-rohkelikkoa.
"Oon aika varma et säästösyistä onki. Ja rahat menny proffien viineihin." Viv vilkaisi portaita, joista Freddie oli turvalleen tullut, etsien silmillään epätasaisuutta, ennen kuin totesi kaatumisen blondin omaksi kömpelyydeksi, todeten, ettei itse varoisi askeleitaan porrastasanteiden välillä; linna oli muutenkin täynnä epätasaisuuksia, maa satojen vuosien ikäisen linnan alla eläen ja muuttaen muotoaan, nostaen kiviä sieltä täältä koholle, seiniä miltei näkyvän vinoiksi. "Kannattaa pyytää kotoo vaatteita jos oikeesti kivoja haluu, ei Tylyahossa oo ku ylihintasia kaapuja ja rumia mummovaatteita."
Freddien letkautus perseshortsi-bikini-yhdistelmästä ja tyttöjen (ja, no poikien - mutta se oli huomattavasti vähemmän shokeeraavaa) huomion saamisesta sai Vivin pysähtymään niin henkisesti kuin fyysisestikin sekunniksi, aivot tuntuen heittävän vain sinistä ruutua, ennen kuin kiusaantunut, katkonainen nauru oli ainoa vastaus toisen sanoihin, vaikeana. Viv vetäytyi alitajuntaisesti samalla kun tyttö edessä esittäytyi, mutta tytön oli kovin vaikea keskittyä.
"Viv." vastaus oli lyhyt, kuin myös sen mukana ollut nyökkäys. Tummapiirteisen luihuisen huulilla kareili kohtelias hymy, mutta aiempi hammashymy palasi kun esille tuli tuttu nimi - Catt.
"Joo, kyl mä Cattin tiiän. Se on tosi jees, varsinki jos kävi opettamassa Donin tavoille." Ivallinen naurahdus Donin kohtalosta sai Vivin unohtamaan aiemman skandaalinkäryisen asian, jonka edessä oleva blondi oli päästänyt ilmoille. "Mut en kyl oo tainnu tavata noita muita - mikä se oli, Evan ja Reagan? No, niit kuitenkin. Luulisin. Mut en oo tunnettu mun nimimuistista ja jos ne ei erotu porukasta niin oma syy."
Tummat silmät tekivät jokseenkin sarkastisen pyöräytyksen silmäkuopissa, kun Freddie alkoi kertoa erikoisuudestaan. Viv toki uskoi, että itse kukin saattoi olla erikoinen, mutta tuntui, että Tylypahkassa ei muita ollutkaan - kaikilla oli joko ihme persoona tai outoja kykyjä. Ehkä taka-ajatuksena sarkasmille oli kateus, kun Viv ei päässyt erottumaan kuin teoillaan, muiden saadessa erikoisuutensa syntymälahjaksi - eihän nuori tyttö nyt voinut itseään muistuttaa, että oli jästisyntyinen noita; asia, josta kotopuolessa käytiin pitkiä ja katkeria keskusteluja vanhempien ja Vivin pikkusiskojen välillä.
"Mite oot nii erikoine? Kyl muutki erikoiset tääl käy, metamorfoosit ja kaikki." Viv letkautti huvittuneena, nojautuen alaselkä vasten portaiden kaidetta, nostaen kädet puuskaan eteensä, alitajuntaisesti haastaen. "Vai etkö ois vaa pärjänny opinnoissa? Must tuntuu, et Catt mainitsi sut. Mut, kuten sanottua - huono nimimuisti. "
Viv kopautti otsalohkoaan kevyesti sanojensa päätteeksi, tummat silmät jääden Freddien innokkaaseen olemukseen - koulupukuun, jota uusi oppilas piti niin orjallisesti, sanoihin jotka tuntuivat tulevan suuremmalla vauhdilla kuin tytön ajatukset niitä loivat - Viv näki tummassa blondissa jotain samaa kuin itsessään, rentoutuen hieman vaikka toinen olikin jokseenkin epäilyttävä suuntaumuksineen ja kommenteineen huomionhausta.
"Oon aika varma et säästösyistä onki. Ja rahat menny proffien viineihin." Viv vilkaisi portaita, joista Freddie oli turvalleen tullut, etsien silmillään epätasaisuutta, ennen kuin totesi kaatumisen blondin omaksi kömpelyydeksi, todeten, ettei itse varoisi askeleitaan porrastasanteiden välillä; linna oli muutenkin täynnä epätasaisuuksia, maa satojen vuosien ikäisen linnan alla eläen ja muuttaen muotoaan, nostaen kiviä sieltä täältä koholle, seiniä miltei näkyvän vinoiksi. "Kannattaa pyytää kotoo vaatteita jos oikeesti kivoja haluu, ei Tylyahossa oo ku ylihintasia kaapuja ja rumia mummovaatteita."
Freddien letkautus perseshortsi-bikini-yhdistelmästä ja tyttöjen (ja, no poikien - mutta se oli huomattavasti vähemmän shokeeraavaa) huomion saamisesta sai Vivin pysähtymään niin henkisesti kuin fyysisestikin sekunniksi, aivot tuntuen heittävän vain sinistä ruutua, ennen kuin kiusaantunut, katkonainen nauru oli ainoa vastaus toisen sanoihin, vaikeana. Viv vetäytyi alitajuntaisesti samalla kun tyttö edessä esittäytyi, mutta tytön oli kovin vaikea keskittyä.
"Viv." vastaus oli lyhyt, kuin myös sen mukana ollut nyökkäys. Tummapiirteisen luihuisen huulilla kareili kohtelias hymy, mutta aiempi hammashymy palasi kun esille tuli tuttu nimi - Catt.
"Joo, kyl mä Cattin tiiän. Se on tosi jees, varsinki jos kävi opettamassa Donin tavoille." Ivallinen naurahdus Donin kohtalosta sai Vivin unohtamaan aiemman skandaalinkäryisen asian, jonka edessä oleva blondi oli päästänyt ilmoille. "Mut en kyl oo tainnu tavata noita muita - mikä se oli, Evan ja Reagan? No, niit kuitenkin. Luulisin. Mut en oo tunnettu mun nimimuistista ja jos ne ei erotu porukasta niin oma syy."
Tummat silmät tekivät jokseenkin sarkastisen pyöräytyksen silmäkuopissa, kun Freddie alkoi kertoa erikoisuudestaan. Viv toki uskoi, että itse kukin saattoi olla erikoinen, mutta tuntui, että Tylypahkassa ei muita ollutkaan - kaikilla oli joko ihme persoona tai outoja kykyjä. Ehkä taka-ajatuksena sarkasmille oli kateus, kun Viv ei päässyt erottumaan kuin teoillaan, muiden saadessa erikoisuutensa syntymälahjaksi - eihän nuori tyttö nyt voinut itseään muistuttaa, että oli jästisyntyinen noita; asia, josta kotopuolessa käytiin pitkiä ja katkeria keskusteluja vanhempien ja Vivin pikkusiskojen välillä.
"Mite oot nii erikoine? Kyl muutki erikoiset tääl käy, metamorfoosit ja kaikki." Viv letkautti huvittuneena, nojautuen alaselkä vasten portaiden kaidetta, nostaen kädet puuskaan eteensä, alitajuntaisesti haastaen. "Vai etkö ois vaa pärjänny opinnoissa? Must tuntuu, et Catt mainitsi sut. Mut, kuten sanottua - huono nimimuisti. "
Viv kopautti otsalohkoaan kevyesti sanojensa päätteeksi, tummat silmät jääden Freddien innokkaaseen olemukseen - koulupukuun, jota uusi oppilas piti niin orjallisesti, sanoihin jotka tuntuivat tulevan suuremmalla vauhdilla kuin tytön ajatukset niitä loivat - Viv näki tummassa blondissa jotain samaa kuin itsessään, rentoutuen hieman vaikka toinen olikin jokseenkin epäilyttävä suuntaumuksineen ja kommenteineen huomionhausta.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 02.01.21 20:02
"PERVO?" Freddie kerkesi älähtämään silmät pyöristyen väliin. Ihan kuin se sen kaveri.. William tai joku. Alkoi heti haukkumaan läskiksi. No siinä meni ne toiveet ja haaveet siitä punapäästä ja suloisista pisamista.. Oliko Tylypahkan pojat kaikki vain perverssejä pikkupervoja jotka lurkkivat vessoissa odottaen varomatonta tyttöä paikalle. Tai vielä pahempaa liimailivat jotain alastonkuvia muista johonkin vihkoon? Siis oppilaistako? Freddien ajatukset vetivät volttia keskustelun välissä hurjasti.
