Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

kirjoittaja **Eyon** 02.11.23 16:16

KYMMENEN TAPAA PILATA YSTÄVYYSSUHDE

Kirjoittanut: Anette
Toteutuksessa mukana: Noro
Paritus: Brent/Kaitlyn
Trigger warning: Tarina tulee sisältämään rumaa kielenkäyttöä sekä seksuaalisävytteistä, K-18 materiaalia. Lukeminen omalla vastuulla.
Tyylilaji(t): Huumori, romantiikka, fantasia ja seikkailu.

Info: Kymmenen vuoden ajan Kaitlyn Dawlish eli yksin omassa avioliitossaan, kun Axel Bond istui Azkabanin velhovankilassa suorittamassa saamaansa tuomiota taposta. Vaikka liitosta syntyi kaksi aivan äärimmäisen ihanaa lasta, ei Kaitlynilla ollut enää paikkaa jonne jäädä Axelin vapauduttua. Liitto oli ohitse ja jatkossa tiet veisivät eri suuntiin. Entä mitä tapahtuu, kun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kohtalo päättää saattaa kaksi toisilleen jo entuudestaan tuttua ihmistä taas yhteen? Brent Perkins ei ole ollut paras mahdollinen "bestiskandinaatti" juoksenneltuaan vuosikausien ajan Darius Ginerin perässä pitkin Iso-Britanniaa, mutta päästyään irti ikuisuuksia kestäneestä oravanpyörästä hänellä on vihdoin ja viimein mahdollisuus saada hukkaamansa vuodet takaisin. Tämä on tarina kahdesta rohkelikkolaisesta ja heidän historiastaan, jolle on vihdoin aika kirjoittaa ansaittu loppu.

kirjoittaja **Eyon** 02.11.23 18:46

ENSIMMÄINEN LUKU
Syy numero 1: Hylkää ystäväsi kymmeneksi vuodeksi
osa 1/2

Kun Kaitlyn Dawlish oli lapsi hän tapasi leikkiä kotileikkejä yhdessä parhaan jästiystävänsä Maggien kanssa. Leikeissä hän meni onnellisesti naimisiin, sai muutaman ihanan lapsen ja varttui vanhaksi tyytyväisenä. Teini-iässä haaveet kuitenkin muuttuivat, kun velhomaailman suosituin urheilulaji – huispaus, vei hänet mennessään tielle, josta ei olisi paluuta takaisin. Pian hän huomasi pelaavansa jo liigassa Montrose Magpiesin rivistössä ammatikseen, vaikka opinnot Tylypahkassa olivat vielä hieman keskeneräiset.

Niin. Kaitlyn oli saavuttanut oikeastaan kaiken mistä hän lapsena ja teini-ikäisenä haaveili. Hänellä oli kaunis koti, aviomies, kaksi ihanaa lasta sekä menestyksekäs ura takana ammattihuispaajana. Hän piti sitkeästi hallussaan paikkaa varsinkin teini-ikäisten nuorten keskuudessa yhtenä arvostetuimmista urheilijoista, joka oli luonut uransa alusta alkaen oma-aloitteisesti rankalla treenaamisella sekä periksiantamattomalla asenteellaan. Kaitlynilla oli vielä muutama aktiivinen pelivuosi jäljellä ammattilaisen uraansa, jonka jälkeen pitäisi pysähtyä miettimään mitä hän haluaisi tehdä seuraavaksi.

"Äiti Bryant kiusaa taas!" kajahti yllättäen ruskeahiuksisen naisen selän takaa arviolta noin kymmenvuotiaan pikkutytön ääni. "Hän piilotti puhpallurani jonnekin ja uhkaa tappaa sen!"
"Isänsä poika", Kaitlyn ajatteli hetken eikä vaikuttanut ollenkaan yllättyneeltä Adriannan kommentista.
"Bryant, anna se puhpallura takaisin siskollesi!" Kaitlyn ärjäisi kuuluvasti työpöytänsä takaa kohti olohuoneeseen johtavaa ovea, jolloin ruskeahiuksinen poika ilmestyi ovensuuhun.
"Kuulitko senkin homehtunut alruunan juuri?" Adrianna tivasi veljeltään. "Anna palleroni heti takaisin!"
"Adrianna, älä nimittele veljeäsi" Kaitlyn kiirehti sanomaan, mutta oli jo liian myöhäistä. Bryant suorastaan paiskasi Adriannan puhpalluran makuuhuoneen lattialle ja jatkoi matkaansa ovet paukkuen omaan huoneeseensa. "Pyydätte anteeksi toisiltanne, onko selvä?"
"Bryant aloitti!" Adrianna huusi äidilleen, joka katsoi tytärtään nyt hetken pää kallellaan kunnes jatkoi. "Aivan sama kuka sen aloitti, mutta ole sinä kaukaa fiksu ja lopeta se."

Kuului epämääräistä murinaa Adriannan kurkun perältä, kun tämä kumartui poimimaan puhpalluransa lattialta ja paineli takaisin omaan huoneeseensa mököttämään. Ai että lasten kanssa oli ihanaa asua kolmestaan. Onneksi tänään oli taas se päivä, kun kaksoset lähtisivät viettämään ansaittua laatuaikaa isänsä luokse. Kaitlyn huokaisi raskaasti ja käänsi katseensa takaisin kirjansa pariin jota oli ollut lukemassa. Hetken avoimeksi jäänyttä aukeamaa silmäiltyään hän uppoutui kuitenkin omiin ajatuksiinsa.

“Täten tuomitsen Axel Bryant Bondin kymmeneksi vuodeksi Azkabanin velhovankilaan”, oli lause jonka kuultuaan Kaitlyn tiesi elämänsä muuttuvan pysyvästi. Oikeudessa hän oli ummistanut silmänsä ennen tuomion lausumista ja toivonut, että se kaikki olisi ollut vain pahaa unta josta hän pian heräisi. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan painajainen oli tullut jäädäkseen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Nyt tuosta lauseesta oli aikaa jo rapiat päälle kymmenen vuotta. Axel oli vapautunut Azkabanista ja palannut takaisin velhoyhteisöön, mutta hyvin muuttuneena miehenä. Hän välitti lapsistaan suuresti ja jakoi heille kaiken pyteettömän rakkautensa, mutta suhde Kaitlyniin ei enää ollut ennallaan. Kymmenen vuoden ajan Kaitlyn oli huolehtinut siitä, että lapsilla olisi kaikki hyvin. Hän pärjäsi itse kyllä, vaikka laski ensimmäisen kolmen vuoden ajan päiviä Axelin vapautumiseen. Lopulta laskeminen unohtui ja tilalle muodostuivat rutiinit. Niitä hän oli orjallisesti noudattanut kymmenen vuoden ajan aina vapautumiseen asti, ja kun se päivä viimein koitti, Kaitlyn huomasi ettei hän ollut enää surullinen menetetyistä vuosista. Hän oli helpottunut, että se kaikki oli vihdoin ohitse.

Kymmenen vuoden ajan syntymäpäivät, joulut sekä muut juhlapyhät juhlittiin aina Kaitlynin sekä lasten kesken. Välillä vierailtiin mummolassa Godricin notkossa tai muualla sukulaisten luona. Kymmenen vuoden aikana kuitenkin muistettiin myös aina Axelia Azkabanissa, eikä Kaitlyn ikinä unohtanut kertoa kaksosille isän rakastavan heitä. Vaikka yhteyttä Axeliin ei ollut, pyrki Kaitlyn ylläpitämään sitä lapsilleen vaikka tiesi, ettei tulisi enää ikinä kokemaan itse samanlaista yhteyttä mieheen, johon teini-ikäisenä rakastui ja jonka kanssa hän Tylypahkasta valmistuttuaan meni naimisiin. Niinpä avioero oli ainoa oikea ratkaisu. Kaitlyn oli kerännyt itselleen hyvän omaisuuden onnistuneella peliurallaan. Lähtiessään liitosta hänellä ei ollut mitään vaatimuksia Axelille, vaan Kaitlyn ilmoitti mikäli Axel haluaisi rahaa johonkin käyttää, niin käyttää ne sitten lapsiinsa. Lisäksi hän toivoi miehen olevan aktiivisesti tekemisissä kaksosien kanssa, joka olikin tähän asti sujunut äärimmäisen hyvin. Alkuun lapset viettivät viikonloppuja Axelin luona hänen vapautumisensa jälkeen, mutta hetki sitten oltiin siirrytty jo viikko – viikko järjestelyyn.

Yhtäkkiä jotain piippasi työpöydällä. Se oli puhelin, jonka Kaitlyn oli hankkinut ainoastaan vain siksi, että hän pystyi pitämään yhteyttä parhaan jästiystävänsä Maggien kanssa.
"Muista sokkotreffit huomenna illalla!" kuului viesti, joka pomppasi heti kännykän etusivulle uusiin ilmoituksiin.
"Ei vittu, unohdin ihan täysin" Kaitlyn sadatteli ääneen, mutta napautti kuitenkin viestin auki siihen vastatakseen vain silmiään pyörittelevällä emojilla ja "joo joo"-sanoilla.

Jep. Kaitlyn Dawlish oli löytänyt virallisen avioeronsa jälkeen tiensä treffailun ihmeelliseen maailmaan. Valitettavasti kaikki tähän asti tavatut miehet (ja yksi mieheksi tekeytynyt nainen) olivat osoittautuneet.. no, jos ei huonoiksi, niin sysihuonoiksi vaihtoehdoiksi. Mistä hän oikein onnistui löytämään kaikki siat? Edes yksi onnistunut yhden yön juttu olisi parantanut Kaitlynin fiilistä jo suunnattomasti, mutta siinä vaiheessa kun seuralainen paljastuu haikailevansa joko ex-kumppaninsa perään tai kärsivänsä huonosta hygieniasta, on fiilis taatusti pilattu.

"Äiti isä vie meidät huomenna mummolaan", Adrianna saapui yllättäen ilmoittamaan Kaitlynin makuuhuoneen ovelle.
"Kertokaa mummolle terveisiä", Kaitlyn vastasi pienesti hymyillen.
"Kai sä tiesit, että mummo haukkuu sua?" Adrianna tiedusteli. "Hän kutsui sua viimeksi rupsahtaneeksi luuskaksi!"
"Ai miten ihanaa", Kaitlyn vastasi osittain sarkastiseen sävyyn. Tosin hänen oli pakko myöntää, että Jasminen kommentissa oli jotain perää. Kaitlynin seksi-elämä oli yhtä kuollut kuin hänen edesmennyt tätinsä Eyon Strife. "Kerro silti terveisiä."
"Joo mä kerron! Tuleeko isä pian?" Adrianna jatkoi tiedusteluaan.
"Joo tulee, ihan pian. Pakkaa reppusi loppuun. Ja et käytä loitsuja sitten, vaan pakkaat sen itse", Kaitlyn vastasi hymyillen, mutta Adrianna ei hymyillyt takaisin.

Brent Perkins oli nähnyt maailmaa ja sen mukana tuomaa ahdistusta ehkä enemmän kuin kukaan muu koskaan. Hän oli teini-ikäisenä lähtenyt Dariuksen matkaan ja polttanut siltoja takanaan ehkä enemmän kuin kukaan muu ikinä Dariuksen niin käskiessä. Jättäen – ja pahimmassa tapauksessa tuhoten suhteitaan ystäviinsä ja lähimmäisiinsä yksi toisensa jälkeen. Brentin yhden käden sormet eivät enää riittäneet laskemaan niitä kaikkia mukaan jotka hän oli jättänyt taakseen ja unohtanut, tai jotka olivat unohtaneet hänet.

Asioidessaan sinä syyskuisena iltana paikallisessa jästien ruokamarketissa uuden asuintalonsa alakerrassa Brent lueskeli mitä kaikkia lisä-aineita yksi valmisruokapaketti oikein sisälsi. Siitä huolimatta nopeasti lämmitettävä ateria löysi tiensä miehen ostoskoriin, hänen suunnatessa seuraavaksi hygieniahyllyn luokse. “Uusi hammastahna, sen tarvitsen. Ja jotain nopeaa syötävää” oli ollut Brentin ajatus kauppaan lähtiessä.

Vuosi sitten hän oli päässyt lopulta irti Dariuksen otteesta miehen vain kirjaimellisesti hylättyä hänet oman onnensa nojaan. Tyypillistä Dariusta: niin kauan kun oma napa ja ruumis ylipäätään olisi turvassa, niin millään muulla ei olisi väliä. Jokainen joka tunsi Dariuksen edes osittain tiesi, että miehen seurassa mikään ei tulisi olemaan pysyvää. Hänelle kaikki olivat vain leikkikaluja tai nukkeja joita pystyi pompottelemaan ja kontrolloimaan oman aikansa, kunnes tulisi aika vaihtaa uuteen – hauskempaan tai parempaan leluun. Sellaisena Brent piti itseään. Häpäistynä ja epäonnistuneena luomuksena, joka oli sokeasti sillat poltettuaan lähtenyt rakastamansa miehen perään.

Mutta nyt Brent totutteli elämään omillaan ja omaa, itsevaltaista elämäänsä. Hän oli vuokrannut Lontoosta velhoyhteisön suosimalta alueelta itselleen mukavan pienen yksiön jossa pääsisi kasaamaan elämäänsä uudelleen uomiinsa. Haaveissa siinsi myös varovainen ura ehkä ministeriössä aurorina, mutta siihen mies ei ollut vielä uskaltautunut lähteä. Eihän hän mitään pahaa ollut tehnyt, tai no oli – mutta ei sentään tappanut ketään. Suurimmaksi osaksi hänen koko menneisyytensä pohjautui siihen, että Brent oli piilotellut kaikkia Dariuksen tekemiä kauheuksia ja suojellut tätä valehtelemalla. Mutta koskaan Brent itse ei ollut kohottanut taikasauvaansa toista ihmistä kohti ja lausunut ääneen tappokirousta toisin kuin Darius. Sinänsä hän näki siis tulevaisuutensa ihan hyvässä valossa, mutta tekemistä kuitenkin riittäisi vielä.

Päästessään kassalle Brent oli ihan täysin unohtanut, että asioi jästikaupassa. Hän oli aikeissa alkaa lappaamaan kaljuunoita ja sirppejä sekaisin elämäänsä kyllästyneen näköisen kassaneidin tiskille, kunnes tajusi vilkaista korttimaksupäätettä kolikkotelineen vieressä.

"Tulisko sulle muuta?" nainen tiskin toisella puolella kysyi narisevalla äänellä samalla, kun maiskutteli purkkaa suussaan.
"Ei kiitos", Brent vastasi kohteliaasti. "Tai no muovipussin voisin ottaa."
"Niitä löytyy siitä kassapöydän edestä", asiakaspalvelija vastasi raskaasti huokaisten. Brent väläytti pienen hymyn naiselle ja kumartui ottamaan pussin käteensä, joka kasvatti laskua hieman lisää. "Kortilla vai käteisellä?"
"Kortilla, kiitos" Brent vastasi ja kaivoi hätäisesti taskustaan esiin jästien pankkikortin. Olikohan siellä rahaa? Ilmeisesti oli, koska maksutapahtuma meni kassasta läpi. Kiireen vilkkaa Brent alkoi pakata pieniä ostoksiaan muovipussiin vain voidakseen suunnata takaisin kotiinsa kaaoksen keskelle.

Brentin asunto sijaitsi tosiaan suoraan pienen jästimarketin yläpuolella. Astuessaan ulos marketin ovesta pimenevään syysiltaan ja otettuaan muutaman miehekkään harppauksen kohti kerrostaloon johtavaa ulko-ovea, pisti Brent merkille kolme hahmoa kyyristyneinä katukivetyksen reunalle toisiaan halaamaan. Häntä selin kyyryssä ollut nainen oli varmasit kahden nuorikon äiti. Toinen lapsista näytti siltä, että voisi tappaa äitinsä minä hetkenä hyvänsä ainakin katseensa perusteella ja toinen puolestaan siltä, että voisi repiä veljeltään pään irti minä hetkenä hyvänsä.

"No niin muistakaa, että äiti rakastaa teitä ja olkaa kiltisti. Ette rasita isäänne sitten liikaa, onko selvä?" kysyi lempeä naisääni samalla, kun hänen oikea kätensä silitteli edessä patsastelevan pojan selkämystä. "Ja ette tuhoa tällä kertaa mitään!"
"Joo joo", poika vastasi mutisten ja laski katseensa hetkeksi alas.
"Mekin rakastetaan sua, äiti!" tyttö puolestaan hihkaisi ja kietoi kätensä naisen kaulan ympärille. "Eiks niin, Bryant?"
"Joo", poika mumisi ja kumartui lopulta itsekin halaamaan äitiään. Nainen suukotti kumpaakin lastaan poskelle hellästi ja tarkisti vielä, että kaikki tarvittava oli mukana. Lasten takana seisoi tummiin pukeutunut mies, joka näytti siltä että voisi toimittaa henkivartijan virkaa ammatikseen.
"Viikon päästä nähdään, rakkaani" nainen supatti vielä perään, nousten sitten itse seisomaan koko pituudeltaan. "Äiti menee nyt kauppaan hakemaan itselleen illallista, pitäkää kivaa!"
"Pidetään!" tyttö hihkui perään, tarttuen veljeään kiinni tämän kädestä. Hetken päästä he katosivat pukumiehen mukaan.

Brent hymähti itsekseen ajatellen, että olipa siinä omistautunut äiti lapsilleen. Hän kaiveli avaimet esiin taskustaan katsahtaen vielä taakseen vain todetakseen, että nainen lapsineen tosiaan oli kadonnut pois paikalta. Postin hän voisi vielä katsoa ennen asuntoonsa siirtymistä. Kerrostalossa oli onneksi kätevä postijärjestelmä jonka avulla pöllöt pystyivät tiputtamaan kirjeensä ilmastointiluukun viereisestä pienestä luukusta sisälle, niiden lentäessä omistajiensa lokerikkoihin automaattisesti. Brent suuntasi oman lokeronsa luokse jonka numeron muisti olevan 12, mutta sukunimeä siihen ei vielä oltu saatu aikaiseksi taloyhtiön toimesta hänen vasta muutettua. Siitä huolimatta postia oli kertynyt. Ensimmäiset kaksi kirjettä näyttivät tavalliselta roskapostilta, mutta niiden alta paljastui lopulta valkoinen kirjekuori Pyhän Mungon sinetillä, joka sai Brentin vaikeaksi. Mies sulloi loput postinsa ostoskassiinsa ja asteli istumaan kiviselle porrastasanteelle voidakseen lukea ja läpikäydä saamansa kirjeen sisällön.

Brentin sydän alkoi takoa kiivaasti sitä mukaan, kun hän luki kirjeen sanoja. Hän kävi kaiken läpi vielä varmuuden vuoksi toisen kerran, ei – vielä kolmannenkin. Mitä helvettiä hän oikein luki? Brent laski hitaasti mielessään kolmeen, jonka aikana hän ryttäsi kirjeen kerran myttyyn, avasi sen ja luki jälleen neljännen kerran. "Täten ilmoitamme teille, että äitinne.."

"VITTU!" Brent huusi keskellä hiljaista rappukäytävää ja paiskasi kirjeen päin kiviseinää. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja veti syvään henkeä ennen, kuin edes raaski kohottaa katsettaan kohti maahan paiskattua paperimyttyä. Ovi ulkona kuitenkin kolahti auki, joka sai Brentin kiirehtimään poimimaan kirjeensä ylös lattialta ja sullomaan sen takkinsa taskuun. Hän keräsi itseään muutaman sekunnin henkisesti kunnes nousi seisomaan ja noukki ylös myös ostoskassinsa, jonka sisältö ei päätä huimannut. Naisen ääni kaikui pitkin muutoin niin hiljaista rappua, mutta aivan kuin hän olisi keskustellut jonkun kanssa.

"Sanoin sinulle Mag, etten halua lähteä typerille sokkotreffeillesi" nainen puheli, hän raahasi selvästi jotain käsissään mukanaan, koska muovikassien kahiseva ääni kaikui pitkin käytävää. Brent oli jo aikeissa lähteä, mutta äänen lähestyessä häntä entisestään se alkoi kuulostaa hyvinkin tutulta. "Minua ei kiinnosta, Mag! Hankit minulle aina idiootteja seuralaisia. Lapset lähtivät isälleen ja saisin vihdoinkin olla kotona ihan rauhassa, joten onko pakko?" naisen ääni jatkoi. Hän pysähtyi postilaatikkojen eteen ja laski ostoskassinsa alas, puhuen selvästi nyt puhelimeen samalla kun kaiveli avaimia esiin taskustaan tarkistaakseen postin. Brent jähmettyi paikoilleen käytävän toiseen päähän, miksi nainen näytti etäisesti niin tutulta?
"Sadannennen kerran, Mag, minua ei kiinnosta!" nainen sanahti nyt selvästi jo tiukempaan sävyyn puhelimeen. Sormet hakivat postilaatikkoa auki avaimen avulla, hänen noukkiessa henkilökohtaiset viestinsä sieltä ulos. Ne katosivat luukun sulkeutuessa ostoskassien sekaan. "Joo joo, ajan nyt tunneliin, yhteys katoaa – moi pitää mennä!" hän jatkoi ja laski puhelimen alas korvaltaan, selvästi sulkien puhelun. Nainen huokaisi raskaasti ja kääntyi noukkimaan ostoksensa, kunnes katse eksyi käytävän päässä seisovan miehen puoleen. Kuparinruskeat silmät laajenivat hetkellisesti, ostoskassien tipahtaessa alas otteesta lattialle.

“Brent..? Brent Perkins?” Kaitlyn sai sanotuksi varovaisesti. Miehen sydän jätti yhden tai vähintään kaksi lyöntiä välistä. Hän vain tuijotti naista edessään, joka piteli omia kauppakassejaan sormiensa lomassa. Tai oli siis ainakin pidellyt, mutta nyt ne makasivat hänen jaloissaan lattialla leväällään.
“Kait.. Kaitlyn?” mies sai lopulta sanotuksi. Se pieni muovinen pussi jonne Brent oli pakannut illallisensa ja hammastahnansa tipahti kerrostalon käytävän lattialle myös, kun ruskeaan villakangastakkiin sonnustautunut nainen syöksyi aulan lävitse halaamaan häntä. Mahonginruskeat hiukset sipaisivat heilahtaessaan miehen poskipäätä ja vaniljantuoksuinen parfryymi tunkeutui Brentin sieraimiin. Siitä oli kymmenen vuotta mutta halaus tuntui kuin eiliseltä päivältä. Se tuntui siltä, kuin viisitoistavuotias Brent olisi ottanut kopin parhaasta ystävästään. Ystävästään, johon hän ei enää ikinä uskonnut törmäävänsä.
“Brent Perkins minulla on ollut sinua aivan järjetön ikävä” kajahti pian vaimea, puoliksi itkulta ja puoliksi onnelta kuuluva lause ulos naisen suusta, joka yhä roikkui miehen kaulassa tiukassa halauksessa. Normaaleissa tilanteissa kuka tahansa olisi halunnut päästä irti mahdollisimman nopeasti, mutta Brent ei sitä halunnut.
“Niin minullakin sinua, Kaitlyn” Brent sai lopulta sanotuksi. Hän upotti kasvonsa naisen hiuksiin ja hengitti hetken pitkään tämän tuoksua, kietoen kätensä tiukemmin ystävänsä ympärille. Aivan kuin hän olisi tullut vihdoin ja viimein kotiin.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 05.11.23 19:35

ENSIMMÄINEN LUKU, OSA 2/2
Syy numero 1: Hylkää ystäväsi kymmeneksi vuodeksi

Se halaus tuntui kestävän ikuisuuden. Kaitlyn ei voinut uskoa silmiään, että Brent Perkins tosiaan seisoi hänen edessään postilokeroiden luona ja halasi häntä takaisin kaikkien niiden vuosien jälkeen. Mies tuoksui ulkoilmalta ja ehkä häivähdykseltä sadetta, sillä aiemmin päivällä oli satanut hetken aikaa vettä. Jotta tilanne saataisiin kuitenkin purkautumaan ja etenemään eteenpäin, tajusi Kaitlyn että hänen oli pakko irrottautua miehestä vain katsoakseen häntä punertavanruskeisiin silmiin. Miehen hiusten väri oli tummentunut hieman vuosien aikana eikä enää ollut yhtä niin punainen, kuin vielä teini-ikäisenä. Hänen vasenta poskiluutaan koristi nyt jo hälventynyt vaakasuora arpi, eikä mies ollut kasvattanut itselleen vuosien mittaan partaa eikä viiksiä. Kaitlyn sipaisi kurittoman hiussuortuvan korvansa taakse ennen kuin puhkesi puhumaan.

