Et augebitur scientia

Siirretty vanhalta foorumilta uudelle. (https://tylypahka.net/forum/roolipelialue-[tylypahka]/1071-ingame-et-augebitur-scientia)


"Siinäpä etsit edullisen asunnon opiskelijakaupungista jossa olisi hyvät akustiikat." Aella huomautti Kain pohdinnalle virnistäen pienesti, kohottaen sitten kulmiaan. "Ja kuitenkin kun muutetaan virallisesti yhteen niin alkaa hirveät riidat ja ollaan vuorotellen mykkäkouluissa ja kielilukoissa."

Aella vilkaisi Kaita kun toinen puhui Samsoneista "ominaan". Se tuntui vieraalta, sai sisuskalut kiertymään; vaikkei Samsoneissa suoranaisesti vikaa ollut, jokin sai Aellan muistamaan oman äitinsä suvun ja sen elitismin, joka pyöritty kaikkea. Aella tiesi, ettei se elämäntyyli imaisisi Kaita mukaansa - toisin kuin Michiä, joka oli elänyt luksuksen keskellä - mutta se tuntui silti vieraalta ajatuksena, että Kai panisi haisemaan Samsonien penneillä, kun hänen vanhempansa olivat kasvattaneet pojastaan nöyremmän ja fiksumman. Aella koki jonkinlaista sielunsisaruutta Kain äidin, Saran, kanssa, molempien jätettyä omat perheensä elämän ja perheen odotusten viedessä eri suuntiin.

Asunto tosiaan puhutteli Aellaa - kun Kai kysyi, jättäisikö kaksikko hakemuksen, Aella nyökytteli innokkaana, silmät suorastaan säihkyen innosta. Nuori nainen kävikin hakemassa hakemuslapun ja nojautui keittiön työtasoa vastaan täyttämään sitä, muutaman kerran kysyen hiljaa jotakin Kailta, kun ei ollut kaikista täyttämistään tiedoista aivan varma. Lomakkeen viimeinen laatikko oli tarkoitettu lisäviesteille ja Aella huomasi, että lähistöllä oleva nuoripari kertoi siihen, miksi juuri he olivat sopivia vuokralaisia. Aella otti tämän miltei haasteena, brunette alkaen rustailla ensin pientä laatikkoa ja lopulta lomakkeen toista puolta kiehkuraisella kaunokirjoituksella täyteen perusteluja miksi juuri Kai ja Aella olisivat kerrassaan täydelliset vuokralaiset.

Lapun täytettyään ja jätettyään maireasti hymyilevälle asunnon esittelijälle lappunsa, siirtyi kaksikko autoon.
"Ne kaksi viimeistä asuntoa ovat tosiaan samalla kadulla, Hyde Parkissa." Aella selosti kun naputteli kadun nimen navigaattoriin, Kain kääntäessä auton taas katujen sokkeloihin pelkäähänpaikallaa istuvat nuoren naisen ihaillessa kesäistä maisemaa.

Lopulta auto hidasti oikealle kadulle, Kai joutuen etsimään parkkipaikan parin korttelin päästä ennen kuin Aella pääsi taas ulos autosta, vetäen syvään henkeä. "Nämä on sitten viimeiset, toivotaan että jompikumpi nappaisi."

Brunette asteli kohti oikeaa katua, jonka talot olivat koko alueella samanlaisia; punatiiliset pienet talot olivat vuosikymmeniä vanhoja, vanhat savupiiput kohoten talojen yllä ja matalat kiviaidat kehystivät etupihoja jotka olivat täynnä mitä milloinkin; villiintyneitä rikkaruohoja ja kesäkukkia, rämiä polkupyöriä, vauvanvaunuja, epämääräistä elektroniikkajätettä tai siistejä, kynsisaksilla leikattuja nurmikoita joissa yksikään ruohonkorsi ei ollut eri suuntaan kuin toinen. Aella heilutteli käsiään kevyesti kävellessään, pitäen jo alkuun itse alueesta; kadun päässä oli punatiilinen asuintalo, joka oli jaettu myöhemmällä ajalla kahdeksi asunnoksi. Oikeanpuoleisen asunnon ovella oli jo muutama ihminen odottelemassa, Aella ja Kai liittyen joukkoon.

Asunto oli ilmeisesti vanha osakuntatalo - tai ainakin jokin vastaava, sillä sen halpa vuokra selvisi heti etuovella. Vanhan talon seinissä oli halkeamia ja puulattiassa epämääräisiä tahroja ja kulumia. Aella yritti pitää avoimen mielen, mutta ahtautuessaan asunnon yläkertaan kapeita rappusia pitkin, ei edes avoin makuuhuone jonka ikkunasta avautui maisema läheiseen puistoon myynyt nuorta naista ainakaan tarpeeksi. Aella irvisti Kaille olkansa yli kun Kai oli jäänyt tarkastelemaan juurimaalattua kohtaa seinässä, vitivalkoinen maali loistaen erilaisuuttaan vuosien kellastuttaman maalin seassa.
"Haluanko edes tietää, mitä tuossa on koitettu peittää..." Aella mutisi, sitten katsahtaen Kaita ja yritti hymyillä toiselle edes puoliksi iloisesti. "No... Ainakin se keittiö oli ihan kivan näköinen?"

"Kuulostaa suunnitelmalta. Minä voin leikkiä mykkää ja yllätän sinut aina aamuisin suukolla, joka samalla laittaa suusi lukkoon. Sitten et voi vastustaa", Kai näyttä kieltään leikkisästi, naurahtaen hyväntuulisena kaksikon typerille jutuille. "Me ollaan ällösöpöjä välillä, mieti jos joku kuuntelisi meitä. Varmaan oksentaisi."