Freddie katseli Viviksi esittäytynyttä tyttöä kun tuo selitti siskostaan. Olihan se nyt törkeän siisti tyyppi. Peloton ja aina tukemassa Freddietä. Ja toimihan siskojen suhde toisinkin päin, Freddie kyllä puolustaisi siskoaan loppuun asti. Vielä hänen ei vaan ollut tarvetta tehdä sitä sillä Cattin kanssa kukaan harvoin alkoi oikeasti nujakoimaan. Kukaan ei uskaltanut. Tummanblondi tyttö halusi samanlaisen maineen. Hän halusi myös olla bad bitch jolle ei ryttyilty, mutta Freddie oli huomattavasti ystävällisempi ja mukavampi kaikkia kohtaan eikä hakenut samanlaista kitkaa tai liemipadan hämmennystä ihmissuhteissa. Ehkä hän vielä saisi maineensa..
"Siis onko täällä metamorfeja? KUIN SIISTIÄ!" Freddie ignoorasi kokonaan keskustelukaverina silmienpyöräytyksen hänen mairealle itsepönkittämiselle. Osittain siksi koska se tuntui tytöstä paskalta, ilveillä noin näkyvästi mielipiteensä toisen sanoille. Puhuisi edes selän takana niinkuin muutkin, Freddie ajatteli kuitenkin keskittyen siihen että linnasta saattoi löytää muotoaan vapaasti muuttavan velhon tai noidan.
"Mä oon näkijä. Mutta mun näkijänkyky on kuulemma täysin uniikki. Ainoa maailmassa! Tai niin mulle on sanottu." Freddien into yltyi hänen jatkaessaan, tyttö tuijotti leveästi hymyillen Viviä ja löi kämmenensä yhteen. Heidän seisoessa portaikossa ilta hiljensi linnaa pikkuhiljaa. Oppilaita saattoi kulkea vielä käytävillä harvakseltaan. Professorit olivat joko suuressa salissa "kurpitsamehun" äärellä tai kanslioissaan piilopullojensa kanssa. Sen Freddie osasi jo päätellä pelkästään omista kotiopettajistaan. Aina pullo kädessä kun tauko koitti. Freddie oli maistanut melkein kaikki litkuja mihin oli vanhempiensa tai kotiopettajan huomaamatta päässyt käsiksi eikä ollut pitänyt mistäkään niistä.
Tyttö oli tavanomaisen näköinen. Varsinkin koulupuvussaan Freddie katoaisi nopeasti ihmispaljouteen. Hänet erotti massasta vain intoa ja elämää pursuava persoona. Freddie ei ollut hyökkäävä tai uhkaava, paitsi niille joita hänen jatkuvasti käyvä suunsa ahdisti. Sille tyttö ei oikein voinut mitään sillä hän nautti seurasta ja sosiaalisuudesta. Muut olivat kovin mielenkiintoisia.
"Ja en mä kyllä koulussa kauheen hyvin pärjää.. Vaikka yritänkin mut paikoillaan istuminen ja lukeminen on ihan törkeen tylsää." Tyttö vastasi pitämättä sen suurempaa taukoa, jälleen.
"Mut sittenkun käytän mun kykyä niin mun mieli vaan.." Freddie matki ääntä joka hänen mielestään ilmensi mielen tyhjentymistä korostaen sitä käsielein, hyvin suurenneltuna. ".. Tyhjenee ja hiljenee ja tulee sellanen että keskittyminen onkin helppoa, tiiätkö?" Freddie tökkäsi etusormen otsaansa ja virnisti leikkisästi. Hänen ajatuksensa olivat nopeatempoiset, mutta unohtuivat melkein yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Freddieltä ei esimerkiksi mennyt paljoa ohi. Nytkin kesken keskustelun uuden ystävänsä kanssa tytön katse oli rauhaton ja pomppi esineisiin, asioihin ja takaisin Viviin. Mitä enemmän tapahtui, sitä enemmän tyttö tuntui pulputtavan puhetta.
"Sä taidat olla luihuinen, etkö ookkin? Catt kertoi että luihut ja rohkut on kuulemma aina toistensa kimpussa! Musta sä oot ihan kiva ja sulla on toi hieno huppari ja neuvoit vaatteiden kans!" Freddie läväytti kehunsa kuin vesiputous vedet Vivin niskaan. Hiukan nojautuen eteenpäin kohti puhekumppaniaan.
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 02.01.21 23:08
"Joojoo, rohkelikos on joku. En kyl oo nähny niiden tehneen mitää siistiä, suoranaisesti." Nutturapäinen totesi, olkapäitään kohauttaen. Niin kauan, kun nämä spesiaalitapaukset eivät näyttäneet kuinka spesiaaleja olivat, ei Viv jaksanut läähättää näiden erikoisuuden perään - kunnioitus piti ansaita. Hän ei tajunnut edes ajatella, miltä vähättelevä elekieli tuntui vastapäisestä tytöstä, vaan leuka kohosi taas hivenen, ylpeänä ja talttumattomana.
"Näkijä? Niinku selvännäkijä?" kaikesta vähättelystä huolimatta, Vivin mielenkiinto heräsi Freddien sanojen myötä. Tytön silmät siristyivät pienoisesti, silmät kohdistuen paremmin Freddien omiin, kuin näkijän kyky olisi ollut fyysisesti näkyvä kyky, kuin tytön pupilleilla olisi vilkkunut tulevan, menneen ja nykyisen tapahtumia. "Niinku Devine? Se on kans joku tommonen. Mut miten sä oot uniikki? Jos niinku tiedetää mikä sä oot ni et voi olla ainoo."
Viv väisti muutamaa ohi kulkevaa oppilasta, moikaten nyökkäyksellä tupatoveriaan joka kulki alempiin kerroksiin. Katse palasi kuitenkin aina Freddieen, tutkivana ja yrittäen silmillään selvittää, millainen tyyppi Cattin pikkusisko mahtoi olla - ei ainakaan harmaaseen massaan painuva, vaikka ehkä ulkonäöltään sellaiselta olisi voinut vaikuttaa.
Luihuiselle ei sinänsä tullut yllätyksenä, että levottoman ja liikkuvaisen oloiselta blondilta ei koulunkäynti mennyt aina niin sutjakasti - siinä missä Viviann itse tarttui kenties turhiinkin yksityiskohtiin, ei lukeminen koulun kovilla penkeillä ollut aina niin maittavaa. Jästisyntyinen jopa ikävöi oman jästikoulunsa tunteja - kemiantunteja täynnä laskemista ja testailua, kuvataidetta ja makaronitaidetta. Muisto kodista tuntui taas kirvelevän kuin puhdistusaine tuoreessa haavassa, joka hävisi yhtä pian kuin oli tullutkin.
"No nii on. Mut ei sillä oo ihan hirveesti väliä et miten menee kuha nyt luokalta pääsee. Kuka ees tarvii jotain astrologian teoriaa ellei ryhdy joksiki teleskooppikauppiaaks?" tyttö heitti, sitten hiljentyen kuuntelemaan Freddien selostusta kyvystään. Tummat, muotoillut kulmat kurtistuivat tummien silmien ylle ja niiden väliin muodostui hämmennystä kielivä ryppy. "Mut sit ku käytät sitä sun kykyy ni et voi tehä muuta? Eks sä muuten vois käyttää sitä ja tehdä koulujutut samalla ni ois mieli niinku -- hiljanen ja tyhjä?"
Samassa Viv sitten virnisti huvittuneena. "Ei sillä, tyhjäpäitä tää koulu on täynnä muutenkin, meet hyvin joukkoon. Ja joo, mä oon luihuinen, mut siis ei se oo tuvasta kii kenen kans ottaa yhteen. Tuntuu et enemmän tuvan sisällä otetaa nujakoita." Viviann kertoili, sitten niiaten dramaattisesti kun Freddie meni kehumaan tytön vaatteita - harvemmin Viv sai kehuja kirpputorien ja alennusmyyntien kuteista, vaikkakin nekin toki olivat harvinaisuus velhomaailman koulussa, jossa joka toisella oli kaapu ja toisella noidanhattu kuin missäkin lastenkirjassa.
"Mennää vaikka tonne alas ettei jumiteta täs. Vai oliks sä menos minne suuntaa, haastattelemassa loputki taulut?" Viv ehdotti ja osoitti peukalollaan olkansa yli portaikon keskiosaa - ja samalla pohjakerrosta - kun kumeasti jylähtäen portaat asettuivat kaksikon vierelle viemään alaspäin. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun tytöllä oli meinannut mennä hermot portaita odotellessa, erityisesti jos kyseessä oli huonosti nukuttu yö ja pommiin nukuttu aamu, jolloin Vivin piti raahautua tuli perseen alla tyrmistä seitsemänteen kerrokseen jollekin vähintään traumatisoivalle tunnille.