“Missä helvetissä sinä oikein olet ollut?” Kaitlyn sai lopulta kysytyksi. Brent nielaisi pienesti ja väläytti pahoittelevan hymyn kasvoilleen.
“Vähän siellä sun täällä, enimmäkseen siellä”, mies vastasi vaikeroiden. “Mutta öh, vau, Kaitlyn! Sinusta on vuosien aikana kehkeytynyt oikea kaunotar.”
“Uskallatkin sanoa minulle noin lymyiltyäsi ensin kymmenen vuotta ties missä luolassa”, Kaitlyn sähähti vastaukseksi, tuupaten kevyesti miestä tämän käsivarresta. Hänen äänestään ei kuitenkaan paistanut läpi viha.
“Anteeksi!” Brent kiirehti pahoittelemaan. “Asutko sinä täällä?”
“Asun kolmannessa kerroksessa”, Kaitlyn vastasi kulmiaan kurtistaen. “Mitä sinä täällä teet?”
“Asun neljännessä kerroksessa”, Brent vastasi. “Muutin kirjaimellisesti eilen.”
“Oho!” Kaitlyn henkäisi, tajuten sitten miehen tiputtaneen ostoksensa lattialle. Nainen kumartui poimimaan pudonneen muovikassin takaisin miehelle. "Kuinka sinä tänne oikein eksyit?"
"Päätin vihdoin asettua aloilleni ja kokeilla kääntää uuden luvun auki elämästäni", Brent vastasi. Se ei ollut valhe, mutta ei vielä puoletkaan koko totuudesta. "Entä sinä, mikä sinut on tänne ajanut?"
"Avioero", Kaitlyn vastasi. Hänkään ei valehdellut. Brent kurtisti hieman kulmiaan mietteliäänä kunnes tajusi laskea yhteen yksi plus yksi. Oliko Kaitlyn ollut hetki sitten se henkilö, joka oli ulkona hyvästellyt lapsensa viikoksi?
“En tiedä tuleeko tämä liian nopeasti, mutta maistuisiko sinulle tee?” Kaitlyn kysyi. "Voimme vaihtaa kuulumisia asunnollani mieluummin, kuin koko rapun kuullen", nainen ehdotti.
“Totta kai maistuu!” Brent sanahti. Hän halusi ehdottomasti päästä juttelemaan Kaitlynin kanssa enemmän, eikä homehtumaan pimeään yksiöönsä valmisruoka-ateriansa kanssa. “Jos vien nämä vain nopeasti kotiin ja tulen heti käymään?”
“Jätän sinulle oven auki”, Kaitlyn tokaisi. Hänen kasvoilleen levisi mitä ystävällisin hymy ja se jos mikä sai Brentin sydämen muljahtamaan rinnassa ympäri vain siksi, että häntä alkoi hävettämään oma käytöksensä. Mies oli ollut poissa ystävänsä elämästä yli kymmenen vuoden ajan pitämättä mitään yhteyttä. Hän ei ollut kirjoittanut kertaakaan tai edes yrittänyt etsiä Kaitlynia käsiinsä, mutta toisaalta Brentillä oli siihen hyvä syy. Hän ei halunnut sotkea naista mukaan hankalaan elämäntilanteeseensa silloin vuosia takaperin.

Kaitlyn kävi poimimassa ruokaostoksensa postilokeroiden edestä ja suuntasi tiensä rappusia pitkin kohti kolmatta kerrosta. Brent odotti hetken kunnes paineli naisen perässä kerrosta vielä ylemmäksi, nakaten muovipussin sisältöineen ulko-ovensa auki saatuaan vain lattialle, jonka jälkeen hän poistui ulos pimeästä asunnosta kerrosta alemmas. Ovi tosiaan oli jätetty auki ja sen takaa kajasti valoa. Eteinen ei ollut mikään tilaihme ja siellä sun täällä lojui lastenvaatteita sekä leluja odottamassa siivousta. Mies myös huomioi, että kenkätelineessä lojui ainoastaan naistenkenkiä sekä lastenkenkiä, joten talossa ei asunut ketään miespuolista henkilöä.

Brent katseli uteliaana ympärilleen astellessaan peremmälle asuntoon. Kaitlynin asunto oli valoisa ja avara, jossa kyllä riitti tilaa hänelle itselleen sekä kahdelle lapselle. Kirjahyllyt, lipastonpäälliset sekä pienet pöydät notkuivat valokuvia, joista lähestulkoon jokaisessa esiintyi joko jompi kumpi Kaitlynin lapsista tai sitten molemmat heistä, puhumattakaan itse Kaitlynin koko muusta perheestä. Löytyi kuvia isovanhemmista lastenlastensa seurassa, Kaitlynin sisaruksista yhteiskuvissa sekä tietenkin koko suvusta räpsäistyjä otoksia. Liikkuvia valokuvia katsellessaan Brent tajusi, ettei hänellä ollut itsellään oikeastaan mitään valokuvia muistona menneisyydestään. Ei sillä, että hän olisi edes halunnut menneisyyttään muistella, mutta olisihan edes yksi tai kaksi kuvaa omista vanhemmista ollut mukava pieni lisä muutoin niin ankean yksiön sisustukseen. Hetken aikaa olohuonetta kierrettyään Brentin katse eksyi valokuvakehykseen, joka oli asetettu kirjahyllyn keskelle vanhojen koulukirjojen, valvojaoppilaan merkin sekä taitellun tupahuivin viereen.

“En tiennyt että säästit tämän kuvan”, Brent sanahti samalla kun vaimea hymy kipusi miehen kasvoille. Hän huomasi tuijottavansa kuvaa itsestään ja teini-ikäisestä Kaitlynista. Liikkuvassa otoksessa molemmat hymyilivät kameralle koulupukuihin sonnustautuneena ja kummankin rintaa koristi tuore valvojaoppilaan merkki.
“Ai minkä?” Kaitlyn vastasi keittiöstä käsin, astellen hetken päästä olohuoneen puolelle. Brent nyökkäsi kohti valokuvakehystä kirjahyllyllä. “Ai tuon!”
“Onko tästä oikeasti viisitoista vuotta aikaa?” Brent kysyi hämmentyneenä, vilkaisten vielä nuorempaa itseään, joka hymyili valokuvakehysten välissä kolmekymppiselle Brentille lapsenomaisen suloista hymyään.
“On”, Kaitlyn vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. “Tai no, nyt kun katsoo tuota kuvaa niin ihan kuin vasta eilen oltaisiin valmistuttu Tylypahkasta. Mutta sitten jos taas miettii viimeistä kymmentä vuotta, niin aika on kulunut eteenpäin tuskastuttavan hitaasti”, Kaitlyn jatkoi. Hän kääntyi ympäri palatakseen keittiöön, Brentin vilkaistessa naisen loittonevaa selkämystä kysyvästi.
“Mitä meinaat?” hän kysyi, astellen Kaitlynin perässä keittiön puolelle. Teevesi kiehui jo ja pöydälle oli aseteltu kaunis teeastiasto valmiiksi vierasta varten.
“Se, Brent Perkins on sellainen tarina jonka voin kertoa sitten, kun saan lasillisen hyvää punaviiniä eteeni”, Kaitlyn vastasi salaperäisesti. Nainen kuitenkin hymyili pienesti, mutta Brent pisti merkille, että hymystä kajasti pienimuotoinen suru.
“Ehkä järjestän pienimuotoiset tupaantulijaiset kunhan saan asuntoni esittelykelpoiseen kuntoon, joten lupaan tarjota sinulle silloin vaikka koko pullollisen hyvää punaviiniä”, Brent vastasi. Hänen äänestään huokui huomattavasti rentoutuneempi vire nyt, kun mies oli päässyt jälleen kunnolla jutuiksi Kaitlynin kanssa.
“Eikö kutsuvieraan kuuluisi tuoda jotain lahjaksi tupaantulijaisiin?” Kaitlyn kysyi. Hän sammutti hellan ja nosti teepannun pois liedeltä ja asteli kaatamaan kuumaa vettä kahteen mukiin, tiedustellen Brentiltä vielä ohimennen käyttäisikö hän hunajaa, sokeria tai maitoa teensä kanssa.
“Hunaja riittää”, Brent vastasi ennen kuin jatkoi lausettaan samalla pöydän ääreen istuutuen. “Minulle riittää, että tulet vain paikalle. Yksin on hieman ankeaa juhlia tupareita.”
“Eikö tupareissa ole yleensä tapana vetää ihan hirveät perseet olalle?” Kaitlyn kysyi naurahtaen istuutuessaan pöydän ääreen itsekin.
“Jos haluat niin voimme tietenkin juoda aivan hirveät kaatokännit yhdessä ja syödä halpaa noutoruokaa”, Brent vastasi virnistäen. Kaitlyn hymähti miehen vastaukselle.
“Mitä kaikkea asunnostasi puuttuu vielä?” nainen tiedusteli. Brent veti syvää henkeä ja pyöritteli hetken päätään ennen vastaustaan.
“Sänky, keittiön pöytä ja tuoleja, jotkut verhotkin olisi ehkä ihan hyvä olla olemassa. Oikeastaan vähän kaikenlaista, en ole liiemmin ehtinyt vielä miettiä näitä juttuja”, Brent myönsi. Hän oli punkannut ensimmäisen yönsä kulahtaneella sohvalla, josta ensinnäkin pilkotti ränsistynyt jousi läpi pohjasta.
“Onpa hyvä sitten, että satuit saamaan juuri minut uudeksi naapuriksesi”, Kaitlyn tokaisi iloisesti. “Jos tarvitset apua kalustekaupoilla, niin lähden enemmän kuin vain mielelläni seuraksesi.”

Brent nosteli likoamaan laittamaansa teepussia lusikalla mukin reunoja pitkin ylös ja alas. Hän katseli edessään istuvaa naista, jonka mahonginruskeat hiukset eivät yltäneet enää keskiselälle, vaan ne olivat poikkaistu olkapäille asti yltävään pituuteen. Mies kallisti päätään. Hän oli yllättynyt siitä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Kaitlyn oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän ei tuntunut välittävän miehen menneisyydestä tai elämänvalinnoista, mutta toisaalta ei Brent ollut päässyt hänelle vielä kaikkea kertomaankaan. Enkä hänkin voisi avata Pandoran lippaansa viimeistään sen viinilasin ääressä, tosin miehen tapauksessa siihen vaadittaisiin koko pullo. Hän oli aina pitänyt Kaitlynia kilttinä ja ymmärtäväisenä ihmisenä, joka ei tuominnut muita vain kansien perusteella: piti tuntea koko tarina ennen, kuin Kaitlyn pystyisi tekemään ratkaisevat päätöksensä. Juuri nyt Brentistä tuntui kuitenkin siltä, että hänellä oli hyvä olla vanhan ystävänsä seurassa. Tälle hän haluaisi ehdottomasti antaa mahdollisuuden, jos se edesauttaisi menneisyyden unohtamisessa.

“Olet ainakin ilmeisen hyvä sisustamaan ja uskon, että kämppäni tarvitsee naisen hellää kosketusta”, mies vitsaili pienen hiljaisuuden jälkeen ja maistoi teetään.
“Jos sinä päästät minut vauhtiin niin en välttämättä osaa lopettaa ajoissa”, Kaitlyn naurahti vastaukseksi. “Kuule, haluatko lähteä heti huomenna kiertelemään Viistokujalle?”
“Miksipä ei”, Brent vastasi hymähtäen. “Ei minulla ole päivisin muutakaan tekemistä, joten jos sinulla vain on aikaa niin liityn seuraasi ilomielin.”
“Et ilmeisesti tee mitään päivätöitä?” Kaitlyn kysyi, maistaen itsekin omaa teetään.
“En, tarkastelen vielä hieman mahdollisuuksiani”, Brent myönsi. “Aurorin hommat kiinnostaisi, samoin unhoituttajan, mutta en pidä kiirettä vielä päätöksenteon kanssa. Eikö sinun veljesi ole muuten aurori?”
“Ah, Rene” Kaitlyn hymähti ja laski teemukin alas pöydälle. “Hän ei lähde sieltä kulumallakaan.”
“Muistan miten pelkäsin veljeäsi nuorena poikana”, Brent myönsi. Vaimea naurahdus karkasi hänen suustaan ilmoille, Kaitlynin yhtyessä siihen.
“Minusta tuntuu, että melkein kaikki ystäväni ovat pelänneet isoveljeäni jossakin vaiheessa elämäänsä”, Kaitlyn vastasi.
“Iso paha Rene Dawlish”, Brent sanahti. “No eikä mikään ihme, hän on varmasti aina ollut hyvin suojelevainen siskoaan kohtaan.”
“Niin on, hän on tullut isään” Kaitlyn myönsi pienen hymyn kera. “Eikä hän ole vieläkään rauhoittunut. En uskalla koskaan kertoa hänelle meneväni treffeille, koska saan osakseni aina kauhean saarnan.”
“Lupaat sitten kertoa minulle mikäli olet lähdössä treffeille”, Brent huomautti. “Jos se mies on täysi sika ja sinua ei näy takaisin kotiin, niin vaadin saada tietää olinpaikkasi.”
“Itse asiassa minulla olisi huomenna yhdet sokkotreffit, mutta mietin skippaavani ne”, Kaitlyn vastasi päätään raapien. Hänen kasvoillaan käväisi ahdistunut virnistys. “Tiedän miehestä vain sen, että hän työskentelee ministeriön leivissä kirjanpitohommissa, eikä se jotenkin ainoana ensitietona sytytä minua.”
“No, sitten lähdet “treffeille” kanssani Viistokujalle” Brent vastasi kuin asia olisi sillä selvä.
“Sovittu”, Kaitlyn vastasi hymyillen valetreffi-ehdotukseen. Mieluummin hän viettäisi päiväm tehden jotain kivaa ystävänsä kanssa, kuin lähtisi väkipakolla tuntemattoman miehen seuraan istumaan kahville.

He juttelivat vielä pitkän tovin ennen, kuin Brent poistui asunnosta hyvästellen Kaitlynin. Hän sai mukaansa naiselta kaksikon yhteiskuvan tuomaan edes jonkinlaista estetiikkaa muutoin tyhjään asuntoon, ja sohvalle rojahduttuaan pitkäksi venyneen teehetken jälkeen Brent huomasi tuijottavansa pimeässä asunnossa liikkuvaa valokuvaa intensiivisesti. Millä todennäköisyydellä hän törmäsi kaikkien näiden vuosien jälkeen juuri Kaitlyniin? Mies oli tosiaan ollut siinä uskossa, että hän asuisi edelleen jossain päin Englantia suuressa kartanossa ja jatkaisi idyllistä elämäänsä Axelin tuomiosta huolimatta. Niin, Brent oli muistaakseen lukenut siitä: jos hän ei väärin muistanut, niin mies istui kymmenen vuotta Azkabanissa erossa lapsistaan ja vaimostaan. Oliko sen koko ajan Kaitlyn vain odottanut miestä takaisin kotiin, vai oliko eropäätös syntynyt lopulta myöhemmin? Se ei kuitenkaan ollut Brentin asia, mutta hän uskoi saavansa kuulla koko tarinan vielä jossain vaiheessa. Brent mietti omaa historiaansa: vuosikausia hän oli juossut Dariuksen perässä ja tehnyt käsittämättömän kamalia asioita, jotka nykypäivänä puistattivat häntä. Mutta hän oli ollut rakastunut ja helposti vietävissä. Ehkä jossain sisällä sydämessään hän tiesi sen päivän vielä koittavan, kun Darius ei enää tarvitsisi häntä, mutta Brent ei ollut suostunut uskomaan siihen. Nyt hän kuitenkin uskoi ja oli kaiken kokemansa jälkeen jopa yllättävän kiitollinen siitä, että oli lopulta saanut vain mennä. Hän tiesi monia tapauksia joille ei ollut käynyt yhtä hyvin kuin hänelle itselleen, ja juuri ne teot joita Brent oli ollut todistamassa puistattivat häntä. Lopulta Brent muisti valmisateriansa joka pitäisi syödä. Hän kampesi itsensä ylös rikkinäiseltä sohvalta ja päätti, että huomenna hän korjaisi sen loitsuin. Nyt pitäisi ensin syödä.

Seuraavana päivänä Kaitlyn tosiaan raahasi Brentin Viistokujalle. Siitä alkoi miehen elämän mullistava tapahtumien sarja, jossa hän oli lähestulkoon päivittäin tekemisissä Kaitlynin kanssa. Poikkeuksena poissuljettiin ne päivät jolloin Kaitlynin lapset olivat kotona. Silloin hän antoi kaiken huomionsa Adriannalle ja Bryantille. Kaitlyn aloitti myös loppusyksystä uuden huispauskauden, jonka aikana hän saattoi olla muutamiakin päiviä poissa. Sateisina päivinä Brent huomasi kaipaavansa seuraa, vaikka olikin keksinyt itselleen tekemistä yksinäisiin päiviinsä. Asunto oli kaikin puolin saatu siistiin kuntoon ja hänen ei tarvinnut nukkua enää sohvalla, vaan sängyssä jonka valinnassa Kaitlyn oli auttanut. Se ei kuulemma saisi narista mikäli Brent joskus toisi yövieraita luokseen, ja se jos mikä oli oikeastaan ihan hyväksyttävä syy sängyn valitsemiselle.

Eräänä iltana aivan joulukuun alkumetreillä Brent oli palaamassa kotiin kävelyltä. Lunta satoi hiljalleen alas taivaalta ja päivät olivat lyhentyneet. Kaitlyn oli ollut kotona yksin koko aamupäivän ja ilmoittanut ohimennen Brentille lähtevänsä treffeille iltapäivällä. Lapset olivat isällään, joten Kaitlynilla oli ollut hyvä sauma yrittää jälleen virittäytyä treffitunnelmaan. Lähestyessään ulko-ovia kädet visusti villakangastakin taskuihin sullottuina huomasi Brent tutun hahmon seisovan itseään selin ovien edessä.

“Kiitos iltapäivästä, mutta minä jatkan tästä nyt yksin kotiini”, kuului tuttu ääni lopulta selkeästi, kun Brent pääsi lähemmäs. Mies seisahtui kuuntelemaan turvallisen välimatkan päähän.
“Enkö voisi tulla käymään sisällä? Iltahan on vielä nuori”, vastasi puolestaan tuntematon miesääni.
“Kuten sanoin, niin jatkan tästä matkaani nyt yksin”, naisääni vastasi. Se oli Kaitlyn, ja viimeisestä sanasta erottui selvästi käskyä tekevä painoarvo.
“Älä nyt ole tuollainen”, mies vastasi kevyen naurahduksen säestämänä. “Olen varma, että meillä voisi olla kivaa yhdessä!”
“Minun puolestani tämä keskustelu oli tässä. Hyvää illanjatkoa”, Kaitlyn vastasi ponnekkaasti ja oli aikeissa jo poistua sisälle asuntoon, kunnes mies nappasi häntä käsivarresta kiinni. “Mitä oikein teet?!”

Brent nytkähti siinä samassa eteenpäin ja huomasi kaivavansa taikasauvaansa esiin oikeasta taskustaan. Ennen kuin mies Kaitlynin edessä ehti edes vastata, oli entinen rohkelikon tuvan kasvatti pamauttanut hänet vasten tiiliseinää ja painoi taikasauvaansa miehen kylkeä vasten.

“Hän sanoi jatkavansa matkaansa yksin”, Brent ärähti kuuluvasti. Mies hänen edessään säikähti ja nosti käsiään hieman ylöspäin luovutuksen merkiksi, Brentin tuupatessa tämän matkoihinsa. “Äläkä näytä naamaasi täällä enää ikinä!”
“Brent, mitä teet?” Kaitlyn kysyi häkeltyneenä kun hänen epäonninen treffiseuralaisensa kompuroi matkoihinsa. “Osaan kyllä puolustaa itse itseäni!”
“Aivan varmasti osaat, mutta hänellä ei ollut oikeutta käydä sinuun käsiksi!” Brent huomasi huudahtavansa Kaitlynille. “Sori, en olisi saanut huutaa sinulle, mutta silti. Mikä tuo muuten on?” Brent jatkoi, kun hänen katseensa eksyi lopulta paperikassiin Kaitlynin kädessä. Nainen henkäisi raskaasti ennen vastaustaan.
“Sinun tuparilahjasi, toope” Kaitlyn tokaisi. “Unohditko jo omat juhlasi? Ne ovat tänään.”
“Ai helvetti niinpäs ovatkin!” Brent sanahti ja läimäisi itseään otsaan. Hän oli unohtanut täysin ajankulun ja Kaitlynin kommentin aiemmin aamulla nopeasti nähtäessä, että hän tulisi kyllä treffeiltä suoraan laittautuneena miehen tupaantulijaisiin.
“Joten tervetuloa naapurustoon!” Kaitlyn hihkaisi ja ojensi paperikassin miehelle. “Tässä kohtaa sanot varmaan, että: “Joo, kiitos Kaitlyn! Käväisen vain pikaisesti suihkussa niin nähdään sovittuun kellonaikaan puoli kahdeksalta illalla!” nainen imitoi parhaansa mukaan miestä edessään, avaten ulko-oven kaksikolle.
“Eheh”, Brentin suusta pääsi vaimea naurahdus. “Nähdään puoli kahdeksalta!”

Silmiään huomaamattomasti pyöräyttäen Kaitlyn paineli edeltä sisälle rappukäytävään, Brentin kerätessä itseään paperikassi sylissään hetken aikaa ulkona. Lopulta hän suuntasi itsekin sisälle ja omaan asuntoonsa, asettaen kassin sisältöineen pöydälle. Pussin suusta pilkisti luvattu punaviinipullo, tai siis se, joka Brentin oli pitänyt ostaa, mutta Kaitlyn oli ehtinyt ensin sekä sen ympärille kiedottu kaulahuivi ja hanskat. Brent hymähti Kaitlynin ystävällisyydelle ennen kuin tempaisi ulkovaatteensa pois päältään ja paineli suihkuun.

Puolen tunnin päästä oveen koputettiin. Brent tiesi ketä odottaa ja avasi oven Kaitlynille, joka nojasi käytävän seinään kaksi tyhjää viinilasia kädessään. Brent toivotti hänet tervetulleeksi matalaan majaansa ja sulki oven naisen perässä Kaitlynin asteltua sisälle nyt jo hyvinkin valoisaan ja siistiin asuntoon. Hän rojahti istumaan korjatulle sohvalle ja asetti tyhjät viinilasit sohvapöydälle odottamaan. Brent pisti merkille, että Kaitlyn oli pukeutunut tyköistuviin tummiin farkkuihin ja beigeen kauluspaitaan, jonka helmat oli työnnetty farkkujen alle piiloon.

“No, oletko valmis vetämään elämäsi ensimmäiset perseet Dawlishin tytön kanssa?” Kaitlyn kysyi virnistäen. “Varoitan sitten, että minä olen perinyt hyvän viinapään.”
“Kerta se on ensimmäinenkin ryypätä Dawlishin kanssa”, Brent vastasi kevyesti ja istahti alas lattialle sohvapöydän eteen. Oli hän juonut ennenkin, mutta koskaan he eivät olleet Kaitlynin kanssa viettäneet yhdessä iltaa. Tai ainakaan Brent ei muistanut viettäneensä. “Kiitos muuten lahjasta, tulevat tarpeeseen.”
“Hyvä!” Kaitlyn hihkaisi ja kirmasi sitten hakemaan punaviinipullon. Hän ojensi pullon miehelle joka väänsi sen korkin auki ja kaatoi kummankin lasin puolilleen täyteen.
“No, joko suostut kertomaan miksi viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet tuskastuttavan hitaasti?” Brent kysyi.
“Mistä sitä oikein aloittaisi?” Kaitlyn henkäisi mukamas teatraalisesti.

Lopulta Kaitlyn kuitenkin kertoi. Hän mainitsi kuinka jäi lasten kanssa kolmestaan, mikäli muita sukulaisia ei otettu huomioon kun Axel tuomittiin Azkabaniin. Vuosien ajan hän laski päiviä miehen vapautumiseen, mutta kun vapauden hetki koitti, ei heidän välinsä olleet enää entisensä. Kaitlyn myös muisti mainita, että Axel on hyvä isä lapsilleen ja rakastaa heitä pyteettömästi, mutta rakkaus Kaitlynia kohtaan oli tullut tiensä päähän. Hän oli kuitenkin odottanut sen koko kymmenen vuoden ajan vapautumista siksi, että tällöin ero olisi paljon helpompi. Hän ei halunnut lähteä vain lätkimään lastensa kanssa, koska loppujen lopuksi Axel ei ole paha ihminen. Jos Kaitlyn oli oikein ymmärtänyt niin teon motiivina oli juurikin hänen lapsiinsa kohdistunut uhkaus, jonka myötä Axelilla oli vain napsahtanut päässä. Ei Kaitlyn tekoa hyväksynyt, mutta toisaalta hän kuitenkin ymmärsi jollain tavalla miestä. Vuosien ajan hän keräsi ammattinsa avulla itselleen omaisuuden jonka turvin pystyi muuttamaan pois Bondien kartanosta. Hän ei vaatinut erossa mitään mieheltään vaan ilmoitti, että jos hän haluaisi laittaa rahaa johonkin, niin käyttäisi ne sitten suoraan lapsiinsa. Kaitlyn ei häneltä halunnut enää mitään. Saatuaan oman asuntonsa valmiiksi Kaitlyn oli huomannut olevansa helpottunut ja pystyvänsä vihdoin taas hengittämään. Hän huomasi nauttivansa jälleen elämästään ja pääsisi elämään niitä menetettyjä vuosia tavalla tai toisella vihdoin takaisin.

“Sellainen tarina”, Kaitlyn tokaisi lopuksi. Brent pureskeli kuulemaansa ja hieraisi kasvojaan vapaalla kädellään.
“Siis sinä pysyit uskollisena linnassa istuvalle miehellesi koko tuomion ajan?” Brent kysyi.
“Jep”, nainen vastasi huuliaan poksauttaen. “Eivätpä saaneet ainakaan syytä hankkiutua minusta eroon yhtään sen aikaisemmin.”
“Vau”, Brent henkäisi. “Pakko ihailla sua. Ja teit sen vain lastesi takia?” hän tarkensi aiempaa kysymystään.
“Lasteni pitkälti joo”, Kaitlyn tokaisi ja pyöräytti viinilasia kädessään. “Tavallaan ehkä myös pelkäsin, että jos tekisin syrjähypyn ollessani vielä avioliitossa he käyttäisivät sitä aseena minua vastaan ja en saisi enää ikinä nähdä lapsiani.”
“Kymmenen vuoden selibaatti?” Brent kysyi totisena.
“Jatkuu edelleen”, Kaitlyn vastasi nokkelasti ja kohotti viinilasiaan kuin kippistelläkseen. “No mutta, mikä on sinun tarinasi, Brent Perkins?” hän jatkoi vakavoituen.

