Străini // !GORE-VAROITUS!

kirjoittaja **Vanillatar** 11.07.21 22:57

//Suljettu peli Weka-Kittyn kanssa.

"Lojaaliton koira"
"Kiittämätön kasa kirpunpaskaa"
"Hyödytön huora"

Syvältä purkautuva viha joka korisi äänihuulissa. Se halusi tulla ulos, se halusi jäykistää jokaikisen lihaksen ja sai mielen haluamaan repiä kaiken ympäriltään palasiksi. Ja huutaa. Nerium halusi karjua äänensä hyödyttömäksi. Äänihuulet kuin kiristelivät nuottejaan, ennenkuin keuhkot ujelsivat ilman niiden läpi.
Metalliterillä koristeltu nahkahanska huitoi edestakaisin. Sen sisällä käsi oli kuin kouristeleva jalkapuoli hämähäkki. Viisi viiltoa, kymmenen.. Viisitoista. Koko metsä tuntui säikähtävän yön pimeydessä purkautuvaa eläimellistä karjuntaa. Se kuulosti kuin ammuttu uroskarhu olisi saanut kultavadilla tarjoillun syyn käydä liian lähelle uskaltautuneen metsästäjän kimppuun. Lähimaaston oksilla nukkuvat linnut hätistelivät toisiaan liikkeelle, niiden aiheuttama lehtien ja oksien suhina oli hetken ainoa ääni. Nerium piteli kaksin käsin jästinaisen ruumista. Eloton, irvokas ja revitty ruho oli päätön, tässä vaiheessa jo veretön. Sen raajat roikkuivat retuutettuina. Edes kuolonkankeus ei ollut ehtinyt omistautua sen lihasjänteisiin.

Vaaleatukkainen nainen hengitti raskaasti. Koko kroppa heilui raivon ja fyysisen repimisen jälkeen. Huutaminen ei auttanut rauhoittamaan rinnassa hyppivää sydäntä ja aivojen syöttämää adrenaliinia.
"Vittujen vittusankari, huoranpenikat!" Naisen verestä punaiseksi tuhriintuneet kasvot olivat pelottavan nurinkuriset. Romaniaksi kiroileva pitkätukkainen nainen ei tuntenut saalistaan mitään mielihyvää. Se ei ollut oikea. Eikä seuraavakaan olisi se oikea. Raivo ja viha ryöpsähti kuin valtameri mannerlaatan siirtyessä.
Metalliteräinen käsi löi elottoman ruumiin rintakehää, uudestaan ja uudestaan kunnes se petti alta ja rusentui puhtaasti raivonrepimän noidan raa'asta voimasta.
"HUORANPENTU!" Nerium karjui keuhkojensa pohjasta elottomalle ruumiille ja heitti sen päin paksua ja vanhaa tammea. Sen pitkälle ylettyvät juuret ottivat tällin vastaan kuin jokapäiväisen asian. Kaarnalle levisi epämääräinen ja suuri läntti erinäisiä ruumiinnesteitä joita vain pystyi kuvittelemaan. Nerium itse vajosi polvilleen heitettyään saaliinsa vihdoin pois. Hanskaton käsi taipui pään yli kohti niskaa. Viiltävä ja kohti päätä kulkeva kipu oli yhtäkkinen ja painoi naisen yhdeksi kasaksi vasten veren kostuttamaa metsämaata. Sen tuoksu olisi ollut kostea ja multainen. Nyt se haisi raudalta, paskalta ja kuselta.
"Kirottua.." Naisääni ähkäisi. Edelleen puhuen täydelle tyhjyydelle, eli itselleen.

kirjoittaja **Weka-kitty** 15.07.21 2:24

Micah Iades tunsi metsät. Yön hämärässä metsä tuntui kotoisalta; kasteesta huokui kesä ja sammal, joka antoi periksi jalkojen alta. Iadeksen silmät olivat keskittyneet yhteen pisteeseen, kun nainen raivasi tietään yli juurien, läpi puskien ja rämeiden. Jästien käyttämä kinttupolku ei mennyt tarpeeksi lähelle ääntä.
Iades olisi tuntenut moisen raivon täyttämän rääynnän missä tahansa; se oli se, millä nainen oli kasvatettu. Iadeksen suonissa virtasi adrenaliini jo ennen, kuin tummanpuhuva nainen ilmestyi aukealle, jonka keskellä verilöyly oli jo loppumaisillaan. Iadeksen suu levisi pieneen irveeseen vahvasta hajuelämyksestä, löyhytellen liki dramaattisesti kättään nenänsä edessä. Ihmissuden hajuaisti oli ongelma aika ajoin, erityisesti Feran lähettyvillä.