"Näkijä? Niinku selvännäkijä?" kaikesta vähättelystä huolimatta, Vivin mielenkiinto heräsi Freddien sanojen myötä. Tytön silmät siristyivät pienoisesti, silmät kohdistuen paremmin Freddien omiin, kuin näkijän kyky olisi ollut fyysisesti näkyvä kyky, kuin tytön pupilleilla olisi vilkkunut tulevan, menneen ja nykyisen tapahtumia. "Niinku Devine? Se on kans joku tommonen. Mut miten sä oot uniikki? Jos niinku tiedetää mikä sä oot ni et voi olla ainoo."
Viv väisti muutamaa ohi kulkevaa oppilasta, moikaten nyökkäyksellä tupatoveriaan joka kulki alempiin kerroksiin. Katse palasi kuitenkin aina Freddieen, tutkivana ja yrittäen silmillään selvittää, millainen tyyppi Cattin pikkusisko mahtoi olla - ei ainakaan harmaaseen massaan painuva, vaikka ehkä ulkonäöltään sellaiselta olisi voinut vaikuttaa.
Luihuiselle ei sinänsä tullut yllätyksenä, että levottoman ja liikkuvaisen oloiselta blondilta ei koulunkäynti mennyt aina niin sutjakasti - siinä missä Viviann itse tarttui kenties turhiinkin yksityiskohtiin, ei lukeminen koulun kovilla penkeillä ollut aina niin maittavaa. Jästisyntyinen jopa ikävöi oman jästikoulunsa tunteja - kemiantunteja täynnä laskemista ja testailua, kuvataidetta ja makaronitaidetta. Muisto kodista tuntui taas kirvelevän kuin puhdistusaine tuoreessa haavassa, joka hävisi yhtä pian kuin oli tullutkin.
"No nii on. Mut ei sillä oo ihan hirveesti väliä et miten menee kuha nyt luokalta pääsee. Kuka ees tarvii jotain astrologian teoriaa ellei ryhdy joksiki teleskooppikauppiaaks?" tyttö heitti, sitten hiljentyen kuuntelemaan Freddien selostusta kyvystään. Tummat, muotoillut kulmat kurtistuivat tummien silmien ylle ja niiden väliin muodostui hämmennystä kielivä ryppy. "Mut sit ku käytät sitä sun kykyy ni et voi tehä muuta? Eks sä muuten vois käyttää sitä ja tehdä koulujutut samalla ni ois mieli niinku -- hiljanen ja tyhjä?"
Samassa Viv sitten virnisti huvittuneena. "Ei sillä, tyhjäpäitä tää koulu on täynnä muutenkin, meet hyvin joukkoon. Ja joo, mä oon luihuinen, mut siis ei se oo tuvasta kii kenen kans ottaa yhteen. Tuntuu et enemmän tuvan sisällä otetaa nujakoita." Viviann kertoili, sitten niiaten dramaattisesti kun Freddie meni kehumaan tytön vaatteita - harvemmin Viv sai kehuja kirpputorien ja alennusmyyntien kuteista, vaikkakin nekin toki olivat harvinaisuus velhomaailman koulussa, jossa joka toisella oli kaapu ja toisella noidanhattu kuin missäkin lastenkirjassa.
"Mennää vaikka tonne alas ettei jumiteta täs. Vai oliks sä menos minne suuntaa, haastattelemassa loputki taulut?" Viv ehdotti ja osoitti peukalollaan olkansa yli portaikon keskiosaa - ja samalla pohjakerrosta - kun kumeasti jylähtäen portaat asettuivat kaksikon vierelle viemään alaspäin. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun tytöllä oli meinannut mennä hermot portaita odotellessa, erityisesti jos kyseessä oli huonosti nukuttu yö ja pommiin nukuttu aamu, jolloin Vivin piti raahautua tuli perseen alla tyrmistä seitsemänteen kerrokseen jollekin vähintään traumatisoivalle tunnille.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 03.01.21 17:17
"Ei se oo mikään selvännäkijä. Tai en mä tiedä tästä Devinestä? Mut mä oon erikoinen, se on todistettu!" Freddie tiesi, että tälle kyseiselle henkilölle olisi kirjoitettu kirje hänen saapumisestaan linnaan, ja mahdollisesta mentorin paikasta kyselty. Tyttöä se ei niinkään liikauttanut, hänellä oli ollut jos jonkinlaisia mentoreita jo. Kaikki yhtä ihmeissään miten tytön kyky toimi, niin teoriassa kuin käytännössä. Teleskooppikauppias, vai? Se olisi varmaan ihan mielenkiintoista. Tosin Freddiellä ei ollut mitään käsitystä miten teleskooppeja rakennettiin tai miten ne toimivat. Niillä vain näki kauas tähtitaivaalle. Jollain lumotuilla teleskoopeilla varmaan näki vielä kauemmas, todella lähelle taivaalla möllöttäviin tähtiin. Kuinka hienoa?
"Mennään vaan! Mä lähin tuvasta vaan seikkailemaan. Ihan hyvä että törmäsin suhun koska olisin varmaan eksyny ja kadonnu kolmeksitoista päiväksi tähän hirveenkokoseen linnaan, kun tää tuntuu liikkuvan yhtä paljon kuin nää portaat!" Freddie tykitti, liikahtaen liikkeelle ja tarttuen Vivin käsivarteen omallaan repäisten tuntemattoman mukaansa. Tytön askeleessa oli aina pientä ilmavuutta, silkasta ilosta ja innosta. Hänen koko olemuksensa oli pirteä ja eläväinen, ei koskaan paikoillaan tai tylsistynyt.
"Ootko sä ollu linnassa ekasta luokasta lähtien? Varmaan tiiät jo tän paikan niinku sun omat taskut? Mä en voi tehdä mitään muuta kun ennustan! Se on aika tyhmää.." Tyttö saneli raahatessaan Viviä omalla vauhdillaan portaissa kun ne jylisivät liikkumaan vieden parivaljakon kohti alempaa kerrosta.
"Mä voisin ennustaa sulle! Saisinko mä ennustaa sulle? En voi kyllä taata että onnistun jos et oo sataprosenttia mukana siinä." Freddien ilme kirkastui kun tyttö asteli neljänteen kerrokseen, vihdoin päästäen irti toisen tytön kädestä.
//Jätän tän lyhyeks, ettei Freddie taas mölötä koko matkaa alas, koska muuten ollaan portaissa vielä ensvuonna!!
"Mennään vaan! Mä lähin tuvasta vaan seikkailemaan. Ihan hyvä että törmäsin suhun koska olisin varmaan eksyny ja kadonnu kolmeksitoista päiväksi tähän hirveenkokoseen linnaan, kun tää tuntuu liikkuvan yhtä paljon kuin nää portaat!" Freddie tykitti, liikahtaen liikkeelle ja tarttuen Vivin käsivarteen omallaan repäisten tuntemattoman mukaansa. Tytön askeleessa oli aina pientä ilmavuutta, silkasta ilosta ja innosta. Hänen koko olemuksensa oli pirteä ja eläväinen, ei koskaan paikoillaan tai tylsistynyt.
"Ootko sä ollu linnassa ekasta luokasta lähtien? Varmaan tiiät jo tän paikan niinku sun omat taskut? Mä en voi tehdä mitään muuta kun ennustan! Se on aika tyhmää.." Tyttö saneli raahatessaan Viviä omalla vauhdillaan portaissa kun ne jylisivät liikkumaan vieden parivaljakon kohti alempaa kerrosta.
"Mä voisin ennustaa sulle! Saisinko mä ennustaa sulle? En voi kyllä taata että onnistun jos et oo sataprosenttia mukana siinä." Freddien ilme kirkastui kun tyttö asteli neljänteen kerrokseen, vihdoin päästäen irti toisen tytön kädestä.
//Jätän tän lyhyeks, ettei Freddie taas mölötä koko matkaa alas, koska muuten ollaan portaissa vielä ensvuonna!!
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 05.01.21 17:18
Viviann tyrskähti Freddien sanoille, suu avautuen vastaukseen, johonkin purevaan ja sarkastiseen, mutta samassa pörröpäinen neljäsluokkalainen oli tarttunut Vivin käsivarresta ja repi tyttöä perässään alas portaita. Vivillä meni hetki saada tasapainonsa takaisin, yrittäen olla sekaantumatta jalkoihinsa kun Freddie koikkelehti eteenpäin ja vaikka luihuinen tunsi, että omaan tilaan oli tunkenut vieras, ei hän välittänyt siitä niin - Freddie ei vaikuttanut olevan uhka, vaan sai Vivin huulille leveän, huvittuneen virneen.