Brent henkäisi ja joi lasinsa tyhjäksi. Hän katseli muutamaa hassua viinipisaraa hetken lasin pohjalla ennen kuin uskalsi avata suunsa. Tarina alkoi siitä kuinka hän oli ajautunut Dariuksen seuraan jo varhaisessa teini-iässä. Hyvin nopeasti tuli ilmi kuinka kontrolloivasta ihmisestä oikein oli kysymys. Mutta Brent oli halunnut miellyttää ja tanssi juuri sen pillin mukaan mihin Darius vihelsi. Pian häneltä oli kadonnut oma tahto ja Brent käyttäytyi kuin sätkynukke, toimien juuri niin kuin Darius oli hänen halunnut toimivan. Rikkonaisen menneisyytensä takia Brent kuitenkin näki ainoastaan vain Dariuksen. Hän jätti tarkoituksella kertomatta muutaman pahan yksityiskohdan vielä toistaiseksi menneisyydestään, sillä ei ollut aivan varma vainoaisiko niistä jokin häntä vielä. Vuosi sitten kuitenkin Darius oli saanut Brentistä vihdoin tarpeekseen ja hylännyt hänet, joka oli oikeastaan miehen omien sanojen mukaan ehkä hänen pelastuksensa. Brent myönsi Kaitlynille, että oli piilotellut Dariuksen tekemisiä ja siivonnut tämän jälkiä mutta painotti, että hän ei ollut ikinä itse lausunut ääneen tappokirousta tai riistänyt keneltäkään muulla tavoin henkeä. Siinä mielessä hänellä oli siis vielä ehkä toivoa tulevaisuutensa suhteen. Kaitlyn kuunteli tarinaa tarkkaavaisena ja teki omia huomioitaan, kunnes Brent lopulta lopetti ja katsahti katuvaisesti ystäväänsä.

“Ihmiset tekevät outoja asioita rakastuneina”, Kaitlyn kommentoi lopulta. Hän katseli lattialla istuvaa miestä joka näytti siltä, että voisi vajota pimeimpään maanrakoon minä hetkenä hyvänsä.
“Tajusin liian myöhään ettei se ollut mitään oikeaa rakkautta”, Brent myönsi. “Olin vain sokea ja naiivi.”
Kaitlyn laski viinilasinsa sohvapöydälle ja hivuttautui istumaan toiselle puolelle sohvaa lähemmäs Brenttiä.
“Mutta tajusit sen kuitenkin lopulta”, Kaitlyn sanahti ystävällisesti. “Kuten sanoin niin ihmiset tekevät outoja ja jopa hulluja asioita rakastuneina. Sinulla on kuitenkin elämä vielä edessäsi ja tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Olen varma, että tuolla jossain on joku jonka teet vielä onnelliseksi ja joka ennen kaikkea tekee sinut onnelliseksi”, nainen jatkoi. Hän painotti viimeistä lausettaan erityisen tarkkaan. Kaitlyn halusi Brentille vain parasta, joten jos häneltä kysyttiin niin yksikään Darius Ginerin tapainen ihminen ei ollut enää tervetullut pilaamaan hänen ystävänsä elämää.
“En ymmärrä miten voit katsoa minua vielä normaalisti kaiken kuulemasi jälkeen”, Brent sanahti vaimeasti.
“Miksi en voisi tehdä niin?” Kaitlyn kysyi ja hänen silmäkulmansa kohosi hetkellisesti. “Brent sinä et ole paha ihminen.”
“Jos Joshua olisi ollut kuulemassa tämän niin hänen reaktionsa olisi ollut varmasti toisenlainen”, Brent tokaisi.
“No, Joshua ei nyt onneksi ole täällä kuulemassa kahden aikuisen ihmisen vuodatusta paskasta menneisyydestä viinin äärellä”, Kaitlyn vastasi naurahtaen.

Brentin oli pakko naurahtaa itsekin. Hetken itseään jälleen kerättyään hän kampesi itsensä ylös lattialta ja asteli istumaan sohvalle Kaitlynin seuraan. Ilta oli onneksi vielä tosiaan nuori ja heillä riittäisi varmasti jutun juurta aina aamun pikkutunneille asti.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 09.11.23 19:31

KYMMENEN TAPAA PILATA YSTÄVYYSSUHDE
KOLMAS LUKU
Syy numero 2: Aloita seksusuhde ystäväsi kanssa
Osa 1/?

TRIGGER WARNING: Tämä luku sisältää rumaa sekä suorapuheista kielenkäyttöä

Jos sitä joskus nuoruudessa tuli pelattua "totuus vai tehtävä?"-peliä, oli tällaiseen teinien suosimaan seurapeliin nyt jo yli kolmekymppisenä palaaminen harvinaista herkkua. Nuorempana tehtävät olivat paljon suuremmassa suosiossa kuin totuudet, koska niistä saatiin jokaiseen salaiseen ryyppyreissuun Tylypahkassa tai muualla vapaa-ajalla vuosikausiksi muisteltavia muistoja. Tavallisesti peliin kuului myös pullo, mutta sinä iltana Kaitlyn ja Brent pelasivat pelistä yksinkertaistettua versiota, koska he nyt sattuivat viettämään iltaansa ihan täysin kahden kesken.

“Okei, totuus vai tehtävä?” Kaitlyn kysyi ja nojautui vasten sohvan käsinojaa kyynärpäidensä avulla.
“Totuus”, Brent vastasi päättäen aloittaa helpoimman kautta.
“Kuka oli ensimmäinen henkilö jota olet ikinä, ja meinaan nyt tosiaan ikinä suudellut?” Kaitlyn heitti lopulta kysymyksensä ilmoille, kiinnittäen katseensa keskittyneesti miehen punaruskeiden silmien puoleen.
“Ei tuollaista voi muistaa enää tässä iässä”, Brent naurahti mutta näytti silti miettivän vastaustaan. “Ei kun joo”, hänellä välähti lopulta. “Se taisi olla yksi naapurin tyttö jota pääsin pussaamaan leikkipuistossa. Jästisyntyinen, ei tiennyt että olen velho. Se suhde jäi siihen”, mies jatkoi jolloin Kaitlyn naurahti. “En ole varsinaisesti ikinä ollut suutelijatyyppiä”, hän lisäsi loppuun.
“Miksi et?” Kaitlyn kysyi kulmiaan kurtistaen ja kohensi hieman asentoaan.
“Se ei ollut sellainen olennainen asia edellisessä suhteessani”, Brent vastasi hymähtäen. “Sinun vuorosi, totuus vai tehtävä?”
“Totuus”, Kaitlyn tokaisi ja puraisi peukalonsa kynttä odottaen joutaisiko hänen päänsä kohta vadille. “Kuka oli sun ensi ihastus Tylypahkassa?”
“Jos mä vastaan tuohon, niin vaadin, että sinäkin vastaat” Kaitlyn naurahti. Brent kohautti olkapäitään salaperäisesti, mutta nyökkäsi lopulta.
“En muista ihan tasan tarkkaan kumpi oli ensin, Kai Wright vai sinä. Taisit olla sinä”, Kaitlyn vastasi kainostelematta.
“Olen aina halunnut kuulla tuon”, Brent sanahti virnuillen, katsoen naista pää kallellaan hetken. “Millaistakohan olisi olla saanut olla Kaitlyn Dawlishin poikaystävä?”
“En tiedä, voit kysyä asiasta ex-aviomieheltäni” Kaitlyn vastasi nokkelasti ja pyöräytti viinilasia kädessään.
“Jätän sen kohdan ehkä väliin”, Brent naurahti ennen kuin vakavoitui. “Muistatko Amelia Hillin?”
“Tietenkin muistan”, Kaitlyn vastasi jonka jälkeen hänen kätensä käväisi suun edessä. “Voi Amelia, hänenkin kuolemastaan on jo niin kauan aikaa.”
“Olin ihastunut ensialkuun häneen ja sen jälkeen sinuun”, Brent lausahti vaimeasti. Hänen kasvoillaan käväisi hetkellisesti surullinen hymy. Kaitlyn pysyi hetken vaiti kunnes päätti, että ilta ei saisi päättyä kummankin itkukohtaukseen. “Hei, olkoon tämä Amelian kunniaksi – kaksi vanhaa ystävää on löytänyt jälleen toisensa ja pitävät pitkästä aikaa hauskaa”, hän ehdotti ja kohdisti viinilasiaan kohti miehen lasia, jolloin Brent hymähti ja kilautti lasiaan Kaitlynin lasia vasten.
“Amelialle”, hän vastasi pienesti hymyillen.
“Okei minun on nyt pakko kysyä”, Kaitlyn jatkoi lähestulkoon heti, kun oli juonut lasistaan. “Sanoit, että olit kiinnostunut Ameliasta ja minusta. Olet siis kiinnostunut myös naisista?”
“Olen”, Brent vastasi jälleen hymähtäen. “En tosin koskaan ole seurustellut naisen kanssa.”
“Meidän täytyy etsiä sinulle joku mukava kumppani”, Kaitlyn henkäisi ja näytti tämän jälkeen hetken mietteliäältä. “Millainen on sinun unelmien kumppanisi? Kuvitellaan nyt, että se olisi juurikin nainen.”
“Mitä tahansa muuta kuin exäni”, Brent vastasi jolloin Kaitlyn meinasi tukehtua viiniinsä toistamiseen. “En minä tiedä! Huumorintajuinen nyt ainakin. Pitää jalat maassa, tykkää läheisyydestä, rehellinen ja ehkä hieman hölmö", hän jatkoi. "Hyvällä tavalla, siis! Bonuksena tietenkin miellyttävä ulkonäkö, mutta kyllä se luonne pitkälti aina ratkaisee”, mies kiirehti vastaamaan lopulta samalla kun hieroi leukaansa.
“Okei, eli näillä tiedoilla lähdemme etsimään sinulle loppuelämän kumppania”, Kaitlyn tokaisi mietteliäänä.
“No kerrohan nyt sitten itsekin, Dawlish" Brent henkäisi ennen kuin jatkoi. "Millainen on sinun unelmiesi mies?” Brent heitti vastapallon ilmoille ja käännähti kyljelleen olohuoneen lattialle istuttuaan paikoillaan puuduttavan pitkään. “Etkä saa varastaa lausettani 'mitä tahansa muuta kuin exäni'", hän lisäsi. Kaitlyn irvisti mukamas järkyttyneenä ja mietti hetken, pyöritellen puoliksi tyhjää viinilasia kädessään. Pian vastaus vain ryöpsähti ulos hänen suustaan.
“Vastuuntuntoinen ja rehellinen, sanojensa mittainen mies. Arvomaailman olisi kiva kohdata omani kanssa ja tykkään myös todella paljon läheisyydestä, mutta toisinaan saatan tarvita myös omaa aikaa. Olisi myös hienoa jos hän pitäisi lapsista, koska minulla on niitä kaksin kappalein. Ja bonuksena kaikkien näiden vuosien jälkeen toivon aktiivista makuuhuone-elämää”, hän sanahti.

Brent kuunteli Kaitlynin kertomusta tarkkaavaisena ja kaatoi loput viinipullon sisällöstä puoliksi kummankin lasiin. Hän katsahti naista sohvalla ja muisteli kaikkia niitä vuosia jotka hän Kaitlynin oli tuntenut. Brent ei enää ollut se ujo teinipoika, vaan hänelle oli kehittynyt ihan mukiinmenevä luonne rohkeuden kasvettua, joten mies ei epäröinyt ainakaan Kaitlynin seurassa nostaa arkojakin asioita tapetille.

“Sanoit ettet ole harrastanut seksiä kymmeneen vuoteen?” mies kysyi lopulta pienen hiljaisuuden päätteeksi. Kaitlynin silmät liikahtivat miehen puoleen. “Kaitlyn, oletko kuullut ikinä itsetyydytyksestä?” hän jatkoi sitten sen enempää häpeilemättä, jolloin Kaitlyn meinasi kolmannen kerran tukehtua punaviiniinsä.
“Brent, olen kolmekymppinen nainen, mitä oikein oletat?” Kaitlyn kysyi eikä tiennyt itkisikö vai nauraisiko.
“No, oletko hoidellut itseäsi yksinäisinä vuosinasi?” Brent kysyi virnistäen, maaten yhä kyljellään olohuoneen matolla.
“Perkins se on yksityinen asia”, Kaitlyn sanahti ehkä hivenen liian teatraalisesti.
“Kyllä minä voin kertoa sinulle kuinka monta kertaa viikossa vedän käteeni”, Brent tokaisi huolettomasti. Neljättä kertaa Kaitlynnia ei enää onnistuisi estämään tukehtumaan viiniinsä.
“No montako?” Kaitlyn kysyi naureskellen, Brentin nakellessa niskojaan hetken ennen vastaustaan.
“Arvaa”, hän heitti ilmoille.
“Riittääkö yhden käden sormet?” Kaitlyn kysyi johon Brent puisti päätään leveän virneen säestämänä joka sai Kaitlynin nauramaan.
“Ei mutta ihan oikeasti, Kaitlyn” Brent kiirehti lopulta sanomaan alettuaan itsekin nauramaan. “Se on yksi maailman luonnollisimmista asioista, kyllä sinä voit puhua siitä ihan avoimesti, vai onko tämä joku naisien kirjoittamaton nyrkkisääntö siitä, että masturboimisesta ei puhuta miespuolisten ystävien seurassa?” hän jatkoi.
“Jätän sinulle tulkinnanvaraan sen mitä touhuan ollessani yksin makuuhuoneessani”, Kaitlyn vastasi ja alkoi heilutella hetkellisesti kättään poskensa vieressä. Olipa olohuoneessa yhtäkkiä kuuma.
“Jos minun pitäisi valita liitynkö Kaitlynin selibaattikerhoon vai vedänkö käteeni seitsemänä päivänä viikossa, niin valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon” Brent huomautti juoden samalla lasinsa tyhjäksi.
“Siihen kerhoon ei ole ollut ihan hirveästi hakijoita”, Kaitlyn vastasi ensin kasvot peruslukemilla, kunnes hautasi suunsa kätensä alle ja tyrskähti niin hysteeriseen nauruun, ettei mies hänen seurassaan voinut enää pidätellä omaansa.

Hetken naurettuaan ja lopulta rauhoituttuaan Kaitlyn ehdotti, että kaksikko kävisi hakemassa noutoruokaa jostain ennen kuin laskuhumala pääsisi yllättämään. Brent piti ideasta ja jäi kiskomaan ulkovaatteitaan päälleen sillä aikaa, kun Kaitlyn kipaisi hakemaan oman takkinsa, kaulahuivinsa sekä parempia kenkiä asunnoltaan. Ulkona puhalsi kylmä tuuli ja lunta oli alkanut sataa entistä enemmän. Jouluvalot olivat löytäneet myös tiensä Lontoon katukuvaan, ja jossain kauempana kaikkien lukuisien kerrostalojen takana loisti keskelle liikenneympyrää pystyetty massiivinen joulukuusi valoineen päivineen. Muutaman korttelin päästä asunnolta löytyi pieni jästiyrittäjän ylläpitämä kioski, josta kaksikko tilasi ranskalaisia ja kalapuikkoja isomman rasiallisen puoliksi jaettavaksi. Niitä istuttiin syömään bussipysäkille, jonka ohitse vilisti jästien huomaamatta yksi poimittaislinjan bussi hurjaa vauhtia. Kaitlyn dippasi kalapuikon kastikkeeseen ja puraisi siitä puolet suuhunsa. Hän katseli jouluvaloja hetken aikaa hiljaa, kunnes nojasi kevyesti päätään Brentin olkapäätä vasten. Naisen hiuksiin oli sulanut kookkaita lumihiutaleita ja ne kimmelsivät hetken aikaa mahonginruskean värin seassa vesipisaroiden muodossa.

“Tiedätkö, sinun paluusi on ollut varmaan paras juttu heti liigamestaruuden voiton jälkeen mitä minulle on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana”, nainen tokaisi mietteliäänä.
“Ah, klassinen känniavautuminen” Brent vastasi naurahtaen ja maistoi ranskalaista. “Et kai sinä ole väsynyt?”
“Nääh”, Kaitlyn vastasi olkiaan kohauttaen. “Minusta tulee vain tunteellinen kun saan hieman viiniä.”
Brent kallisti päätään vasten Kaitlynin päätä ja katsahti tummalle taivaalle, jolla ei pilvipeitteen takia näkynyt yhtäkään tähteä.
“Kauanko sinun urasi on vielä tarkoitus muuten jatkua?” Brent kysyi.
“Ehkä kaksi vuotta, sitten alan olla jo liian vanha pelihommiin” nainen vastasi huuliaan mutristaen. Hän kohotti päänsä takaisin ylös ja nappasi ranskalaisen suuhunsa.
“Mitä sen jälkeen meinasit tehdä?” Brent kysyi ja nosti itse vuorostaan kalapuikon sormiensa väliin, kastaen sen dippiin jonka jälkeen kääntyi tarjoamaan ensimmäistä puraisua Kaitlynille, jolla oli suussaan jo puolet aiemmasta ranskalaisesta. “Valmentamaan seuraavia suuria lupauksia?”
“Oletko seurannut minua salaa kymmenen vuotta?” Kaitlyn kysyi kulmaansa kohottaen ja nappasi puolet kalapuikosta hampaidensa väliin.
“En, mikä on vähän sääli” Brent vastasi hymähtäen. “Minun olisi pitänyt oikeesti edes kirjoittaa sinulle, mutta en saanut sitäkään aikaiseksi”, hän jatkoi. Brentin teki mieli jatkaa, että hän olisikin kirjoittanut – mikäli se olisi vain ollut turvallista, mutta aihe sai jäädä toistaiseksi puhuttavaksi toiseen kertaan.
“Ollutta ja mennyttä”, nainen tokaisi kevyesti ja nielaisi kalapuikon jämät kurkustaan alas. “Ethän kuitenkaan enää jätä minua kymmeneksi vuodeksi?”
“En”, Brent vastasi vakavana. “Sen minä lupaan ja vannon käsi sydämelläni.”

Kello lähenteli jo neljää yöllä kun Brent ja Kaitlyn päättivät vihdoin palata takaisin miehen asunnolle. Lumisade oli muuttanut muotonsa räntäsateeksi ja Kaitlynin teki tiukkaa yrittää pitää itsensä pystyssä liukkaalla kotikadulla, mutta pienten ponnistelujen jälkeen heidän onnistui lopulta saapua perille.

“Meillä jäi juttu muuten kesken ennen kuin lähdettiin syömään”, Brent huomautti riisuessaan talvitakkiaan pois yltään asuntonsa eteisessä. “Sinähän olet käynyt nyt treffeillä useasti?”
“Aina silloin, kun on ollut aikaa” Kaitlyn vastasi samalla kun rojahti selälleen makaamaan miehen pedatulle sängylle. “Ja loput sinä tiedätkin jo, täyttä tyhjän kanssa ollut koko homma.”
“Kaitlyn, jos haluat seksiä niin miksi et vain pyydä sitä?” mies kysyi, suoden ystävänsä puoleen paljon puhuvan katseen. Selvin päin Brent tuskin olisi heittänyt samanlaista kommenttia ilmoille ihan kenelle tahansa, mutta Kaitlynille hän sen rohkeni esittää.
“Häh?” Kaitlyn vastasi ja nousi istumaan puolittain sängyllä. “Sinulta vai?”
“Niin”, Brent vastasi kuin asiassa ei olisi mitään sen ihmeellisempää. “Kai sinä tiedät FWB-suhteet? Se on vain seksiä eikä mitään sen kummallisempaa.”
“Joo tiedän, mutta että harrastaisin sitä sinun kanssasi?” Kaitlyn kysyi, painoittaen vahvasti lauseensa neljää viimeistä sanaa.
“Luotatko sä muhun ollenkaan?” Brent irvaili ja istuutui sohvalle. Hänen sänkynsä sijaitsi yksiön nurkassa sohvapöydän toisella puolella. Kaitlyn mulkoili Brentiä hyvinkin pohdiskelevaan sävyyn tämän vuoteen luota.
“Luotan”, Kaitlyn vastasi.
“No, ajattele asiaa tältä kantilta: tapaat miehen jonka kanssa päädyt sänkyyn. Hän voi olla joko herrasmies tai pahimmassa tapauksessa joku täysi mulkku, joka satuttaa sinua ja pahasti. Tai voit vaihtoehtoisesti panna ihmisen kanssa jonka tunnet ja johon luotat, ja ennen kaikkea tiedät, että hän ei ikinä satuttaisi sinua tai tekisi sinulle mitään pahaa”, mies muotoili lauseensa. Kaitlyn hieraisi oikeaa poskeaan ja pohti.
“Mutta olet ystäväni”, Kaitlyn sanahti vaikkei ajatus nyt loppujen lopuksi ihan hirveältä kuulostanutkaan. “Olen tuntenut sinut ensimmäiseltä luokalta lähtien!”
“Niin?” Brent kysyi ja venytti sanaa tahallaan pitkäksi samalla, kun levitti hieman käsiään. “Olen sinulle ehkä vähän myös velkaakin siitä, että vain katosin elämästäsi kymmeneksi vuodeksi.”
“Ja ajattelit korvata sen panemalla minua aina kun haluan?” Kaitlyn kysyi ja naurahti, Brent naurahti myös eikä edes kiusaantuneena.
“Eikö parhaat ystävät tee kaikenlaista toistensa eteen?” Brent vastasi virnistäen.
“Ei herran jestas” Kaitlyn sanahti uuden naurahduksen säestämänä ja iski takaraivonsa takaisin sängyn peitteelle. “Brent Perkins, vuoden paras ystävä! Valmiina palvelukseen!” hän irvaili.
“Joo tiedän, olen ystävistäsi heittämällä paras", Brent vastasi ja virnisti uudemman kerran.
"Ja Maggien lisäksi varmaan ainoa joka on heistä vielä jäljellä", Kaitlyn sanahti ja huokaisi pienesti. "Mistä edes revit tämän ideasi?"
"Noh", Brent aloitti ja nojautui paremmin vasten sohvan selkänojaa. Hän vilkaisi sohvapöydälle asetettua yhteiskuvaa itsestään ja Kaitlynista ennen kuin vastasi. "Kuvitellaan, että minäkin kävisin joskus treffeillä. Lyön vaikka pääni vetoa, että mulla käy yhtä huono tuuri seuralaisten kanssa kuin sulla, ellei jopa huonompi. Jos minun pitäisi valita, että panenko tutun ja turvallisen ihmisen kanssa aina silloin tällöin ilman mitään sen suurempia odotuksia vai päädynkö sänkyyn jonkun pubiruusun kanssa, niin valitsen ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon", mies sanaili ennen kuin jatkoi. "Ja olen kyllästynyt vetämään käteen."
"En olisi viisitoista vuotta sitten ikinä uskonut käyväni tätä keskustelua sinun kanssasi", Kaitlyn naurahti ja kierähti vatsalleen sängyllä. Hän silmäili tarkkaavaisena miestä sohvalla. "En sano kyllä, mutta en myöskään kieltäydy ehdotuksestasi ainakaan vielä."
"Ei tarvitse pitää kiirettä", Brent sanahti ja virnisti. "Mieti ihan kaikessa rauhassa niin kauan kuin koet tarpeelliseksi", hän jatkoi.
"Kello on jo paljon ja vaikka minulla onkin ollut hauskaa sinun kanssasi, niin taidan painua nukkumaan", Kaitlyn ilmoitti hetken hiljaisuuden jälkeen haukotellen. Luoja että häntä väsytti. Yleensä Kaitlyn ei valvonut näin myöhään.
"Kiitos illasta, Kaitlyn" Brent hymähti ja katsahti kuinka nainen nousi horjahtaen ylös hänen sängyltään. "Minulla oli mukavaa."
"Kiitos samoin!" Kaitlyn vastasi kättään päänsä päällä kevyesti heilauttaen. Hän keräsi ulkovaatteensa käsiinsä ja asteli kohti Brentin asunnon ulko-ovea. "Huomiseen, Perkins. Ja kauniita unia."
"Huomiseen, Dawlish. Kauniita unia ja nuku hyvin", Brent vastasi kuunnellen kuinka ovi ensin aukesi ja lopulta sulkeutui. Mies palautti katseensa takaisin valokuvaan sohvapöydällä.

Hetken kuvaa katseltuaan mies päätti käydä pesemässä hampaansa jonka jälkeen hän rojahti sänkyynsä makaamaan. Tuijottaessaan hetken hämärän huoneen kattoa alkoi Brentin ajatus kulkea paremmin. Toivottavasti Kaitlyn ei ollut loukkaantunut hänen ehdotuksestaan, joka oli ollut kieltämättä melko suora. Hänen oli kuitenkin pakko myöntää itselleen, että naisessa oli jotain joka veti häntä puoleensa. Kuten hän oli Kaitlynille illan aikana myöntänyt, oli Brent kouluaikoina ollut ainakin hetken aikaa ihastunut häneen. Se oli kuitenkin ollut silloin nuorille tyypillistä ihastumista, joka yleensä hiipui sitä mukaan kun kuvioihin tuli mukaan uusia ihmisiä. Ja niin oli käynyt Brentinkin kohdalla. Näin aikuisiällä hän kuitenkin näki Kaitlynin eri valossa kuin vuosia sitten. Brent nousi hetkeksi istumaan sänkynsä reunalle ja kiskoi paitansa pois päältään. Myös housut saivat lähteä ennen, kuin hän painoi kasvonsa tyynyynsä ja veti syvää henkeä silmänsä ummistaen.

