Päivä Tylyahossa

Meikäläisen ja aivokooman ketju Tomin ja Misan väliselle pelille. Saa liittyä vapaasti mukaan jos tekee mieli. Jos kysyttävää laittakaa yksityisviesti tai jotain.

Jos Tom oli jotakin kouluvuosinaan oppinut, niin sen, kuinka paljon helpompaa elämästä tuntui tulevan myöhemmillä luokka-asteilla. Koulunkäynti toki hankaloitui, professorit ryhtyivät odottamaan häneltä enemmän, tuvanjohtaja piti häntä ankarasti silmällä ollakseen varma siitä, että valvojaoppilas edusti leijonakuvioista rintamerkkiään asiaankuuluvalla tavalla. Oppituntien ja läksyjen aiheet syventyivät perusteista aina tuntemattomuuksiin asti. Pimeyden voimilta suojautumisen tai loitsujen parissa uudet haasteet olivat varsin tervetulleita, mutta melkein kaikkien muiden aineiden sisällöistä hän ei enää meinannut saada mitään selvää.

Eittämättä se johtui siitä, että hän ei ollut jo heti ensimmäisinä kouluvuosinaan syventynyt opintoihinsa sellaisella antaumuksella, mitä Tylypahkan oppilaalta saatettiin odottaa. Hän oli jäänyt jälkeen, niin ankaralta kuin se kuulostikin. Itse Tom tapasi ajatella entistä ankarammin, että hän vain oli tyhmä. Hidas. Vajaa. Vasta viime lukuvuodesta alkaen hän oli ryhtynyt oikeasti lukemaan katkelmia hänen oppikirjoistaan, vaikka hänellä oli ollut kasapäin lukuläksyjä jo pienestä pitäen.

Mutta mitenköhän hän olisi sellaisia läksyjä ruvennut edes tekemään, kun kirjaimet tuntuivat hyppivän tomuisilla pergamenttisivuilla laidasta laitaan. Hän pystyi juuri ja juuri muodostamaan tekstistä muutamia lauseita, mutta niiden merkitykset tuntuivat unohtuvan heti, kun hän oli ne lukenut. Ja sitten häntä väsytti. Lukeminen teki hänet uneliaaksi. Joskus, kun hän oikein yritti, hänen päätään alkoi särkeä. Kaikkia näitä ikävyyksiä helpotti huispaus ja ulkoileminen, mutta näissä vapaa-ajalle varatuissa ajanvietoissa oli erittäin vaikeaa painaa kaaliin aikaisempien taikaministerien nimiä, saatika selvittää, mistä hän hankkisi "besoaarin". Eihän hän edes muistanut, mikä se oli, vaikka juomamestari oli sitä hänelle jo monta kertaa teroittanut. Hän muisti vain, ettei hän tiennyt, mistä sellaisen saa.

Huispaus, ulkoileminen ja Misa Yoonin seura, siitä alkaen kun tyttö oli saanut hänet kiinnostumaan yrteistä. Tai ainakin teeskentelemään, että yrtit kiinnostivat häntä. Sentään teeskentely sai hänet kuuntelemaan Misan ääneenlukua, ja sen avulla hän oli välttynyt peikolta ja päässyt viidennelle luokalle. Tytön äänen kuuntelemisen ja hänen seurassa olemisen lisäksi hän saattoi peräti pelastaa koulu-uransa, vaikka se olikin toissijainen asia. Päämääräisesti hän nautti tuon hattarapäisen japanilaisen viattomasta kikatuksesta, sievästä hymystä, lempeästä katseesta. Siitä, miten hän tunsi tytön rinnan laskevan ja nousevan hengityksen tahdissa, kun he pitelivät toisiaan, ja siitä, miten hänen hiuksensa tuoksuivat laventelilta ja kaikelta hyvältä, joille Tom ei muistanut tai keksinyt nimiä.

Se oli yksi niistä asioista, mitkä kultasivat myöhemmät kouluvuodet Tomin muistoissa.

Eräs toinen oli kätevämpi pääsy Tylyahoon. Ellei riittänyt, että portinvartija jo tunsi naamasta kuka pääsisi kylään ja kuka ei ilman vanhempien allekirjoittamaa paperilappua, niin valvojaoppilaan merkilläkin oli tuntuva painoarvo. Kylän puolellakin tunnelma oli aivan erilainen kuin se oli ollut nuorempana. Kolmessa luudanvarressa Tom tervehti aikuisia velhoja kuin vanhoja kuomia, jäi kermakaljatuopin ääreen parin huispausintoilijan kanssa, kävi Hunajaherttuassa tarkastamassa uudet herkut kuin mikäkin kulinaristi, nauroi ja heitti hirmuista leijaa. Kaikesta oli tullut tuttua ja selkeää. Hän tunsi puolet asukkaista nimeltä, tiesi mihin mennä, tiesi mitä tehdä.