"Joo oon. Mut olin mäki ekat kolmetoista päivää iha hukassa, mut löydettii keittiön kaapista villiintyneenä." Viv vitsaili Freddielle - hän ei tohtinut sanoa, että viisikään vuotta linnassa eivät olleet saaneet tyttöä täysin varmaksi jokaisesta käytävästä ja kulmasta. Viv tunsi ulkotilat; tien pöllötornille, katetun sillan kohdan, jossa lauta nousi ja oli kampata ykkösluokkalaiset. Sen kohdan huispauskentän kupeessa missä tuntui aina olevan auringonpilkku, jossa paistatella päivää. Mutta linna - se oli vieras, miltei kuin vanha ystävä; sen jokapäiväiset salit, käytävät ja kiemuraiset portaikot olivat tuttuja, mutta jos eksyi pois tutulta alueelta, löysi uuden muotokuvan, jonka kanssa puhua, uuden seinästä kohoavan kirjahyllyn jonka hyllyt olivat vinossa. Jos Viviltä olisi kysynyt jonkin paikan eksaktia sijaintia, olisi Viv ehkä osannut mennä sinne itse, muttei kertoa ohjeita; jalat vain veivät ja pää seurasi perässä.
Kaksi vauhdikasta oppilasta neljännen kerroksen portaita kun Freddien kysymys sai Vivin silmät suurenemaan.
"Oikeesti? Se ois vaikka kuin cool!!" Vivin vastaus oli aito, miltei henkäys - täynnä intoa ja ihailua. Vaikka Viv kenties oli kyseenalaistanut Freddien kykyä alkuun, kai sitä oli vain uskottava että pörröpään sanoissa oli jotain taustaa. Freddien päästäessä tytön kädestä irti, Viv elehti nyt molemmilla käsillään selittäessään, nauru huulillaan. "Mä siis -- mun mielestä ennustaminen on tosi cool, mut mä en saa osallistuu ennustuksen tunneille."
"En siis siks, että oisin huono ennustuksessa - tai voi olla et oon, mut joka tapauksessa - siis just se Devine, joka opettaa ennustusta, heitti mut ja Zachin ja yhen muun sen tunnilta, ku meil oli ouija-lauta ja me päästettii se henki vapaaks. Se oli semmone joku ikivanha ajokoira Duchess ja sit se juoksi linnan mailla hetke ennen ku se palautettii." Vivin huulilla oli miltei nostalginen hymy kun hän muisteli Duchessia, ja vaikka oli menettänyt paikkansa Devinen luokassa, oli muisto lämmittävä ja rakas. Viv oli aina ollut eläinrakas - kotona ei voinut olla lemmikkejä, kun talo oli muutenkin täynnä, ja aina Vivin mennessä kotiin kissansa kanssa, oli hirveä säätäminen siitä, mihin hiekkalaatikko tuli ja mihin kissanherkut laitettiin, ettei vikkelä musta kissa veisi niitä heti ensialkuun.
Kaksikko saapui vähitellen lähemmäs portaikon pohjakerrosta, joutuen odottamaan tovin toisessa kerroksessa ensimmäiseen kerrokseen vieviä rappuja, kun raput höykyttivät muutamaa oppilasta, jotka yrittivät olla putoamatta heiluvien rappujen kyydissä. Lopulta kuitenkin edelliset uhrit pääsivät pois ja Viv ja Freddie astuivat paikalle tulleille rapuille, Viv kipittäen nopeasti raput alas, ennen kuin raput keksisivät jekuttaa kaksikkoa ja pitää noita hetken porraspätkän vankina - Viviann oli ainakin kerran myöhästynyt tunnilta kun oli aamukiireessä haukkunut rappuset ja niiden typerän taikamasinoinnin, jolloin hän oli ollut viisi minuuttia kahden kerroksen välissä kun raput eivät päästäneet häntä liikkumaan portaiden välillä.
"Mist tommosen tietää, et on niinku joku tommone lahja? Alat vaa joskus muksuna puhuu ihan omias ja ne totee et se on skitsofrenia tai oot ennustaja?"
"Joo oon. Mut olin mäki ekat kolmetoista päivää iha hukassa, mut löydettii keittiön kaapista villiintyneenä." Viv vitsaili Freddielle - hän ei tohtinut sanoa, että viisikään vuotta linnassa eivät olleet saaneet tyttöä täysin varmaksi jokaisesta käytävästä ja kulmasta. Viv tunsi ulkotilat; tien pöllötornille, katetun sillan kohdan, jossa lauta nousi ja oli kampata ykkösluokkalaiset. Sen kohdan huispauskentän kupeessa missä tuntui aina olevan auringonpilkku, jossa paistatella päivää. Mutta linna - se oli vieras, miltei kuin vanha ystävä; sen jokapäiväiset salit, käytävät ja kiemuraiset portaikot olivat tuttuja, mutta jos eksyi pois tutulta alueelta, löysi uuden muotokuvan, jonka kanssa puhua, uuden seinästä kohoavan kirjahyllyn jonka hyllyt olivat vinossa. Jos Viviltä olisi kysynyt jonkin paikan eksaktia sijaintia, olisi Viv ehkä osannut mennä sinne itse, muttei kertoa ohjeita; jalat vain veivät ja pää seurasi perässä.
Kaksi vauhdikasta oppilasta neljännen kerroksen portaita kun Freddien kysymys sai Vivin silmät suurenemaan.
"Oikeesti? Se ois vaikka kuin cool!!" Vivin vastaus oli aito, miltei henkäys - täynnä intoa ja ihailua. Vaikka Viv kenties oli kyseenalaistanut Freddien kykyä alkuun, kai sitä oli vain uskottava että pörröpään sanoissa oli jotain taustaa. Freddien päästäessä tytön kädestä irti, Viv elehti nyt molemmilla käsillään selittäessään, nauru huulillaan. "Mä siis -- mun mielestä ennustaminen on tosi cool, mut mä en saa osallistuu ennustuksen tunneille."
"En siis siks, että oisin huono ennustuksessa - tai voi olla et oon, mut joka tapauksessa - siis just se Devine, joka opettaa ennustusta, heitti mut ja Zachin ja yhen muun sen tunnilta, ku meil oli ouija-lauta ja me päästettii se henki vapaaks. Se oli semmone joku ikivanha ajokoira Duchess ja sit se juoksi linnan mailla hetke ennen ku se palautettii." Vivin huulilla oli miltei nostalginen hymy kun hän muisteli Duchessia, ja vaikka oli menettänyt paikkansa Devinen luokassa, oli muisto lämmittävä ja rakas. Viv oli aina ollut eläinrakas - kotona ei voinut olla lemmikkejä, kun talo oli muutenkin täynnä, ja aina Vivin mennessä kotiin kissansa kanssa, oli hirveä säätäminen siitä, mihin hiekkalaatikko tuli ja mihin kissanherkut laitettiin, ettei vikkelä musta kissa veisi niitä heti ensialkuun.
Kaksikko saapui vähitellen lähemmäs portaikon pohjakerrosta, joutuen odottamaan tovin toisessa kerroksessa ensimmäiseen kerrokseen vieviä rappuja, kun raput höykyttivät muutamaa oppilasta, jotka yrittivät olla putoamatta heiluvien rappujen kyydissä. Lopulta kuitenkin edelliset uhrit pääsivät pois ja Viv ja Freddie astuivat paikalle tulleille rapuille, Viv kipittäen nopeasti raput alas, ennen kuin raput keksisivät jekuttaa kaksikkoa ja pitää noita hetken porraspätkän vankina - Viviann oli ainakin kerran myöhästynyt tunnilta kun oli aamukiireessä haukkunut rappuset ja niiden typerän taikamasinoinnin, jolloin hän oli ollut viisi minuuttia kahden kerroksen välissä kun raput eivät päästäneet häntä liikkumaan portaiden välillä.
"Mist tommosen tietää, et on niinku joku tommone lahja? Alat vaa joskus muksuna puhuu ihan omias ja ne totee et se on skitsofrenia tai oot ennustaja?"