Seuraavana aamuna Kaitlyn avasi silmänsä vasta reilusti puolen päivän jälkeen kuullessaan oveltaan koputusta. Nainen ärähti sillä hänen päätään särki, mutta siitä huolimatta hän nousi ylös sängystään astellen avaamaan ovensa. Yllätys oli suuri, sillä heti oven aukaistuaan nainen huomasi tuijottavansa parasta naispuolista ystäväänsä Maggieta suoraan tämän ruskeisiin silmiin, tummaverikön hymyillessä aurinkoisesti ystävälleen samalla kun hän heilutteli kahta paperipussia Kaitlynin edessä.

"Huomenta unikeko! Kuinka tuparit sujuivat eilen?" Maggie kysyi huolettomasti ja asteli sisälle Kaitlynin asuntoon. Hän ei kutsua sisälle tarvinnut.
"Miten sinä niistä tiesit?" Kaitlyn kysyi sulkien oven naisen perässä. Hän peitti haukotuksensa kätensä alle astellessaan Maggien perässä peremmälle asuntoon.
"Sinä itse kerroit niistä minulle eilen puhelimessa ennen kuin lähdit treffeille", Maggie huomautti. Hän asetti paperipussit keittiön pöydälle ja alkoi kaivella niiden sisältöä. Kahvia, kaksi croisanttia, tuoremehua ja vihersmoothie löysivät tiensä Kaitlynin keittiön pöydälle.
"Toitko minulle kahvia?" Kaitlyn kysyi liikuttuneena.
"Totta kai toin koska ajattelin sinulla olevan aivan hirveä darra", Maggie vastasi ja taputti pöydän reunaa merkiksi Kaitlynille, että istu alas. "No, oliko teillä kivaa?"
"Joo oli", Kaitlyn vastasi istuutuen pöydän ääreen. Hän maistoi kahvia take away mukista ja päästi helpottuneen huokauksen. "Ihan kuin olisi joulu, tämä on hyvää."
"Kerro kaikki likaiset yksityiskohdat!" Maggie hihkaisi ja korkkasi oman kahvinsa samalla istuutuen itsekin alas.
"Ei ole mitään likaisia yksityiskohtia, Mag" Kaitlyn vastasi ja kurtisti kulmiaan. Paitsi...
"Älä valehtele. Sun kulmat menee aina kurttuun kun yrität salata jotain", nainen huomautti ja haraisi ruskeita kiharoitaan. "Kakista ulos!"

Kaitlyn huokaisi pienesti kunnes kertoi koko tarinan. Maggie kuunteli ystävänsä kertomusta lumoutuneena, aivan kuin joku olisi lukenut hänelle iltasadun ennen nukkumaanmenoa. Lopulta naisen silmät laajenivat lautasen kokoisiksi ja hän alkoi hihittää kuin pikkutyttö, purren peukalonsa kynttä jännittyneenä.

"Siis totta kai sä suostut!" Maggie henkäisi. "Mieti nyt mikä tilaisuus!"
"Miten niin tilaisuus?" Kaitlyn kysyi ja laski kahvimukinsa pöydälle. "Mag, hän on ystäväni."
"Niin, ja kohta myös paras ystäväsi joka voi antaa sinulle jotain muutakin joulu- ja synttärilahjaksi kuin vain rasiallisen suklaata", Maggie huomautti.
"Mag!" Kaitlyn parahti ja yskäisi käteensä. "Mietitkö ollenkaan millaisia riskejä siinä suhteessa voi olla? Haloo, en halua menettää häntä uudestaan kymmeneksi vuodeksi."
"Pidätte tunteet vain kurissa ja painatte menemään minkä ehditte", Mag totesi leppoisasti ja joi kahvinsa loppuun. "Ota croisant! Siinä on täytteenä kinkkua ja mozzarellaa."
"Helppo sinun on sanoa kun olet ollut vuosikausia itse vankassa parisuhteessa", Kaitlyn huokaisi ja nappasi croisantin lopulta käteensä.
"Mitä sinä pelkäät?" Maggie kysyi ja katsahti ystäväänsä tämän silmiin. "Sitä, että ihastut häneen?"
"No sitäkin, mutta eniten ehkä juuri sitä, että saatan menettää hänet kokonaan", Kaitlyn vastasi suu täynnä croisanttia.
"Kaitlyn..." Maggie huokaisi ennen kuin jatkoi. "Puheittesi perusteella olen ymmärtänyt, että hän viihtyy seurassasi ja on onnellinen saatuaan sinut jälleen takaisin elämäänsä. En usko että teistä kumpikaan haluaa enää menettää toisiaan. Käyt jatkossakin säännöllisesti treffeillä, mutta kun alkaa tehdä mieli seksiä pyydät sitä Brentiltä", nainen jatkoi. Kaitlyn karaisi kurkkuaan kun hän mietti itseään seisomassa Brentin edessä ja lausumassa toinen toistaan typerämmillä tavoilla asiansa julki kuinka hän haluaisi seksiä mieheltä.
"Miten ajattelit että pyydän sitä ilman, että nolaan itseni?" Kaitlyn kysyi. "Hei Perkins, voitko antaa munaa? Noin vai?" Kaitlyn jatkoi jolloin Maggie räjähti nauruun pöydän toisella puolella.
"No et tietenkään, idiootti" Maggie sanahti ja katsahti ystäväänsä ovelasti. "Oletko katsonut itseäsi peilistä viimeaikoina? Tai siis, en tarkoita että tänään – näytät oikeasti hirveältä. Mutta noin muuten. Olet vetävä, kaunis nainen jolla on viimeisen päälle timmiin kuntoon treenattu vartalo. Käytä viehätysvoimaasi, Kaitlyn!" Maggie jatkoi ovelasti virnuillen.
"Just joo", Kaitlyn vastasi silmiään pyöräyttäen ja viimeisteli croisanttinsa syömisen.
"Kokeile edes", Maggie rohkaisi ja liu'utti smoothien ystävänsä nenän eteen pöytää pitkin. "Juot tämän, käyt suihkussa ja kutsut hänet illalla luoksesi. Kerrot, että suostut järjestelyyn ja iltasi päättyy täydellisesti."
"Mag, eikö sinulla ollut menoa tänään?" Kaitlyn kysyi ja loihti kasvoilleen hymyn joka viesti Maggielle siitä, että hänen oli nyt aika jatkaa matkaansa. "Mennään yhdessä kahville ensi perjantaina."
"Joo joo", Maggie sanahti hymyillen ja nousi ylös pöydän äärestä. "Mutta teet kuten sanoin! Älä anna tilaisuuden valua hukkaan. Käy kimppuun, leijona! Sinähän olit Rohkelikko!"
"Turpa tukkoon, Mag!" Kaitlyn huusi naisen perään, joka nauroi vahingoniloisesti ystävälleen.

Kaitlyn katseli kuinka hänen ystävänsä poistui keittiöstä eteiseen ja huikkasi hänelle hyvästit vielä ennen, kuin ulko-ovi sulkeutui. Nainen nappasi smoothien käteensä ja maistoi sitä muovipillin kautta pohdiskellen. Niin, olihan ehdotuksessa sekä hyvät että huonot puolensa. Voisiko se oikeasti toimia ilman sen suurempia ennakkopelkoja? Kaitlyn kallisti päätään ja muisteli yhteistä historiaansa Brentin kanssa. Kyllä, hän oli ollut ihastunut häneen teini-ikäisenä, mutta se juna tuli ja meni. Kyllä, hän luotti mieheen ja piti tämän luonteen lisäksi myös ulkonäöstä. Mutta mitä Brent ajatteli hänestä? Kaitlynin yliajattelijan luonne alkoi ottaa valtaansa naisesta kun hän lopulta nousi ylös pöydän äärestä siivotakseen Maggien tuoman sotkun. Hetken asiaa vatvottuaan Kaitlyn kuitenkin tajusi, että mikäli Brent ei pitäisi Kaitlynia viehättävänä siinä mielessä, että olisi valmis panemaan hänen kanssaan vapaa-ehtoisesti aina silloin tällöin, ei hän olisi voinut koskaan nostaa esille vaihtoehtoa seksisuhteesta ystävien kesken hänen kanssaan.

"Kaikkea kanssa", Kaitlyn puhisi itsekseen ennen kuin päätti painella suihkuun.

Päivän mittaan Kaitlyn toipui krapulastaan hitaasti. Hän kävi suihkussa, luki kirjaa sekä kokkasi itselleen omasta mielestään herkullista pastaa ruoaksi. Kellon lähestyessä seitsemää illalla Kaitlyn sai viimein luetuksi loppuun keskeneräiseksi jääneen kirjansa, joka hänen harmikseen oli punottu romanttisen juonen ympärille. Kirja sai lentää lattialle, koska Kaitlynia vitutti onnellinen loppu jota hän ei itse ollut saanut kokea koko elämänsä aikana. Nainen makoili hetken aikaa sohvalla silmät ummistettuina kunnes kampesi itsensä ylös ja asteli eteisen peilin eteen seisomaan. Kaitlyn käänteli päätään ja haraisi olkapäille asti ylettyviä hiuksiaan. Ei hän nyt ikäisekseen näyttänyt yhtään hullummalta. Kaitlyn sipaisi alahuultaan peukalollaan ja nojautui lopulta peilin karmeja vasten kohdistaakseen katseensa paremmin peilikuvansa puoleen. Hän kallisti päätään uudelleen ja puri hampaitaan yhteen.

"Kerää itsesi, Kaitlyn" hän huomasi ajattelevansa jonka jälkeen ote peilin karmeista erkaantui. Maggie oli oikeassa. Nyt jos koskaan olisi aika pitää hauskaa ja sanoa hyvästit kymmenen vuotta kestäneelle seksittömälle elämälle. Kaitlyn porhalsi makuuhuoneeseensa ja tempaisi vaatekaappinsa ovet auki. Pelivaatteet oli asetettu rekkiin heti ensimmäiseksi oikealle, niistä tarvittaisiin huomenna harjoitusversioita koska illalla olisi joukkueen yhteiset harjoitukset. Nainen siirteli paitavalikoimaansa ja yritti päättää mitä pukisi päälleen. "Liian kirkas, kamala kuviointi, mistä edes tämän olen saanut? Onko tämä Destinylta saatu?" hän mumisi itsekseen kunnes löysi kivan viininpunaisen kauluspaidan roikkumasta rekistä yhä hintalappu kauluksesta roikkuen. Kaitlyn repäisi hintalapun irti ja tempaisi löysän t-paitansa pois yltään, sovittaen paitaa ylleen. Sopi täydellisesti. "Mitkä housut tämän kanssa suunnittelin joskus parittavani?" hän kysyi itseltään, siirtyen penkomaan seuraavaa vaatekomeroa. Kaitlynilla oli loppujen lopuksi melko suuri makuuhuone, jonka vaatevarastoja oli laajennettu loitsuin, jotta kaikki saatiin mahtumaan kompaktiin tilaan. Lopulta nainen löysi sopivan kokoiset mustat farkut jalkoihinsa puettavaksi. Hetken hän mietti, että miksi ihmeessä hän edes raaskiutui miettimään mitä oikein pukisi päällensä, jos vaatteiden oli tarkoitus muutoinkin lentää lattialle, mutta sitten hän muisti Maggien sanat.
"Jos tämä homma nyt kusee, niin lupaan vihoitella Maggielle seuraavan vuoden", Kaitlyn ajatteli kunnes istahti meikkipöytänsä ääreen.

Kaitlyn puuteroi kasvonsa ja piirsi itselleen mustat silmänrajaukset pitkästä aikaa. Yleensä hän ei meikannut, sillä urheilijoille sellainen ei kuulunut osaksi joka-arkipäiväisiä rutiineja. Hän kuitenkin halusi näyttää siistiltä noin yleisesti, joten tänään rajaukset saivat tulla. Kaitlyn siveli ripsiinsä hieman ripsiväriä jonka jälkeen hän alkoi miettiä kampaustaan. Hetken hiuksiaan pöyhittyään hän tyytyi vain harjaamaan ne, huomaten pian tuijottavansa häkeltyneen näköistä itseään meikkipöydän peilistä. "Olen tuhoon tuomittu, ei tämä voi olla hyvä idea" hän ajatteli porhaltaen takaisin olohuoneeseen. Kaitlyn kipaisi juomaan lasin vettä kunnes kuuli yllättäen oveensa koputettavan. Kuka siellä nyt oli? Ei hän odottanut ketään vieraakseen. Juotuaan lasinsa tyhjäksi hän kipitti avaamaan oven ja yllätys olikin melkoinen, kun Brent seisoi oven takana naisen kaulaliina kädessään.

"Häiritsenkö?" Brent kysyi ja katsahti naisen olemusta. "Oletko lähdössä taas treffeille?"
"Jo – joo!" Kaitlyn valehteli sutjakkaasti ja katsahti sitten kaulaliinaansa.
"Sinulta unohtui jotain eilen", mies virnisti ja ojensi kaulaliinan Kaitlynille. "Ehditkö juoda kahvit tai teetä ennen lähtöäsi?"
"Ehdin", Kaitlyn vinkaisi ja karaisi sitten kurkkuaan. Brent kurtisti kulmiaan ystävänsä käytökselle ja astahti tämän ohitse sisälle eteiseen. "On kurkku hieman arka, ulkona on ollut todella kylmä ilma. Tämähän pelastaa tilanteen oitis", Kaitlyn kiirehti sanomaan ja heilautti kaulahuivia kädessään.
"No hyvä sitten että löysin sen, se lojui eteisen kenkätelineen takana" Brent vastasi riisuessaan takkinsa sekä kenkänsä pois sisälle päästyään. "Kenen kanssa olet tänään lähdössä ulos? Onko hän edes hyvän näköinen?"
"Ööh", Kaitlyn aloitti ja hieraisi takaraivoaan. "Alex, joku.." hän heitti ilmoille.
"Alex?" Brent kysyi vilkaisten olkansa ylitse samalla kun käveli peremmälle olohuoneeseen. "Älä nyt helvetti ainakaan ota seuraavaksi mieheksi sellaista kaveria jonka nimi kuulostaa ihan ex-miehesi nimeltä", Brent sanahti naurahtaen ja rojahti istumaan sohvalle naista katsellen. "Sinä salaat jotain. Näen sen kasvoiltasi."
"Enkä salaa", Kaitlyn tuhahti ja asteli keittiöön keittämään teevettä. Hän seisoi selin kohti miestä joka vilkuili salaa naisen kehon elehdintää ja tämän käyttäytymistä.
"No vaikutat vain jotenkin tavallista stressaantuneemmalta", Brent huomautti kulmiaan kurtistaen. "Ei kai lapsille ole tapahtunut mitään?"
"Minulla on varmaan vain vieläkin krapula eilisen jäljiltä", Kaitlyn vastasi huolettomasti ja kaatoi vettä vahingossa kahville tarkoitettuun pannuun, vaikka tarkoituksena oli keittää teetä.
"Kaitlyn..." Brent aloitti kun huomasi ystävänsä sähellyskonsertin jatkuvan.
"ARGH! MIKSI TÄMÄ ON NÄIN VAIKEAA?!" Kaitlyn huudahti lopulta ja kääntyi nojaamaan selin vasten keittiötasoa takanaan.
"Mikä?" Brent kysyi ja nousi pystyyn sohvalta. Nyt hän alkoi jo toden teolla huolestua Kaitlynista. "Jos et halua mennä sen.. Alexin, vai kuka hän nyt ikinä olikaan kanssa treffeille, niin jätä väliin!"
"Ei minulla ole treffejä tänään illalla", Kaitlyn sanahti lopulta ja heitti tiskirätin lavuaariin. "Olen miettinyt sitä sinun ehdotustasi." Brent pysähtyi paikoilleen ja jäi tuijottamaan Kaitlynia tämän keittiön pöydän takaa turvallisen välimatkan päähän.
"Vai siitä se kenkä puristaa", mies hymähti ja vei kätensä farkkujensa taskuihin. "Muista mitä sanoin sinulle. Mieti ihan kaikessa rauhas -" hän oli aikeissa jatkaa, mutta Kaitlyn keskeytti hänet.
"Suostun", nainen sanahti ja kohotti katseensa miehen puoleen. Brent kohotti kulmaansa kysyvästi ennen kuin jatkoi.
"Oletko tosissasi?" hän kysyi, johon nainen nyökkäsi. "Oho, en ihan heti ehkä olisi uskonut mutta.. vau."
"Miksi katsot minua noin?" Kaitlyn kysyi hetken hiljaisuuden päätteeksi, jolloin mies naurahti ja hieraisi leukaansa.
"Koska tuo sinun meuhkaaminen on jollain tavalla söpöä katseltavaa", Brent vastasi hymähtäen.
"Brent Perkins, tässä ei ole mitään hauskaa!" Kaitlyn sanahti ja nytkähti eteenpäin keittiön työtason edestä.
"Onhan", Brent vastasi ja siirtyi muutaman askeleen vasemmalle tukkimaan Kaitlynin kulkuväylän. "En tiennyt, että Kaitlyn Dawlish osaa olla söpö panikoidessaan", hän jatkoi jolloin Kaitlyn pysähtyi aloilleen. "Kysyn nyt vielä kerran, että olethan sinä sataprosenttisen varma asian suhteen?"
"Haluatko lyödä kättä päälle sovinnoksi, tehdä rikkumattoman valan vai solmia pikkurillilupauksen? Nimeä vaatimuksesi, olen tosissani Perkins", Kaitlyn irvaili vaikka tunsi sydämensä takovan hulluna juuri sillä hetkellä rinnassaan.

Brent hymähti ja kohotti kätensä sipaisemaan Kaitlynin poskella roikkuvan mahonginruskean hiussuortuvan tämän korvan taakse. Naisen poski tuntui lämpimältä kosketuksen alla, eikä hetkeen Brent sanonut sanaakaan. Hän katseli Kaitlynia edessään ja ajatteli tämän olevan kaunis paitsi sisältä kuin myös ulkoa. Kaitlyn hengitti jotenkin katkonaisesti, sillä hän ei ollut oikeastaan vieläkään täysin rauhoittunut. Hän ei kuitenkaan karsastanut Brentin kosketusta poskellaan, vaan kohotti kuparinruskeiden silmiensä katseen ylös miehen kasvojen puoleen. Läheltä katsottuna Brent oli todella hyvännäköinen naisen silmissä. Kaitlyn huomasi jäävänsä tuijottamaan miehen kaulaa koristavaa arpea, joka oli peräisin menneiltä teini-ajoilta Amelian raapaistua ihmissudeksi muututtuaan Brentiä kaulaan. Lopulta Brent hymähti ja vei kätensä naisen lantiollle vetääkseen tätä hitaasti lähemmäs itseään. Kaitlyn liikahti jännittyneenä kuin robotti aivan kiinni mieheen, katseen nauliutuessa tämän rintakehää kohden samalla, kun nainen tunsi miehen käden liikkuvan selkäänsä pitkin niskalleen.

"Mitä jos päätetään ihan oma sovinto?" Brent kumartui kuiskaamaan naisen kasvojen tasolle. Hän hiveli Kaitlynin niskaa toisella kädellään, mahonginruskeiden hiusten valuessa pitkin miehen sormia. "Jos olet aivan sata varma tästä, niin suutele minua."

Kaitlyn tuijotti hetken aikaa miestä suoraan tämän silmiin, kunnes keräsi jostain syvältä sisimmästään kaikki ne vuodet nukkuneen rohkeutensa esiin. Hän kietaisi toisen kätensä Brentin kaulan ympärille ja kurottautui painamaan huulensa vasten tämän huulia, miehen kietoessa kätensä vaistomaisesti heti suudelman alkaessa Kaitlynin koko vartalon ympärille. Luoja, että se suudelma meinasi räjäyttää Kaitlynin koko tajunnan.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 06.01.24 20:25

Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde
NELJÄS LUKU
Syy numero 2: Aloita seksisuhde ystäväsi kanssa
Osa 2/?
TRIGGER WARNING: Tarkoin kuvailtua seksiä tekstissä, K18 – lukeminen omalla vastuulla

Tuntiessaan naisen huulet omillaan kesti Brentillä muutaman sekunnin ajan tajuta, että mitä juuri äsken oli oikein tapahtunut. Hän kuitenkin vastasi suudelmaan todeten hiljaa mielessään, ettei se tuntunut ollenkaan kiusalliselta – päinvastoin. Siinä oli jotain uutta ja jännittävää joka sai myös miehen vatsanpohjan kääntymään kertaalleen ympäri. Hän maistoi jotain makeaa Kaitlynin huulilta ja hivutti kätensä varovaisesti naisen kylkiä pitkin alemmas tämän lantiolle vetääkseen tätä lähemmäs itseään, tuntien kuinka Kaitlynin sormet upposivat hänen hiuksiensa sekaan suudelman syventyessä. Brent tiukensi otettaan ja astui askeleen lähemmäs Kaitlynia, jolloin nainen hänen edessään tunsi alaselkänsä kolahtavan vasten keittiön työtasoa. Hetken mietittyään seuraavaa peliliikettään päätti Brent nostaa Kaitlynin istumaan keittiötason päälle, päästäkseen etenemään vieläkin lähemmäs naisen vartaloa omalla olemuksellaan.

Kaitlyn otti tukea miehen hartioista tuntiessaan nousevansa ilmaan, erkaantuen hetkeksi suudelmasta vain vetääkseen syvää henkeä. Mitä helvettiä juuri äsken oli oikein tapahtunut? Kuparinruskeat silmät hakivat katseellaan Brentin punaruskeista silmistä, jotka katselivat Kaitlynia tovin viistoon alaspäin. Muutaman sekunnin päästä Kaitlyn huomasi miehen virnistävän itselleen vaimeasti, tuntien kuinka hänen toinen kätensä eksyi hetkellisesti silittämään naisen tulipunaista poskea ennen, kuin käsi siirtyi Kaitlynin niskan taakse vetääkseen tämän uuteen suudelmaan. Okei, Kaitlyn oli myyty – jokin siinä hetkessä sai perhoset vilisemään pitkin hänen vatsanpohjaansa ja kasvattamaan adrenaliinia kehon sisällä. Siitä oli kauan kun hän oli viimeksi saanut osakseen vastaavanlaista huomiota ja jos totta puhuttiin, niin vaikka huomion antaja olikin hänen paras ystävänsä aina varhaisnuoruudesta asti, ei Kaitlyn pitänyt sitä ollenkaan enää niin outona ajatuksena kuin aiemmin. Kysehän oli vain kahden aikuisen välisen ihmisen hauskanpidosta ja siinä se.

Brent laski kätensä hetken kuluttua alas Kaitlynin niskan takaa ja siirtyi suukottamaan naisen poskipäätä hellästi, antaen huuliensa vaeltaa alemmas aina hänen kaulalleen ja sitä kautta härnäämään Kaitlynia entisestään. Nainen päästi vaimean ynähdyksen ulos suustaan ja henkäisi, huomaten puristavansa sormiaan yhtäkkiä tiukasti vasten miehen lantiota. Jokainen pieni suudelma kaulalla oli kuin sähköisku Kaitlynin kropalle eikä se jäänyt Brentiltä huomaamatta. Mies hivutti varovaisesti kätensä naisen kauluspaidan ylimmille napeille avatakseen ne: hän halusi palavasti nähdä mitä paidan alta paljastuisi, muttei kuitenkaan antaa Kaitlynille kuvaa itsestään liian hätäisenä. Niinpä hän päätti palauttaa huulensa takaisin vasten naisen huulia samalla kun lähti avaamaan nappeja ylhäältä alaspäin tuskastuttavan hitaasti, keskeyttäen tekemisensä lopulta puoleen väliin rivistöä katsoakseen tarkemmin ensinäkymää.

Brent huomasi hengittävänsä tiheämmin mitä normaalisti. Miehen kädet tapailivat naisen lantiota samalla kun katse tuntui poraantuvan laittoman pitkäksi aikaa Kaitlynin puoliksi paljaaseen rintavarustukseen. Kaitlyn huomasi miehen ensireaktion ja hivutti oman kätensä hitaasti kolmanneksi viimeiselle kauluspaidan napille avatakseen sen itse. Brent ei sanonut sitä ääneen, mutta hän huomasi ajattelevansa naisen edessään olevan aivan järjettömän hyvännäköinen ja kuuma. Hän halusi palavasti viedä tapahtuman pidemmälle ja tutustua naisen vartaloon lisää, mutta koska mies ei edelleenkään halunnut kiirehtiä hän päätti antaa Kaitlynille itselleen myös ohjat. Kärsivällisesti Brent katsoi kuinka Kaitlyn avasi viimeisenkin kauluspaitansa napin auki ja antoi vaatekappaleen helmojen siirtyä sivuun, jolloin mies vei kätensä tunnustelemaan naisen lämmintä ihoa tämän kyljille.

"Olet kaunis", Brent sai lopulta sanotuksi raskaan hengityksensä seasta.
"Ole sitten hyvä ja vie asia pidemmälle", Kaitlyn vastasi samalla kun kurottautui suutelemaan miestä uudestaan tämän huulille.