Kun yhdistyivät nämä kaksi hänen lempiasiaansa maailmassa, Misa Yoon ja Tylyaho, Tom tiesi elävänsä elämänsä parhaita aikoja. Hän antaisi tytön päättää, mihin he menisivät ja mitä ostaisivat. Tom ainakin tiesi, mistä Misan toiveet tässä kylässä löytyisivät, millä hinnalla ja kuinka alas hän jaksaisi tingata tuon hinnan. Poika oli tottunut mittaamaan oman onnellisuutensa tyttöystävän tyytyväisyyden mukaisesti, ja siksi hän valmistautui kokoamaan lumotut vaunut, jotka hän oli tytölle edellisenä jouluna luvannut, vaikka omin käsin, mikäli kukaan Tylyahossa ei niitä suostunut hänelle mistään hinnasta järjestämään.

Joulutanssiaisista saakka Misan maailma oli tuntunut silkalta hattarapilven sisällä elämiseltä sillä hänestä tuntui pehmeältä ja hyvältä. Kaikki tuntui sujuvan niin kovin ihanasti - aivan kuin hänen arkensa koulun ohella olisi ollut kuin suora kuvaus hempeää romantiikkaa pursuvasta rakkausromaanista. Suurin ilon ja ihanuuden vuolas lähde oli Tom, joka ei ehkä persoonana ollut järin romanttinen, mutta tunneside tuohon karismaattisen vekkuliin rohkelikkoon oli kehkeytynyt kovin vahvaksi puolin ja toisin. Edellä mainitun tavoin Tom ei ehkä ollut aina se täydellinen poikaystävä joka ostaisi Misalle lahjoja yltiöpäisesti tai veisi hänet romanttisille kävelyille Tylypahkan tiluksilla koulupäivän päätyttyä, mutta ei poikaa voinut yrityksen puutteesta moittia. Jopa rankan huispaustreenin jälkeinen sukkahien katku ei enää kuvottanut Misaa sillä tavoin kuin ennen. Jonkinlaiseksi traditioksi oli muodostunut myös se että Misa istui usein katsomassa Tomin huispaustreenejä katsomossa vaikka ei oikeastaan tajunnut kyseisestä lajista muuta kuin sen että se näytti pelottavalta eikä hän tulisi koskaan osaamaan jotain sellaista mitä Tom teki luudallaan. Misalle Tomin rohkelikkojen kapteenin rooli oli selvästi hyvin suuri ylpeyden aihe vaikka silloin tällöin se herätti suurtakin huolta, kun treeneissä sattui ja tapahtui. Ainakin tuota ensimmäistä sattumista tapahtui usein, mutta onneksi sairaalasiiven osaava henkilökunta otti aina apua tarvitsevat potilaat hellään huomaansa.

Siinä missä Misa oli saanut Tomin koulumenestyksen joillakin osa-alueilla tukevammalle pohjalle oli ollut suuri ilon aihe. Misalle, varsinkin aasialaista kulttuuria edustaessaan hyvillä arvosanoilla ja koulutuksella oli valtava vaikutus siihen miten tulet pärjäävän elämässä. Jo tiukkalinjainen kotikasvatus oli syynännyt asiaa pienestä lapsesta saakka Misan päähän joten painoarvo oli suuri. Hän arvosanansa olivat pysyneet tasaisen kiitettävänä läpi monen kouluvuoden eikä totta puhuen Misalla ollut paljoa enää parantamisen varaa kuin parissa aineessa esimerkiksi Pimeyden voimilta suojautumisessa, jossa puolestaan Tom loisti ja patsasteli professorin valokeilan alla suurimman osan tunneistakin. Se oli ihailtavaa lahjakkuutta vaikka Tom usein asiaa vähättelikin ainakin Misan kuullen, mutta ei ehkä muiden sillä pojallahan oli tapana kukkoilla ja rehvastella tasaisin väliajoin.