"Eikö sinulle opetettu, ettei verta ja paskaa vaatteille. Sitä on vittumaista pestä." Iadeksen ääni oli soiva, miltei laulava, kun nainen puhutteli Feraa muutamien metrien päässä romaniaksi. Ruumis oli murjottanu, tunnistamattomana leväten toisella puolen aukeaa, kun Iades astui eteenpäin, tumma, samettinen viitta liikkuen raskaasti perässä. Jaloissa oli metsässä kulkemiseen jokseenkin epäsopivat korolliset saappaat, jotka olivat ottaneet matkan varrella osumaa kerran jos toisenkin; Iades oli tehnyt melkoisen matkan kyseiselle metsäaukiolle, jonka Fera oli muuttanut nopeasti gladiaattoritaiston leijonan häkiksi; verta ja suolenpätkiä, kirjaimellisesti.

Iades seisoi parin metrin päässä lähimmästä puusta, nostaen kädet lanteilleen kuin toruva äitihahmo, katsellen paksujen, raskaiden ripsien alta itseään viitisen vuotta vanhempaa naista. Iades olisi salaa toivonut, että jälleennäkeminen olisi ollut lämpimämpi; loppujen lopuksi, Iades oli lähtenyt seuraamaan kultista näennäisesti potkittua tai ainakin kulttielämän yhtä kuolinuhria läpi manner-Euroopan ja lopulta hypännyt laivaan yli Englannin kanaalin. Feran seuraaminen tosin oli melko simppeliä; seurasi verivanaa ja itkeviä omaisia, niin tie kulki siististi Feran jättämän ruumisjanan perässä.

kirjoittaja **Vanillatar** 15.07.21 8:23

Liike, joka korjasi Neriumin jaloilleen, lähti selkäytimestä ja oli vaivaton, nopea. Pitkähiuksinen vaaleaverikkö repäisi itsensä kyyrystä kun soljuvasointuinen äidinkieli kantoi korviin. Verentahrimat reidet jäivät kuin pingotettu jousi odottamaan lähtölaukausta. Pitkät kutrit roikkuivat osittain likaisten ja verentahrimien kasvojen edessä peittäen vain kiristyneen ilmeen. Rintakehä hyppi edelleen, saaden lisää vauhtia yllätyksestä. Neriumin kirjaimellisesti paskan ja veren peittämä terillä koristeltu käsine oli lievästi kohotettuna. Se oli yllätetyn pedon puolustuskanta. Nurkkaan ajettuna valmis tekemään mitä vain. Noidan niska huusi jokaisesta liikkeestä. Uusi syke adrenaliinia oli ainoa kivunlievittäjä, ja sekin oli siinä täysin paska.

"Vittuako sinä täällä teet?" Kuului käheä ja kulutettu naisääni. Se kuin rohisi vasten äänihuulia. Käsi, jossa terät odottivat malttamattomina jo uutta juomaa, keinahti hiukan muttei laskeutunut. Jäykistynyt olemus ei rentoutunut, vaikka Nerium selkeästi tiesi kuka häntä oli jäljittänyt kuin verikoira. Naisella oli kaikki oletus, että Iades oli toteuttamassa isompiensa käskyjä. 'Ottakaa huoranpentu kiinni ja palauttakaa mistä lähtikin. Pelkkä pääkin riittää.' 'EI! Otetaan ruoja kokonaisena takaisin. Heitetään se häkkiin ja pakotetaan se orjaksi!' 'Tapetaan se!' Naisen päässä kuului äänien yhteiskonsertti. Se sai aikaiseksi kihisevän raivonkaltaisen murinan syvältä naisen rinnasta. Ajatustyö ei koskaan sopinut Neriumille. Liian monta ääntä liian monesti yhteisäänessä. Järki oli lähtenyt siitä pääkopasta jo kauan sitten. Jäljellä oli vain raaka tunne, ja syvään juurtunut raivo. Sekä kolme ääntä kuorossa peittämässä naisen oma ääni.