Nyt kauluspaita sai luvan lentää keittiön lattialle. Brent painautui suudelman yhteydessä jo niin tiiviisti vasten naista edessään, ettei Kaitlyn voinut olla tuntematta jotain kovaa painautumassa reittään vasten. Nainen hivutti kätensä miehen paidan alle tunnustellakseen tämän jännityksestä jäykistyneitä vatsalihaksia sekä lämmintä, pehmeää ihoa vaatekappaleen alla. Brent otti hetkeksi tukea oikealla kädellään keittiön työtasosta, kunnes tunsi suudelman jälleen katkeavan kun nainen hänen edessään selvästi antoi merkkejä siitä, että hän halusi päästä eroon miehen paidasta tämän päällä. Brent laski kätensä hetkeksi alas ja tarttui kiinni vaatekappaleensa helmoista, kiskaisten sen päänsä ylitse lattialle naisen kauluspaidan seuraksi. Nyt oli vuorostaan Kaitlynin vuoro jäädä hetkeksi aikaa tuijottamaan näkymää edessään. Hän kohotti oikean kätensä varovaisesti ylös painaakseen sormenpäänsä vasten paljasta ihoa, antaen kätensä sivellä rintakehää hetken hellästi samalla, kun kuparinruskeat silmät hakivat yläviistosta miehen katsetta. Brent laski kätensä takaisin naisen lantiolle ja nykäisi tätä tiiviimmin vasten itseään, antaen Kaitlynin tutkia vartaloaan kaikessa rauhassa. Kosketus tuntui kivalta ja hellältä, sellaiselta jota Brent ei ollut ikinä ennen elämänsä aikana kokenut. Siinä oli jotain viattoman vilpitöntä ja jännittävää, joka sai miehen odottamaan naisen seuraavaa siirtoa.

Lopulta Kaitlyn vei kätensä koskettamaan varovaisesti miehen etumusta. Brent ummisti silmänsä hetkeksi ja tunsi hengityksen karkaavan ulos suustaan, miehen pyrkiessä pitämään itsensä kuitenkin kasassa. Housut olivat yhä jaloissa, mutta jokin pakottava tunne pyrki hänestä ulos. Kaitlyn kävi aluetta läpi varovaisesti farkkujen päältä, kunnes päätti tutkimusmatkansa suljetulle vyönsoljelle. Tähän hän tarvitsi avukseen nyt jo toisen kätensä saadakseen lukon auki. Sen tehtyään päätyi miehen vyö lattialle muiden vaatekappaleiden sekaan, Kaitlynin kurottautuessa uuteen suudelmaan miehen kanssa. Brent kaappasi naisen paremmin otteeseensa tuntiessaan tämän huulet jälleen omillaan. Hänen koko kroppansa oli räjähtämäisillään hetkenä minä hyvänsä, ja nyt jos koskaan mies halusi viedä asiaa pidemmälle. Brent nosti naisen syliinsä keittiön työtason päältä, Kaitlynin kietaistessa jalkansa tämän kropan ympärille samalla, kun mies lähti kantamaan naista kohti tämän makuuhuonetta.

Heti ovesta sisälle päästyään Brent kaatoi Kaitlynin alleen pedatulle vuoteelle ja hivutti huulensa jälleen suutelemaan naisen kaulaa. Tällä kertaa hän kuitenkin siirtyi alemmas naisen vartaloa pitkin ja jatkoi suudelmien antamista pitkin tämän paljasta ihoa, tunnustellen samalla toisella kädellään Kaitlynin rintoja alusvaatteiden päältä. Ne tuntuivat kivalta käsissä, mutta sitäkin kivemmalta tuntui kuulla naisen vaimean tyytyväinen vaikerointi miehen alla. Kädet siirtyivät lopulta alemmas kohti naisen farkkuja, miehen avatessa varovaisesti napin sekä vetoketjun vaatekappaleesta auki. Brent hivutti housuja alaspäin huomaten pian saavansa apua naiselta itseltään niiden riisumisessa. Mies palautti huulensa takaisin Kaitlynin kaulalle samalla, kun varovaisesti vei toisen kätensä tunnustelemaan tämän jalkoväliä alusvaatteiden päältä: eikä miehen tarvinnut pettyä. Kaitlyn päästi raskaan henkäyksen ulos huuliltaan tuntiessaan kosketuksen. Se sai hänen koko kroppansa jännittymään ja hengityksen tihenemään. Pitkään aikaan mikään kosketus ei ollut tuntunut niin hyvältä eikä Kaitlyn ollut odottanut pitkään aikaan mitään yhtä paljon kuin sitä, että saisi päällään makaavan miehen viemään sen minkä he olivat yhdessä aloittaneet loppuun asti.

Brent siirsi kätensä naisen alusvaatteiden reunukselle ja hivuttautui varovaisesti vaatekappaleen alle. Hän siveli sormillaan hellästi Kaitlynia samalla kun jatkoi suudelmien antamista kaulalle, kuullen kuinka nainen hänen allaan parahti jo kovempaan ääneen kuin aiemmin. Varovaisesti Brent työnsi ensin yhden sormistaan naisen sisälle, irtaantuen suudelmasta nähdäkseen Kaitlynin reaktion. Ja se oli juuri sitä mitä hän oli odottanut: nainen hänen allaan taivutti selkäänsä ja henkäisi raskaasti, jolloin Brent uskaltautui työntämään toisenkin sormensa tämän sisälle. Jos reaktio olisi nyt jo tällainen, niin millainen se olisi siinä vaiheessa, kun mies työntyisi itse hänen sisäänsä? Brent tunsi kuinka hänen omaa kroppaansa pakotti, mutta hän halusi nähdä Kaitlynin nauttivan hetkestä. Hän halusi palavasti tuottaa mielihyvää naiselle ja kuulla tämän vaikeroivan käsittelyssään.

Kovin kauaa Brent ei kuitenkaan raaskinut kiusata Kaitlynia, sillä paras osuus olisi vasta edessä. Mies veti pienen ajan päästä kätensä hitaasti pois naisen jalkojen välistä ja kumartui suutelemaan häntä hellästi, tuntien kuinka Kaitlynin kädet alkoivat hapuilla miehen omien housujen vyötäröä malttamattomina. Brent auttoi naista vaatekappaleen riisumisessa yltään ja painautui tätä vasten pelkissä boxereissa, heilauttaen lopuksi päiväpeiton kaksikon päälle. Kaitlyn tunnusteli miehen varustusta kädellään alusvaatteiden läpi ja kohdisti katseensa Brentin silmiin, joka hyvin raskaasti henkäisten vastasi silmien väliseen kontaktiin.

"Haluan sinua", Kaitlyn kuiskasi vaimeasti vasten miehen kasvoja. Brent ummisti hetkeksi silmänsä ja hivutti toisen käsistään laskemaan naisen alushousuja alemmas peiton alla. Hän hengitti raskaasti vastatessaan naiselle.
"Et tiedäkään miten paljon minä haluan sinua juuri nyt", Brent vastasi vaimeasti. Hänen päätään pakotti. Tähän astisen elämän aikana mikään ei ollut vielä tuntunut yhtä jännittävältä tai saanut vatsanpohjaa kihelmöimään niin paljon kuin meneillään oleva hetki. Brent laski omia boxereitaan alaspäin ja tarttui kiinni jäykistyneestä miehuudestaan ohjaten sen koskettamaan varovaisesti Kaitlynin jalkoväliä.

Kaitlyn vei kätensä miehen yläselälle ja katsoi tätä suoraan silmiin kun Brent lopulta työntyi hänen sisäänsä. Miehen pää nytkähti vasten naisen kaulaa hetkellisesti, kunnes hän lopulta palautti katseensa takaisin naisen puoleen. Kaitlyn päästi tuskallisen pitkän henkäyksen ulos huuliltaan tuntiessaan miehen sisällään jolloin Brent tarttui häntä kiinni ranteesta ja aloitti työntymisen sisään ja ulos. Mikään, ei mikään – ollut tuntunut pitkään aikaan yhtä hyvältä kuin se hetki jota Kaitlyn juuri sillä hetkellä kävi läpi. Brentin suusta karkasi ilmoille myös hyvin raskas henkäyksien sarja. Se hetki tuntui hyvältä: luvattoman hyvältä. Joka ikinen ulos ja takaisin sisään työnnetty liike sai miehen voihkimaan entistä tiheämmin. Naisen vartalo hänen allaan otti vastaan jokaisen liikkeen ja sen omistaja vastasi saamaansa kohteluun yhtä tyytyväisenä äännellen. Brent ei ollut varma kuinka kauan hän kestäisi, mutta siitä hän oli varma, että mies halusi naisen laukeavan ennen itseään. Brent tunsi kuinka naisen kädet puristuivat vasten hänen yläselkäänsä mitä pidempään hän jatkoi toimintaansa, henkäyksien sarjan muuttuessa yhä vain tiiviimmiksi. Kaitlyn taivutti niskaansa taaksepäin ja puri alahuultaan mitä pidemmälle tilanne eteni, saaden miehen kiristämään ehkä aavistuksen tahtia toimissaan. Brent huomasi nauttivansa suuresti siitä kuinka Kaitlyn nautti olostaan hänen käsittelyssään, joka lisäsi miehen omaa kiihkoa entisestään.

Lopulta Kaitlyn taivutti koko kroppaansa vasten miestä ja tiukensi otettaan tiiviimmin Brentin selällä. Huulilta ulos karannut voihkaisu kertoi enemmän kuin tuhat sanaa Brentille eikä mies voinut itselleen mitään nähdessään naisen mielihyvän saavuttavan huippunsa allaan. Muutaman työnnön jälkeen Brent tunsi saavuttavansa omankin huippunsa ja rojahti raskaasti hengittäen Kaitlynin päälle puolittain makaamaan, tuntien samalla kuinka naisen kädet hapuilivat hänen hiuksiaan. Olivatko he juuri oikeasti tehneet sen? Brent keräsi itseään hetken aikaa, kunnes kohottautui katsomaan naista alapuolellaan. Kaitlyn avasi silmänsä varovaisesti ja katsahti miestä suoraan tämän silmiin sanaakaan sanomatta, kunnes pienen ajan kuluttua hänen kasvoilleen levisi vaimea virnistys.

"Se tuntui paremmalta kuin muistinkaan", Kaitlyn sanahti pieni vitsaileva vivahde äänessään. Brent katsoi häntä edelleen hivenen raskaasti hengittäen, kunnes naurahti ja laski kasvonsa naisen olkapäälle. Miehen kädet tapailivat naisen vartaloa alapuolellaan samalla kun hän yritti edelleen keräillä itseään.
"Voinko nyt lisätä ansioluetteelooni töitä hakiessani, että olen päässyt samaan sänkyyn Kaitlyn Dawlishin kanssa?" Brent tokaisi lopulta, jolloin Kaitlyn naurahti huvittuneena. Hän antoi käsiensä vaeltaa miehen paljaalla selällä hetken, kunnes Brent kellahti selälleen makaamaan hänen viereensä.
"Älä vain näytä sitä ansioluetteloa sitten veljelleni", Kaitlyn vastasi kiusoitellen. Brent hieraisi kasvojaan ja tunsi kuinka hänen hengityksensä viimein alkoi tasaantua. Se oli ensimmäinen kerta kun hän oli harrastanut seksiä naisen kanssa, eikä kenen tahansa naisen kanssa vaan parhaan ystävänsä. Se mikä yllätti miehen positiivisesti oli se, että kokemus oli ollut kaiken kaikkiaan varsin miellyttävä: aivan kuin he olisivat tehneet sen ennenkin. Lopulta Kaitlyn liikahti peiton alla ja nousi istumaan sängyn reunalle alastomana, kietoen oman puolen vuoteensa peiton vartalonsa suojaksi. Hän nousi seisomaan ja haraisi sotkeutuneita hiuksiaan, katsahtaen olkansa ylitse sängyllä makaavaa Brentiä. Naisen kuparinruskeissa silmissä käväisi mietteliäs katse, johon mies vastasi kurtistamalla omia kulmiaan hetkellisesti.

"Menen suihkuun", Kaitlyn sanahti lopulta lyhyesti ja lähti astelemaan kohti makuuhuoneen ovea.
"Yksinkö?" Brent kysyi pienesti kiusoitellen. Kaitlyn pysähtyi ovensuuhun ja käänsi katseensa takaisin mieheen sängyllään, kohentaen peittonsa asentoa kroppansa ympärillä.
"Vihjailetko jotain?" nainen kysyi mietteliäänä ja kallisti päätään, jolloin Brentin kasvoille levisi ovela hymy.
"Mietin vain ajattelitko, että tämä jäisi tähän?" mies kysyi. Kaitlyn kurtisti pienesti kulmiaan kunnes hänen kasvoilleen levisi ovela virnistys.
"Suihkun ovi on auki mikäli haluat liittyä seuraani", nainen vastasi virnistäen. Sen sanottuaan hän käänsi selkänsä miehelle ja poistui ulos makuuhuoneesta. Brent veti syvää henkeä sängyllä ja vei hetkeksi kätensä niskansa taakse siihen nojatakseen. Hän tuijotti makuuhuoneen kattoa yläpuolellaan kunnes kuuli kuinka suihku viereisessä huoneessa meni päälle.

Brent tiesi millaiset riskit koko hommassa oli pilata ystävyyssuhde Kaitlynin kanssa. Mies ei kuitenkaan voinut kiistää itseltään sitä tosiasiaa, että hän oli nauttinut jokaisesta hetkestä heidän harrastaessa seksiä. Kaitlyn oli kaunis ja viaton, jota mies tunsi palavasti haluavansa suojella kaikelta pahalta – erityisesti epäonnisilta treffiseuralaisilta. Jos hän voisi pitää Kaitlynin poissa huonoista kokemuksista ja estää häntä särkemästä sydämensä, se olisi jo enemmän kuin lottovoitto Brentille itselleen, mutta mitä se maksaisi hänelle itselleen? Entä jos hän alkaisi tuntea jotain vakavampaa naista kohtaan? Hänhän oli jo tupaantulijaisissaan myöntänyt Kaitlynille, että oli ollut teini-ikäisenä ihastunut häneen, ja nyt..

Brent hivuttautui hitaasti istumaan sängyn reunalle. Hän hieraisi kasvojaan ja kuuli edelleen, kuinka suihku valui viereisessä huoneessa. Hetken mietittyään mies suoristi itsensä seisomaan ja lähti astelemaan kohti pesuhuonetta, jonka ovi toden totta oli jätetty raolleen auki. Brent näki kuinka Kaitlyn pesi kuparinruskeita hiuksiaan suihkukaapin välioven takana, kunnes astahti hänen taakseen seisomaan. Kädet eksyivät kapealle lantiolle vaistomaisesti, lämpimän veden virratessa miehen kasvoille ja käsivarsille.

"Mahdoinko kertoa sinulle kuinka mahdottoman upea vartalo sinulla oikein on?" Brent kumartui kuiskaamaan naisen korvaan, joka kosketuksen tuntiessaan kääntyi suihkun alla miehen puoleen. Kaitlyn hymyili vaimeasti, katsahtaen miehen paljasta vartaloa edessään samalla, kun kosketti sitä molemmin käsin.
"Entä mahdoinko kertoa sinulle kuinka mahdottoman hyvältä tuntuu, että olet siinä juuri nyt?" nainen kysyi vaimeasti päätään samalla kallistaen. Brent nielaisi pienesti, kunnes kumartui painamaan suudelman naisen huulille. Kyllä, Brent ei ollut "suutelija"-tyyppiä, mutta Kaitlynin kanssa suuteleminen tuntui siltä, kuin hän olisi tehnyt sitä iät ja ajat. Se oli luonnollista ja sai miehen vatsanpohjan muljahtelemaan ympäri varsinkin silloin, kun Kaitlyn vaistomaisesti haki häntä tilanteen edetessä lähemmäs itseään. Brent haroi vapaalla kädellään naisen märkiä hiuksia tämän takaraivon takana samalla, kun painautui tiiviimmin tätä vasten. Joko hänet olisi tuhoon tuomittu tai siunattu valoisalla tulevaisuudella: se jäisi nähtäväksi.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 23.01.24 20:06

Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde
VIIDES LUKU
Syy numero 3: Kiinnyt hänen perheeseensä
Osa 1/?

Siitä tuli tapa. Vahingossa tai ei, mutta lähestulkoon viikoittain Kaitlynilla ja Brentillä oli yhteinen kahdenkeskinen hetki toistensa kanssa joka vain istui mukaan arjen rutiineihin. Kaiken sen enemmän tai vähemmän intiimin kanssakäymisen lomassa he jatkoivat elämäänsä kuten aina ennenkin: lasten ollessa Kaitlynin luona hän jakoi kaiken huomionsa Andriannalle ja Bryantille, kävi töissä, treeneissä ja pyöritti arkea valmistautuen henkisesti myös siihen, että ensi syksynä kumpikin lapsista lähtisi Tylypahkaan. Bondien perheen kanssa kommunikoitiin ainoastaan lapsia koskevista asioista eikä muusta, mikä sopi Kaitlynille paremmin kuin hyvin. Mitä tuli sitten Brentiin, huomasi mies arkensa muuttuneen enemmän tai vähemmän rutiininomaisemmaksi. Hän oli myös päättänyt alkaa etsiä töitä. Elinkustannuksia ei kuitattaisi ilman pääomatuloja, joten mies huomasi selaavansa joka aamu Päivän Profeetan työpaikkailmoituspalstaa kiinnostuneena. Harmikseen tarjolla oli vain joko hanttihommia tai paikkoja sellaisiin yrityksiin, joissa Brent tiesi joko kuolevansa ennenaikaisesti tylsyyteen tai kokevansa lahjojensa menevän hukkaan. Hän kuitenkin piti itseään sangen hyvänä velhona ja kaipasi elämäänsä toimintaa, joten paikka Taikaministeriöstä joko aurorivirastosta tai unhoituttajien päämajasta voisi olla eniten hänen mieleensä.

Päivää ennen jouluaattoa Kaitlyn oli kuitenkin sopinut treffit parhaan jästiystävänsä Maggien kanssa paikalliseen Lontoon kahvilaan. He eivät olleet tavanneet toisiaan sitten sen jälkeen, kun Maggie oli viimeksi toimittanut Brentin tupaantulijaisista toipuvalle Kaitlynille ensiapupakkauksen aamiaispöytään.

“Kaitlyn!” Maggie hihkaisi jo kaukaa, kun hänen tummanruskeat silmänsä tavoittivat ikkunapöydän ääressä istuvan ystävänsä kahvilassa. “Anteeksi, että minulla kesti. Juutuin aamuruuhkaan.”
“Ei se haittaa”, Kaitlyn kiirehti sanomaan ja heilautti kättään kasvojensa edessä kepeästi. Hän nousi paikaltaan hetkeksi seisomaan suukottaakseen ystävättärensä kumpaakin poskea tervehdykseksi, jonka jälkeen kumpikin istuutuivat alas – Maggie heti takin yltään riisuttuaan.
“Joko olet tilannut?” Maggie tiedusteli ja katsahti ympärilleen.
“Sinulle vaniljalatte sekä kanelikierrepulla, itselleni otin ihan normaalin kokoisen kahvin ja aamiaissämpylän.”
“Tämän takia olet paras ystäväni”, Maggie henkäisi tyytyväisenä ja nojautui vasten kahvilan pöytää katse paljonpuhuvana Kaitlynin puoleen porautuen. “No, suostuitko sinä siihen?”
“Mihin?” Kaitlyn kysyi samalla kun oli keskittynyt katselemaan ulos ikkunasta.
“No se FWB-juttu!” Maggie kuiskasi ääni kihelmöiden. Nainen suorastaan janosi uutisia Kaitlynilta.
“Ai niin, se” Kaitlyn vastasi kuin ei muka olisi muistanutkaan alkuun koko asiaa. “Älä nyt pety, mutta...”
“Kaitlyn! Eikä! Se oli unelmiesi tilaisuus!” Maggie parahti ja pamautti kätensä pöytää vasten vähän turhankin kovaäänisesti. Viereisestä pöydästä vilkaistiin paheksuvasti tummaverikön eläytymistä tilaisuuteen, kunnes Kaitlyn jatkoi lausettaan.”
“...mutta suostuin”, hän sanahti yllättäen. Maggien suu loksahti lähemmäs lattianrajaa. Hänen kesti hetken aikaa sisäistää juuri kuulemansa uutiset. Kaitlyn sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse ja juuri samalla sekunnilla heidän tilauksensa saapuivat pöytään. Tarjoilija esitteli tilatut tuotteet ja toivotti kummallekin mukavaa alkanutta päivää, Kaitlynin kiittäessä kohteliaasti asiakaspalvelijaa saamastaan palvelusta. Maggie vinkaisi tarjoilijan poistuttua. Hänen oli pakko haukata palanen kanelikierrepullastaan ja mutustella asiaa hetken aikaa mielessään ennen, kuin hyppäisi paremmin mukaan keskusteluun.
“Okei, okei. No niin, olen saanut sokeria joten aivoni voivat toimia taas täydellä teholla”, nainen aloitti ja puisteli käsiään. “Kerro kaikki! Kauanko tätä nyt on sitten jo jatkunut?”
“Muutaman viikon”, Kaitlyn vastasi melko huolettomasti.
“Miksi et raportoinut minulle heti asiasta?” Maggie tivasi. “Makuuhuoneessasi tapahtuu jälleen kymmenen vuoden kuivakauden jälkeen, etkä viitsinyt ilmoittaa siitä minulle!”
“Mag, en ole ehtinyt” Kaitlyn puolustautui. “Minulla on treenit, pelit ja lapset. Hyvä jos ehdin joulua viettämään vanhempieni luokse huomenna”, hän jatkoi.
“Tietävätkö lapset hänestä?” Maggie jatkoi uteluaan.
“Hyvänen aika, eivät!” Kaitlyn kiirehti vastaamaan. “Eivätkä saakaan tietää. Tai siis siitä mitä heidän äitinsä harrastaa parhaan ystävänsä kanssa.”
“Yksityistä joogaamista? Tennistä? Hei, nyt keksin – pilatesta!” Maggie ehdotti. Hetken aikaa Kaitlyn pysyi vaiti, mutta lopulta hänen oli pakko purskahtaa nauruun ystävänsä vitsille.
“No huispaaminen ei ainakaan menisi heille läpi, koska harjoittelen sitä jo yli puolet vapaa-ajastani”, hän vastasi.
“Totta”, Maggie tuumasi ja hörppäsi kunnon kulauksen vaniljalatteaan. “No, onko hän hyvä?”
“Yritätkö saada minua antamaan hänelle kouluarvosanan?” Kaitlyn kysyi mukamas järkyttyneenä, naurahtaen kuitenkin lauseensa perään.
“Kyllä!” Maggie intti vastaan, tosin hyväntuulisesti itsekin naureskellen.
“Mitä tuohonkin nyt vastaisi?” Kaitlyn kysyi ja pyöräytti kahvikuppia kädessään. “On. Todella hyvä”, hän tokaisi lopulta. Maggien kasvoille levisi ovela virnistys.
“Oletko käynyt treffeillä sen jälkeen kun aloititte tämän kokeilun?” nainen kysyi lopulta.
“Öh, en” Kaitlyn vastasi lyhyesti, kunnes kiirehti kuitenkin jatkamaan. “On ollut kiire! Ehkä menen syömään vuoden alussa jonkun kiinnostavalta vaikuttavan miehen kanssa.”
“Kaitlyn”, Maggie huokaisi lopulta. “Oletko varma ettei häntä haittaa se, että tapailet muita miehiä samalla kun... no, teette mitä teettekään keskenänne?” hän kysyi.
“Miksi haittaisi? Se on osa sopimusta”, Kaitlyn vastasi kulmiaan kurtistaen.
“Kaitlyn, jos minä olisin Brentin saappaissa vittuuntuisin suunnattomasti mikäli joutuisin katsomaan kuinka sinun kaltaisesi nainen lähtee ulos toisen miehen kanssa”, Maggie hymähti hivenen ovelaan sävyyn.
“Vau Mag”, Kaitlyn sanahti ja laski kahvikupin takaisin pöydälle. “Ensin suorastaan rukoilet polvillasi minua aloittamaan hänen kanssaan FWB-suhteen ja kun lopulta teen niin, yrität iskostaa mieleeni että hän – tai minä, voisimme mahdollisesti olla mustasukkaisia toisistamme?” hän kysyi, nojautuen kyynärpäillään pöydän kulmaa vasten samalla kun silmäili ystävätärtään.
“Kunhan vain sanoin, että jos olisin Brent – en päästäisi sinua toisen miehen matkaan”, Maggie tokaisi kevyesti. “No, mutta! Jos olet vakaasti päättänyt, että se on vain seksiä eikä mitään muuta, niin olen siitä huolimatta onnellinen puolestasi.”

Kaitlynin kulmaa nyki. Hän ei halunnut sanoa sitä ääneen, mutta vuosien aikana Maggie oli ollut oikeassa useammin kuin vain kerran: eikä niihin kertoihin oltu tarvittu noidan voimia, koska sellaisia Maggie ei omistanut. Hänestä olisi kuitenkin tullut varsin uskottava ennustuksen professori, mikäli luotti vähänkään Maggien selvännäkijän taitoihin. He juttelivat vielä hetken ja söivät tilaamansa ruoat loppuun, jonka jälkeen Maggien oli aika rientää takaisin työpaikalleen. Kaitlyn halasi ystäväänsä kahvilan ulkopuolella ja katsahti ylös kirkkaalle taivaalle. Oli vaikea uskoa, että elettiin jo joulukuun loppua ja huomenna olisi jouluaatto. Tänä vuonna lapset viettäisivät joulun isänsä luona: se olisi ensimmäinen joulu vuosiin, kun Adrianna ja Bryant saisivat kokoontua yhteen isänsä sekä hänen puolensa suvun kanssa pyhien ajaksi, kun taas Kaitlyn kuluttaisi aikaansa vanhempiensa luona Godricin Notkossa yhdessä sisarustensa kanssa. Kymmenen vuoden ajan Axelin vankeustuomion ollessa voimassa kaksoset olivat olleet osa Dawlishien suvun joulua, mutta koska Axel oli nyt vihdoin vapaa mies, oli Kaitlyn esittänyt kainon toiveen, että lapset saisivat viettää jatkossa joka toisen joulun Bondien luona ja vastaavasti joka toisen joulun Dawlishien luona.