Vaikka Kai oli monella tavalla onnekkaana vältellyt Samsonien odotukset, vaatimukset ja elämäntavan nuorempana, oli heidän läsnäolonsa enemmän tai vähemmän esillä jatkuvasti Kain nykyisessä maailmassa. Maailma, juurikin se mitä hän opiskeli koulussa oli sellainen, mistä Samsonit olisivat ylpeitä. Hän takoisi rahaa ja näyttäisi hyvältä, komealta sitä tehdessä. Oli sinänsä ironista, että Michaela, aito Samson ja Kai, niin sanottu mustalammas olivat vaihtaneet paikkoja; Michaela halusi kertoa omaa tarinaansa ja luoda itselleen kauniin paikan olla taikamaailman puolella, kun taas Kai jatkoi Samsonien jalanjälkiä sitä kyseenalaistamatta jästimaailmassa. Hän oli kuitenkin hyvän numeroissa, joten, se tuntui järkevältä jatkumolta. Kai ei sinänsä kuitenkaan nähnyt itseään kapitalismin voittajien puolella, hän enemmänkin oli vain kiinnostunut siitä, miten tärkeä rooli rahalla oli loppujen lopuksi oli kaikilla hänen ympärillään. Hän oli etuoikeutettu jo ennestään, mutta nyt hänelle oltiin tuotu koko maailma kultalautasella hänen eteensä. Maailma olisi valmiina palvelemaan häntä, jos hän niin haluaisi. Mutta nyt, hän vain halusi oppia. Oppia, miten jästimaailma oikeasti toimi ja minkälaiset tärkeät roolit kaikkien päätöksien takana oikein oli. Kenties hän voisi käyttää etuoikeutta jossain kohtaa tekemään maailmasta paremman paikan. Tai ainakin hän yrittäisi, sitten kun olisi sen aika.

Aellan ja Kain lähtiessä kohti Hyde Parkia, nuorukainen muuttui haikeamman oloiseksi. Toiveikkuus kuitenkin näkyi hänen silmistä, mutta muutos Aellan ja Kain elämään loisi monenlaisia asioita ja kysymyksiä joihin pitäisi saada jossain kohtaa vastauksia. Heillä oli hyvä olla, ainakin Kailla oli, mutta mitä tämä periaatteessa tarkoitti. Vai... pitikö sen tarkoittaa mitään? Sattuvatko he vain opiskelemaan samassa yliopistossa ja talouden kannalta asuvat saman katon alla. Ei, tämä oli kyllä enemmän kuin pelkkää kämppiselämää. Niinkuin Kai oli aikaisemmin ymmärtänyt, Aellan ja Kain parisuhde ottaisi suuren, uuden askeleen. Mutta, mitä sen jälkeen? He olivat vielä nuoria, oliko heillä kiire mihinkään? Kai kallisti mietteliäänä päätään seuratessaan Aellaa vana vedessä katsomaan toiseksi viimeistä osakuntataloa, pysyen enimmäkseen hiljaa tunnustellessaan portaiden puusta tehtyä kaidetta astellessaan toiseen kerrokseen, kuunnellen hiljaa muiden potentiaalisten vuokralaisten puheensorinaa. Niin surullista kuin se oli, Kai omalla tavallaan tunsi painostusta mikä aaltojen lailla puski rannikkoon. Kain vanhat hyvät ystävät olivat alkaneet jo miettimään isompia hankitoja; omakotitaloja, asuntolainoja, kihlajaisia ja avioliiton solmimisia. Ja lapsia. Paljon lapsia. Tai lemmikkejä. Tai molempia. Ja sellainen katumaasturi pitää ainakin olla jolla pääsee lähiöalueelta kaupunkiin töihin. Nuori mies kurtisti hetkeksi tummia kulmiaan tietämättä, mitä oikein oli luvassa. Muuta kuin pitkiä öitä jolloin Aella kuuntelisi Kain harjoitus myyntipuheita ja Kai kuuntelisi Aellan huolia kemian läksyistä ja niiden kaavoista. Ja he tilaisivat öillisiä lukuhetkiä varten pizzaa tai kiinalaista jota he söisivät suoraan kartonkipurkista. Tikuilla, totta kai. Olihan Aella opettanut amerikkalaista pullamössöä syömään oikein.

Ehkä se toistaiseksi voisi olla vain sitä. Ei mitään muuta, vaikka yhteiskunta rapakon toisella puolella alkoi vähitellen painostamaan suurempiin päätöksiin ja odotuksiin elämästä. Siitä täydellisestä amerikkalaisesta unelmasta. Jästimaailma oli anteeksiantavaisempi kuin taikamaailma, eikä maailma loppujen lopuksi ollut mikään juoksukilpailu. Kukaan ei olisi ensimmäisenä maalissa, ainakaan sillä tavalla miten monet haluaisivat sen menevän.

Niinpä Kai hymyili varovasti, tsempaten pienen pelon jälkeen ja nyökkäsi päätään osoittaakseen, että kaikki oli hyvin. Huomio kiinnittyi paremmin ympärillä oleviin huoneisiin ja hajuihin, kun taas myös Aellan kasvojen piirteisiin nähdäkseen oliko tyttö tyytyväinen kotiin vai ei. Ehkä kodilla loppujen lopuksi ei ollut väliä, kunhan Aella oli onnellinen. Silloin hänkin olisi.