Nyt he olivat kuitenkin päässeet päiväretkelle Tylyahoon mikä teki hyvää mielelle ja keholle sillä Misa oli taas päntännyt viime iltana pitkään puoleen yöhön tulevia suuremman luokan kokeita varten. Jonkinlaisen väsymyksen näki hänen silmistään ja siitä miten hattarahiuksen suusta ulos pääsi suloisen hiljainen, naukahtava haukotus joka peittyi kämmenen taakse vienosti kuin japanilainen olisi koittanut peitellä sitä viimeiseen saakka. He kävelivät vierekkäin Tylyahon pääkatua Misan viedessä katseensa itseään huomattavasti pidempään, jonkinlaisen hurjan kasvupyrähdyksen saaneeseen Tomiin jokseenkin uneliaan näköisesti muutenkin pienet silmänsä sirrillään.

‘’Mennäänkö kahville? Kehoni kiljuu kahvia.’’ Misa kysyi hymyilevänä Tomilta vaaleanpunaisen baskerinsa alta tarttuen samaan hengenvetoon pojan käsikynkkään kiinni heidän askeltaessa syvemmälle pääkatua aamupäivän vilinän keskelle. Misa ei muistanut koska viimeksi olisi ollut Tylyahossa ainakaan näin rennossa meiningissä sillä professori Trentin aikaisemmat Tylyahon retket olivat aina jostakin päästä kovin tragedian täytteisiä. Misa hymähti hiljaa itsekseen ajatuksilleen ja painoi leukaansa syvemmälle pörröiseen puuskupuhien väreissä olevaan villakaulaliinaansa. Oli kevät, mutta ilma oli viileä vaikka aurinko paistoikin lähes pilvettömältä taivaalta lämmittäen mukulakivikatuja.

Tom kallisti päätään alemmas niin, että pystyi katsomaan Misaa hänen suklaanruskeisiin silmiin, kun tyttö kiersi käsivartensa hänen omansa ympärille. Se oli juuri sopivasti saatavilla, kun Tom oli työntänyt molemmat kätensä harmaan päällystakin taskuihin. Takin kaulus oli avoin, ja sen Tom oli täyttänyt punakultaisella, raidallisella kaulahuivilla, joka oli säntillisesti tungettu takin kauluksien sisään. Hän ei olisi ennen edes kuvitellut pukeutuvansa sillä tavalla. Hän muisti hänen isänsä käyttäneen vastaavanlaisia vaatteita isoisän hautajaisissa, tosin kaulahuivin tilalla oli ollut tumma kravatti. Sekin, että hänen piti kallistaa päätään nähdäkseen Misan, muistutti häntä siitä, että hänestä oli vallan huomaamattaan kasvanut mies.

Hillitty hymy, joka pikkuhiljaa alkoi luonnistua Tomilta, levisi hänen huulilleen Misan ehdotuksen takia. Yleensä hän olisi nauranut, hymyillyt suunnatonta hammashymyä tai vastannut jollakin typerällä letkautuksella, mutta sittemmin poika oli oppinut, että tytöille piti puhua hellästi ja harkitusti. Toisaalta harkitseminen ja ajatteleminen kävi pitkästyttäväksi, mutta se tuntui usein miellyttävän Misaa. Kun hän innostui liikaa, huusi, raivostui, sanoi ilkeitä asioita suoraan, kaikki tuntui sen jälkeen vain kitkerältä. Eihän Misa tuntunut siitä välittävän, että pojalla oli tapana saada älyttömiä aivoituksia ja ajatella jaloillaan ja käsillään. Joskus Misa jopa rohkaisi häntä sellaiseen. Koska hänellä oli kuitenkin joskus tapana purkaa noita aivoituksia harkitsemattomasti, hän näki parhaaksi vain haudata ne, jättää sanomatta, jättää tekemättä.

Eikä Tom katunut tällaista valintaa lainkaan, tai ei ainakaan silloin, kun hän nimenomaan pystyi hillitsemään niitä puolia, jotka saivat Misan huolestumaan. Hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi ollut niin onnellinen elämässään, kuin silloin, kun hän pystyi välittämään Misasta koko sydämellään.

Tytön unelias katse oli jo hukuttamassa häntäkin jonkinlaiseen transsiin, kunnes hän tajusi, että jostakin piti saada kahvia. Tom nosti päänsä ylös kuin metsässä haljenneen oksan kuullut kauris, ja tähyili ympäristöään. Hetken pälyiltyään hän muisti.