Neriumin verityön jättämä mielentila, sen tuoma epätyydyttävä olo ja vaistonvarainen tarve selviytyä saivat noidan liikahtamaan veren sekoittamassa metsänpohjassa. Selkeästi paremmin maastoon pukeutunut Nerium oli kepeä jaloistaan vaikka niitä koristikin ajan rankomat nahkaiset saappaat. Nahkaan oli imeytynyt jos jonkinlaista laikkua, haalistuneita ja väreiltään tummempia. Terät hanskassa kalskahtivat toisiaan vasten metallin kylmän äänen saattelemana. 'Tapetaan se!' Neriumin pää keinahti hiukan vaakatasoon, palautuen yhtä nopeasti. Keltasilmäinen noita otti hitaita, jännittyneitä sivuaskelia. 'Mitä se tahtoo? Mitä se tahtoo?' Askeleet kiersivät aukealle saapunutta Iadesta. Sauvaansa Nerium ei käyttäisi toista ihmissutta vastaan. Nainen ei sitä tarvitsisi.

kirjoittaja **Weka-kitty** 15.07.21 11:03

Feran lähtiessä liikkeelle, selän suoristuessa, Iades liikahti itsekin - se oli vain miltei pakonomainen lihasnykäisy, kun nainen tiesi, että paikalleen jääminen tarkoitti kuolemaa. Iadeksen tummat silmät pitivät syrjäkarein silmällä kylmänkalskeaa, likaista metallia vastapuolen kädessä; hän ei halunnut iskua moisesta, kenties kerrasta oppineena.

"Sinulla oli melko näyttävä lähtö. Kaikki tuntuvat luulevan kuolleeksi." Iades ei vastannut Neriumin kysymykseen, vaan pysytteli puiden varjoissa, silmät seuraten Feran elekieltä - jännittyneitä lihaksia, tiheää hengitystä. Sekopäistä pilkettä silmissä. "Toivoin vähän, että olisit valinnut jonkin lämpimämmän kohteen, mutta kaipa Iso-Britanniakin on ihan kelvollinen."
Iades seurasi Neriumin kasvoja ja elekieltä tarkoin, ottaen itse askeleen taakse, kun elukka näytti siltä, että kävisi päälle. Iadesta ei huvittanut lopettaa verikoiran matkaansa kuolemaan brittimetsässä. Iades oli elänyt liian suuren elämän kuollakseen kuin saaliseläin; ei, hän lähtisi taistellen. Se oli tapa, millä Iades oli elänyt ja kasvanut, ja se olisi myös naisen loppu. Hekaten kultti oli varmistanut, ettei nainen saanut hengähtää hetkeksikään, jokainen liike oli tarkoin seurattu, vanhemmat jäsenet usuttaen nuorison toisensa kimppuun, kunnes vain vahvimmat olivat enää pystyssä. Iades tiesi, ettei kolmen toinen toistaan rasittavamman raskauden ja iän myötä pysyisi kultin vauhdissa ja naisen oma pää olisi seuraavaksi vadilla; niinpä Neriumin lähtö oli ensi kertaa raottuva pakotie - no, ensimmäinen, joka ei sisältänyt kaupankäntiä Kharonin kanssa joen laidalla.

"Jos haluat pitää saaren omana saalistusmaanasi, niin siitä vain. Mutta en näkisi sinua erakkona." Iades puhutteli suoraan hermostuneesti liikehtivää Feraa, tuon lähtiessä kiertämään, Iades pysyi miltei paikallaan, mutta antoi elekielellään tilaa Neriumille - haastaminen päättyisi jomman kumman, todennäköisesti Iadeksen, kuolemaan - mutta Neriumin kanssa leikkiin lähteminen oli aina mahdollisuus tuonelanjoelle saapumisesta. Iades nosti kätensä eteensä, samettiset, painavat kaavunhihat liikkuen mukana hitaasti, arvokkaasti. Kaikilla tavoilla, millä Hekateiden elämäntyyliä ei voinut kuvailla.
Iades risti kätensä alavatsansa kohdalle, kuin näyttäen, ettei taka-ajatuksia ollut; ei sauvaa, ei kynsiä valmiina repimään valtimoita.
"En tullut tänne tappelemaan, vaan keskustelemaan. Tohditko jättää paskankäryisen saaliisi vai jäämmekö tähän kävelemään kehää?" Iades kysyi, hampaat irvistäen pienesti lauseen loppua kohti, kun ruumiista tuleva ruosteen ja paskan sekoittuva haju oli tuttu, mutta sitäkin oksettavampi.