"Oksensin jo vähän suuhuni." Aella hymähti huvittuneena Kain uhkaillessa suudelman lomassa taiotuille kielilukoille, käsi puristaen hetken Kain viileämpää kättä kun tyttö jatkoi matkaa, ruskeat silmät vähän väliä käväisten jo pitkäaikaisessa poikaystävässä; Aellan vatsassa lepatteli perhosia, kun ajatus jäi kytemään nuoren naisen päässä. Ei niinkään kielilukko, vaan ajatus siitä, että hän ja Kai asuisivat yhdessä - aloittaisivat aamunsa kärttyilemässä toisilleen ja illalla voisivat käpertyä sänkyyn päivän päätteeksi, puhua mitä kaikkea ehti tapahtua.

Aella availi osakuntatalon keittiön kaappeja vielä ennen kuin vilkaisi Kaita, joka oli jäänyt odottelemaan ovensuuhun. Nuoren naisen silmät käväisivät eräässä keittiön hyllyistä, joka näytti olevan liimattu vinoon, tuijottaen sitä hetken miltei epäuskoisena ennen kuin sulki kaapinoven ja kääntyi kohti Kaita, pudistellen päätään - toiseksi viimeinen asuntokaan ei vaikuttanut oikealta. Ahdistus rummutti tytön rintakehässä - mitä jos he eivät löytäisi omaa asuntoa, mitäs sitten? Aella ei osannut ilmiintyä, eikä häntä huvittanut päätyä Kain uudeksi kämppikseksi jo valmiiksi ahtaaseen solukämppään haisevien nuorten miesten kanssa, jotka nauttivat uudesta vapaudestaan muutettuaan omilleen vanhempien nurkista. Aella oli viettänyt muutaman pitkän viikonlopun Kain solukämpässä ja oli jo saanut tarpeekseen, tietämättä lainkaan, miten Kai oli kestänyt vuoden tovereitaan; toisaalta, Aella ei ollut suoranaisesti kukoistanut Tylypahkassakaan kolmen tupatoverin jakamassa huoneessa.

"Tämä ei ole kyllä yhtään sitä mitä ajattelin..." Aella mutisi Kaille kun asettui toisen vierelle, käsi kiertyen toisen käsivarren ympärille keveästi. "Ei varmaan jätetä tästä mitään että oltaisiin kiinnostuneita?"
Kaksikon esittely loppui vähitellen ja ulos päästyään Aella haukkasi happea, kun sisällä ilma oli kaikesta huolimatta tunkkainen. Aella vilkaisi vielä olkansa yli taloa, joka jäi taakse, sitten vetäen puhelimen esille.
"Se toinen on tosiaan tässä samalla kadulla, ihan tän kulmassa. Mahtaakohan siinä olla kuinka vilkas katu vieressä..." Aella puhui ääneen kun nuoripari matkasi kadun päätyyn, pitkä rivi taloja päättyen pienen pihan eteen, jonka edessä oli kyltti avoimista ovista ja muutama muu yliopisto-opiskelija pihalla. Aella vilkuili vierellä olevia taloja - sieviä, vanhoja tiilitaloja joissa oli omat pienet etupihat, katse käväisten sitten vuokralla olevan talon pihassa makaavassa polkupyöränraadossa, vaikka piha muuten olikin varsin siisti. Aella tarttui Kain käteen automaattisesti, astellen muutamat porras-askelmat ylös auki olevalle etuovelle. Sisällä oli lämmin, vanhan talon vetäessä lämpöä sisäänsä, mutta toisin kuin aiempi talo, se oli huomattavasti siistimpi. Aella asteli ohi pienen keittiön, joka oli heti oven vieressä, jatkaen matkaansa ensimmäisen kerroksen perällä olevaan olohuoneeseen. Aella päästi Kain kädestä irti päästäkseen tutkimaan asuntoa paremmin, astellen ylempään kerrokseen kapean porraskäytävän seinästä tukea ottaen kun ohitti kaksi naista jotka tuntuivat jo tappelevan, kumpi saisi kumman makuuhuoneen. Aellan päästessä toiseen kerrokseen, brunette alkoi olla jo myyty; asunnon siisteyden lisäksi sen kadulle osoittavalla puolella oli ilmeisesti toinen makuuhuoneista, joskin sen ovenkarmeista puuttui ovi, tehden siitä ideaalin työtilan. Aella tiesi, että hänen ja Kain opinnot vaatisivat molemmilta oman aikansa, eikä hän halunnut tapella siitä, kumpi piti toista hereillä lukemalla yömyöhällä tenttiin tai harjoitteli esitystään vessan peilistä joka kaikui makuuhuoneeseen. Aella kävi kurkkaamassa työhuoneeksi kuvittelemaansa makuuhuoneeseen, irvistäen hieman retrotapeteille, mutta pyörähti sitten ympäri toisen kerroksen, törmäten Kaihin kun meni päämakuuhuoneeseen, joka katsoi vastakkaiselle, pienelle kävelytielle ja korkealla aidalla aidatulle pienelle takapihalle, jota Aella ei ollut tajunnut aiemmin.
"Tämä on ihana!" Nuori nainen puuskahti poikaystävälleen kun näki toisen, silmät säihkyen innosta - hän koki, että oli viimein löytänyt sen oikean asunnon kaksikolle seuraaviksi vuosiksi. Aella suuntasi alakertaan, käväisten keittiössä. Aella hymyili itsekseen kun kynnenkärki rapsutti pientä kolhua tummaksi maalatussa puuovessa joka kätki taakseen roskakaapin, pyörähtäen ympäri pienehkössä keittiössä, jota ei ollut hetkeen remontoitu.
Brunette pystyi kuvittelemaan sen hänen ja Kain uutena kotina; kiireisinä aamuina Aellan jumittaessa teensä kanssa vaikka kello oli vaikka ja mitä, tiskien kolinaa joka kuului olohuoneeseen kun Kai loitsi tiskejä pesemään itsensä samalla kun kaksikko makoili sohvalla viltin alla ja katsoi jotain aivotonta ohjelmaa. Myöhäisiä iltoja kirjojen parissa molemmat omilla tahoillaan, kinaamista siitä, kumpi oli jättänyt pyykit haisemaan koneeseen edellisenä iltana.
Olihan kaksikko viettänyt jo vaikka ja kuinka aikaa toistensa luona - mutta aina siellä oli jotakin ylimääräistä, jokin mikä ei tehnyt siitä heidän omaa tilaansa. Niin ihania kuin Kain vanhemmat olivatkin, Aella tunsi yhä hipsivänsä talossa kuin mikäkin murtovaras, puhumattakaan Kain ensimmäisestä opiskelijasolusta, jossa tytön piti seurata likaisten sukkien vanaa keittiöön ja kuunnella peleissä toisilleen huutavien opiskelijapoikien kiroilua ja huonoja läppiä. Aellan omaa kotia taas hyvä kun saattoi edes asunnoksi kutsua; vanhalle vintille rakennettu asunto oli juuri ja juuri asuttava, vaikka mukava olikin. Tulevana syksynä heillä olisi kuitenkin ikioma tila, jossa elää aamusta iltaan toistensa seurana, virallisesti samassa osoitteessa.
"Jätetäänkö me tästä olevamme kiinnostuneita?" Aella vielä varmisti, kun oli täyttänyt lomakkeen puoliksi kaksikon nimillä, hymy juuttuen suupielille, ulottuen korvasta korvaan.

