Memoria [päättynyt]

Milleniumin Skotlannin ylämailla seisoneessa Tylypahkan taikakoulussa oli jälleen kevään ja lähenevän kesäloman tuoma hulina. Professoreiden pitämät kurssit lähenivät loppujaan, joka tarkoitti koulun velhoille ja noidille kokeita ja muita rästittäviä tehtäviä. Tylypahkan Suuren salin ikkunat lävistävät auringonsäteet valaisivat suurta hallia sekä pitkillä pöydillä opiskelevia koulupukuihin pukeutuneita oppilaita. Pitkät pöydät olivat niin täynnä kauluspaitoihin ja neuleisiin pukeutuneita oppilaita, että pöytiä piirittäviltä penkeiltä oli hyvin vaikea löytää sopivaa istumapaikkaa. Tupien oppilaat olivat jakautuneet kutakuinkin vuosikursseittain pienempiin ryhmiin tekemään läksyjään lukuisista oppiaineista. Kuudennen vuosikurssin oppilasryhmän keskellä istui arpinaamainen kuparitukka.

Milo Nithercott löhösi pöytää vasten, käsi otsallaan välillä hiuksiaan haroen. Kuudesluokkalainen naputti sulkakynäänsä puista pöytää vasten pään lyödessä tyhjää siitä, mitä kirjoittaa seuravaksi Pimeyden voimilta suojautumisen esseetehtävään. Milo mietti, kuinka ankarasti professori Andrews tulisi arvioivaan tätä tehtävää näin lähellä kesäloman alkua - ajatukset professori Andrewsin arvioinnista kuitenkin keskeytti Suuren salin seinällä oleva seinäkello, joka soi jälleen tasatunnein. Nithercott ponkaisi pystyyn pöydän ääreltä ja pakkasi pöydälle levittämänsä tavaransa koululaukkuunsa. Ennen kuin poika nousisi pöydän ääreltä, hän kuitenkin kaivoi nahkaisesta olkalaukustaan tummakantisen repsahtaneen kirjan.

"Telekinetiikkaa törpöille. Mun pitää valuu taas Pohjoistorniin. Näkyillään."

Hyvästeltyään tupatoverinsa kuparitukkainen valvojaoppilas asteli laukku olallaan pitkän pöydän kauimmaisesta päädystä saakka eteishalliin vieville puisille oville, matkalla väistellen satunnaisia muita halliin tulijoita. Milo joutui taas suunnistamaan pitkin linnaa löytääkseen määränpäänsä - tehtävä, jossa Milo oli vuosi vuodelta parantunut. Ei kulunutkaan kauaa, kun tauluilla täytetyltä käytävältä Milo käveli avonaisesta kaariportista sisäpihalle. Sisäpihalla poika otti jopa muutaman juoksuaskeleen tapaisen, kun taulut eivät enää pystyneet antamaan nuhteita sisällä liihottamisesta.

Pohjoistornin portaat ylös kavuttuaan Milo laski kauluspaitansa käärityt hihat takaisin alas noudattaakseen valvojaoppilaalle sopivaa etikettiä. Viimekuukausien ja varsinkin parin viimeisen viikon aikana Tylypahkan taikakoulun huispauskauden voittaneen tiimin jahtaaja oli yllättäen alkanut noudattamaan etikettiä ja käyttäytymään ryhdikkäästi professorien ja henkilökunnan silmissä. Milo ei aikoisi menettää tuvanjohtajansa lupaamaa palkintoa näinä viimeisinä kesäpäivinä. Milo oli onneksi ajoissa professori Devinen kanslian edessä, ja minuuttiviisarin kääntyessä näyttämään kymmentä kuparitukka koputti jämäkästi kolme kertaa professorin oveen.

Luihuisen tuvanjohtaja istui kirjoituspöydän äärellä teemukista ja kannusta tulleen tuoksun leijaillessa toimiston ympärille. Nainen oli vaihtanut paksun kaapunsa talven jälkeen pellavaiseen tummanvihreään mekkoon jossa oli ruskea solkinen vyö. Athena hymisi hiljaa itsekseen hänen lemmikkinsä, Niken, tuijottaessa kirjekuorta jonka eteen nainen kirjoitti osoitteen. Kirje oli sinetöity Devinen omalla merkillä, joten se olisi helppo tunnistaa. Kun kirje oli valmis, nainen laski sormien välissä olevan salaisuuden huuhkajan nokan eteen minkä lintu otti automaattisesti käskystä. Sitten huuhkaja lensi avonaisesta ikkunasta viemään viestiä. Se oli kirje hänen siskolleen, joten Nikellä tulisi olemaan jonkun verran matkaa Dubliniin. Kaksikko olivat vaihtaneet jo aikaisemmin kuulumisia ja he olivat miettineet olisiko heillä mahdollista viettää kesää yhdessä Auran perheen kanssa heidän lapsuudenkodissa meren äärellä. Olihan heidän vanhemmat jo toivoneet sitä jo liian pitkään. Sitä paitsi, se olisi kivaa vaihtelua Athenalle, joka yleensä karkasi kesälomille Välimerelle.