kirjoittaja **Vanillatar** 15.07.21 23:53

'Se nauraa sinulle.' Hidas kehänpuolikasta kiertävä askel pysähtyi. Nerium jäi noin kolmen metrin päähän autiolle tunkeilleesta Hekatesta. Eloton ihmisen irvokuva makasi naisen takana. Seisoessaan lähempänä kasaa sen haju oli entistä rautaisempi. Metsämaan kahina ja rapina loppui, kun Nerium seisahtui. Ääntä piti enää kesäyössä vaeltavat ötökät. Saaliseläinten vaistot olivat saaneet ne juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. 'Vain typerä luottaa. Sinä oletkin typerys.'

"Ehkä kerrankin halusin olla yksin.. Loppupeleissä olin tulla revittyä kahteen osaan." Nerium sylkäisi jotain suustaan sivulleen. 'Mitä se tahtoo? Ystävän? Miksi se on täällä?' Pimeässä se näytti vain veriseltä kuolalta. Paha maku jäi silti vellomaan kielenpäälle ja ikeniin. Sille oli syynsä, miksi Nerium oli valinnut nimenomaan Britannian reittinsä päätepysäkiksi, mutta sen päätepysäkin tiesi luultavasti vain noita itse. Ja kolme muuta ääntä.
Nurkkaan ajetun eläimen kynnet vetäytyivät hiukan. Reisien odottava jousitus irrotti otteensa jänteistä ja vapautti lihakset. Ohut ja lyhyt arpi, joka koristi toista suunpieltä levisi hiukan.
"Keskustelemaan Fera Leton kanssa" 'Koppava ja itseäsi täynnä. Et ole mitään.'

"Siinä on varmasti sanavalinta jota en ole kuullut kolmeenkymmeneen vuoteen, Iades. Kävele toki, mutta edellä." Naisen kulunut ääni kuulosti aina vaivoin ulos puristetulta. Ehkä joskus se oli ollut korkeampi ja kauniimpi. Se oli kuitenkin yhtä kulunut kuin käyttäjänsä ajan saatossa. Naisäänen voisi väittää runtelevan oman äidinkielensä suloisen soinnun.

Nerium pyyhkäisi vapaalla kädellään kasvojaan joille veri oli ehtinyt kuivua. Tuntoaisti sormissa kertoi kasvoille kuivuneen muutakin kuin verta. Iadesin rauhoittelevat elkeet tuntuivat toimivan, vaikka jännite ei kadonnut kahden naisen väliltä. Sen volttitaso tuntui vain hetkellisesti laskevan. 'Mitä se aikoo, minne se aikoo viedä meitä?' Neriumin pää nytkähti. Oli vaikea olla vastaamatta lapsekkaalle äänelle joka kuului ainoastaan Neriumin korvissa. Hekatet tiesivät suurin osa Leton olevaan vähintään päästään umpihullu jonka saattoi tavata kuiskimassa itselleen yön pimeässä, kun muita ei pitänyt olla paikalla. Se oli totta, tavallaan. Mutta nimi Leto tunnettiin myös raivopäisenä luunmurskaajana jo pelkästään ihmisen nahoissaan. 'Tapetaan se kun se kääntyy!' Sitä nimeä vasten nousi harva tietoisesti. Ne jotka etsivät mielihyvää toisten repimisestä, tappamisesta olivat kermaa Hekateille.
"Voit toki aloittaa puhumisen vastaamalla tähän, miksi vitussa seuraat minua?"

kirjoittaja **Weka-kitty** 16.07.21 11:56

Iades veti syvään henkeä nenän kautta, kun Nerium pysähtyi, vain vaivaisten metrien päähän. Yksikin askel - kummalta tahansa - ja vastapuoli oli hyökkäysetäisyydellä. Iades ei kuitenkaan paennut, vaan nosti leukaansa keveästi kun Nerium puhui, hymypuolikas, jossa ei ollut mitään huvittunutta tai keveää, nousten ruhjotuille kasvoille.
"Voimme toki jatkaa eri suuntiin." Iades sanoi hitaanpuoleisesti, kuin leikitellen jokaisella sanalla, antaen niiden putoilla suupielestä. "Tai voimme olla hyödyksi toisillemme."