Yhtäkkinen kilinä sai Aellan havahtumaan mietteistään, kun nuori nainen tajusi nostaneensa huolimattomasti yhden muovikipoista ja oli samalla saanut aterimia sisällään pitävän laatikon kaatumaan pahvilaatikossaan. Sara oli jo kääntynyt vilkaisemaan nuorta brunettea, joka naurahti itsekseen.
"No, ainakin vain haarukoita eikä jotkut isomummon perintöposliinit." Aella vitsaili jokseenkin huvittuneena - ei sillä, että hän ja Kai olisivat paljoa mitään perineet. Aella omasi jo aiemmasta omasta kodistaan muutaman astian, kuin myös Kai soluelämänsä kohdalta - joskin mikrossa sulaneet ja kamalia kokeneet halvat muovikippanat ja vääntyneet haarukat eivät ehkä olleet sitä edustavinta esiteltävää; Aella ei kuitenkaan antanut Kain heittää niitä poiskaan, joten harottavat haarukat ja mahdollisesti ruuvimeisseleinä toimineet veitset olivat yhä mukana.
Nuori nainen oli käynyt juuri ennen virallista muuttopäivää myös Huntereiden talolla; pieni kivitalo Lontoon reunamilla jästien asuinalueella oli ränsistynyt, homeinen ja kaikin tavoin vanha, eikä se ollut ollut kenenkään asuinsijana vuosikymmeniin; silti nuori nainen oli löytänyt ikään kuin näön vuoksi muutaman vanhan, käsinmaalatun teekupin keittiön kaapeista ja oli alunperin aikonut hakea sukutalon vanhan kirjoituspöydän mukanaan, ennen kuin Kain ja Aellan yrittäessä nostaa raskasta pöytää, putosi siltä neljästä jalasta kaksi. Kirjoituspöytä oli siis jäänyt Aellan harmiksi taakse, mutta kuunneltuaan Tomasin paasausta ergonomiasta ja hyvästä työskentelyasennosta ja ties mistä, ei Aella olisi edes kehdannut laittaa Wrightejä kantamaan kapeaa porraskäytävää ylös vanhaa, homeista työpöytää joka hädin tuskin pysyi koossa.

"Autossa ei ole enää ylös mitään - vai meneekö se pikkupöytä minne?" Tomas kysyi astellessaan alakertaan, Aella hetkeksi hämmentyen kun odotti jonkun vastaavan - ja tajusi vasta sitten, että vastaus olisi hänellä; hänen kotinsahan tämä oli. No, Kain ja hänen, mutta mitä ilmeisimmin Kailla ei ollut mitään sanottavaa pikkupöydän sijaintiin.
"Jätä se vain tähän alas, luulen että se voisi mennä tuohon eteiskäytävään kivasti." Aella sanoi kiusallisen pitkän tauon jälkeen kun ei muutakaan keksinyt, hymyillen nopeasti Tomasille joka nosti käden lippaan vitsikkäästi, lähtien sitten ovesta ulos kohti autoa, joka oli saatu - ihme ja kumma - asuintalon eteen parkkiin.
Aella pyörähti ympäri kun kuuli askeleet portaissa Kain rymytessä niitä alas, nuori nainen virnistäen pienesti.
"Uskalsit sitten tulla alas, vaikka laitan sinut taas kantohommiin." Aella vitsaili - ei sillä, että Kai olisi työtä vältellyt, mutta brunetella oli itsellään hieman syyllinen olo Wrightin miesten juoksuttamisesta ja kantajiksi laittamisesta. "Pakkasitko sinä sen salaattikulhon? Muistatko yhtään mihin, onko se mennyt johonkin noista laatikoista jotka on olkkarin puolella?"