Athenan huomio kuitenkin siirtyi nopeasti kohti ovea jota koputettiin. Vihreät silmät kävivät seinäkellossa mikä näytti vähän yli kolmea. Hän tiesi ketä odottaa ja oli mukava nähdä, että Nithercottin poika oli ajoissa paikalla. Tai ainakin hän oletti sen olevan Milo. "Sisään", Athena huikkasi ja otti hörpyn teestä. Oven ei tarvinnut kuin hieman avautua, että näkijä pystyisi hahmottamaan Milon ympärillä olevan auran, tunnistaen sen automaattisesti Milon energiaksi. Vaimea hymähdys kuului teemukin takaa naisen keveästi virnistäessä itsekseen.

Luvan saatuaan Nithercottien nuorempi kuparitukka astui sisään professori Devinen kansliaan, sulkien puisen oven perässään. Kansliaan sisään astuttuaan Milo katsoi hetken aikaa ympärillensä. Kanslia tuntui ja näytti samalta kuin aikaisemmin talvella, vaikka kanslian irtaimisto oli liikkunut ja muuttunut, ainakin osittain. Milo asteli tutun oloiseen huoneeseen ja hymyili professori Devinelle heristellessään kädessään olevaansa kirjaa.

Milo näytti ulospäin virkeältä ja hyvinvoivalta, jopa iloiselta. Pojan kevät oli ollut talvea ja aikaisempaa lukuvuotta paljon helpompi ja kaikin tavoin mukavampi, sillä kevään aikana Milo oli menestynyt huispauksen parissa niin tupien välisissä peleissä kuin kansainvälisellä huispausleirilläkin. Sen lisäksi kuudes vuosikurssi sattui olemaankin eräänlainen rennonmpi "välivuosi", sillä se sijoittui VIP-kokeiden jälkeen, mutta toisaalta taas SUPER-kokeiden kurssien alkuun. Kuparitukka oli odottavainen tuvanjohtajansa kanssa tehdystä sopimuksestaan, jossa hän saisi päivitettyä hopeisen valvojaoppilaan merkin kultaiseen johtajaoppilaan merkkiin, mutta toisaalta pojan mielen päällä oli kuitenkin jotain salattavaa.

"Iltapäivää, professori Devine. Tässä ois tää kirja."

Milo asetti kirjan professori Devinen osoittaman kirjapinon päälle taaempana olevan pöydän luona. Tuttuun tapaan Milo nyökytteli päätään professorille tämän tarjotessa teetä ennen harjoituksien aloittamista. Milo siirtyi istumaan samaiselle sohvalle,  jossa hän oli istunut muutama kuukausi takaperin, tällä kertaa kuitenkin mielestään paljon valmiimpana. Milo otti kulauksen professori Devinen tarjoamasta teestä, ja sen jälkeen vei vihreät silmänsä naiseen odottavaisena - usein professori kysyi oppilaittensa kuulumisia ja vointia ennen varsinaisiin asioihin siirtymistä.

Athena hymyili hiljaa itsekseen teemukin takaa Milon vaikuttaessa reippaalta ja iloisemmalta. Näkijä oli ollut Tylypahkan tuvanjohtaja jo muutamia vuosia, joten oppilaiden kasvamista oli helpompi hahmottaa kuin pelkkänä professorina. Milo oli kuitenkin jo sen verran vanha oppilas, että jossain kohtaa hän levittäisi siipiään ja lentäisi pesästä. Kenties napaten alleen luudan.

"Oh", Athena äännähti nähdessään tutun kuluneen kirjan. "Toivottavasti siitä oli hyötyä sinulle." Athena jatkoi ja nousi ylös kirjoituspöydän ääreltä, kantaen mukanaan omaa posliinista teekuppi samalla otti sauvansa jo valmiiksi esille. Kirjoituspöydän äärellä oleva tarjotin josta löytyi tyhjä teekuppi ja puoliksi täynnä teekannu leijui noidan mukana huoneen toiselle puolelle joka oli muuttanut sisustustaan. Se nykyään vaikutti enemmän juurikin ennustuseukon pieneltä kololta, josta löytyi entistä enemmän kasveja, outoja putelleja ja purkkeja täynnä ties mitä rohtoja. Niin valitettavaa kuin se oli, tietynlainen tunkkaisuus suitsukkeista oli kuitenkin tullut jäädäkseen ja se tuntui automaattisesti nenänpäässä oli kuka tahansa eksynyt hänen kansliaan.

"Vaikutat iloiselta, Nithercott", Athena kommentoi suoraan virnistäen leikkisästi. "Onko sinulla jotain kesäsuunnitelmia, kenties?" Nainen uteli nuorelta mieheltä samalla kun istui omalle tutulle paikalleen, ristien jalkansa toisen jalan päälle. Athena laski sauvan ja teekupin lautasen syliinsä, tarkkaillen hetken aikaa Miloa.