Hän päätti suunnata kotiin ennen kuin iltapäiväksi alkava lumimyräkkä pääsisi yllättämään. Kaitlynilla oli vielä lahjoja jotka piti paketoida, pakata mukaan ja vaatekaapista piti muutenkin kaivella esille itselle sekä lapsille jotain juhlavampaa päällepantavaa matka-arkkuihin. Hän oli (jälleen kerran) jättänyt kaiken viimetippaan, koska oli joko omien selitystensä mukaan ollut liian kiireinen tai yksinkertaisesti vain unohtanut koko joulun olemassaolon. Päästyään asunnolleen Kaitlyn nakkasi takkinsa lepäämään eteisen rahille ja potkaisi kenkänsä pois jaloistaan, suunnaten makuuhuoneeseensa ja suorinta tietä vaatekaapilleen, jonka perukoille hänellä oli tapana piilottaa asioita jemmaan lapsiensa uteliailta katseilta. Ei sillä etteikö Bryant olisi löytänyt hänen kätköjään tarpeeksi penkoessaan, mutta Kaitlyn luotti kuitenkin taitoihinsa loitsia, joten lahjat olivat toivon mukaan pysyneet piilossa uteliailta katseilta.

Hetken päästä Kaitlynin olohuone oli kuin taistelutantereen jäljiltä, kun hän alkoi paketoida lahjoja kääröihinsä. Adrianna oli ilmaissut haluavansa itselleen luudanvarren, jollaisen Kaitlyn oli hänelle lopulta hankkinutkin, mutta sitä tyttö ei saisi viedä mukanaan Tylypahkaan vielä ensimmäisenä kouluvuotenaan. Bryant janosi palavasti lemmikkiä, mutta koska elävää kissaa, pöllöä tai sammakkoa ei oikein voinut laittaa pakettiin odottamaan avaamista, oli Kaitlyn taiteillut pojalle omin käsin “lahjakortin” jossa hän ilmoitti, että hän pääsisi äitinsä kanssa Viistokujalle hankkimaan heti vuoden alussa itselleen lemmikin. Renen pakettiin eksyi tänäkin vuonna pullollinen hyvää viskiä sekä uudet villasukat, Destinylle kauneudenhoitotuotteita ja vanhemmille iso korillinen kaikkia pieniä herkkuja sekä paikallisia tuotteita, joita Kaitlyn oli käynyt ostamassa pelireissuillaan eri kaupunkien ja paikkakuntien pienistä puodeista. Maggie puolestaan saisi suklaata ja lahjakortin lempi vaatekauppaansa, kun taas Brent...

“Helvetti!” Kaitlyn parahti ääneen tajutessaan, ettei ollut hankkinut mitään Brentille. “Vittu, että olen tyhmä.”

Kaitlyn istui hetken lattialla toimettomana ja katseli paketoimiaan lahjoja. Yksi tosiaan loisti poissaoloaan ja se jos mikä vitutti naista suunnattomasti. Hän halusi palavasti antaa jotain miehelle, jonka oli saanut takaisin elämäänsä ja jonka koki itselleen tärkeäksi. Kaitlyn sysäsi kaikki jo valmiiksi paketoimansa lahjat odottamaan eteiseen seuraavaa aamua, kävellen hetken aikaa ympäriinsä pitkin poikin asuntoaan ja mietti. Ehkä hän voisi viedä Brentin elokuviin tai syömään? Konserttiin, urheilutapahtumaan? Eläintarhaan? Ei, ei ja vielä kerran ei – ne kaikki ideat kuulostivat treffeiltä, eivätkä he treffailleet toisiaan. Ainakaan sanan todellisessa merkitysmuodossa. Heidän suhteensa oli erilainen. Siihen ei kuulunut ulkona käyminen vaan puhdas seksi eikä mitään muuta. Kaitlyn päätti luovuttaa. Hänellä ei ollut antaa mitään lahjaksi miehelle tähän hätään, paitsi tietenkin varastojen kätköstä joko viinipullo tai konjakkipullo, mutta ei nainen halunnut jatkuvasti olla antamassa alkoholia lahjaksi parhaalle ystävälleen.

Siinä samassa hänen oveensa koputettiin. Kaitlyn sipsutti sukkasillaan ovelle ja avasi sen, jonka takana seisoi – kukas muukaan kuin Brent itse. Mies kallisti päätään ja hymyili ystävällisesti naiselle, joka henkäisi raskaasti ja kääntyi selin ystävänsä puoleen tätä ensin tervehdittyään. “Onko jokin hullusti?” Brent kysyi kulmiaan kurtistaen.
“Miksi aloitat lauseesi aina kysymällä minulta onko jokin hullusti?” Kaitlyn kysyi naurahtaen.
“Koska yleensä kun avaat minulle oven olet minua vastassa stressaantuneena”, Brent vastasi ja astahti sisälle eteiseen. Hän riisui takkinsa ja kenkänsä yltään, katsahtaen nurkkaan pakattuja matka-arkkuja sekä lahjapinoa. “Olet ilmeisesti lähdössä joulua viettämään?”
“Joo, menen vanhemmilleni” Kaitlyn vastasi huolettomasti. “Anteeksi tämä sotku, paketoin juuri lahjoja. Otatko kaakaota?”
“Ooh, joo otan mielelläni” mies henkäisi ja asteli peremmälle asuntoon. Hän kumartui keräämään ylijääneitä roskia lattialta heittääkseen ne roskikseen. “No, joko kerrot minulle mikä mieltäsi painaa?”
“Sinun joululahjasi”, Kaitlyn huokaisi samalla kun kaiveli jääkaapista esiin maitoa ja kuiva-ainekaapista kaakaopulveria. “Unohdin kaikessa kiireessä hankkia sinulle joululahjan.”
“Kaitlyn...” Brent oli aloittamassa, mutta nainen keskeytti hänet.
“Halusin antaa edes jotain pientä, en välttämättä konkreettista tai aineellista lahjaa, mutta edes jotain! Ja unohdin sen!” Kaitlyn vauhkosi, kunnes Brent keskeytti hänet itse.
“Kaitlyn, kaikkeista paras joululahja minulle on se, että olen saanut sinut takaisin elämääni” mies sanahti vakavana. “Ihan totta, en tarvitse mitään. Minulle riittää se, että sinä olet siinä.”
“Mutta.. minua harmittaa silti”, Kaitlyn sopersi pienesti. Hän oli aina ollut ihminen joka halusi muistaa lähimmäisiään edes jotenkin.
“Voi Kaitlyn”, Brent henkäisi pienesti ja asteli seisomaan naisen taakse. Hän kietaisi kätensä ystävänsä ympärille ja veti tätä lähemmäs itseään, painaen kasvonsa hetkeksi naisen tummia hiuksia vasten. “Uskotko jos sanon sinulle, että vaikka vietän jouluni tänä vuonna yksin, niin se on vuosiin silti onnellisin jouluni pitkään aikaan? Ja siitä kaikki kiitos kuuluu sinulle.”
“Yksin?” Kaitlyn kysyi hämmentyneenä. Hän pyyhkäisi ohimennen silmäkulmaansa kunnes naisella alkoi ajatus juosta jälleen selkeämmin.
“Missä muuallakaan sen viettäisin?” Brent kysyi hymähtäen ja katsahti kuinka Kaitlyn käänsi katseensa nyt miehen puoleen. Hänellä välähti.
“Tuota...” Kaitlyn empi lopulta hetken, haraisten ohimennen samalla niskaansa. “Haluaisitko tulla viettämään joulua Godricin Notkoon vanhempieni luokse?” hän kysyi lopulta. Brentin kulma kohosi aavistuksen kutsun kuultuaan.
“Voitko sinä noin vain kutsua minut vieraaksesi vanhempiesi luokse?” hän kysyi.
“Totta kai voin”, Kaitlyn vastasi. “Dawlishien taloon ovat tervetulleita kaikki perheellemme tärkeät ihmiset koska vain.”
“Oikeasti?” Brent kysyi ääni edelleen epäuskoa huokuen. “Minä? Viettämässä joulua sinun, vanhempiesi sekä sisarustesi kanssa? Entä lapsesi?”
“He ovat tämän joulun Bondien luona, koska haluan heidän saavan kokea joulun myös isänsä kanssa pitkään kestäneen eron jälkeen”, Kaitlyn vastasi rehellisesti. “Ensi vuonna he ovat jälleen minun kanssani.”
“Mutta mitä ajattelit sanoa äidillesi ja isällesi syyksi, että kutsuit minut mukaan?” Brent jatkoi tiedusteluaan.
“Totuuden”, Kaitlyn vastasi napakasti. “En halua, että vietät jouluasi yksin. Haluan, että paras ystäväni on kanssani viettämässä joulua nyt, kun siihen kerran on mahdollisuus.”
“Enpä tiedä”, Brent naurahti vaimeasti. “Veljesi varmaan nylkee minut. Hän on edelleen pelottava.”
“Rene, pelottava?” Kaitlyn kysyi ja naurahti. “Hän on nykyään liian pehmo sellaiseen”, nainen lisäsi loppuun ja mietti hetken ennen kuin jatkaisi. “Oikeasti, Brent. En halua sinun istuvan asunnossasi yksin kylmän valmisruoan äärellä jouluaattona. Suostu nyt, tule vieraaksemme. Siitä tulee varmasti hauskaa”, Kaitlyn suorastaan rukoili. Brent veti syvää henkeä ja mietti hetken samalla, kun huomaamattaan silitti Kaitlynin selkämystä käsillään.
“Onko pukukoodia?” mies kysyi lopulta, saaden Kaitlynin virnistämään.
“Voit tulla vaikka verkkareissa, kukaan ei katso pahalla”, nainen vastasi hymyillen. "Mutta ajattelin silti pukeutua aattona mekkoon."
"No sitten sinun pitää kertoa mekkosi väri minulle, jotta voin sonnustautua siihen sointuvaan kravattiin", Brent sanahti ovelasti.
"Eli suostut?" Kaitlyn kysyi innostuneena, Brentin kallistellessa päätään puolelta toiselle mietteliäänä ennen vastaustaan.
"Jos se tekee sinun olostasi paremman kerran "unohdit" joululahjani, niin kyllä – suostun", mies vastasi naurahtaen.
"Ihanaa!" Kaitlyn suorastaan kirkaisi ja huomasi heittäytyvänsä halaamaan ystäväänsä. Brent vastasi halaukseen tiukasti ja ummisti hetkeksi silmänsä kunnes avasi ne jälleen vain nähdäkseen ikkunasta ulos katsoessaan, kuinka Lontoossa oli alkanut pyryttää sakeasti lunta.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 25.01.24 19:03

Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde
KUUDES LUKU
Syy numero 3: Kiinnyt hänen perheeseensä
Osat 2/3

Jouluaaton aamu saapui varhain seuraavana aamuna. Kaitlyn hyvästeli lapsensa jotka lähtivät viettämään juhlapyhää isänsä luokse ensimmäistä kertaa sitten tämän vapautumisen jälkeen. Mukaan oli pakattu pino lahjoja vietäväksi, vaatteita sekä muuta olennaista, joita seuraavien päivien aikana tultaisiin tarvitsemaan vierailun aikana Bondien kartanolla. Oman matka-arkkunsa Kaitlyn oli pakannut loppuun aivan yön pikkutuntien aikana. Hän otti mukaansa vain välttämättömimmät tavaransa ja sammuttaessaan eteisensä valot lähtiessään, kurkisti Kaitlyn vielä viimeisen kerran asuntoaan ennen kuin tapasi Brentin rappukäytävässä ulko-oven luona. Matkustustavaksi oli valittu tällä kertaa ilmiintyminen ja sitä kautta Godrickin notko saavutettiinkin nopeasti. Ennen kuin kukaan ehti aavistaakaan, seisoivat ystävykset Kaitlynin vanhempien kotikartanon etupihalla tuijottamassa talvisen kaunista näkymää edessään. Brent oli pukeutunut jo kotona pukuun sekä puvuntakkiin ja valinnut ylleen viininpunaisen kravatin, koska Kaitlyn oli paljastanut illan mekkonsa värin sointuvan siihen kuin nenä päähän. Silti mies ei voinut itselleen mitään, vaan hän tunsi jännittävänsä: tänään hän tapaisi Kaitlynin vanhemmat sekä veljen ja mahdollisesti myös siskon ensimmäistä kertaa sitten sen jälkeen, kun hän oli päättänyt lähteä omille teilleen ja irtaantua Dariuksen matkasta pysyvästi. Brent ei ollut vuosiin viettänyt kunnollista joulua joten hänen vatsanpohjaansa kihelmöi: millaisia perinteitä Dawlisheilla oikein oli ja kuinka hänet oikein otettaisiin vastaan?

Oveen ei tarvinnut koputtaa, vaan Kaitlyn avasi sen tottuneesti ja huikkasi tervehdyksensä ilmoille.
“Kukkuu, hyvää joulua kaikille!” nainen hihkaisi ovelta, sulkien sen heti perästä kun Brent sai astahdettua sisälle eteiseen naisen vanavedessä. Pian eteiseen ilmestyi mustahiuksinen nainen päällään juhlava mekko, joka oli suojattu esiliinalla likaantumisen estämiseksi. Nainen katsahti ensimmäisenä tervehdyksen huikannutta tytärtään hymyillen, kunnes katse eksyi Brentin puoleen.
“Brent Perkins?” vanhempi naisääni kysyi eteisen käytävän päästä, joka sai nuoremman miehen kohdistamaan katseensa tarkemmin puhujan puoleen. “Hyvänen aika siitä on monta vuotta aikaa.”
“Rouva Dawlish”, Brent huomasi tervehtivänsä naista kohteliaasti. Hän nyökkäsi pienesti mustahiuksiselle noidalle, jonka kuparinruskeat silmät tutkailivat miestä edessään kiinnostuneena, kunnes kasvoille kohosi ystävällinen hymy.
“Edelleen yhtä kohtelias kuin kouluvuosinaan”, nainen lausahti ja naurahti sanojensa päätteeksi. “Tässä talossa voit kutsua minua ihan etunimelläni”, hän lisäsi hymynkare yhä kasvojaan koristaen.
“Aivan”, Brent henkäisi vastaukseksi ja asteli kättelemään naista yhä edelleen tämän silmiä tuijottaen. “Hyvää joulua, Faith” Brent toivotti naiselle ja ojensi tälle kirjekuoren joka kätki sisälleen joulukortin. “Pahoittelen, ettei minulla ole mitään tuomisia mukanani. Kaitlynin kutsu tänne tuli hieman viimetingassa.”
“Ah, älä siitä huolehdi” Faith vastasi ja heilautti kättään kevyesti päänsä vierellä ilmassa. “On vain mukavaa saada sinut vieraaksemme tänä jouluna”, hän lisäsi ja katsahti sitten tytärtään, joka tuijotti äitiään herkeämättömästi. “Kaitlyn rakas, olohuoneessa on tarjolla alkupaloja ja veljentyttäresi tarvitsee varmasti apua kuusen koristelussa”, Faith jatkoi lopulta ja hymyili vielä ohimennen Brentille. “Olkaa kuin kotonanne. Odotan innolla, että pääsemme juttelemaan vielä syvällisemmin seuraavien päivien aikana, herra Perkins” Faith tokaisi ja kääntyi sitten kannoillaan suunnatakseen keittiön puolelle, josta leijaili mitä herkullisin tuoksu eteiseen.
“Vau”, Brent henkäisi ja katsahti sitten Kaitlynia. “Ja hän oli tuvanjohtajani sekä rehtorimme. Hän näyttää nykyään niin...” mies jatkoi, Kaitlynin kallistaessa kysyvästi päätään. “Rentoutuneemmalta?”
“Sitä hän kieltämättä on ollut palattuaan pysyvästi takaisin kotiin”, Kaitlyn vastasi vaimean hymyn säestämänä. “Hän on päässyt tekemään sitä, mistä nauttii kaikkein eniten elämässään: äitiydestä ja vaimona olemisesta”, hän jatkoi.
“KAAAAAAAAAITLYYYYYYN!” kajahti siinä samassa kimakka nuoren tytön ääni naisen seläntakaa, eikä aikaakaan kun Kaitlyn jo halasi vaaleahiuksista tyttöä eteisen lattialla tiukasti.
“Davina, olet kasvanut taas hurjasti!” Kaitlyn henkäisi ja katsahti veljentytärtään tämän sinisiin silmiin. “Minne olet isäsi piilottanut?”
“Hän on ukin kanssa ulkona”, Davina niminen tyttö vastasi. Hän oli arviolta samaa ikäluokkaa kuin Kaitlynin omat lapset ja valmis aloittamaan itsekin opintonsa Tylypahkassa seuraavana syksynä. Kaitlyn hymyili aurinkoisesti lapselle ja nousi ylös lattialta ryhtiään suoristaakseen. “Näytätkö minulle ja Brentille kuinka hienon joulukuusen olet tänä vuonna koristellut?”

Tässä vaiheessa Davinan silmät porautuivat Brentin puoleen, joka pyrki hymyilemään esiteini-ikäiselle lapselle ystävällisesti. Silti miehestä tuntui, että pieni Rene Dawlishin jälkeläinen tuijotti häntä suoraan sieluun, nähden kaikki ne pahat asiat jotka hän oli elämänsä aikana onnistunut tekemään, ja joita hän jälkeenpäin katui syvästi. Davina asteli miehen eteen ja ojensi hänelle kohteliaasti kätensä tervehtiäkseen tätä.

“Minä olen Davina Eyon Melody Dawlish”, tyttö tokaisi tomerasti Brentille, joka tarttui pikkutytön käteen napakasti, mutta kuitenkin osittain löyhästi sitä puristaakseen. “Oletko sinä Kaitlyn-tädin poikaystävä?”
“Öäh”, Brent parahti jolloin Kaitlyn naurahti Davinan vieressä. “Olemme parhaita ystäviä.”
“Niin varmaan”, Davina vastasi temperamenttisesti ja heilautti pitkät vaaleat hiuksensa olkapäidensä taakse. “Minua ette jekuta. Saan ennemmin tai myöhemmin tietää kaikki salaisuutenne!” hän uhosi silmien siristyessä ovelasti. “No, olit tai et niin pidän sinusta toistaiseksi. Katsokin, että kohtelet Kaitlyn-tätiä kunnolla!” tyttö jatkoi, jonka jälkeen hän kääntyi kannoillaan ympäri ja suuntasi askeleensa takaisin olohuoneen puolelle.
“Tapasinko juuri miniversion isoveljestäsi?” Brent kysyi hämmentyneenä ja hieraisi leukaansa.
“Hän on paljon mukavampi versio veljestäni”, Kaitlyn naurahti vastaukseksi. Tummaverikkö asteli Davinan perässä olohuoneen puolelle, Brentin seuratessa ystävänsä vanavedessä perästä.

Olohuone oli iso ja avara sekä sisustettu kauniilla, sametilla vuoratuilla huonekaluilla. Suurien ikkunoiden eteen oli pystytetty massiivinen joulukuusi, jonka latvasta uupui enää tähti, mutta muutoin se oli koristeltu näyttävästi – ehkä hivenen lapsenomaisesti, mutta kuitenkin kauniisti. Seiniä koristivat lukuisat taulut kuten myös pöytiä runsaat valokuvat. Lähes jokaisessa liikkuvassa valokuvassa esiintyi joku Dawlishien suvun jäsen, niin aikuiset kuin lapset. Löytyi Reneä perheensä kanssa hymyilemässä katsojalleen, Kaitlynia leikkimässä lastensa kanssa sekä Destinyä ja hänen aviomiestään yhteiskuvissa oman jälkipolvensa kanssa. Miehen silmät nauliutuivat kuitenkin massiivisen kokoisiin muotokuviin jotka oli ripustettu olohuoneen seinille vangitsemaan katsojansa huomion heti ensimmäisenä huoneeseen saapuessaan.

Yhdessä muotokuvista hymyilivät Faith ja Lucas yhdessä, toisessa poseerasi arvokkaasti Rene ja kolmannessa ystävällisestä hymystään tunnettu Destiny katseli katsojaansa onnellisena. Brentin huomio kiinnittyi kuitenkin viimeiseen tauluun, jossa esiintyi nykyhetkeen katsottuna muutaman vuoden nuorempi Kaitlyn kämmeniinsä nojaten. Hänen yllään oli Montrose Magpiesin peliasu ja vierellään luudanvarsi. Hymy näytti kaukaa katsottuna aidon vilpittömältä, mutta silti Brentistä tuntui, että pinnan alla oli kytenyt jotain paljon suurempaa muotokuvan tekohetkellä. Hän pysähtyi katsomaan taulua ja siinä esiintyvää naista samalla, kun Kaitlyn auttoi Davinaa ripustamaan puuttuvan tähden joulukuusen latvaan. Kaitlynilla oli kauniit silmät joista huokui aito vilpittömyys. Brent huomasi jääneensä tuijottamaan kuvan naista ja miettivänsä, että missä hän mahtaisi olla nyt jos ei olisi ikinä päättänyt lähteä täysi-ikäisyyden saavutettuaan Dariuksen matkaan, tai Kaitlynin ex-aviomies ei olisi päätynyt tekoon, joka vei hänet lusimaan Azkabanin velhovankilaan tuomiota kymmeneksi vuodeksi?

“Täällä on niin kovin hiljaista, kun puoletkaan sukumme lapsista eivät ole tänä vuonna viettämässä joulua luonamme”, kajahti siinä samassa Faithin ääni olohuoneen ovelta. Nainen oli viilettänyt paikalle hopeinen tarjotin mukanaan, jolle oli kasattu puhtaita juomalaseja iltaa varten. “Kaitlyn, kai minun ja isäsi hankkimat lahjat päätyivät Bondien luokse?”
“Päätyivät tietenkin”, Kaitlyn vastasi lyhyesti. “Missä Destiny ja Orban muuten ovat ja tulevatko Noah ja Verity tänä vuonna myös tänne?”
“Destiny tulee tänä vuonna yksin ja hän saapuu vasta huomenna, koska he haluavat viettää joulua myös perheen kesken”, Faith vastasi ystävällisesti. Naisen katse eksyi hetkeksi Davinan puoleen, kunnes se tavoitti jälleen Brentin.
“Haluaisitteko te kaksi tänä vuonna käydä sytyttämässä kynttilän sisareni haudalle?” hän kysyi lopulta, katsahtaen Kaitlynia ja Brentiä kysyvästi. “Voisit samalla näyttää ystävällesi kaunista kotikyläämme.”
“Haluatko sinä lähteä tuonne lumisateeseen?” Kaitlyn kysyi Brentiltä virnistäen.
“Tietenkin, jos se on rouva Daw.. tarkoitan, Faithin pyyntö” Brent kiirehti vastaamaan. Hän sai vastaukseksi hymyn vanhemmalta naiselta.
“Illallinen tarjoillaan tänään tasan kello kuusi illalla, joten pitäkää huoli siitä, että palaatte takaisin siihen mennessä”, Faith informoi käsiään heilauttaen, kunnes hän pyyhälsi taas tummat hiusket hulmuten takaisin keittiön puolelle.
“No, lähdetäänkö sitten saman tien?” Kaitlyn kysyi Brentiltä, joka nyökkäsi vastaukseksi naiselle.

Godrickin notko loisti kuin satumainen pieni joulukylä sinä iltapäivänä. Talojen ikkunoita, ovia sekä puutarhoja koristivat lukuisat jouluvalot, jotka valaisivat lumisia katuja sekä kujia kirkkaasti. Itse kylä oli melko tiheästi rakennettu ja asutettu, mutta sen ympäriltä löytyi myös asuintaloja, joten keskustaan ei missään tapauksessa ollut edes pitkä matka. Dawlishien kartano sijaitsi kylästä vajaan kolmen kilometrin kävelymatkan päässä pienen jyrkänteen reunalla, joten nopeinta linnuntietä pitkin Kaitlynin ja Brentin onnistui tarpoa vienossa lumisateessa helposti perille asti. Kylä oli erityisen tunnettu siitä, että siellä noidat ja jästit elivät keskenään sulassa sovussa. Kaitlyn oli aina pitänyt kylästä suuresti, sillä siellä vallitsi tasa-arvoinen ysteisöllisyys kaikkien välillä huolimatta siitä olitko noita, velho tai jästi. Pieni maalaiskirkko aivan kylän laidalla oli valaistu sinä iltana kynttilöin ja hautausmaa sen ympärillä loisti myös henkeäsalpaavan kauniina kynttilämerenä. Brent vilkuili uteliaana ympärilleen, kun kaksikko ohitti kylän ydinkeskustan. Paikallisesta pubista kuului iloinen puheensorina, kun taas suurin osa pienemmistä paikallisista liikkeistä oli jo sulkenut ovensa juhlapyhien ajaksi ja jättänyt vain jouluvalot loistamaan ikkunoihinsa tunnelmaa luomaan.