Muuttopäivä sujui jopa yllättävän sujuvasti; neljän ihmisen voimin tavarat oli tuotu nopesti sisälle ja Wrighteillä itsellään oli jonkinlainen harmonia; Tomas ja Kai nokittelivat toisiaan minkä ehtivät kulkiessaan edestakaisin auton ja asunnon välillä, Saran taas organisoidessa kuin vanha tekijä laatikoiden siirtämistä ja ruoan tilaamista illan alkaessa hämärtyä. Aella pyyhkäisi hikeä otsaltaan kun istahti vanhan nojatuolin käsinojalle, jonka oli väkisin raahannut vanhasta asunnostaan. Kai söi vielä Saran kanssa roskaruoan jämiä, jotka oli levitelty pienen keittiönurkan baaritasolle; tuoleja tosin ei ollut vielä, joten itse kukin oli istunut, minne mahtui ja mikä taso kesti painoa. Aellan rintakehään nousi mukava, tuttu tunne; Kain perhe oli ottanut Aellan vastaan heti ilman suuria kysymyksiä, ja salaa Aella toivoi, että saisi tottua ajatukseen kunnolla, että Tomas ja Sara olivat hänellekin perhettä, kenties aikanaan virallisesti. Ruskeat silmät siirtyivät Kaihin, joka yritti heittää koria palloksi pyöritellystä käärepaperista, tuulettaen omaan tapaansa virnuillen kun osui isoon jätesäkkiin, joka oli keittiön nurkassa odottamassa pois vientiä. Aella hymyili itsekseen näylle, sitten ajatus katketen kesken kun Tomas asteli alas portaita mittanauha kädessään, selittäen yläkerran retrotapeteista ja niiden mitoista. Suurin osa meni Aellalta ohi korvien, mutta konsensus tuntui olevan se, että uudet tapetit eivät olisi suuri urakka, kunhan vuokranantaja antaisi siihen luvan.
Vähitellen Kain vanhempien syötyä ja tuotua autosta vielä satunnainen jalkatilaan vierinyt tavara, alkoivat Aella ja Kai siirtyä ovensuuhun hyvästelemään Wrightejä.
"Meidän pitää nyt kyllä lähteä ajamaan, ettei mene turhan myöhään." Sara höpisi samalla kun halasi ensin poikaansa ja tämän jälkeen Aellaa tiukasti. "Onnea vielä omasta kodista - me tullaan aivan varmasti pian katsomaan oletteko saaneet tästä kodin näköisen."
Aella kiitteli Saraa hymyileväisenä, naureskellen jotain kaksikon keskenään kehittelemää vitsiä muuttopäivästä ja puuttuvista tuoleista, ennen kuin Tomas alkoi paimentaa vaimoaan pois pieneltä etupihalta, huikaten vielä pojalleen kadun puolelta: "Et sitten itke auton perään kun joudut ensimmäistä kertaa kävelemään painavien ostosten kanssa kotiin vesisateessa!!".

Nuori brunette veti syvään henkeä kun sai viimein oven suljettua Wrightien auton takavalojen hävittyä kulman taakse, kääntyen katsomaan Kaita, joka oli jäänyt hengaamaan tyttöystävänsä taakse. Aella kietoi kätensä pidemmän miehen ympärille, katsahtaen ylös toista, joka vaikutti olevan itsekin kiitettävän uupunut muuttopäivästä.
"Hei hyi hitto, asun miehen kanssa. Olen aika varma, että en voi välttyä enää poikabakteereilta." Aella tuumasi ensimmäisenä, virnistäen hyväntuulisesti Kaille - eihän hän voinut ottaa vakavasti kaksikon suhteen uusinta suurta askelta. Aella painoi suukon Kain leukaperälle. "Olet rakas." Aella kuiskasi toisen korvaan, ennen kuin karkasi ovelta ja samalla Kain käsien lomasta taas olohuoneen puolelle järjestelemään tavaroita, hyväntuulinen, onnellinen hymy poistumatta millään kasvoilta. Aella halusi tottua tähän; hän ja Kai asuivat yhdessä, avopuolisoina, jakaisivat toistensa kanssa saman elintilan ja elämän yhä tiiviimmin. Se sai perhoset lepattamaan vatsan pohjalla yksin ajatuksestakin.
"Kuinka pian alkaa sun mariseminen koirasta kun tänne kerran sai ottaa lemmikkejä sopimuksesta?"

"No voi perhana, jäin kiinni. Minusta kuoriutuu sellainen passiivis-aggressiivinen kämppis joka kolistelee keskellä yötä ja jättää lappuja", Kai kiusasi Aellaa, joka oli huomauttanut Kain poissaolosta. "Suurin osa tavaroista on saatu jos sisälle, eli koita kestää", nuorukainen kuitenkin jatkoi hetken kuluttua ja pakeni takaisin suukon antamisen jälkeen takaisin ulos Tomasin yrittäessä siirtää yksin huonekaluja jo ulos. 