Iadeksen miltei mustat iirikset seurasivat Neriumin ilmeitä, vaikkei noista koskaan voinut mennäkään takuuseen. Nainen jätti ehdotuksen roikkumaan ilmaan, samalla kun vastapuolen hukka alkoi rentouttaa lihaksiaan, Iades pysyen pakovalmiina - hän ei aikonut jäädä Feran mukiloitavaksi toisen paskan peittämien kynsien uhriksi.

"Miten se sanonta menikään? Kaikkea pitää kokeilla kerran? No, kerta se olisi ensimmäinenkin." Iadeksen sanat olivat yhä leikitteleviä, kun nainen yritti miettiä, miten pelaisi korttinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Se tosin oli vaikeaa arvaamattoman ja semi-psykoottiseksikin ryhtyvän Fera Leton kanssa. Asiaa ei helpottanut se, että nainen kehotti Iadesta kävelemään esillä.
Iades siristi silmiään naiselle - Hekatessa oli oppinut, että selkää ei saanut kääntää, ikinä. Ei edes parhaalle ystävälleen. Iades vaihtoi painoa jalalta toiselle ja mietti, lopulta jääden paikalleen, kädet taas palaten alavatsan kohdille toisistaan kiinni pidellen, sormenpäät hipoen arpista ihoa.
"Ajattelin, että joku suunnitelma sinulla oli oltava." Iades aloitti, kun Fera tivasi syytä, miksi Iades oli jäljittänyt vanhan Hekatelaisen käsiinsä. "Ja jos lähtisin kaikessa siinä hälyssä, kukaan tuskin kyselisi perään. Oli vain helpompaa lähteä seuraamaan jälkeä kuin lähteä täysin vieraaseen suuntaan."

Iades oli lähtenyt vain päiviä Feran poistumisen jälkeen; hän oli saanut vihiä, että nainen ei ollut kuollut. Se oli pakotie, jota Iades ei ollut halunnut tiedostaa etsivänsä. Kultissa elämä ei ollut helppoa - varsinkaan naisena. Pienempi, kuin miehet ja ajateltu suoraan heikommaksi, Iades ei ollut selvinnyt elämästä helpolla. Kun taas yksi ilta oli päättynyt yhä väkivaltaisemmissa merkeissä, Iadeksen repiessä miltei kappaleiksi toinen Hekatelainen puolustautuessaan, oli jokin ikään kuin naksahtanut päässä; Iadeksen kulkiessa Brăilan katuja, katsellessa jästien kerrostaloja jotka nousivat rapistuvina pään yläpuolelle, oli nainen tehnyt päätöksensä. Hän katoaisi - hänet vain oletettaisiin kuolleeksi. Mies, jonka hän oli päältään työntänyt, ottaisi veriteon todennäköisesti ylpeydellä omiin nimiinsä; näytti nartulle paikkansa.
Se oli liian helppoa - Iades oli vain kääntynyt kotonaan ja napannut mukaansa muutaman lasipullon ja sudenmyrkkyjuoman aineksia sekä hopeapulveria; niin pieniä määriä, että jos joku tulisi tutkimaan naisen kotia, ei kukaan huomaisi ainesten vähentyneen.
Saatuaan vainun Ferasta - tai tuon jättämistä ruumiskasoista - oli suunta ollut selkeä; määränpää ei ehkä niinkään, mutta suunta kyllä.