"Matami Puddifoot. Se on hyvä paikka," hän sanoi reippaasti. Vanha matami oli hänen tietääkseen kuollut jo kauan sitten, mutta kahvila oli säilyttänyt tunnelmallisen uskottavuutensa. Kolmen luudanvarren tapaan se oli vain se paikka, jonne ihmiset menivät, kun kahvihammasta alkoi kolottaa. Paitsi Luudanvarsien tapauksessa kyse oli kermakaljahampaasta. "Hyvä paikka nuorille pariskunnille. Niin mulle sanottiin," poika leperteli tavalla, joka alkoi pikkuhiljaa muistuttaa ihan oikeaa söpöilyä. Kevyt kohteliaisuus pienellä ivalla höystettynä. Vitun freesi. Aiemmin hän oli joutunut hieman takeltelemaan, kun hän ei tiennyt, miten tytöille piti puhua, mutta nyttemmin sekin alkoi soveltua hänen retoriikkaansa.

Tom kävi nopeasti läpi aivosopukoihin piirtyneen kartan Tylyahosta ja suuntasi vaistonvaraisesti kohti vanhaa kahvilaa. Helppo löytö. Vanhat rakennukset olivat aina rohmunneet parhaat paikat tästä kylästä.

Hän riuhtaisi kuluneen näköisen puuoven selälleen ja antoi Misan astua sisään ensin. Hymyili mahdollisimman maltillisesti. Niinhän hänen kuuluikin tehdä. Oma itsensä hän päätti kuitenkin olla, ja houkutellessaan Misaa avoimella ovella, hänen toisiinsa liimatut huulet lopulta pettivät. "Naiset ensin vaikka heikoille jäille," hän sanoi hölmön virneen kera.

Misa hymyili Tomille lämpimästi takaisin kun heidän katseensa kohtasivat pienen hetken askelten hakiessa hetken aikaa oikeaa rytmiä jossa kulkea sillä Misan askeltaminen muistutti lyhytjalkaisena lähinnä pienen kilipukin iloista käyskentelyä Tomiin verrattuna.
''Sinne siis.'' Misa hymähti luottavaisin mielin sillä Tom näytti tietävän Tylyahon kujat ja puljut paremmin kuin hän. Vapaa kätensä teki pienen lipan otsalleen raukealla eleellä kun auringonpirulainen paistoi sillä hetkellä juuri sopivasta kulmasta suoraan hänen silmilleen jotka siristyivät entisestään ja hetken aikaa Misan oli vaikea nähdä eteensä. Onnekseen matka ei ollut pitkä kun hän Tomin käsikynkässä talutettiin Matami Puddifootin eteen.

Rohkelikon herrasmiehen elkeet ja sanat saivat Misan huulille nousemaan pienen virneen huvittuneisuudesta sujahtaessaan sisään avonaisesta ovesta pienet narisevat rappuset allaan äännähdellen. Hattaran lailla vaaleanpunaiset hiustenlatvat notkahtivat kun Misa seisahtui kahvilan ulko-oven liepeeseen riisumaan reippaasti pitkää huivia kaulaltaan kieputtaen ja taitellen sitä hyvän tovin Tomiin kääntyneenä. Viimeiseksi hän suoristi vielä siroin sormineen vaaleanpunaista baskeriaan joka oli päässyt liukumaan miltein otsalle kuoriutuessaan villakaulaliinastaan.
''Arvasin että sanot noin!'' Misa hihkaisi huvittuneena ja kiepsahti sitten ympäri ottaen askeleitaan syvemmälle kahvilaan jonka täytti vaimea puheensorina. Tila uhkui kaikkea söpöä ja pastellin väristä aina lattiasta kattoon mikä sai Misan huulille nousemaan entistä leveämpää hymyä halatessaan käsivarsin vatsaansa vasten huivimyttyään. Kahvila oli kuin suoraan puuskupuhin märkä päiväuni hempeässä väripaletissaan jonne Misa oikeastaan sopi kuin nenä päähän. Tunnelma oli ystävällinen eikä puheensorina katkennut silloinkaan kun Misa hypähti eteenpäin kenkänsä kannat kopahtaen kuluneeseen tammilattiaan.
Moni muukin oli ilmeisesti piipahtanut aamupäiväteelle tai suklaapullalle sillä pieni tila oli miltein täynnä. Pari pöytää ammotti vapaina ikkunan edustalla tai ainakin niin Misa teki nopean tulkintansa kun havahtui katselemaan muuta kuin aniliinin punaista kukkatapettia ja kahvilan herttaisia yksityiskohtia.