Päivän vaihtuessa iltaan ja Saran ja Tomasin lähtiessä takaisin kohti kotia, Kai huokaisi syvään ja vilkutti vielä lyhyesti vanhemmilleen hyvästiksi. "Turvallista kotimatkaa!" Kai huikkasi lyhyesti, hiljentyen katsomaan kun auto ajoi lopulta pois tieltä ja hävisi näkyvistä. Lopulta, Aella ja Kai oli kaksin. Vihdoin ja viimein oikeasti kaksin. Nuori mies hykersi tyytyväisen kuuloisena Aellan hellyyden osoitukselle vaikka alustavasti härnäsikin nuorta miestä, lopulta sulkien ulko-oven perässään kulkiessaan takaisin olohuoneen puolelle. Aellan huomauttaessa lemmikkien hankkimisesta, ei Kai voinut kuin aukaista leipäluukkunsa. "Siitä puheenollen, se alkaa nyt. Olen jo katsonut erilaisia koirarotuja jotka voisivat sopia meille, vaikka ne viekin paljon aikaa. Varsinkin, kun ne ovat pentuja. Mutta varmasti äiti ja isä voisivat välillä katsoa sen perään. Ja olen jo miettinyt nimiäkin", Kai kertoi vakuuttavana nyökytellen päätään. Kai alkoi selittämään ummet ja lammet ajatuksistaan lemmikkejä kohtaan samalla kun auttoi Aellaa viemällä isoimmat roskasäkit jo kierrätykseen. Kului vielä tunti pari ennen kun kaksikko siirtyi yläkertaan viettämään ensimmäistä yötä omassa kodissa. Lattialankut narisivat Kain askelien alla hänen kulkiessa vanhoja portaita ylös, mutta muuten koko talo oli hiljainen. Se oli ollut asia, mitä hän oli kaivannut pitkään poikamiesboksissa. 

Kai kuitenkin heräsi aamulla ovenkellon soittoon. Lämpimästä ja mukavasta sängystä oli vaikea nousta edellisen, uuvuttavan päivän jälkeen, mutta lopulta nuori mies asteli portaita alas yöpaidassa ja housuissa avaamaan oven samalla kun siristeli silmiään. Satumainen kukkameren tuoksu ja sen kauniit värit saivat Kain silmät suurenemaan samalla, kun hän ei tajunnut mitä oli oikein tekeillä. "Herra Wright? Kukkalähetys teille", paikallinen floristi hymisi tyytyväisen kuuloisena miehelle, joka katsoi hämillään kukkia. Selkeästi kukat olivat saaneet miehen salpaantumaan, mikä sai keski-ikäisen naisen hymyilemään itsekseen. "Minulle?" Kai kysyi, pudistaen päätään. Ei, ei hänellä ainakaan hänen tietääkseen ollut salaista ihailijaa. Tai hän ei tuntenut ketään, joka olisi tiennyt jo hänen uuden osoitteensa. Paitsi hänen edelliset kämppikset, jotka eivät olisi osannut edes ajatella lähettää kukkia. Ennemmin halpaa alkoholia läksiäislahjaksi. Siksi Kai aamun käheällä äänellä huudahti takaisin yläkertaan Aellalle. "Babe, täällä on lähetys sinulle!" Lopulta kun Kai oli saanut suuren kimpun sisälle ja oli kiittänyt häkeltyneenä floristia, huomasi hän sivulla roikkuvan kirjeen. Siinä yksinkertaisesti luki vain, että lähetys oli tarkoitettu Herra Wrightille ja Neiti Hunterille. Keneltä se siis oli?

Nuori nainen havahtui unestaan ensi kerran kun sängyn toiselta puolelta hävisi paino, Aella kieltäytyen heräämisestä, kietoutuen peittoon paremmin, pimeys vallaten kesäisen aamuauringon täyttämän makuuhuoneen kun paksu peitto vedettiin pään ylle.
Hetkinen, aamuarinko? Aella havahtui ajatukseensa, siristäen silmiään ja nousi toisen kyynärpäänsä varassa istumaan. Aellan ensimmäisessä omassa kodissa ei ollut tietoakaan aamuauringosta - hetken tummanruskeat, uniset silmät haravoivat ympäristöä ja vierasta huonetta, kunnes unenpöpperöiset aivot alkoivat viimein toimia; hän ja Kai asuivat yhdessä. Ensimmäistä päivää.
Kevyt perhosten lepattelu tuntui nuoren naisen vatsassa yksin jo ajatuksesta, tummat silmät kääntyen sängyn toiselle puolen, joka tosin oli jo tyhjä. Aella oli jo kellahtamassa takaisin sängyn pohjalle, olettaen poikaystävänsä menneen joko kahvinkeittoon - tapa, jota Aella ei tulisi koskaan ymmärtämään - tai haukkaamaan happea, mutta sitten alakerrasta kuuluva puheensorina sai bruneten kurtistamaan kulmiaan: ei heille pitänyt tulla vieraita? Eihän?
Aella repi yövaatteidensa ylle lähimmästä isosta vaatekassillisesta väljyneen villatakin, jonka kietoi ympärilleen samalla kun asteli alas vielä vierailta tuntuvia portaita, sopivasti Kain kutsuessakin tyttöä alakertaan ja ovelle ottamaan vastaan jokin lähetys.
"Mitä täällä oikein --" Aella aloitti kun pääsi viimein portaiden alatasanteelle, kääntyen katsomaan ovelle - Aella oli jo ehtinyt olettaa Kain aiempien kämppisten tulleen yllätysvierailulle tai kenties Tomas tai Sara oli unohtanut jotakin, mutta koko ovensuun tuntui täyttävän kukkameri. "Täh?"