kirjoittaja **Vanillatar** 16.07.21 15:57

Nerium ei tuntunut huvittuvan vastapuolen sanaleikeistä. Kellertävät silmät vain pyörähtivät kuopissaan. Kaksi Hekatea, kaksi naispuolista Hekatea olivat toisilleen tuttuja jo nuoruusvuosista lähtien. Nerium tiesi koulineensa Iadesia läpi tuon elämän aina paremmaksi. Lopputulos oli tietenkin onnistunut, olihan nuorempi vielä elossa ja jaloillaan. Mutta tavat joilla se oli tapahtunut olivat moraalittomia, julmia ja sadistisia. Ketään säälimättä Nerium oli aina toiminut. Karsi heikot, vahvista vahvoja. Toista kunnes vain parhaimmat ovat jäljellä. Se erotti jyvät akanoista nopeasti ja tehokkaasti. Sääli ja empatia johtivat vain ennenaikaiseen kuolemaan. Joko ulkoisista uhkista, tai Hekaten sisältä.. Vanhempi heistä oli hyvin tietoinen raa'asta tavasta käsitellä naisia kulttimaisen lauman sisällä. Ei olisi kellekkään Hekatelle uutta, jos joku naispuolinen olisi vienyt oman henkensä itseään vahvempien käsittelyn jälkeen. Veriset sormet eivät riittäneet laskemaan kertoja, kun joku vanhalta viinalta ja vatsahapoilta haiseva itseään täynnä oleva kävelevä elin yritti väkipakolla maata. Lopputulos päätyi yleensä samaan. Neriumin käsi kyseisen henkilön kurkussa tunkemassa irtileikattua ruumiinosaa alas.
'Ruoja, se tahtoo tietää mitä suunnittelet.'

"Ajattelet liikaa, Iades" Nerium lausui vastapuolen nimen hitaasti, maistellen ja korostellen sen sävyjä, kuin etsien siitä terää joka viiltäisi kieltä. Kellertävä katse tuijotti intensiivisellä ahneudella minkäänlaista elettä jonka voisi tulkita väärin. 'Kyllä se liikahtaa, tapa se ennen sitä!'
"Oletko pelkuri, vai juoksetko muuten vain häntä koipien välissä vahvempiesi perässä?" Nerium sanahti testatakseen lähtisikö Iades veriseen leikkiin pelkällä provosoinnilla. Lopputulos päätyisi luultavasti yhteen tai kahteen ruumiseen. Jos tuo olisi täällä Hekaten Isän käskystä, Naishukka ei antaisi minkäänlaista siimaa. Hän lähettäisi verisen, mädäntymään alkaneen paluupostin takaisin Brăilaan jos jäisi henkiin. Joka olisi osaltaan virhe. Olisi huomattavasti viisaampaa pysyä kuolleena kuin maalata punainen targetti omaan selkään.

Nerium kohotti hanskaansa, mikäli Iades tekisi minkäänlaista liikettä häntä kohti. Sen ensimmäinen lyönti olisi osoitettu suoraan kasvoihin. 'Luotetaan siihen.'
'Lyödään sen kasvot sisään. Tapetaan se.'
Mikäli Iades ei kuitenkaan liikahtaisi, jäisi Nerium paikoilleen. Ajatustyö oli hankalaa, vaivalloista ja aiheutti enemmän turhautumista kuin lopputuloksia. Neljä ääntä kuorossa oli vaikea tehdä päätöksiä joilla ei olisi painavia vaikutuksia tulevaisuudessa. Miete Neriumia rauhallisemmasta ja tasapainoisesta Hekatesta repi ääniä eri suuntiin. Yksin hän ei koskaan olisi. Mutta yksinäinen ihmissusi oli helppo saalis, nopeasti lopetettavissa. Lauma toi turvaa, jopa Neriumin kaltaiselle hirviölle.

kirjoittaja **Weka-kitty** 02.08.21 11:10

Iadeksen meikittömät, pehmeästi kaartuvat huulet nousivat vaimeaan hymyyn, huvittuneena. "Jonkun on ajateltava."
Nainen kokeili kepillä jäätä - valmiina siihen, että menettäisi kuitenkin henkensä. Hän oli stareginen, ajattelevainen, kun Nerium jyräsi kaiken tieltään raa'alla voimalla. Nainen pysyi liikkumatta, antamatta Neriumille ylimääräistä syytä raadella nuorempaansa, sitten toisen provosoivien sanojen nostaessa niskakarvat pystyyn nainen puri kivuliaasti kieltään, pysäyttäen yhtä terävänoloisen vastauksen.
"Kuten sanoin, en näkisi sinua erakkona - enkä itseänikään." Iades sanahti lyhyesti, vetäen tyynnyttävästi henkeä, jatkaen. "Mielummin seurasin sinua kuin jäin Romaniaan, kun kerran mahdollisuus aukesi."