“Tiesitkö, että olen harkinnut ostavani talon täältä?” Kaitlyn kysyi, kun hiljaisuutta kaksikon välillä oli kestänyt jo tovin.
“Oikeasti?” Brent vastasi ja vilkaisi naista vierellään. “Taidat todellakin viihtyä täällä.”
“Tämä on koti minulle sanan jokaisessa merkitysmuodossa”, Kaitlyn vastasi hymyillen. “Suunnittelin, että kunhan lapset aloittavat opintonsa Tylypahkassa niin muuttaisin tänne.”
“Ei kai siitä koidu sinulle ongelmia jos ajatellaan lasten vierailuja isänsä luona?” Brent kysyi varovaisesti.
“Miksi aiheutuisi?” Kaitlyn vastasi ja vilkaisi Brentiä vierellään. “Lapset saavat jatkossakin vierailla aina kun haluavat hänen luonaan, eikä minun mielestäni ex-miehelläni ole mitään sananvaltaa siihen missä minä asun ja kenen kanssa, kunhan pysyn poissa hänen jaloistaan ja lapsien asiat menevät aina tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi.”
“Kaitlyn, saanko kysyä sinulta ehkä vähän turhankin henkilökohtaisen kysymyksen?” Brent tokaisi, seisahtuen seisomaan maalaiskirkon hautausmaalle johtavan metalliportin eteen. Kaitlyn kääntyi miehen puoleen kädet taskuissaan ja nyökkäsi. “Olethan sinä onnellinen juuri nyt?”
“Tietenkin olen”, Kaitlyn vastasi ja hymyili. “Minulla on juuri nyt kaikki mitä tarvitsen ja lapseni voivat hyvin. Heillä on kaksi rakastavaa vanhempaa ja asiat paremmin kuin monilla muilla eroperheen lapsilla”, hän jatkoi. “Entä sinä, Brent Perkins. Oletko sinä onnellinen juuri nyt?”
“Sanotaan näin, että olen ollut kyllä onnettomampikin joskus”, mies vastasi naurahtaen. Hän katsahti Kaitlynin kuparinruskeita silmiä ja soi kasvoilleen vaimean hymyn. “On asioita joita en ole vielä korjannut, ja on asioita joista en ole vielä sinullekaan puhunut, mutta kaikki aikanaan.”
“Kun se hetki tulee, että haluat puhua niistä niin muista, että lupaan olla kuuntelemassa ja tukemassa sinua sataprosenttisesti matkasi aikana”, Kaitlyn vastasi vaimeasti hymyillen.
“Tiedän sen, ja juuri se tekee minut tällä hetkellä onnelliseksi” Brent vastasi vaimeasti. Kaitlyn hymähti pienesti ja toi nyt oikean kätensä esiin talvitakkinsa taskusta, ojentaen sitä kohti miestä. “Tule, mennään juomaan shotit Eyonin kunniaksi”, hän lausahti lopulta. Brent hymähti ja tarttui kiinni kädestä, avaten naiselle hautausmaalle johtavan portin auki.

Pienen matkan päässä kirkon takana avautui sukuhautojen täyttämä alue. Löytyi jos jonkinlaisia hautakivia, niin isoja kuin pieniä – aidattuja pyhättöjä sekä jopa yksi mausoleumia muistuttava hautaholvi. Kaitlyn kuitenkin pysähtyi pelkistetyn, keskikokoisen hautakiven eteen, jonka viereen oli rakennettu musta pieni marmorinen penkki jolla istua. Nainen pyyhkäisi lunta pois hautakiven päältä, jolloin teksti sen alta paljastui näkyviin.

“Eyon Melody Strife,
rakastettu äiti, ystävä ja sisar.

Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy.
Siellä nouseva aurinko johtaa,
ja sydämelles lempeän rauhan suo.”

“Rene on selvästi käynyt täällä”, Kaitlyn tuumasi yllättäen ja nyökkäsi kohti penkkiä, jolla lepäsi tyhjäksi juotu oluttölkki. “Perinteitä täytyy noudattaa.”
“Ai tämä on perinne?” Brent kysyi ja katsahti Kaitlynia kysyvästi.
“Tietenkin on”, nainen vastasi naurahtaen. Pian hän kaivoi takkinsa taskusta esiin taikasauvansa sekä taskumatin, jonka sisällön päätti vielä toistaiseksi pitää kuitenkin salassa. Kaitlyn heilautti taikasauvaansa kaaressa tätinsä haudan edessä, loihtien näkyviin pienen seppeleen. Sen tehtyään nainen napsautti taskumatin korkin auki, kohottaen sitä pienesti ilmassa haudan edessä. “Missä ikinä oletkaan, niin tämä on sinun kunniaksesi, Eyon” Kaitlyn lausahti vaimeasti ja maistoi taskumatin sisältöä. Nainen yskäisi pienesti, tarjoten sitten esinettä Brentille. “Sinun vuorosi.”
“Mitä tässä on?” Brent kysyi epäilevästi, mutta Kaitlyn huitoi miestä maistamaan. Hetken emmittyään Brent kuitenkin käänsi katseensa kohti hautakiveä ja kohotti taskumatin sitä kohden. “Mitä Kaitlyn tähän ikinä onkaan piilottanut, niin tämä on sinun kunniaksesi, Eyon”, hän sanahti ja maistoi itsekin. Myös Brent yskäisi, joka sai Kaitlynin naurahtamaan.
“Ai että, hän nauttisi jos näkisi tämän hetken” Kaitlyn sanahti ja istuutui penkille tyhjän oluttölkin viereen. “Rene on varmaan kaatanut toisesta tölkistä sisällön haudan nurkkaan, näen jotain märkää nimittäin tuolla.”
“Millainen hän oli?” Brent kysyi yhä pienesti köhien, istuutuen itsekin alas Kaitlynin viereen.
“Mahtava nainen. Täynnä elämäniloa, huumoria ja sarkasmia”, Kaitlyn vastasi huokaisten. “Täysi vastakohta siis äidistäni.”
“Hänen menetyksensä mahtoi olla rankkaa äidillesi”, Brent sanahti nyt vakavammin.
“Se oli hänen elämänsä pahimpia paikkoja”, Kaitlyn henkäisi ja katsahti ylös pimentyneelle tähtitaivaalle. “Uskotko muuten, että kuoleman jälkeen on joku paikka, jonne me kaikki menemme?” nainen kysyi uteliaana.
“Minun paikkani on ainakin helvetissä jos ei muuten”, Brent naurahti. Kaitlyn töytäisi miestä kevyesti olkapäähän ja katsoi tätä silmiin mietteliäänä.
“Älä sano noin”, nainen tokaisi hymyillen. “Olen varma että sinullakin on onnellinen loppusi jonne päädyt kun aikasi tällä maapallolla päättyy”, hän jatkoi.
“Minne haluaisit itse päätyä?” Brent kysyi samalla taskumattia hipelöiden.
“En tiedä”, Kaitlyn vastasi hymyillen. “Se riippuu varmaan paljon siitä, että miltä tulevaisuuteni tulee näyttämään. Löydänkö enää ikinä rakkautta elämääni, kasvaako lapsistani fiksuja sekä terveitä nuoria, päätänkö urani huispaajana kotikentän parrasvaloihin ja saanko vanheta arvokkaasti vai kuolenko jo nuorena”, Kaitlyn vastasi.
“Jestas, olet syvällinen toisinaan” Brent vastasi naurahtaen. Hän silmäili hetken aikaa Kaitlynin sivuprofiilia, kunnes päätti kietaista kätensä ystävänsä ympärille tätä halatakseen. Kaitlyn painoi päänsä vasten miehen olkapäätä ja sulki hetkeksi silmänsä, tuntien kuinka lumihiutaleet sulivat hänen lämpimille poskipäilleen.
“Hyvää joulua, Brent” nainen sanahti lopulta. “Ja hyvää joulua, Eyon. Missä tosiaan ikinä oletkaan.”
“Hyvää joulua, Kaitlyn” Brent vastasi vaimeasti takaisin, katsahtaen itsekin taivasta yläpuolellaan. Koko hautausmaa huokui hiljaisuutta eikä mistään kuulunut äännähdystäkään. Siinä hän istui Kaitlynin kanssa vain todetakseen, ettei miehellä ollut kiire minnekään. “Ja hyvää joulua, Eyon.”

He istuivat vielä hetken penkillä kunnes koitti aika lähteä takaisin kohti Dawlishien kartanoa. Matkan varrella he pysähtyivät kuuntelemaan lapsikuoroa, joka lauloi joululauluja kylän keskustassa. Brent ei muistanut koska olisi viimeksi tuntenut olonsa niin lämpimäksi ja hyvinvoivaksi. Vuosien ajan hänen jouluihinsa ei ollut sisältynyt mitään vastaavaa: vierailua hautausmaalla, lapsikuoroa laulamassa saati juhlaillallista odottamassa vieraanvaraisen perheen tarjoamana. Hänen oli vaikea käsittää kuinka onnellisessa asemassa hän sillä hetkellä oli, kun sai viettää yhden vuoden suurimmista, ellei jopa suurimman juhlapyhän itselleen tärkeän henkilön kanssa vuosien erossaolon jälkeen. Ihan kuin Kaitlyn ei olisi ikinä kadonnut hänen elämästään, vaan olisi aina ollut läsnä niin hyvinä, kuin myös pahoina aikoina.

“Kotona ollaan!” Kaitlyn huikkasi lopulta, kun kaksikko saapui takaisin kartanolle. He riisuivat ulkovaatteitaan eteisessä, kun nurkan takaa astui esiin arvokkaasti vanhentunut vanhempi mies. Miehen kasvoille levisi mitä ystävällisin hymy Kaitlynin nähdessään, hänen astellessa halaamaan sekä suukottamaan naisen poskea ulko-oven luokse.
“Kaitlyn rakas”, mies sanahti matalalla äänellään. “Ihana nähdä sinua.”
“Isä”, Kaitlyn vastasi hymyillen ja vastasi saamaansa halaukseen sekä poskisuudelmaan samalla tavalla. “Saanko esitellä ystäväni Brent Perkinsin?”
“Ah”, mies vastasi ja kurottautui kättelemään Brentiä Kaitlynin vierellä. “Tervetuloa vieraaksemme, herra Perkins. Muistelen Kaitlynin kertoneen sinusta paljon nuoruudessaan. Mukava tavata hänen ystäviään näin kasvotusten.”
“Ilo on täysin minun puolellani, herra Dawlish” Brent sanahti kohteliaasti ja vastasi kättelyyn. “Kiitos, että saan viettää joulua kanssanne.”
“Ovemme ovat aina avoinna kaikille perheenjäseniemme ystäville”, mies vastasi vaimeasti hymyillen. “Voit kutsua minua ihan Lucakseksi. Täällä ei tarvitse teititellä.”
Brent hymyili vaimeasti ja ripusti takkinsa naulakkoon, katsahtaen lopulta Kaitlynia.
“Käyn vaihtamassa hieman vaatteita”, nainen virkkoi hymyillen ja suuntasi askeleensa kohti portaikkoa. “Odotatko alhaalla?”
“Voin odottaa täällä”, Brent sanahti ja hieraisi käsiään yhteen. “Voin kysyä tarvitseeko äitisi apua keittiössä.”
“Miten huomaavaista sinulta”, Kaitlyn tokaisi hymyillen ja pinkoi sitten yläkerran puolelle.
“Vaimoni olisi enemmän kuin mielissään mikäli suot hänelle auttavan käden”, Lucas sanahti hyväntuulisesti. “Peremmälle vain, ei tarvitse ujostella.”
“Kiitos”, Brent vastasi lyhyesti miehelle ja nyökkäsi kohteliaasti päätään tämän puoleen. Hän lähti astelemaan pitkin eteisen käytävää, ohittaen olohuoneeseen johtavan oven, etsien katseellaan keittiön sisäänkäyntiä.

Lopulta Brent löysi keittiöön johtavan oven ja astui siitä sisälle. Huoneessa leijaili upea tuoksu ja siellä sun täällä porisivat eri padat sekä kattilat täydessä työntouhussa. Tiskialtaan yläpuolella perunoiden kuorismisveitsi viimeisteli perunoita isoon kattilaan noiduttuna toimimaan itsenäisesti, kun taas peremmällä hellan päällä kauha hämmensi kastiketta tasaisesti varmistaakseen lopputuloksen olevan onnistunut.

“Ah, palasitte ajoissa takaisin” kantautui pian Faithin ääni Brentin selän takaa. Mies oli huomannut jääneensä katselemaan itsekseen pyörivää kauhaa hellalla. Hän käänsi katseensa vanhemman noidan puoleen ja soi hänelle ystävällisen hymyn. “Oliko hautausmaalla jouluinen tunnelma?”
“Hiljainen, kaunis ja arvokas” Brent vastasi kohteliaasti. “Voinko auttaa sinua jotenkin valmisteluiden kanssa?”
“Miten huomaavaisesti ajateltu sinulta”, Faith tokaisi hymyillen. “Jos todella tahdot auttaa, niin kippaisitko noiden pienien purkkien sisällöt tarjoiluastioihin? Siellä on suolakurkkuja, herneitä, papuja ja muuta odottamassa esille pääsyä”, hän ohjeisti. Brent nyökkäsi hyväksyvästi ja siirtyi nimettyjen kippojen eteen tekemään työtä käskettyä. “No kerrohan, Brent Perkins, mitä sinulle oikein kuuluu?” Faith jatkoi lopulta. Nainen katsahti nuorempaa miestä hyväntuulisesti, Brentin virnistäessä pienesti vastaukseksi ennen, kuin hän puhkesi puhumaan.
“Ihan hyvää kuuluu nyt”, mies sanahti. “On sitä huonomminkin mennyt.”
“Tiedätkö olen todella iloinen, että Kaitlyn kutsui sinut tänne vieraaksemme”, Faith jutteli takaisin. Nainen kuulosti niin rennolta ja erilaiselta kuin Brentin käydessä vielä Tylypahkan noitien ja velhojen koulua. “Hän on pidemmän aikaa jo tarvinnut ystävän elämäänsä, vaikka onhan hänellä aina niin ihastuttava Maggie.”
“Aivan, Mag” Brent vastasi virnistäen. “Olen kuullut paljon hänestä.”
“Mutta et varmaan ole vielä ehtinyt tapaamaan?” Faith kysyi ja naurahti perään avoimesti. “Varaudu ristikuulusteluun. Se nainen tietää kuinka saada ihminen lukkoon kysymyksien kanssa.”
“Pidän tämän mielessäni”, Brent vastasi hymähtäen. “Entä mitä teille kuuluu? Siitä on.. öhm, aikaa.. kun olemme viimeksi nähneet. Ja silloin olin oppilaanne.”
“Kieltämättä muistan, että siitä on aikaa” Faith vastasi samalla kun keskittyi tutkimaan hellalla kiehuvia kattiloitaan. “Olit jo nuorena poikana kohtelias ja hyvätapainen.”
“Ehkä vanhempani kasvattivat minut sitten oikein”, Brent vastasi hymähtäen ja kippasi herneitä valkoiseen kulhoon tarjolle.
“Ehkä hivenen ujo, mutta kuitenkin rehellinen sekä avoin”, Faith lisäsi salaperäisesti. “Lajitteluhattu ei tehnyt virhettä, kun pisti sinut Rohkelikkoon.”
“Olen silti kieltämättä joskus kyseenalaistanut hatun valinnan”, Brent myönsi. “Olen joutunut peilaamaan valintojani ja tekojani siihen, että kuulunko oikeasti Rohkelikkojen tuvan arvokkaaseen joukkoon.”
“Kaikki me olemme miettineet sellaista joskus elämämme aikana”, Faith huomautti. “Minäkin kyseenalaistin koko nuoruuteni ajan, että olenko oikeasti synnynnäinen Luihuinen vai en, mutta loppujen lopuksi se mitä löytyy ihmisen sydämestä määrittelee sen minne todellisuudessa kuulumme”, hän lisäsi.
“Koetko olleesi hyvä Luihuinen?” Brent kysyi varovaisesti, jolloin Faith kääntyi paremmin miehen puoleen ja hymyili.
“En olisi voinut olla parempi”, hän vastasi. “Annan sinulle neuvon, Brent. Kanna arvokkaasti mukanasi sitä mitä olit ja olet nyt. Ole ylpeä siitä mitä olet saavuttanut ja tavoittele ahkerasti unelmiasi jatkossakin.”
“Kiitos neuvoistanne, rouv.. tai siis, tarkoitan. Faith”, Brent sanahti vaimeasti naiselle. Hän hymyili sanojensa päätteeksi ja käänsi väkivalloin auki coktailkurkkuja sisältävän säilykepurkin, jonka sisällön Brent kippasi seuraavaan tyhjään astiaan.
“No niin, ruoka alkaa olla valmista” Faith virkkoi lopuksi ja pyyhki kätensä päälleen pukemaansa esiliinaan. “Parempi siirtyä salongin puolelle ennen, kuin ne ehtivät jäähtyä.”

Brent avasi vielä viimeiset säilykepurkit ja kippasi niiden sisällöt tarjoilualustoille ennen, kuin pyyhi kätensä talouspaperiin ja suuntasi tiensä keittiöstä ulos. Hänen saapuessaan yläkertaan johtavien rappusien luokse kuuli mies askelia niiden yläpäästä, jonka takia mies suuntasi katseensa kohti porrasaskelmia. Hetkeksi Brentin katse naulautui sanattomana näkymään joka häntä lähestyi portaita pitkin alas: Kaitlyn oli pukeutunut viininpunaiseen, tyköistuvaan mekkoon, jonka helma ylsi hieman yli polvien. Hänellä oli jaloissaan samaa sävyä olevat korkokengät ja polkkapituiset hiukset oli kiharrettu latvoista pienille laineille. Nainen hymyili ystävälleen astellessaan seisomaan tämän eteen, jolloin Brent huomasi nielaisevansa ja kadottavansa puhekykynsä Kaitlynia tuijottaessaan. Kaitlyn oli kaikilla tavoilla kaunis hänen silmissään, eikä mies meinannut edes väkisin yrittämällä saada silmiään irti hänestä. Brent kohotti kätensä löysentämään kravattiaan, jonka värin hän oli valinnut jo aiemmin Lontoosta lähtiessään pukuunsa saatuaan tietää, että Kaitlynin illan mekko tulisi olemaan viininpunainen väritykseltään. Hetken itseään kerättyään päätyi Brent hymyilemään naiselle ystävällisesti, ennen kuin latoi ilmoille kohteliaisuuden.

“Näytät kauniilta”, hän sanahti vaimeasti naiselle. “Tai no oikeasti näytät tyrmäävältä.”
“Kiitos kohteliaisuudesta, Perkins” Kaitlyn sanahti leikkisästi miehelle. “Joko alkaa olla nälkä?”
“Kysytkin vielä”, mies vastasi hymähtäen ja tarjosi kättään naiselle. “Teidän jälkeenne, neiti Dawlish”, Brent sanahti, jolloin Kaitlyn virnisti hyväntuulisesti ja tarttui miestä käsikynkästä. Jouluillallinen Dawlishien perheen kanssa pääsisi alkamaan hetkenä minä hyvänsä.

JATKUU!

kirjoittaja **Eyon** 21.04.24 18:21

KYMMENEN TAPAA PILATA YSTÄVYYSSUHDE
SEITSEMÄS LUKU
Syy numero 4: Ihastut häneen
1/2

Jouluillallinen oli mitä mainioin Dawlishien kartanossa nautittuna. Illallisen aikana iloinen puheensorina, kuulumisien vaihtaminen sekä menneiden aikojen muisteleminen täytti ruokapöydän puheensorinalla. Jokaisella oli kerrottavanaan jotain, ja varsinkin Faith nautti nuorison rupattelusta pöydän ääressä pitkän tauon jälkeen. Ruokailun jälkeen Brent tarjosi talon emännälle auttavan kätensä ja auttoi rouva Dawlishia siivoamaan ruokapöydän, sekä kattamaan etukäteen leivotut herkulliset kahvileivonnaiset sekä muut tarjoilut olohuoneen puolelle vieraiden nautittavaksi. Rene, joka työskenteli aurorivirastossa aurorina oli koko kuluneen illan aikana pohdiskellut Brentin työtilannetta, joten hän päätti avata keskustelua miehen kanssa kahveja odotellessaan.

“Ei sinua työt aurorina sattumoisin kiinnostaisi?” Rene kysyi samalla, kun rojahti istumaan sohvalle Destinyn viereen.
“Tykkään mieluummin siivota toisten ihmisten sotkuja, kuin ottaa osaa konflikteihin” Brent vastasi vaimeasti hymähtäen.
“No mutta siinä tapauksessa unhoituttajan ammatti voisi olla kuin sinua varten tehty”, Rene vastasi mietteliäänä. “Jos en ihan väärin muista, niin osastolla taisi olla muutama paikka tälläkin hetkellä auki.”
“Niinkö?” Brent kysyi ja kohotti katseensa Kaitlynin isoveljen puoleen. “Olen kyllä aina ollut hyvä muistiloitsuissa”, hän lisäsi mietteliäänä.
“Käy joulun pyhien jälkeen Stanfordin juttusilla unhoituttajien päämajalla ministeriössä”, Rene tokaisi hyväntuulisesti. “Hän kyllä tunnistaa poteliaalisen unhoituttajan kun sellaisen näkee.”
“Ihan kuin olisin kuullut nimen Stanford joskus aiemminkin”, Brent tuumasi. Samalla Faith jo asetti kahvimukin hänen eteensä olohuoneen pöydälle, josta mies kiitti kohteliaasti vanhempaa naista.
“Rowan Stanford toimi Tylypahkan rehtorina ennen, kuin siirtyi takaisin ministeriön alaisuuteen” Faith tiesi kertoa ja hymyili sanojensa perään. “Hän on yksi kohteliaimmista herrasmiehistä, joita olen ikinä elämäni aikana tavannut.”
“Ehkä piipahdan hänen juttusillaan pyhien jälkeen”, Brent hymähti vaimeasti ja nosti kuuman kahvikupin käteensä.
“Kaitlyn! Kaitlyn! Kaitlyn! Voidaanko mennä pihalle harjoittelemaan lentämistä?” Davina huusi innoissaan juostessaan olohuoneeseen.
“Miten sinussa riittää virtaa vaikka juuri saimme syötyä?” Kaitlyn kysyi vaaleahiuksiselta veljentyttäreltään. “Ei tänään, huomenna sitten ennen, kuin lähdemme takaisin Lontooseen.”
“Meinasitteko lähteä jo huomenna?” Faith kysyi ja istuutui mukavasti toiselle sohvalle Lucaksen viereen.
“Treenit eivät odota, äiti” Kaitlyn vastasi ja kaatoi oman kahvinsa sekaan maitoa. “Vaikka kausi on ollut täysi katastrofi, niin se pitää pelata loppuun.”
“Vieläkö lohkeaisi yksi mestaruus, Kaitlyn?” Rene kysyi virnistäen, jolloin tummaverikkö käänsi katseensa veljensä puoleen.
“Se ihan riippuu siitä, että parannammeko koko joukkueena suoritustamme ensi kaudella”, nainen vastasi ja hörppäsi varovaisesti kahviaan.
“Olisihan se hienoa jos urasi päättyisi vielä yhteen mestaruuteen”, Faith tokaisi hymyillen.
“Mistä päättelit, että lopetan vuoden päästä?” Kaitlyn kysyi uteliaana äidiltään.
“En puhunut sopimuksesi päättymisvuodesta, kultaseni” Faith huomautti hymyillen. “Pelaat niin kauan, kuin se vain tuntuu itsestäsi hyvältä.”
“Totuus kuitenkin on, että alan olla jo aika vanha” Kaitlyn vastasi raskaasti henkäisten. “Uusia huippulupauksia tuuppaa mukaan liigaan ovista ja ikkunoista, joten pelipaikkani alkaa olla uhattuna.”
“Et sinä nyt niin vanha vielä ole”, Brent huomautti ja katsahti ystävänsä sivuprofiilia. “Tai no, olethan sinä jos muistelen aikaa kun tapasimme ensimmäisen kerran”, hän jatkoi ja naurahti sanojensa perään.
“Ouch”, Kaitlyn tokaisi ja naurahti itsekin. “No, sentään en ole vielä kävelevä fossiili kuten Rene.”
“Kiitos kohteliaisuudesta”, Rene vastasi ja kumarsi pienesti kaksikon suuntaan. “Hei, pelataanko jotain yhdessä?” hän lisäsi sutjakkaasti loppuun, pyrkien vaihtamaan puheenaiheen toisaalle.

Loppuilta kului seurapelien merkeissä. Kaitlyn tosin hävisi velhoshakissa isälleen murskalukemin, kun taas Faith pääsi yllättämään kuinka hyvin hän osasi imitoida kuuluisia velhoja ja noitia. Renen epäonneksi hän sai tuntea karmean häviön räjähtävässä näpäyksessä Brentiä vastaan ja taivastelikin koko ehtoon sitä, kuinka hänen vuosikausia kestänyt voittoputkensa oli nyt katkennut vieraalle. Pääsi Brent myös kurkistamaan Kaitlynin kouluvuosien valokuva-albumiin, joista löytyi naisen lisäksi paljon myös vanhoja tuttuja. Miehen ehdoton lempi kuva löytyi kuitenkin Kaitlynin lapsuuden makuuhuoneen yöpöydältä, jossa hän hymyili parhaimpien ystäviensä kanssa ryhmäkuvassa.