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 11.01.21 17:46
Freddien hymy leveni entisestään kun lainekas tukka jälleen pyörähti nopean pyörähdyksen mukana. Pitkä tukka oli usein solmussa ja takuilla. Onnekseen Freddie laski että Catt oli hänen kanssaan samassa tuvassa, isosisko saisi harjata leijonanharjaksen joka ilta ja letittää sen yöksi. Freddie kyllä osasi letittää tukkansa, mutta koskaan ei oikein jaksanut keskittyä ja laineikas tukka oli takkupesäke aamutuimaan, kun joko ponnari oli kadonnut lakanoihin tai lettihäkkärä oli vain levähtänyt käsiin. Ei olisi uutta että tyttö istuisi kotona aamupalapöytään kampa hiuksissaan, luovutusvoiton antaneena paksulle ja pörröiselle hiuspehkolle.
"Siis mä haluan kans ouija-tunneille! Haluun oman aavejäniksen! Se olis tosi hieno, vähänniinku suojelius. Paitsi se ektoplasma..." Freddien into laski lauseen edetessä, kun hän muisti jo törmänneensä tähän ikävään puoleen linnan aaveissa. Sir Nicholas de Mimsy Porpington, tai kuten tupalaiset häntä kutsuivat; Melkein päätön Nick oli kyllä saanut jo tuta nuoren villikon puhetsunamin. Ja jättänyt kiitokseksi tätä ällöttävää mönjää pitkin tupaa. Freddie oli tosin ollut liian kiinnostunut tupa-aaveen reittivalinnasta takan läpi, joka oli muuttanut liekit sinisiksi.
Tumma blonditukka hyppelehti ilmavasti kun Freddie kiirehti Vivin perässä portaat alas, laskien avokkaansa portaiden pohjakerrokselle. Seuraavaksi hänen pitäisi säheltää tiensä takaisin tupaan, ja se olisikin melkoinen haaste. Mistä Freddie tiesi olevansa erikoinen? No olemalla sellainen tietenkin!
"En mä tiedä miten perusennustajat sen saa tietää." Tyttö tokaisi vastauksen. Hän ei koskaan hourinut omiaan, ei koskaan ollutkaan hourinut.
"Ja mikä on skitsofrenia?" Pitkätukkainen rohkelikko jatkoi, tunnistamatta koko termiä vaikka se kuulostikin juuri niin epämääräisen tieteelliseltä että se voisi liittyä jotenkin alkemiaan.
"Mä tarrasin katkenneen luudanmittasena äitiä iltasadun jälkeen kädestä ja sen suojelius ilmesty mun kämmenen alta! Eikö oo jännä! Äidin suojelius on tiikeri. Se aina sanoo että se on tiger mama, ja niin se onki!" Freddie ei taaskaan jäänyt kuuntelemaan vastauksia, vaan papatti menemään omaa tarinaansa. Olisihan sitä voinut värittää ja suurennella, mutta kun muisto oli äidistä ja Mimosa oli Freddielle rakkain ihminen koko maailmassa ei hän halunnut vääristellä faktoja. Äiti ei koskaan ollut luovuttanut tyttärensä suhteen ja piti tuon puolia loppuun asti. Sellainen äiti Mimosa oli, kaikille lapsilleen. Hän rakasti mukuloitaan armotta ja suunnattomasti.
"Missä sä haluut kokeilla? Takan eessä kaikkien pällisteltävänä vai vai jossain piilossa?? Osaatko jo suojeliuksen? Koska jos et niin se voi selvitä mikä eläinmuoto se on, eikö oo hienoa?" Tyttö hymyili leveästi seuratessaan Vivin rinnalla, kuitenkin rauhaton hasselpähkinäinen katse etsi sopivaa paikkaa portaikon pohjalta. Ja toisaalta muita kulkijoita ei illan hämärtyessä ollut montaa.. Oppilaita palasi ilmeisesti tupiinsa ilta-palalta tai ulkoota. Olihan siellä luntakin, se ei kyllä ollut mitään uutta Freddielle. Hän kirmasi pihalla minkä jaloistaan pääsi kotona vuodesta toiseen. Puutarhaa hän kyllä vähän kaipasi, ja kaikkia niitä pörriäisiä mitä siellä majaili. Tai niitä menninkäisiä mitä piti aina välillä heitellä mäkeen. Olihan hän kerran joutunut evakkoon ulos kun hutsut olivat päättäneet vallata talon talvella. Se ei kyllä ollut tytön lämpimpiä muistoja..
"Siis mä haluan kans ouija-tunneille! Haluun oman aavejäniksen! Se olis tosi hieno, vähänniinku suojelius. Paitsi se ektoplasma..." Freddien into laski lauseen edetessä, kun hän muisti jo törmänneensä tähän ikävään puoleen linnan aaveissa. Sir Nicholas de Mimsy Porpington, tai kuten tupalaiset häntä kutsuivat; Melkein päätön Nick oli kyllä saanut jo tuta nuoren villikon puhetsunamin. Ja jättänyt kiitokseksi tätä ällöttävää mönjää pitkin tupaa. Freddie oli tosin ollut liian kiinnostunut tupa-aaveen reittivalinnasta takan läpi, joka oli muuttanut liekit sinisiksi.
Tumma blonditukka hyppelehti ilmavasti kun Freddie kiirehti Vivin perässä portaat alas, laskien avokkaansa portaiden pohjakerrokselle. Seuraavaksi hänen pitäisi säheltää tiensä takaisin tupaan, ja se olisikin melkoinen haaste. Mistä Freddie tiesi olevansa erikoinen? No olemalla sellainen tietenkin!
"En mä tiedä miten perusennustajat sen saa tietää." Tyttö tokaisi vastauksen. Hän ei koskaan hourinut omiaan, ei koskaan ollutkaan hourinut.
"Ja mikä on skitsofrenia?" Pitkätukkainen rohkelikko jatkoi, tunnistamatta koko termiä vaikka se kuulostikin juuri niin epämääräisen tieteelliseltä että se voisi liittyä jotenkin alkemiaan.
"Mä tarrasin katkenneen luudanmittasena äitiä iltasadun jälkeen kädestä ja sen suojelius ilmesty mun kämmenen alta! Eikö oo jännä! Äidin suojelius on tiikeri. Se aina sanoo että se on tiger mama, ja niin se onki!" Freddie ei taaskaan jäänyt kuuntelemaan vastauksia, vaan papatti menemään omaa tarinaansa. Olisihan sitä voinut värittää ja suurennella, mutta kun muisto oli äidistä ja Mimosa oli Freddielle rakkain ihminen koko maailmassa ei hän halunnut vääristellä faktoja. Äiti ei koskaan ollut luovuttanut tyttärensä suhteen ja piti tuon puolia loppuun asti. Sellainen äiti Mimosa oli, kaikille lapsilleen. Hän rakasti mukuloitaan armotta ja suunnattomasti.
"Missä sä haluut kokeilla? Takan eessä kaikkien pällisteltävänä vai vai jossain piilossa?? Osaatko jo suojeliuksen? Koska jos et niin se voi selvitä mikä eläinmuoto se on, eikö oo hienoa?" Tyttö hymyili leveästi seuratessaan Vivin rinnalla, kuitenkin rauhaton hasselpähkinäinen katse etsi sopivaa paikkaa portaikon pohjalta. Ja toisaalta muita kulkijoita ei illan hämärtyessä ollut montaa.. Oppilaita palasi ilmeisesti tupiinsa ilta-palalta tai ulkoota. Olihan siellä luntakin, se ei kyllä ollut mitään uutta Freddielle. Hän kirmasi pihalla minkä jaloistaan pääsi kotona vuodesta toiseen. Puutarhaa hän kyllä vähän kaipasi, ja kaikkia niitä pörriäisiä mitä siellä majaili. Tai niitä menninkäisiä mitä piti aina välillä heitellä mäkeen. Olihan hän kerran joutunut evakkoon ulos kun hutsut olivat päättäneet vallata talon talvella. Se ei kyllä ollut tytön lämpimpiä muistoja..
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 18.01.21 6:47
"Ektoplasma?" Viviann toisti Freddien sanat, muistellen jostain kaukaa lapsuudesta elokuvaa, jossa vihreä mönjä peitti kaiken ympärillä olevan. "Onks se joku haamulima tai joku, vai mitä se on?"
Kun kaksikko sitten tavoitti viimein pohjakerroksen, Viviannin resuisten saappaiden kuluneet pohjat saaden pohjakerroksen lattialaudat narahtamaan. Tyttö haki automaattisesti paikkaa sohvalta, jossa oli ottanut monet nokoset, mutta tajusi sitten, ettei tie välttämättä vienyt sinne - niinpä luihuistyttö kääntyi kannoillaan ja vilkaisi Freddieen, joka jatkoi papatusta kuin papupata. Viviann ei kuitenkaan voinut estää lämmintä, huvittunutta hymyä huulilaan - rohkelikko vaikutti kaikin tavoin aidolta, omistautuneelta ja avoimelta. Se oli jotain, mitä Viv kaipasi.