Nuori nainen asteli poikaystävänsä vierelle, silmät tapittaen keski-ikäisen naisen käsissä olevia kukkia, yrittäen laskea 1 + 1; ikävä kyllä ainoa vastaus tuntui olevan 15, jonka onneksi kukkakauppias itsekin tajusi ja tyrkytti kirjettä, joka roikkui mukana kukkalähetyksessä. Aella avasi kirjeen - ja tajusi, kuinka paljon kaipasi perinteistä kirjepostia, jota pääsi nykyään ani harvoin lähettämään - ja luettuaan ensimmäiset lauseet, huvittunut hymy nousi huulille.
Michaela Samson, Kain serkku - vai pikkuserkku, Aella ei voinut pistää päätään pantiksi Samsonien suvun sotkuista - oli käynyt viimeiset vuotensa Tylypahkan taikakoulua vietettyään ensimmäiset opintovuotensa Yhdysvaltain Ilvermornyssa. Michiin mahtui niin hyvää kuin pahaakin, ja sen Aella oli saanut tuntea miltei nahoissaan vuosien varrella, mutta yksi mitä Michiltä löytyi oli raha. Kukkakimpun koko, kukkakauppiaan leveä hymy - se naksahti viimein paikalleen, Aella naurahtaen ja tyrkyttäen Kaille serkkunsa kirjeen, jossa Mich onnitteli lyhyesti uuteen kotiin muuttanutta paria ja toivotti onnea molempien opintoihin. Aellan saatua omat kätensä tyhjäksi, ojentuivat villatakin peittämät käsivarret kohti kukkakimppua, joka tuoksui kuin kesäinen niitty kertaa miljoona pienessä eteisessä.

"Kiitos paljon - oliko näissä jotain tiettyä, miten hoitaa? Ei?" Aella höpötteli naisen kanssa samalla kun peruutti pois ahtaasta eteisestä etsiäkseen jostain muuttolaatikosta jonkin vaasin tai maljakon kukkasille - pitihän kaunis kimppu kuitenkin mahdollisimman esille asettaa.



Kesä kääntyi vähitellen syksyksi ja ensimmäiseen omaan kotiinsa asettuneet Kai ja Aella olivat lopettelemassa ensimmäistä kouluviikkoaan. Kaille se toki oli jo tuttua kauraa, mutta sinäkin päivänä kellon lähentyessä neljää, Aella puoliksi nuokkui bussissa, joka oli täynnä kampusalueelta lähteviä maskinaamaisia opiskelijoita, joita ei huvittanut kävellä kevyessä syyssateessa. Aella oli kuvitellut, että selvittyään yliopiston orientaatioviikosta pahin olisi takana - herättyään kolmen päivän putken ja sen mukaisen krapulan kanssa, Aella oli mennyt kuvittelemaan, että kärsimys loppuisi siihen, mutta ehei; Aella oli raahautunut perjantaiaamun luennolle vain muutaman tunnin nukkuneena, näyttäen lähinnä elävältä kuolleelta.

Brunette joutui herättelemään itseään huoppeestaan kun tajusi oman pysäkkinsä olevan lähellä, ja elämän pienistä iloista yksi oli se, että ensi kertaa yksin julkisilla matkustettuaan Aella jäi oikealla pysäkillä pois. Aella ja muut samalla pysäkillä jääneet lähtivät hajaantumaan kukin eri suuntiinsa, kukin enemmän tai vähemmän poikki ensimmäisestä kouluviikosta.
Aella raahasi jalkojaan läpi kotikadun, päästen viimein asunnon pienelle etupihalle, kaivaen avaimet kangastakin taskusta. Etuovi kolahti tuttuun tapaansa Aellan astuessa sisälle, yrittäen potkia mahdollisimman nopeasti sateessa kastuneita kenkiään pois jalasta.
"Honey, I'm hoooooome!" Aella huusi kohti yläkertaa tuttuun tapaansa, kuten oli jostakin typerästä jästirom-comista oppinut samalla kun asteli kohti keittiötä, napaten eilisen noutoruan jämiä mukaansa niitä lämmittämättä ennen kuin lähti yläkertaan.
"Jos professori mikävi--" Aella aikoi aloittaa rankasta kouluviikosta purnaamisen ja kiroilun heti päästyään ylätasanteelle, mutta napsautti suunsa kiinni kun näki Kain pidättelevän nauruaan samalla kun mykisti mikkinsä. Kai oli vallannut pitkälti työhuoneen yläkerrasta, sillä pidemmällä opinnoissaan olevan nuoren miehen tunnit olivat pitkälti verkossa - vaikka Aella olisi kuinka ollut kiinnostunut jästiteknologiasta, pelkkä ajatuskin etäopetuksesta karmi selkäpiissä.

Nuori nainen raahasi jalkansa takaisin pieneen käytävään vessan, työhuoneen ja makuuhuoneen ovella, rymistellen makuuhuoneeseen odottamaan Kain tuntien päättymistä - kellon mukaan luennon lopun pitäisi olla jo lähellä. Aella tunki mukaansa otetun noutoruoan pienelle yöpöydälle omalla puolellaan ja sulki silmänsä ihan hetkeksi, ihan vain odottaakseen, että Kai saisi ensimmäisen kouluviikkonsa lopeteltua kunnialla.

Vaikka nuorikko kärsikin pienestä kankkusesta ja väsymys oli päätähuimaava, ei Aella voinut estää hymynkaarretta nousemasta suupielilleen; niin rankkaa kuin eläminen uudessa kaupungissa olikin, teki Kai siitä helpompaa. Kaikki tuntui sujuvan paremmin, kun vihdoin kaksikko sai olla rauhassa, kahden, selvitellä asioitaan. Toki oli mennyt hetki muuton jälkeen, kun Kai ja Aella totuttelivat toistensa rutiineihin ja arkeen, väitellen kerran jos toisenkin sohvan paikasta tai käyden Vuosisadan Väittelyn aiheesta tee vastaan kahvi, mutta vähitellen arki oli alkanut rullaamaan ja Aella tunsi olevansa aidosti onnellinen siinä tilanteessa. Toki, pieni ajatus takaraivossa kyti jatkuvasti niistä asioista, mitkä Aellalle oli taottu selkärankaan aivan pienestä pitäen; Tylypahkasta valmistuttuaan hänen olisi pitänyt mennä välittömästi naimisiin puhdasverisen perijän kanssa, hankkia kivitalo, pari lasta ja mahdollisesti lemmikkilohikäärme takapihalle, mutta brunette ei halunnut kiirehtiä - ja se sopi paremmin hyvin.
Aellan yrittäessä saada päähänsä, oliko luvannut olla jossakin viikonloppuna uusien opiskelukavereidensa kanssa, vei viimein uni voiton ja uupunut, uudesta tiedosta täynnä oleva hämmentynyt mieli livahti unten maille. Ihan vain hetkeksi.