"Ikävöitkö häntä usein?" Brent kysyi istuessaan Kaitlynin vanhan sängyn reunalle valokuvaa samalla katsellen. "Ameliaa, siis."
"Usein", Kaitlyn vastasi vaimeasti ja hymyili. "Kuten myös Nadiaa ja Joshuaa. Tietäisinpä mitä heille kuuluu nykyään."
"Joshua muuttui pysyvästi heti Amelian kuoleman jälkeen eikä varmaan koskaan toipunut siitä täysin", Brent huokaisi. Hän ei ollut kouluvuosiensa aikana läheinen ystävä Fergusonin pojan kanssa, mutta tiesi tämän kyllä hyvin nimeltä ja ulkonäöltä.
"Joshua rakasti Ameliaa pyteettömästi", Kaitlyn hymähti ja venytteli käsiään päänsä päällä. "Muistan aina miten hän katsoi tätä tavalla, kuin Amelia olisi hänen koko maailmansa", hän jatkoi naurahtaen. "Olin silloin hieman kateellinen."
"Oikeasti?" Brent kysyi ja naurahti. Hän asetti oikean kätensä niskansa taakse ja vetäytyi makaamaan selälleen sängyn lakanoiden päälle. "Millainen se katse oli?"
"Sellainen todella intohimoinen", Kaitlyn kuvaili ja nauroi perään. "Oli siinä ehkä vähän teini-iän huumaakin mukana. Mutta joka tapauksessa, toivottavasti joku katsoo minuakin vielä joskus sellaisella Joshua-katseella", hän jatkoi.
"Joshua-katseella..." Brent toisti ja räjähti nauruun. "Voi jestas, Kaitlyn. Eiköhän tuolla joku ole joka sen vielä tekee. Tai no, hänen on sitten parempi tietää etukäteen millainen on kuvailemasi 'Joshua-katse'", mies jatkoi ja hieraisi kasvojaan.
"Haluatko nähdä sen katseen?" Kaitlyn kysyi ja heittäytyi sängylleen makaamaan ystävänsä viereen. "En tosin ole varma osaanko imitoida sitä. Joshuan silmissä oli tietynlainen pilke aina, kun hän teki sen."
"No näytä ihmeessä", Brent vastasi ja käänsi katseensa naisen puoleen. Hän nojasi päänsä käsivarttaan vasten ja keskittyi tuijottamaan Kaitlynin kuparinruskeita silmiä. Nainen hänen vierellään kallisti päätään ja loi kasvoilleen ystävällisen hymyn, silmien kirkastuessa hetkellisesti, vaikka huoneessa oli jo himmeää. Olihan kello jo yli puolenyön. Brent huomasi hymyilevänsä naiselle, kurottaen kätensä sipaisemaan poskelle valahtaneen hiussuortuvan tämän korvan taakse.
"Tuo on kyllä Kaitlyn-katse" Brent huomautti ja naurahti ennen, kuin jatkoi naisen hiussuortuvan kanssa leikkimistä sormiensa avulla. "Miksi muuten luovuit pitkistä hiuksistasi?"
"En itse asiassa tiedä", Kaitlyn vastasi ja hänen ilmeensä valahti saman tien. "Jäätyäni yksin aloin rakentamaan elämääni alusta alkaen uudestaan, kun ex-mieheni istui Azkabanissa. Puolipitkät hiukset vain tulivat metamorfimaagin kykyjen kanssa jäädäkseen, eivätkä ole sen koomin kasvaneet enää pituutta. Ihan kuin taidoissani olisi jokin lukko", hän jatkoi.
"Ei sillä, pidän hiuksistasi tuollaisinakin" Brent jatkoi ja virnisti. Kaitlyn katsahti häntä ohimennen suoraan silmiin, kallistaen hetkellisesti päätään.
"Sinulla on Joshua-katse nyt!" hän tokaisi ja nappasi tyynyn sängyltään, iskien sillä miestä kevyesti kasvoille.
"Vahinko!" Brent henkäisi ja nappasi tyynyn käteensä Kaitlynilta. "Ehkä olin paikalla kun näitä katseita jaeltiin ensimmäisen kerran", mies jatkoi nauraen.
"Toivottavasti Amelia tulee uniisi ja pitää sinulle puhuttelun", Kaitlyn jatkoi naureskellen ja katsahti valokuvaa yöpöydällään, jossa Amelia hymyili Joshuan ja Kaitlynin välissä iloisesti vilkuttaen. "Olisi kiva saada puhua hänen kanssaan vielä edes kerran..."

Sinä yönä Brent näki sekavaa unta, muttaei suinkaan Ameliasta. Unessa hän makasi yksin niityllä, jossa kukki valtavasti valkoisia kukkia. Aivan niityn laidalla sijaitsi autio mökki pienen järven rannalla. Järven vesi oli luonnottoman kirkkaan väristä, aivan kuin sitä oltaisiin peukaloitu taian avulla. Mies kohottautui istumaan kukkien keskellä ja venytteli käsiään hetken päänsä yläpuolella, kunnes suuntasi katseensa kohti järvimaisemaa. Hän huomasi tummahiuksisen naisen istuvan rannalla selin itseään kohden hypistelemässä jotain käsissään. Brent nousi seisomaan ja lähti astelemaan kukkaniityn läpi kohti rantaa jossa nainen edelleen istui. Päästessään lähemmäs hahmoa hän alkoi kuulla korvissaan vaimeaa laulua, joka voimistui entisestään miehen ottaessa askelia lähemmäksi. Pian hän jo huomasikin seisovansa puolipitkät hiukset omaavan tummaverikön takana, joka oli sonnustautunut heleän violettiin kesämekkoon. Tarkemmin naista takaapäin tutkiskeltuaan hän huomasi tämän pyörittelevän sormiensa lomassa haalistunutta valokuvaa, josta Brent tunnisti itsensä ja Kaitlynin. Mies säpsähti pienesti ja astui askeleen lähemmäksi, kunnes nainen käänsi katseensa hitaasti olkapäänsä ylitse taakseen. Kuparinruskeat silmät nauliutuivat miehen punaruskeisiin silmiin, vaimean hymyn kohotessa tutuille kasvoille.

“Sinä tulit hakemaan minua”, nainen sanahti vaimeasti hymy kasvoillaan. Brent jähmettyi paikoilleen unessaan ja huomasi tuijottavansa Kaitlynia suoraan tämän silmiin. Nainen painoi valokuvan käsissään vasten rintaansa ja kohotti kätensä kohti miestä, Brentin ojentaessa kätensä kohti naista edessään. Juuri kun hän oli koskettamassa naisen sormia omillaan, hajosi Kaitlynin kuva hänen edessään tuhansiksi palasiksi hänen kadotessaan miehen näkökentästä. Brent vajosi polvilleen rantaviivalle, pimeyden imaistessa hänet sisäänsä samalla, kun kaunis maisema hänen ympärillään tuhoutui. Mies peitti kasvonsa käsiinsä ja huusi äänettömästi, vaikka kukaan ei ollut häntä kuulemassa. Lopulta hän heräsi.

Brent heräsi unestaan henkeään haukkoen. Hän hieraisi kasvojaan käsillään ja käänsi katseensa oikealle puolelleen, jossa Kaitlyn nukkui sikeästi lapsuudenkotinsa makuuhuoneen sängyssä. Mies yskäisi pienesti ja koitti tasata hengitystään takaisin normaaliksi, kunnes asettui takaisin selälleen omalle puolelleen sänkyä. Hetken unen merkitystä mielessään pyöriteltyä Brent kääntyi makaamaan kyljelleen ja kohdisti katseensa Kaitlynin takaraivoon. Hetken emmittyään hän päätti hivuttautua varovaisesti lähemmäs, voidakseen kietoa toisen kätensä naisen ympärille samalla kun painoi päänsä tämän tyynyä vasten. Kaitlyn henkäisi kesken uniensa pienesti, kohentaen omaa asentoaan miehen syleilyssä kunnes kääntyi ympäri unissaan ja hakeutui paremmin tämän läheisyyteen. Hetken ajatuksiaan kasattuaan mies ummisti jälleen silmänsä ja toivoi saavansa nukuttua kunnolla loppuyön. Nainen hengitti rauhallisesti hänen sylissään pää rintakehälle painettuna, Brentin kumartuessa suukottamaan hänen päälakeaan kevyesti. Mitä tahansa uni olikaan merkinnyt mies tiesi nyt, ettei halunnut menettää Kaitlynia.

Joulun pyhien jälkeen Brent suuntasi tiensä ensimmäisenä mahdollisena arkipäivänä Taikaministeriöön. Hän ei montaa kertaa siellä ollut vieraillut, mutta paikanpäälle saapuminen oli aina jotenkin henkeäsalpaavan hieno kokemus. Atriumiin saapuessaan mies jäi hetkeksi aikaa katselemaan massiivista taikaveljeyden lähdettä edessään, kunnes suuntasi kohto kolmatta kerrosta, jossa sijaitsivat vahinkotaikojen peruutuspartion, jästinkestävien selitysten valiokunta sekä unhoituttajien päämaja. Perille päästyään miehen matka seisahtui heti ensimmäisenä nätin sihteerin pöydän eteen. Vaaleahiuksinen nainen oli keskittynyt kirjoittamaan kirjoituskoneella jotain ajatuksiinsa täysin uppoutuneena, eikä näin ollen ensin huomannut Brentin läsnäoloa. Mies kyllä tiesi olevansa varsin näkymätön, mutta pienen yskäisyn jälkeen hänen onnistui kiinnittää naisen huomio puoleensa.

“Huomenta, etsin herra Stanfordia. Onko hän mahdollisesti paikalla tänään?” Brent aloitti, jolloin vaaleaverikkö käänsi kirkkaan siniset silmänsä miehen puoleen.
“Oh”, hän tokaisi hämmentyneenä ja sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse. “Herra Stanford on juuri nyt poissa, mutta voitte istua odottamaan häntä aulaan”, nainen virkkoi viehkeällä äänellä.
“Ah, hienoa. Puoliveela”, Brent huomasi ajattelevansa ja hymyili naiselle ujosti. “Kiitos, neiti..” hän aloitti, hakien naisen sukunimeä tämän pöydälle asetetusta nimikyltistä. “Neiti Evans.”
“Jos haluatte nauttia kupin teetä odotellessanne herra Stanfordia, niin tarjoiluvaunu löytyy aulasta”, nainen virkkoi ystävällisesti. Brent nyökkäsi hänelle ja kääntyi posket punottaen ympäri suunnatakseen istumaan odotusaulaan.

Brent rojahti istumaan odotusaulan sohvalle. Pöydälle oli pinottu kasa tuoreimpia päivän lehtiä, alkaen aina Päivän Profeetasta “Me Noidat”-lehteen asti. Tappaakseen aikaansa päätti mies lukea päivän polttavat uutiset Päivän Profeetasta, jonka hän levittikin nenänsä eteen samalla, kun nosti oikean jalkansa polvensa päälle. Kauaa Brent ei ehtinyt sanomalehteä selata, kun ovi unhoituttajien päämajan aulaan jo aukesikin ja sisään asteli elegantisti pukeutunut vanhempi mies pitkä villakangastakki käsivartensa päällä leväten.

"Evans, raportti äskeisestä tapauksesta on matkalla sinulle. Kirjoittaisitko sen puhtaaksi mahdollisimman pian, jotta saamme sen eteenpäin?" mies kysyi kohteliaasti naiselta vastaanottotiskin takana, johon vaaleahiuksinen puoliveela nyökkäsi kohteliaasti.
"Teille on vieras, herra Stanford" nainen virkkoi heleällä äänellään. Brent heivasi salamana sanomalehden takaisin odotusaulan pöydälle ja nousi seisomaan koko pituudellaan.
"Herra Stanford", mies tervehti osastonjohtajaa kohteliaasti ja asteli tervehtimään tätä käsi ojossa. "Nimeni on Brent Perkins. Anteeksi, että vaivaan kallisarvoista aikaanne."
"Älkää nyt hyvä mies anteeksi pyydelkö", Stanford vastasi ja ojensi kätensä tervehdykseen miestä kohden. "Pikkulinnut lauloivatkin, että päämajaan saattaisi olla tulossa vierailemaan halukas työnhakija."
"Anteeksi?" Brent kysyi ja katsahti miestä edessään hämmentyneenä. Rowan Stanford loi merkistevän hymyn Brentin puoleen ja astahti kohti isoa ovea sihteerin vierellä, avaten sen vierailijalleen.
"Käykää toki peremmälle", mies virkkoi jolloin Brent tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä ja astui sisälle valoisaan toimistoon. Mies hänen vanavedessään sulki oven perässään kiinni. "Istukaa, olkaa hyvä. Saisiko olla jotain juotavaa? Minulta tosin löytyy vain teetä ja erinomaista sherrya."
"Ei kiitos, pärjään kyllä ilmankin" Brent vastasi ja löyhensi kauluspaitansa kaulusta. Hän istuutui tuolille isoa työpöytää vastapäätä, jonka taakse Rowan Stanford asettui istumaan omalle paikalleen.
"Jännittääkö?" Rowan kysyi naurahtaen. Mies nosti jalkansa polvensa päälle ja risti sormensa ristiin syliinsä.
"Kieltämättä vähän", Brent myönsi. "En ole ennen ollut työhaastattelussa. Tai no, ei tätä varmaan sellaiseksi voi edes kutsua. Kunhan ilmestyin vain päämajaanne nöyränä toivoen, että saisin mahdollisuuden edes puhua teidän kanssanne."
"Olette ilmeisesti matkustellut pitkin maailmaa?" Rowan kysyi kiinnostuneena.
"Niinkin voi sanoa. Olen ajelehtinut vähän siellä sun täällä vailla päämäärää", Brent vastasi rehellisesti.
"Mikä sai teidät jättämään matkustelun ja päämäärättömän ajelehtimisen, kuten sen itse ilmaisitte, taaksenne?" Rowan jatkoi hymyillen.
"Oma hyvinvointini", Brent vastasi huokaisten. "Ja toive siitä, että voisin löytää elämääni jotain pysyvää."
"Oletteko löytänyt jo jotain pysyvää, joka saa teidät tavoittelemaan unelmianne?" Rowan kysyi, kohentaen hieman asentoaan tuolissaan.
"Olen", Brent vastasi ja kohotti katseensa arvokkaan miehen puoleen. "Kyllä, koen, että olen."
"En aio kysyä teiltä, että mitä se on, koska se ei kuulu minulle", Rowan hymähti. "Mutta näen teistä, että tarkoitatte sitä, kun vastasitte kysymykseeni", hän jatkoi tyytyväisen kuuloisena. "Kerroitte, että ette ole aiemmin ollut työhaastattelussa. Teillä tuskin on esittää minulle minkäänlaista ansioluetteloa tai muuta vastaavaa dokumenttia, joka kertoisi mahdollisista saavutuksistanne?"
"Rehellisesti sanottuna, niin ei. Ei ole", Brent vastasi huokaisten. "En ole saavuttanut elämässäni mitään sellaista, jolla voisin kehuskella teille", hän jatkoi.
"Niin, vielä" Rowan vastasi ja sipaisi sänkistä leukaansa samalla, kun soi mietteliään katseen Brentin puoleen. "Jokaisen vuoro koittaa ajallaan."
"Uskotteko niin?" Brent kysyi ja kohdisti katseensa Rowanin puoleen, joka kallisti päätään salaperäisesti hymyillen.
"Jokainen meistä ansaitsee mahdollisuutensa, herra Perkins. Se mitä te kuitenkin olette minulle tämän keskustelun aikana jo todistanut on se, että olette suunnattoman rohkea mies. Haette minulta työpaikkaa vailla kokemusta ja keskustelette rehellisesti itsestänne seurassani. Se jos jokin on piirre, jolla rohkenee kehuskella", hän lisäsi.
"..Kiitos", Brent sanahti ja huomasi kumartavansa pienesti miehelle edessään. "Sananne merkitsevät minulle enemmän, kuin uskottekaan. Rouva Dawlish ei valehdellut kun kehui teitä yhdeksi kohteliaimmista herrasmiehistä, joita hän on koskaan elämänsä aikana tavannut."
"Ah, ihastuttava Faith Dawlish", Rowan hymähti pienesti miehen kommentille. "Hänen edesmennyt sisarensa toimi aikoinaan pitkään aisaparinani, kun työskentelin vielä aurorina", hän jatkoi. "Taisit opiskella Tylypahkassa itse silloin, kun rouva Dawlish toimi vielä koulun rehtorina?"
"Hän oli tuvanjohtajani ja rehtorini, kyllä" Brent vastasi ja ja kohensi ryhtiään. "Hän on aina kohdellut minua.. tuota.. valinnoistani huolimatta hyvin."
"Hän näki sinussa varmasti potentiaalia, herra Perkins" Rowan vastasi myötäillen ja kohdisti katseensa jälleen paremmin miehen puoleen. "Eikä hän erehtynyt."
"Mitä tarkoitatte?" Brent kysyi vaimeasti ja huomasi jännityksensä kadonneen lähestulkoon kokonaan.
"Sitä, että tutustuisin teihin mielelläni paremmin koeajan merkeissä. Uskoakseni olette melko hyvä muistiloitsuissa, kerran päämajan tarjoama työnkuva kiinnostaa teitä työnhaun merkeissä?" Rowan vastasi virnistäen.
"Ne ovat vahvuusalueeni, herra Stanford" Brent vastasi. Hän tunsi jälleen kuinka sydän jätti lyönnin välistä. Tarkoittivatko nuo sanat sitä, että hän oli juuri saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan?
"Siinä tapauksessa toivoisin, että voisitte aloittaa koe-aikajakson jo heti vuoden vaihteen jälkeen. Perehdytän teidät mielelläni itse henkilökohtaisesti jotta näen, että millä mallilla osaamisenne on", mies tokaisi hymyillen. Brentin kasvoille levisi innostunut katse kun hän kuuli Rowanin sanat. Hyvä, ettei hän singonnut tuolistaan ravistelemaan miehen kättä kiitollisuuden osoituksena saamastaan mahdollisuudesta, vaan piti itsensä ainakin vielä toistaiseksi tyynen rauhallisena.
"Lupaan, että ette tule katumaan valintaanne!" Brent sanahti innostuneena, jolloin Rowan nousi omasta tuolistaan ylös ja kohensi puvuntakkia yllään.
"Hienoa, toivottavasti tuo innostuneisuus sekä asenne pitää ja pääsen näkemään teidät henkilökohtaisesti tositoimissa jo heti alkuvuotena", Rowan tokaisi ja tarjosi kättään Brentille. "2. tammikuuta kello kahdeksalta aamulla tapaamme täällä ja aloitamme työskentelyn yhdessä."

Brent ponnahti ylös tuolistaan ja tarttui miestä kädestä kiinni, puristaen sitä napakalla otteella samalla kun kumarsi hänelle vuolaasti kiitellen. Päämajan pomo hymyili lempeästi nuoremmalle miehelle katsoen lopulta, kuinka tämä poistui ulos päämajasta suorastaan tanssahdellen.

"Rakkaus saa ihmeitä aikaan, vai mitä neiti Evans?" Rowan kysyi samalla, kun katseli Brentin loittonevaa selkää. Vaalea puoliveela käänsi katseensa esimiehensä puoleen ja nojasi haltioituneena kämmeneensä tätä katsellen, pyöritellen samalla hiussuortuvaa sormensa ympärillä.
"Niin.. niin saa, herra Stanford", neiti Evans huokaisi silmät tuikkien.
"No, takaisin töihin sitten. Raportti valmiiksi, neiti Evans. Aikaa ei ole hukattavaksi", Rowan tokaisi lopulta ja kääntyi ympäri kohti työhuonettaan. Sihteeri puuskahti turhautuneena ja käänsi katseensa takaisin kirjoituskoneensa puoleen ja jatkoi työskentelyään.

Brent meinasi unohtaa innostuneisuuden puuskassa kokonaan, että ilmiintymällä paikasta toiseen hän pääsisi nopeinta tietä takaisin kotiin. Hän halusi vain päästä kertomaan Kaitlynille kaiken työhaastattelustaan ja siitä, että vuoden alusta alkaen hän ei olisi enää työtön, vaan pääsisi aloittamaan itse unhoituttajien päämajan johtajan opissa harjoittelunsa. Lunta oli tupruttanut niin paljon loppukuusta, että Brent meinasi liukastua omiin askeliinsa kerrostaloasunnon ulko-ovelle päästessään. Hän harppoi monta askelta kerralla kohti ylempiä kerroksia, pysähtyen vetämään henkeä vasta Kaitlynin koti-oven taakse kunnolla. Kolme napakkaa koputusta riitti ja kohta ovi aukesikin, mutta sen takana ei seisonutkaan Kaitlyn, vaan miniversio hänestä.

"Hei", ruskeahiuksinen tyttö tervehti Brentiä. "Millä asioilla liikut?"
"Oh, hei" Brent sanahti ystävällisesti ja kohdisti katseensa tytön kuparinruskeisiin silmiin. "Jestas, kuin ilmetty kopio äidistään", mies huomasi ajattelevansa. "Onko äitisi kotona?"
"Ehkä", tyttö vastasi miehelle ja nojautui paremmin avonaisen oven karmia vasten. "Kerrotko ensin, että millä asioilla liikut?"
"Anteeksi, unohdin täysin esitellä itseni. Olen Brent Perkins, äitisi hyvä ystävä. Asun kerrosta ylempänä. Minulla olisi vain tärkeää asiaa äidillesi", Brent virkkoi ja ojensi kohteliaasti kätensä kohti tyttöä.
"Ai, olet se hänen treenikaverinsa" tyttö sanahti ja katsahti miehen kättä. Hän kuitenkin tarttui siihen ja kätteli miestä rivakasti. "Äiti on kyllä kieltänyt kutsumasta vieraita sisälle ilman lupaa, ja hän on juuri nyt suihkussa."
"Äitisi on aivan oikeassa", Brent vastasi hymyillen ja kyyristyi tytön pituuden tasolle. "Voisitko ystävällisesti pyytää häntä käymään luonani, kun hän ehtii?"
"Ehkä", tyttö miehen edessä vastasi ja siristi silmiään ovelasti. "Me lähdemme Viistokujalle viikonloppuna. Tykkäätkö sinä käydä Viistokujalla?" hän jatkoi.
"Rakastan Viistokujaa!" Brent tokaisi pilke silmäkulmassaan, jolloin Kaitlynin kaksoisolento hymyili uudemman kerran miehelle.
"Lähdetkö mukaan jos äiti pyytää?" hän kysyi päätään kallistaen, jolloin Brent tunsi seuraavien sanojensa takertuvan kurkkunsa perukoille, kunnes Kaitlynin ääni jo kajahtikin peremmältä asunnosta ilmoille.
"Adrianna, mitä sinä touhuat siellä ovella?" Kaitlyn huusi, ilmestyen lopulta näkyviin yövaatteissa. "Brent, mitä sinä täällä – Adrianna, enkö ole kieltänyt sinua avaamasta ovea ilman lupaa?" hän kiirehti torumaan tytärtään, jolloin tyttö hänen edessään kääntyi äitinsä puoleen ja virnisti.
"Jokin minulle sanoi, että oven voi avata luvan kanssa", Adrianna niminen tyttö vastasi nokkelasti ja singahti tämän jälkeen äitinsä ohitse takaisin asuntoon. Kaitlyn nakkasi pyyheen pois päästään ja hivuttautui rappukäytävän puolelle Brentin seuraan, sulkien oven perässään.
"Anteeksi, hän on vain utelias", nainen sanahti.
"Näyttää aivan sinulta", Brent hymähti. "Yhtä tiukka katse, kun haluaa saada jotain tärkeää tietoonsa."
"Heko heko", Kaitlyn tokaisi ja nojautui vasten asuntonsa ovea kädet puuskaan ristittyinä. "Onko kaikki hyvin vai miksi löydän sinut tähän aikaan oveltani?"
"On!" Brent melkein huudahti, yskäisten sitten nyrkkiinsä ennen kuin jatkoi. "Arvaa mitä?"
"No mitä?" Kaitlyn kysyi kulmaansa kohottaen.
"Sain töitä!" Brent tokaisi lähestulkoon saman tien, tällä kertaa huudahtaen. "Aloitan vuoden alussa herra Stanfordin alaisena unhoituttajien päämajalla!"
"OIKEASTI?" Kaitlyn kiljaisi ja läimäisi kätensä suunsa eteen. Hän alkoi hyppiä paikoillaan innostuneena, kunnes huomasi jo hypänneensä miehen syliin tätä halaamaan. Brent kietoi kätensä ystävänsä ympärille ja painoi kasvonsa tämän kaulaa vasten, hengittäen suihkunraikasta tuoksua naisen iholta. "Olen niin onnellinen puolestasi!" Kaitlyn jatkoi virkkomistaan, Brentin samalla tiukentaessa otettaan naisen ympärillä. "Tätä pitää oikeasti juhlia, mitä haluaisit tehdä sitten, kun lapset lähtevät taas isälleen?" Kaitlyn kysyi samalla, kun pääsi jo laskeutumaan alas miehen sylistä takaisin omille jaloilleen.
"E-en tiedä", Brent vastasi vaimeasti henkäisten. "Tai no tiedän, mutta en tiedä miten korrektia sitä on kysyä sinulta", hän jatkoi ja suuntasi katseensa paremmin Kaitlynin silmiin.
"Come on, mikä voi olla jotain sellaista jota Brent Perkins ei kehtaa kysyä?" Kaitlyn kysyi virnistellen, jolloin mies kohotti katseensa paremmin naisen puoleen tätä suoraan silmiin katsoen.
"Lähtisitkö kanssani treffeille?" mies sai lopulta kysyttyä, jolloin Kaitlynin katse lasittui hetkeksi. Hän jäi vain tuijottamaan miestä edessään suoraan tämän punertavan ruskeisiin silmiin, tuntien kuinka miehen käsi siveli hänen omaa poskeaan.

JATKUU!

kirjoittaja Sponsored content

Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]

Vs: Kymmenen tapaa pilata ystävyyssuhde [CANON] [Osat 7/?]