"Skitsofrenia on niinku sairaus, et näkee asioita mitä ei oikeesti oo ja sillee. Ehkä jästit jotka on skitsofreenisii ois sit tyylii jotai näkijöitä tai ennustajia, en mä tiiä." Viv teorisoi ääneen; jollain tapaa hän halusi uskoa, että jästeilläkin oli jotain synnynnäisiä kykyjä kuten velhoilla ja noidilla, oli kyse sitten metamorfimaageista ja muodonmuutoksista taikka sitten ennustuksesta. Hän ei halunnut uskoa, että moiset lahjat koskettivat vain pientä osaa väestöä.
"Mun äidillä ois varmaa kans tiikeri ... Se karjuu ku tiikeri jos mun huone on sekanen." Viviannin huulilta pääsi haukahtava, katkonainen naurahdus. Muistiin nousi satoja riitoja, jotka oli käytyy likaisista sukista pitkin viisipäisen perheen asuntoa, jossa kolme lasta valloittivat yhden liian pienen huoneen ja saivat sen viikko toisensa jälkeen näyttämään siltä, että huoneessa olisi räjähtänyt pahempikin atomipommi tai vähintään jokin putipuhdas-liemi olisi mennyt pahan kerran vikaan. "Mut se kans piti tosi hyvää huolta meistä. Iskällä ois sit varmaa joku tosi fiksu... Tyylii elefantti, se ois hauska."
Tytön huulilla oleva hymy pehmeni huomattavasti, kun hän muisteli perhettään - se oli aina ollut turvallinen, hyvä paikka palata. Erityisesti joulun jälkeen hän ikävöi perhettään niin suuresti, että se teki miltei fyysisesti kipeää.
"Varmaa jossai piilossa. Eiks sunki oo helpompi keskittyy?" Viv varmisti Freddieltä kun kaksikko mietti mihin siirtyisi - Viv olisi tosiaan normaalisti siirtynyt kulahtaneille, vanhoille nahkasohville, joihin oli melko varmasti jättänyt vuosien mittaa painaumat kiitos lukuisten nokosten, mutta siinä tilanteessa se ei tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta - oman suojeliuksen ja minkälie-ennustuselukan selvittämienn sen sijaan oli enemmän kuin houkuttelevaa. Viv oli etevä loitsija, ja oli kuullu suojeliuksista vain etäisesti, kenties yksittäisellä tunnilla.
"En mä oo ikinä onnistunut suojeliuksessa tekee eläinmuotoo, ois cool tietää mikä se on. Se on salee joku tosi hurja, tyylii ... Leijona!! Tai vaikka joku susi tai joku tosi cool. Tai -- tai joku kotka tai villihevonen." Viv pohti silmät säihkyen, miettien sopivaa, rauhallisempaa paikkaa. Lopulta hehkulamppu syttyi pään ylle miltei kirjaimellisesti kun tyttö nappasi vaistomaisesti Freddietä käsivarresta hetkellisesti, kun Freddie oli jo rikkonut fyysisen oman tilan rajat niin että rysähti. "Mä tiiän! Mennää maanalasee, siel tuskin on ketää. Ja jos on, ni häädetää pois."
Sen sanottuaan Viv lähti nykimään leijonanharjaista tyttöä mukaansa, ovelle päästyään päästäen Freddien käsikynkästä irti ja avasi oven edeltä tyrmien kalseaan valoon, johdatellen Freddien mukanaan tyrmien pohjakerroksiin, lopulta avaten sivussa olevan oven, joka oli kuin varjoihin piilotettu. Lämmin ilma tunki kasvoille heti raskaana, kun ovi aukesi tyrmien viileyteen ja Viv astui sisälle maanalaiseen kylpyhuoneeseen, kuulostellen tarkasti, oliko huoneessa jo joku; hän ei halunnut astella kenenkään kylpyhetkeen koputtamatta. "Onks täällä ketää?"
Vastausta ei kuulunut.
Kun kaksikko sitten tavoitti viimein pohjakerroksen, Viviannin resuisten saappaiden kuluneet pohjat saaden pohjakerroksen lattialaudat narahtamaan. Tyttö haki automaattisesti paikkaa sohvalta, jossa oli ottanut monet nokoset, mutta tajusi sitten, ettei tie välttämättä vienyt sinne - niinpä luihuistyttö kääntyi kannoillaan ja vilkaisi Freddieen, joka jatkoi papatusta kuin papupata. Viviann ei kuitenkaan voinut estää lämmintä, huvittunutta hymyä huulilaan - rohkelikko vaikutti kaikin tavoin aidolta, omistautuneelta ja avoimelta. Se oli jotain, mitä Viv kaipasi.
"Skitsofrenia on niinku sairaus, et näkee asioita mitä ei oikeesti oo ja sillee. Ehkä jästit jotka on skitsofreenisii ois sit tyylii jotai näkijöitä tai ennustajia, en mä tiiä." Viv teorisoi ääneen; jollain tapaa hän halusi uskoa, että jästeilläkin oli jotain synnynnäisiä kykyjä kuten velhoilla ja noidilla, oli kyse sitten metamorfimaageista ja muodonmuutoksista taikka sitten ennustuksesta. Hän ei halunnut uskoa, että moiset lahjat koskettivat vain pientä osaa väestöä.
"Mun äidillä ois varmaa kans tiikeri ... Se karjuu ku tiikeri jos mun huone on sekanen." Viviannin huulilta pääsi haukahtava, katkonainen naurahdus. Muistiin nousi satoja riitoja, jotka oli käytyy likaisista sukista pitkin viisipäisen perheen asuntoa, jossa kolme lasta valloittivat yhden liian pienen huoneen ja saivat sen viikko toisensa jälkeen näyttämään siltä, että huoneessa olisi räjähtänyt pahempikin atomipommi tai vähintään jokin putipuhdas-liemi olisi mennyt pahan kerran vikaan. "Mut se kans piti tosi hyvää huolta meistä. Iskällä ois sit varmaa joku tosi fiksu... Tyylii elefantti, se ois hauska."
Tytön huulilla oleva hymy pehmeni huomattavasti, kun hän muisteli perhettään - se oli aina ollut turvallinen, hyvä paikka palata. Erityisesti joulun jälkeen hän ikävöi perhettään niin suuresti, että se teki miltei fyysisesti kipeää.
"Varmaa jossai piilossa. Eiks sunki oo helpompi keskittyy?" Viv varmisti Freddieltä kun kaksikko mietti mihin siirtyisi - Viv olisi tosiaan normaalisti siirtynyt kulahtaneille, vanhoille nahkasohville, joihin oli melko varmasti jättänyt vuosien mittaa painaumat kiitos lukuisten nokosten, mutta siinä tilanteessa se ei tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta - oman suojeliuksen ja minkälie-ennustuselukan selvittämienn sen sijaan oli enemmän kuin houkuttelevaa. Viv oli etevä loitsija, ja oli kuullu suojeliuksista vain etäisesti, kenties yksittäisellä tunnilla.
"En mä oo ikinä onnistunut suojeliuksessa tekee eläinmuotoo, ois cool tietää mikä se on. Se on salee joku tosi hurja, tyylii ... Leijona!! Tai vaikka joku susi tai joku tosi cool. Tai -- tai joku kotka tai villihevonen." Viv pohti silmät säihkyen, miettien sopivaa, rauhallisempaa paikkaa. Lopulta hehkulamppu syttyi pään ylle miltei kirjaimellisesti kun tyttö nappasi vaistomaisesti Freddietä käsivarresta hetkellisesti, kun Freddie oli jo rikkonut fyysisen oman tilan rajat niin että rysähti. "Mä tiiän! Mennää maanalasee, siel tuskin on ketää. Ja jos on, ni häädetää pois."
Sen sanottuaan Viv lähti nykimään leijonanharjaista tyttöä mukaansa, ovelle päästyään päästäen Freddien käsikynkästä irti ja avasi oven edeltä tyrmien kalseaan valoon, johdatellen Freddien mukanaan tyrmien pohjakerroksiin, lopulta avaten sivussa olevan oven, joka oli kuin varjoihin piilotettu. Lämmin ilma tunki kasvoille heti raskaana, kun ovi aukesi tyrmien viileyteen ja Viv astui sisälle maanalaiseen kylpyhuoneeseen, kuulostellen tarkasti, oliko huoneessa jo joku; hän ei halunnut astella kenenkään kylpyhetkeen koputtamatta. "Onks täällä ketää?"