Kai rapsutti takaraivoaan mietteliäänä, kun Aella ja floristi vaihtoivat muutaman sanan samalla kun rypisteli kulmiaan. Miten ihmeessä joku oli niin nopeasti saanut heidän osoitteensa käsiksi. Mutta, pian pienen onnittelukortin jälkeen Kai hymähti myöntyvästi ja pudisti päätään; hänen äitinsä selkeästi oli kielinyt melko nopeasti uutiset heidän uudesta kodista. Ei sillä, että se olisi mikään salaisuus, mutta olihan se yllättävää kuinka Michaela tavalla tai toisella tuntui aina olevan jotenkin osana heidän elämäänsä. Niinkuin kukkakimppuna heidän olohuoneen pöydällä. Kain auttaessa Aellaa löytämään sopivan kokoista maljakkoa, hän hymähti hiljaa käheällä äänellä. "Maistuisiko aamiainen?" Kai kysyi ja kallisti päätään. Kerrankin kaksikko tuntui olevan jalkeilla samaan aikaan. Yleensä Aella yritti saada unta päähän viimeiseen asti, joten tämä aamu tuntui uudelta. Varsinkin, kun Aella tuntui olevan pirteällä tuulella. 




Kai toinen vuosi yliopistossa oli alkanut hitaammin kuin Aellan fuksivuosi mikä oli täynnä juhlia, muihin oppilaisiin ja kampukseen tutustumista. Suurimman osan ajasta Kai opiskeli Aellan ja Kain kodin työhuoneen puolella. Nuori mies oli hyvillään tyttöystävänsä kuluneesta viikosta, sillä hänen omansa oli ainutlaatuinen ja ennen kaikkiaan hyviä muistoja täynnä. Vaikka se olikin henkisesti ja fyysisesti väsyttävä. Ensimmäisinä viikkoina on helppo tutustua uusiin henkilöihin jolloin kaveriporukan muodostaminenkin tuntuu helpommalta. Mutta, toistaiseksi Kai oli viettänyt aikansa yksin kotona, odottaen Aellan saapumista kotiin joka ilta. Koronan takia kakkosvuoden oppilailta odotettiin saman tyyppistä itsenäistä opiskelua kuin koronan pahimpana aikana, jolloin se oli pakko tehdä. Ei sillä, että yövaatteissa opiskelu olisi ollut kamalaa.

Kai havahtui luennon ja muistiinpanojen aikana Aellan saapumiseen mikä sai hänet automaattisesi hymyilemään. Aellan alkaessa paasaamaan hänen kuluneesta päivästä nuorukainen pudisti päätään ja virnuili huvittuneena samalla, kun elehti että ei pystyisi hetkeen puhumaan. "Tulen kohta", Kai sanoi ääneti, elehtien kohti suuntaa mistä Aella oli ilmestynyt. Hänen oli pakko kuunnella vielä hetken aikaa professoria, joka selitti väsyttävällä äänellä Zoom-session aikana opiskelijoille tulevista teemoista ja siitä, kuinka heidän olisi hyvä edes tutustua aiheisiin omalla vapaalla ajalla.

Kului puolisen tuntia, kun Kai pääsi luennolta jolloin hän sulki tietokoneen, venytteli käsiään ennen kun nousi ylös. "Noniin, pääsin!" Kai huikkasi, kurkistaen yläkerrasta alakertaan vieviin portaisiin. Kukaan ei kuitenkaan vastannut hänelle, jolloin hän asteli alakertaan. Aellaa ei näkynyt missään. "Aella? Huhuu?" Kai kysyi, kurtistaen kulmiaan ja vei kätensä lantiolleen. Sitten matka jatkui takaisin yläkertaan. Raotti makuuhuoneen ovea ja asteli peremmälle, haistaen noutoruoan mikä oli jätetty oman onnensa nojaan yöpöydälle, löytäen lopulta Aellan joka nukkui kuin tukki. Kai hymyili pehmeästi ja kallisti päätään ja istahti sängyn reunalle. Aella varmaan halusi levätä, mutta oli parempi ilmoittaa minne ruoka häviäisi ennen kun oli liian myöhäistä. "Hei", Kai kuiskasi hiljaa, silittäen Aellan olkapäätä ja käsivartta. Aella äännähti vastaukseksi kysyvänä. "Syödään myöhemmin, menen alakertaan." Kai sai Aellalta vain väsyneen mumahduksen tytön kietoutuessa paremmin peiton alle mikä sai Kain tuhahtamaan. Nuorukainen suukotti Aellan päälakea kevyesti ennen kun nappasi kahisevan muovipussin täynnä ruokaa ja nousi ylös, sulkien makuuhuoneen oven perässään. Aellan tuntien ja pitkän viikon jälkeen, tyttö varmaan nukkuisi iltaan asti. Mutta ei se mitään, oli heillä aikaa viettää toistensa kanssa ruoan äärellä äärettömiin.