Suupielensä lähes korvanlehtiään hipoen Misa pyörähti ympäri Tomia kohden pällisteltyään hyvän tovin ja tepasteltuaan kahvilan tiskin läheisyyteen jossa nenään viimeistään tunkeutui kaikki huumaavat leivonnaisten tuoksut. Unelias ilme oli kuin pois pyyhkäisty Misan kasvoilta kun hänelle tuli yhtäkkiä niin paljon katsottavaa ja tutkittavaa. Etenkin tietoisuus siitä että höyryävä kahvikuppi olisi pian hänen pienten sormiensa ulottivilla nostatti huulia entisestään hymyyn.
''Vaaau...'' Misan katse pysähtyi viimein Tomiin hymyhuulten välistä päästen ihastunut huohahdus. Silmät räpsyivät vielä kerran pari ennen kuin katse kiinnittyi Tomiin tarkentuneena.
''Otatko sä jotakin myös? Teetä? Kahvia?''

Hänellä ei yleensä ollut tapana käydä Puddifootin kahvilassa. Oikeastaan hän ei muistaakseen ollut ikinä edes kiinnittänyt siihen erityisemmin huomiota silloinkaan, kun oli satunnaisesti kolmantena lukuvuotenaan sinne uteliaisuuttaan eksynyt. Seiniä koristivat Tomin makuun hieman imelät värit, pöytiin oli katettu vaaleanpunaisena kuultavaa posliinia ja hän muisti aikaisemmin näkemänsä ilmassa liihottavan cupidon samaksi kuin viimeksi. Selvästi noiduttu kapistus, eikä suinkaan ehta taikaolento, mutta yhtä kaikki poikaa hieman hämmästyttävä. Oikeastaan Puddifootin kahvilan pastellinvärinen sisustus ei varsinaisesti hämmästyttänyt häntä; hän vain vaistomaisesti tiesi, ettei se ollut hänen heiniään, mutta Misaa kaikki tämä yltäkylläinen herttaisuus näytti viihdyttävän.

Tomilla oli sen verran pelisilmää, ettei hän tohtinut sitä suorasanaisesti tuomita, vaan enimmälti hän pyrki vaikuttamaan mahdollisimman haltioituneelta kahvilan tunnelmasta. Ja olihan se sangen ihmeellistä, miten tuo posliinista tehty cupido oli saatu näyttämään niin eläväiseltä. Se ei vain tehnyt häneen kovin suurta vaikutusta. Eihän hän itse edes osannut nimetä tuota olentoa. Siivekäs vauva. Sellainen pieni, alaston otus, joka muistutti häntä isoäidin yöpöydällä istuvasta pikkuenkelistä. Aivan isoisävainaan valokuvan vieressä.

Pöydillä näytti olevan kovaa vientiä, mutta Tomin onneksi muutama hyvä ikkunapaikka oli vielä vapaana. Misa näytti suuntaavan suoraan leivosikkunoiden välissä olevalle tiskille, mutta Tom riisui aivan ensimmäisenä vähemmän herrasmiesmäisin elkein huopatakkinsa ja asetti sen vapaan pöydän äärellä olevan tuolin selkänojan ylle. Punakultainen kaulahuivi jäi vielä roikkumaan hänen kaulansa ympärille, kun hän palasi Misan luokse tilaamaan jotakin, samalla kun poika kaivoi housujensa taskusta velhorahoja. Sulmuilla tuntui pärjäävän kahvilassa. Eihän nyt lämmin kuppi ja pieni leivos voinut mahdottomia maksaa.

Misan kysymys sekoittui muiden taustaäänien yhteyteen, kun Tomin katse seikkaili liitutauluille kirjoitetussa tarjonnassa. Outoja nimiä. Ilmeisesti "pulla" ei kuulunut niin hienovaraisen kahvilan ruokalistaan. Piti olla voisilmiä ja berliininmunkkeja ja sitruunakakkuja ja kaikkea muuta, joista Tom ei erityisemmin ollut perillä. Hän tapasi syödä vain sitä, mitä Tylypahkan juhlasalin pöytään ilmestyi, tai sitä mitä hänen äitinsä valmisti kotona.

"Teetä," hän möläytti vähän hajamielisesti, kunnes ymmärsi tarkentaa. "Ihan mustaa teetä vaan. Earl Greytä. Ei maitoa." hän selitti, nosti kulmakarvojaan, vilkaisi Misaan ja päätti antaa hänen päättää leivokset, mikäli hän sellaisia halusi edes tilata. "Ja mitä vaan tyttöystävä haluaa," Tom huomautti tiskin takana seisovalle, levittäen sulmujansa pitkin tiskiä. "Kunhan ei nyt mahdottomuuksiin mennä."

tän voi arkistoida