Vastausta ei kuulunut.
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Vanillatar 22.01.21 19:52
"Ektopla.. NII! Etkö muka tiedä? Jotkut haamut jättää semmosta ja sitte vahtimestarin pitää siivota sitä välillä. Rohkutupa oli ihan limanen yks päivä ja kaikki syytti mua, en tiiä miks?" Freddie hihitti kämmeneensä, kenties peitelläkseen sitä. Tyttö tiesi tasan tarkkaan ärsyttäneensä tupa-aavetta kysymystsunamillaan. Freddien levoton katse kiinnittyi kiharapäiseen tyttöön tuon avatessa mysteeristä termiä.
"Mut miks jästit on sitten sairaita jos ne on näkijöitä? Täh." Selitys oli ymmärrettävän hämmentävä tytölle, joka ei ollut koskenut jästimaailmaa pitkällä tikullakaan. Miksi sillä oli erilainen nimi, ja miksi se kuulosti niin ahdistavan tieteelliseltä? 'Skitsofrenia' ei avannut sisältöä ollenkaan. Freddie ei kyennyt käsittämään tätä selitystä vaikka kuinka kulmat kurtussa näytti miettivän sitä.
Freddien miettivät rypyt silisivät otsalta nopeasti, kun puhe siirtyi norsuihin. Hasselpähkinäiset silmät välähtivät innosta ja suunpielet kaareutuivat viekkaasti ylöspäin.
"Norsut on päheitä! Haluisin nähä norsuja! Oon nähny vaan valokuvia ja piirroksia. Haluun joskus matkustaa Afrikkaan. Ja Aasiaan. Ja Pohjoisnavalle. Kaikkialle!" Tytön ajatustenjuoksu karkasi kokonaan kun hän luetteli kaikki nimellisesti tunnistamansa maapallon kolkat, joihin ikuisesti utelias mieli halusi ja janosi. Freddie unohtui papattamaan matkatoiveistaan toviksi, eikä tajunnu vastata kuin olkienkohautuksella Vivin kysymykseen keskittymisestä. Suu jatkoi sanojen suoltamista, kun äkkimutkia ja u-käännöksiä tekevä mieli hyrräsi muistellen kaikkia mahdollisia paikkoja missä Freddie halusi käydä.
"Maanalainen?" Freddie tajusi kysyä kun häntä vuorostaan vietiin käsikynkässä kohti tyrmiä.
Laineikas tukka pölläytettiin olkapäiltä selänpuolelle, kun Freddie astahti maanalaisen kylpyhuoneen kiviset portaat alas, edelleen virnuillen viekkaasti kuin kettu.
"Jos jollain on housut nilkoissa niin vedä ne ylös nyt!"
Freddie hypähti tasajalkaa viimeisen portaan alas niin että avokkaat saivan kiviseinissä kumean äänen aikaiseksi. Pyöreät silmät katselivat ympärille. Paikka oli tyhjä. Vain kostea ja painavan lämmin ilma leijui kylpyhuoneessa, ihan ymmärrettävästi. Olihan täällä iso... kylpyamme? Freddiestä se oli kyllä uima-allas eikä kylpemiseen tarkoitettu amme. Ihan naurettavan iso.
"Miks täällä on näin iso allas? Onko täällä jotain uimabileitä vai muutenvaan hirveesti porukkaa samassa pesuvedessä? Kauheen epähygieenistä!" Leijonaharjaksinen tyttö räkätti kuin rastas astellessaan edemmäs kylpyhuoneessa. Ilmassa tuoksui kosteus, sekä yrttisaippua. Laventeli oli tuoksuista tungettelevin ja vahvin. Olihan se perinteinen tuoksu, ja väriltääkin kaunis.
"Sinne vaan tytöt ja pojat kaikki sekasin. Siinäpä ois saippuainen soppa!" Kikatus kuului jälleen. Freddie kuvitteli koko altaan täynnä oppilaita. Niin täynnä, että kukaan ei voinut enää liikkua, saatikka kääntyä.
"Tää on varmaan Cattin lempparihuone. Täältä puuttuu vaan rantahiekka ja aurinkotuoli jossa se vois paistatella bikineissä!"
"Mut miks jästit on sitten sairaita jos ne on näkijöitä? Täh." Selitys oli ymmärrettävän hämmentävä tytölle, joka ei ollut koskenut jästimaailmaa pitkällä tikullakaan. Miksi sillä oli erilainen nimi, ja miksi se kuulosti niin ahdistavan tieteelliseltä? 'Skitsofrenia' ei avannut sisältöä ollenkaan. Freddie ei kyennyt käsittämään tätä selitystä vaikka kuinka kulmat kurtussa näytti miettivän sitä.
Freddien miettivät rypyt silisivät otsalta nopeasti, kun puhe siirtyi norsuihin. Hasselpähkinäiset silmät välähtivät innosta ja suunpielet kaareutuivat viekkaasti ylöspäin.
"Norsut on päheitä! Haluisin nähä norsuja! Oon nähny vaan valokuvia ja piirroksia. Haluun joskus matkustaa Afrikkaan. Ja Aasiaan. Ja Pohjoisnavalle. Kaikkialle!" Tytön ajatustenjuoksu karkasi kokonaan kun hän luetteli kaikki nimellisesti tunnistamansa maapallon kolkat, joihin ikuisesti utelias mieli halusi ja janosi. Freddie unohtui papattamaan matkatoiveistaan toviksi, eikä tajunnu vastata kuin olkienkohautuksella Vivin kysymykseen keskittymisestä. Suu jatkoi sanojen suoltamista, kun äkkimutkia ja u-käännöksiä tekevä mieli hyrräsi muistellen kaikkia mahdollisia paikkoja missä Freddie halusi käydä.
"Maanalainen?" Freddie tajusi kysyä kun häntä vuorostaan vietiin käsikynkässä kohti tyrmiä.
Laineikas tukka pölläytettiin olkapäiltä selänpuolelle, kun Freddie astahti maanalaisen kylpyhuoneen kiviset portaat alas, edelleen virnuillen viekkaasti kuin kettu.
"Jos jollain on housut nilkoissa niin vedä ne ylös nyt!"
Freddie hypähti tasajalkaa viimeisen portaan alas niin että avokkaat saivan kiviseinissä kumean äänen aikaiseksi. Pyöreät silmät katselivat ympärille. Paikka oli tyhjä. Vain kostea ja painavan lämmin ilma leijui kylpyhuoneessa, ihan ymmärrettävästi. Olihan täällä iso... kylpyamme? Freddiestä se oli kyllä uima-allas eikä kylpemiseen tarkoitettu amme. Ihan naurettavan iso.
"Miks täällä on näin iso allas? Onko täällä jotain uimabileitä vai muutenvaan hirveesti porukkaa samassa pesuvedessä? Kauheen epähygieenistä!" Leijonaharjaksinen tyttö räkätti kuin rastas astellessaan edemmäs kylpyhuoneessa. Ilmassa tuoksui kosteus, sekä yrttisaippua. Laventeli oli tuoksuista tungettelevin ja vahvin. Olihan se perinteinen tuoksu, ja väriltääkin kaunis.
"Sinne vaan tytöt ja pojat kaikki sekasin. Siinäpä ois saippuainen soppa!" Kikatus kuului jälleen. Freddie kuvitteli koko altaan täynnä oppilaita. Niin täynnä, että kukaan ei voinut enää liikkua, saatikka kääntyä.
"Tää on varmaan Cattin lempparihuone. Täältä puuttuu vaan rantahiekka ja aurinkotuoli jossa se vois paistatella bikineissä!"
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Vs: Indica mihi spiritus animalis?
kirjoittaja Weka-kitty 31.01.21 23:48
".. Mä luulin, et se lima on vaa ominaista luihuisten tuvalle. Et tyylii se jättikalmari on jättäny terveiset." Viviann myönsi pöllämystyneenä, sitten hymy kuitenkin leviten huulilla, kun Freddie uteli termistä, josta Viviann ainakin luuli tietävänsä; pian luihuistyttö joutui kuitenkin vain kohauttamaan olkiaan, kun pääkoppa huusi vain tyhjää.
"No en mä tiiä, joskus jästit on vähä takana kehityksestä ... Ei sillä, etteikö velhot ois." Viv tyrskähti miltei ivallisesti, katse käyden vierellä loikkivassa tytössä arvioivana. "Oliks sul matikkaa ja sellasta ennen ku tulit tänne, sit?"