Iadeksen sydän hakkasi rinnassa, veri kohisten korvissa kun tuo katseli tappajaa aivan liian lähellä. Vaistot käskivät jo joko alkaa rähisemään tai yrittää paeta; pakeneminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen, ei taas. Iades oli koulittu samalla kylmyydellä ja kuolemanpelolla kuin muutkin Hekaten ihmissusilapset, ja jos loppu koittaisi Iso-Britannian metsässä, se olisi parempi kuin kuolema jonkun nuoremman ja vahvemman ottaessa erävoitto tappelussa ja hakiessa dominanssia tappamalla jo neljä vuosikymmentä pintansa pitäneestä ihmissusinaisesta.

kirjoittaja **Vanillatar** 16.08.21 9:37

Neriumin katse tylsistyi hetkellisesti, vaikka ruumis pysyi jännitystilassa.
'Lauma on suoja'
'Ruoja leikitkö hengelläsi?'
'Se tahtoo luottaa'
Keskustelu pään sisällä muistutti pienimmän äänen yritystä huutaa vahvempien äänien yli. Neriumille se oli tuskallinen prosessi joka tylsytti vuosi vuoden jälkeen todellisuudentajun kulmia, niitä oli jo nyt vaikea erottaa. Katse palasi tähän todellisuuteen vain muutaman nopean räpyttelyn jälkeen. Naisen ilme muuttui tuon tarkastellessa Iadesta. Loppupeleissä, mitä sitten jos Iades olikin kulkenut perässä kuin lojaali rakki isäntänsä jaloissa vain tappaakseen Neriumin itse. Mitä sitten? Se olisi ainakin tapa lähteä. Ei varmasti kestäisi kauaa kun joku muukin olisi Neriumin jalanjäljissä. Hukkanaisen koko elämä oli karkuun juoksemista, mitä jos ei tarvitsisi juosta nyt karkuun? Typerä ideahan se olisi, leikki noin omalla hengellään mutta Neriumin todellisuudentaju ei vastannut täysijärkisen noidan järjenjuoksua. Naisen pään sisällä puhui muitakin kuin hän itse. Jo se riitti erottamaan hänet täysijärkisestä, se riitti erottamaan hänet jopa toisista Hekateista. Kuolema olisi tässä vaiheessa pikemminkin armahdus kuin tuomio.

Toiselle puolelle kasvoja nouseva virnistys kohosi hitaasti veren tahrimille kasvoille. Hanska naisen kädessä piti ikävää, valittavaa metallista ääntään kun käsivarsi laskeutui naisen ruumiin suoristautuessa. Nerium ei ollut pitkä ja vaikuttava noita. Hän oli normaalimittainen ja vankka. Kruununa pään päällä oli paksu ja sotkuinen vaalea hiuspehko. Nainen kohotti leukaansa ja laski virnistyksen suupielistään ennenkuin puhui.
"Miten vain. En usko sanaakaan suustasi ja jos aiot murhata minut nukkuessani niin valitsit väärän suden."
Se oli väen väkisin väännetty vitsi. Nerium nukkui koiranunta, ja valvoi useammat yöt. Kuka tästä tilanteesta osasi laittaa peruutuksen päälle? Ei varmasti Hekate jonka sosiaaliset taidot olivat eläimellisen huonot. Nerium silti yritti. Kuolemanpelon hän oli kohdannut jo liian monta kertaa, se ei ollut enää säväyttävä ajatus. Pikemminkin, jos oli hänen aikansa kuihtua niin antaa palaa vain. Antaa palaa, paska maailma.
'Turva, se tuo turvaa!'

Adrenaliini valui jalkoja pitkin ja läpi kengänpohjista mutaiseen metsämaahan sen vapauttaessa väsyneet jäsenet jännitystilasta.
'Koira ruojan tunnistaa'

kirjoittaja **Vanillatar** 11.01.22 13:56

kirjoittaja Sponsored content

Străini // !GORE-VAROITUS!

Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!

Vs: Străini // !GORE-VAROITUS!