Freddien luetellessa miltei kaikki mantereet, Viviann nyökytteli melkein jokaisen kohdalla, virne aina vain leviten. "Siis joo!! Mä haluun joskus käydä Koreassa - siis etelässä, en pohjosessa, ei sielt varmaa pääsis ku yhteen suuntaa. Ja sit ois iha sikacool käydä Kanadassa tai jenkeissä, ne on jotenki niin pihalla kaikesta." Viviann haaveili ääneen - toisaalta se, mitä hän oli silloin tällöin kuunnellut sivusta sitä, mitä vanhemmat seurasivat uutisia. Rapakon toisella puolella ihmiset olivat seonneet totaalisesti, mutta mitä muuta Amerikkalaisilta saattoi odottaakaan.
"Freddie!!" Viv pärskähti nauru sekoittuen sanaan, muuttuen räkätykseksi vaikka tyttö tuijottikin kikkurapäätä silmät suurina, skandaalinkäryisinä; Vivistä tuntui kovasti, että Freddiestä liikkuisi vielä juoru jos toinenkin, jos tytön sisua ei nujerrettaisi ja tuo jatkaisi tulevat kouluvuotensa yhtä suorasanaisena ja puheliaana. Se oli tosin tervetullut mysteeristen ja coolien oppilasjoukkioiden sekaan.
"No en mä oo pahemmi nähny et kukaa ois uinu tuolla. Mut siis on tääl bileitä, ainaki meidän tuvan Zach pitää tääl bileitä, ni tääl on kivat tilat. Eikä proffat tänne tuu ni saa olla rauhassa." Viv selitti samalla kun Fredie tutkaili paikkaa, vahva laventelin tuoksu tunkien keuhkoihin; paksu, raskas ilma muistutti Viviannia jostakin, mitä hän ei saanut mitenkään päähänsä. Olihan hänkin joskus täällä ollut bileiden ulkopuolella, aivan varmasti? Mutta oliko mukana joku muu? Tyttö hieraisi silmiään kuin jokin vahvassa hajujen kakofoniassa olisi saanut ne kirvelemään. Outo, epämukava tunne levisi takaraivosta olkapäihin, muuttaen vähitellen käsivarret lyijyksi, saaden sydämen takomaan. Kuin jokin lapsuusmuisto, josta ei saanut kiinni.
"No hyi, yleisessä altaassa. Tai siis, kylhä toi on vissii aika kutuallas." Viv sanahti havahduttuaan Freddien kikatukseen, istahtaen itse yhdelle tuoleista, nostaen toisen jalan koukkuun ja halaten sitä kehoaan vasten; olo oli vaikea, levoton, ja sen huomasi naputtavista sormista, vilkkaasti liikkuvista silmistä. "... Miks sä puhut omasta siskostas tollee? Tai siis, puhutteko te keskenänne bikineistä ja tollasesta?"
Viviannin sävy ei ollut syyttävä, mutta sanat saattoivat kuulostaa tökeröiltä. Tytön omat pikkusisarukset olivat nuorempia, ja syvällisimmät keskustelut keskittyivät yleensä muovihevosten nimiin (Viv oli nimennyt valkoisen muovihevosen Valkotimantiksi - pikkusiskot väittivät, että se oli ollut alusta asti Hopeaharja. Nykyään Viv ei enää välittänyt asiasta. Toki, hän oli kirjoittanut permanenttitussilla hevosen vatsaan "Valkotimantti", mutta sillä ei ollut mitään tekemistä katkeruuden tai tarpeen todistaa itseään, kanssa.)
Viv huokaisi hiljaa itsekseen, keuhkot täyttyen kosteasta ilmasta, miltei ahdistavalla tavalla. Viviann vei katseensa energiapakkaus-Duracellpupu Freddieen, hymy nousten takaisin huulille, hyväntuulisena. "Mut siis, varmaa tänne sais taiottua hiekkaa ja kaikkee. Semmonen rantaloma-bileet, mis voitais leikkiä et ollaa jossai Espanjassa eikä jossai sysikylmässä Skotlannissa."
"No en mä tiiä, joskus jästit on vähä takana kehityksestä ... Ei sillä, etteikö velhot ois." Viv tyrskähti miltei ivallisesti, katse käyden vierellä loikkivassa tytössä arvioivana. "Oliks sul matikkaa ja sellasta ennen ku tulit tänne, sit?"
Freddien luetellessa miltei kaikki mantereet, Viviann nyökytteli melkein jokaisen kohdalla, virne aina vain leviten. "Siis joo!! Mä haluun joskus käydä Koreassa - siis etelässä, en pohjosessa, ei sielt varmaa pääsis ku yhteen suuntaa. Ja sit ois iha sikacool käydä Kanadassa tai jenkeissä, ne on jotenki niin pihalla kaikesta." Viviann haaveili ääneen - toisaalta se, mitä hän oli silloin tällöin kuunnellut sivusta sitä, mitä vanhemmat seurasivat uutisia. Rapakon toisella puolella ihmiset olivat seonneet totaalisesti, mutta mitä muuta Amerikkalaisilta saattoi odottaakaan.
"Freddie!!" Viv pärskähti nauru sekoittuen sanaan, muuttuen räkätykseksi vaikka tyttö tuijottikin kikkurapäätä silmät suurina, skandaalinkäryisinä; Vivistä tuntui kovasti, että Freddiestä liikkuisi vielä juoru jos toinenkin, jos tytön sisua ei nujerrettaisi ja tuo jatkaisi tulevat kouluvuotensa yhtä suorasanaisena ja puheliaana. Se oli tosin tervetullut mysteeristen ja coolien oppilasjoukkioiden sekaan.
"No en mä oo pahemmi nähny et kukaa ois uinu tuolla. Mut siis on tääl bileitä, ainaki meidän tuvan Zach pitää tääl bileitä, ni tääl on kivat tilat. Eikä proffat tänne tuu ni saa olla rauhassa." Viv selitti samalla kun Fredie tutkaili paikkaa, vahva laventelin tuoksu tunkien keuhkoihin; paksu, raskas ilma muistutti Viviannia jostakin, mitä hän ei saanut mitenkään päähänsä. Olihan hänkin joskus täällä ollut bileiden ulkopuolella, aivan varmasti? Mutta oliko mukana joku muu? Tyttö hieraisi silmiään kuin jokin vahvassa hajujen kakofoniassa olisi saanut ne kirvelemään. Outo, epämukava tunne levisi takaraivosta olkapäihin, muuttaen vähitellen käsivarret lyijyksi, saaden sydämen takomaan. Kuin jokin lapsuusmuisto, josta ei saanut kiinni.
"No hyi, yleisessä altaassa. Tai siis, kylhä toi on vissii aika kutuallas." Viv sanahti havahduttuaan Freddien kikatukseen, istahtaen itse yhdelle tuoleista, nostaen toisen jalan koukkuun ja halaten sitä kehoaan vasten; olo oli vaikea, levoton, ja sen huomasi naputtavista sormista, vilkkaasti liikkuvista silmistä. "... Miks sä puhut omasta siskostas tollee? Tai siis, puhutteko te keskenänne bikineistä ja tollasesta?"
Viviannin sävy ei ollut syyttävä, mutta sanat saattoivat kuulostaa tökeröiltä. Tytön omat pikkusisarukset olivat nuorempia, ja syvällisimmät keskustelut keskittyivät yleensä muovihevosten nimiin (Viv oli nimennyt valkoisen muovihevosen Valkotimantiksi - pikkusiskot väittivät, että se oli ollut alusta asti Hopeaharja. Nykyään Viv ei enää välittänyt asiasta. Toki, hän oli kirjoittanut permanenttitussilla hevosen vatsaan "Valkotimantti", mutta sillä ei ollut mitään tekemistä katkeruuden tai tarpeen todistaa itseään, kanssa.)
Viv huokaisi hiljaa itsekseen, keuhkot täyttyen kosteasta ilmasta, miltei ahdistavalla tavalla. Viviann vei katseensa energiapakkaus-Duracellpupu Freddieen, hymy nousten takaisin huulille, hyväntuulisena. "Mut siis, varmaa tänne sais taiottua hiekkaa ja kaikkee. Semmonen rantaloma-bileet, mis voitais leikkiä et ollaa jossai Espanjassa eikä jossai sysikylmässä Skotlannissa."
Weka-kitty- Puuskupuhin tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 751
Join date : 27.08.2020
Ikä : 25
Vanillatar- Luihuisen tuvanjohtaja
- Viestien lukumäärä : 1174
Join date : 03.09.2020
Paikkakunta : kylä
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa